Karikonlenkki ja Karikon huvila ovat tuttuja Turun Urheilupuiston käyttäjille. Kumpikin viittaa Keuruulla syntyneeseen yleisurheiluvalmentaja Paavo Karikkoon (1903–1978), jonka elämä juurtui Turkuun.

Karikon nuoruutta värittivät kokemukset sisällissodasta, jossa hän taisteli valkoisten puolella ja menetti veljensä. Opiskellessaan myöhemmin lakitiedettä Helsingissä Karikko lyöttäytyi Akateemisen Karjala-Seuran piiriin, jossa vaikutti myös hänen opiskelutoverinsa ja ystävänsä Urho Kekkonen.

Karikkoa ja Kekkosta yhdisti urheilu. Kun Kekkonen toimi Suomen voimistelu- ja urheiluliiton urheilujaoston ja siitä vuonna 1932 itsenäistyneen Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana, Karikko nousi yleisurheilun kansallisesti merkittävimpiin valmentajatehtäviin.

Kun Italian yleisurheiluliitto hankki maahan suomalaisia yleisurheiluvalmentajia Berliinin olympialaisten alla, yksi valituista oli kotimaassa ansioitunut Karikko. Hän vaikutti Italiassa vuosina 1933–1936. Karikko asetettiin ylivalmentajan rooliin, ja hänen alaisuudessaan toimi näinä vuosina myös kolme muuta suomalaisvalmentajaa, Martti Järvinen, Ove Andersen ja Veikko Renko.

Kun Karikko palasi Suomeen, Turun kaupunki nimitti hänet liikuntahallinnon alle sijoitettuun kunnallisen urheiluohjaajan tehtävään. Karikko aloitti virassa, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa, tammikuussa 1938 ja eläköityi siitä vuonna 1969. Näinä vuosina Karikko myös järjesti Suomen armeijan jatkosodan aikaisia urheilukilpailuja, Karhumäen kisoja, sekä valmensi yleisurheilijoita Sveitsissä ollessaan virkavapaalla 1940-luvun lopussa.

Aikakauden urheiluvalmentajien tehtäväkenttä oli hyvin laaja. Urheilun tekniikkaan ja välineisiin liittyneen tietotaidon ohella heillä oli usein tärkeä rooli urheilun olosuhteiden kehittämisessä. Tämä heijastui myös Karikon toimintaan, ja Italiassa ollessaan hän suunnitteli urheilijoiden harjoittelun tueksi saunat Firenzeen ja Pisaan. Niistä riitti puhetta kotimaan lehdistössä.

Karikon kehitystyö näkyi myös Turun Urheilupuiston alakentän juoksuradassa, jota nimitettiin 1950-luvulla maailman nopeimmaksi. Tavanomaista hiilimurskaa joustavampi ja kestävämpi radan pinta syntyi, kun Karikko löysi ryyneiksi kuivunutta savea, johon hän yhdisti vetureiden koksipölyä. Sekoitus sidottiin jäteöljyllä.

Karikko teki merkittäviä ponnistuksia Turun urheiluelämän kehittämiseksi myös kilpaurheilun ulkopuolella. Nykyinen Karikonlenkki juontaa juurensa 1950-luvulle, jolloin hän alkoi pitää kaikelle kansalle avoimia sunnuntailenkkejä Urheilupuistossa.

Karikon huvilana tunnettu rakennus puolestaan nousi nykyiselle paikalleen jo 1920-luvun alussa, Turun urheiluelämän toisen merkkihenkilön, August Blombergin kodiksi. Hänen toinen vaimonsa, yhtä lailla urheilun saralla ansioitunut Lisie Blomberg (o.s. Nyström) asutti huvilaa aina vuoteen 1966 saakka. Karikon nimen käyttö huvilan yhteydessä vakiintui myöhempinä vuosikymmeninä.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 3.5.1934, nro 117, s. 2.

Kärkkäinen, Osmo. Keuruun Kisailijat sata vuotta. Keuruu: Keuruun Kisailijat 2014.

Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu. Kävely puistojen Turussa. Turku: Turkuseura, 2008.

Martiskainen, Seppo & Arponen, Antti O. Suomi voittoon – kansa liikkumaan: Suomen yleisurheilun 100 vuotta. Helsinki: Yleisurheilun tukisäätiö 2006.