Kankare, Juho: Pienen porukan mielipiteenvaihto. Eliel Saarisen vuoden 1917 Turun kaupungintalon suunnitelmasta aikalaisten esittämien mielipiteiden vaikutus Turun kaupungintalovaltuuskunnan päätökseen
Klaavo, Elisa: Arvioinnin perusteet jatkuvassa muutoksessa. Historian ja yhteiskuntaopin oppilasarviointi vuosiluokilla 7–9 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa 1985–2014
Kortetjärvi, Anni: Katseilta piilossa, lehtien sivuilla. Homoseksuaalien seuranhaku ja heistä käyty keskustelu 1950–1960-lukujen suomalaiskaupungeissa
Markki, Mia: Herrojen kanssa kulkijoita ja huonoja ihmisiä. Suhtautuminen prostituutioon Teuvo Pakkalan Elsa-romaanissa
Martikainen, Jenita: Koettu perhe. Vanhempien ja lasten suhteet 1950–60-lukujen Suomessa
Mäkinen, Eva: ”Hätä, kauhistawa hätä on owen edessä.” Nälkävuosien kokemus Turussa 1867–1868
Nummelin, Annabella: Valkoinen valokuva. Terrori ja väkivalta Suomen sisällissodan valokuvissa
Pirinen, Elisa: Kartanokulttuuri, aateliston elämäntapa ja status Signe Branderin 1910-luvun kartanovalokuvissa
Pulkkinen, Tuomo: Reaktsionin krapu vai Hämeenlinnan krapula. Eero Haapalaisen julkisuuskuva suomalaisen sanoma- ja aikakauslehdistön pohjalta 1900–1912
Saira, Mikko: ”Et ole mitään muuta kuin hunsvotti ja kelmi.” Kunnia, väkivalta ja varkaus 1670-luvun Turussa
Piesala, Aki: Lääkkeitä panssarintorjunnan kriisiin. Panssarintorjunta-aseiden hankinnat ja kehitys Suomessa 1948–1968.
Ruohonen, Hanna: Sähköisen tiedon aikaan. Kirkonkirjojen ja perhelehtien digitointiprojekti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän keskusrekisterissä 2008–2018.
Saarikko, Anna: Valtaa ja valintoja. Karjalan kirkonarkistojen evakuoiminen talvi- ja jatkosodassa.
Sjöstedt, Maria: Rajavartijaperinteenkeruuprojektin aineiston elinkaari suunnitelmasta arkistoaineistoksi ja arkistosta eettisesti kestävän tutkimuksen kohteeksi. Raja-projektin arkisto 2011–2015.
Suomivirta, Emmi:”Ellei tässä tehdä jotakin meidän naistemme kokoomiseksi, niin hukka meidät perii.” Naisten Ääni -lehti vuosina 1905–1920.
Syväniemi, Maria: Sotilaiden sielunmaisema. Jaettu kokemus jatkosodasta epävirallisissa valokuvissa.
Uusikallio, Irja: Vatajankosken mekaanikko Päiviö ryhtyi tehdasmaisesti valmistamaan lankaa pitkin kulkevaa valoa eli voimaa Vatajankosken sähkötehtaasta 1920–1940-luvuilla.
Virta, Petra: ”Ne on kuitenkin tunteita ja ne on arvokkaita”. Affektit arkistoissa sata vuotta Suomen sisällissodan jälkeen.
Väyrynen, Riikka: Tavoitteena todellinen sivistys ja kansallinen sivistyneistö 1880-luvun aatteet Oulun suomalaisen yksityislyseon konventin jäsenten maailmankuvassa.
Jatkosota. En ollut ajatellut tehdä mitään siihen liittyvää tutkimusta. Sitten löysin vaarini kaapista hänen isänsä Niilo Syväniemen jatkosodasta ottamiaan valokuvia ja vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitetut muistelmansa. Gradussani tutkin valokuvista suomalaisten sotilaiden jaettua kokemusta vihollisesta ja sodan maisemasta.
Graduni aineistona on kahden sotamiehen, Niilo Syväniemen ja Antti Gunnar Salosen, jatkosodasta ottamia epävirallisia valokuvia, joita miehet kauppasivat eteenpäin. Jatkosodan virallisesta dokumentoinnista huolehti Tiedotuskomppania – kaikilla muilla täytyi olla valokuvaamiseen erityislupa. Salosen kuvakauppa oli hyvin laajamittaista ja hänellä olikin kuvauslupa kohdillaan. Syväniemi kauppasi kuvia lähinnä lähipiirilleen, jolloin ylemmän tahon hiljainen hyväksyntä riitti. Kuvakaupan avulla pystyin selvittämään sotilaille merkityksellisimmät kuva-aiheet ja pääsin näin käsiksi heille tärkeisiin jaettuihin kokemuksiin. Ostetuimmat kuva-aiheet liittyivät vihollisiin ja maisemiin.
Aleksanteri Syväriläisen Pyhän Kolminaisuuden luostari. Maisemakuva luostarista oli suosittu Syväniemen sotatovereiden keskuudessa. Kuva: Niilo Syväniemi.
Graduni yhtenä saavutuksena voisin pitää kuva-aineiston tarkastelua kokemushistorian metodien valossa. Kuvia on historiantutkimuksessa pidetty pitkään vaikeasti tulkittavina – tai lähinnä liian monitulkintaisina. Jokainen katsoja näkee kuvan yksilöllisellä tavallaan. Lisäksi kokemushistorian tutkimuksessa on painotettu verbaalisen ilmaisun merkitystä. Samalla kuitenkin on todettu, että jotain jää aina kielen ulottumattomiin. Mielestäni valokuvat kertovat juuri niistä kokemuksista, joita on ollut vaikea pukea sanoiksi. Miten tutkija sitten onnistuu purkamaan tällaisen visuaalisen esityksen suulliseen muotoon, onkin asia, josta voidaan olla montaa mieltä. Välillä tunsinkin vieväni tulkintaa varsin pitkälle. Toisaalta joskus on uskallettava lähelle reunaa antaakseen muille mahdollisuuden kritiikkiin ja keskusteluun, jotka vievät tiedettä eteenpäin.
Lopulta tutkimukseni kiertyi valokuvan ja muistin väliseen liittoon. Niilo Syväniemi ei muistelmissaan mainitse sotavalokuviaan, vaikka kertoo muuten vuolaasti sodan päivittäisistä tapahtumista. Näin oli myös Salosen kohdalla, joka ei sodan jälkeen palannut ottamiinsa valokuviin, mutta kertoi tarinoita niiden ulkopuolelta. Kuva on voimakas viesti. Niinpä henkilö, joka haluaa hallita muistonsa ja säilyttää tapahtumiin emotionaalisen etäisyyden, turvautuu mieluummin tekstiin kuin valokuviin. Kuvissa on voimaa.
Kuvien voima ja jopa kyyneleet saattavat yllättää tutkijankin. Välillä piti pysähtyä käsittelemään tunteita, joita sotilaiden kokemukset herättivät, pystyäkseni taas jatkamaan tutkijan roolissa. Näin kävi useampaan otteeseen Niilo Syväniemen kuvien ja muistelmien kohdalla, koskettaahan hänen tarinansa myös minun tarinaani. Sukulaisuus nosti eteen monia etiikan kysymyksiä, jotka kasvattivat tutkijana. Tunteita pidetään usein tutkimusta haittaavana tekijänä, mutta mielestäni empatia ei ole pelkästään huono asia. Se on myös kunnioitusta heitä kohtaan, jotka ovat kerran täällä eläneet. Toki tutkijan on tunnistettava nuo tunteet ja ymmärrettävä niiden vaikutus omaan ajatteluun.
Venäläinen vanki sytyttää Niilo Syväniemen tupakan luostarin takana. Kuva: Niilo Syväniemen kokoelma.
Entä itse työskentelyprosessi? Gradun kirjoittaminen vaatii aikaa. Tuona aikana saattaa elämä laittaa opiskelijalle mutkia matkaan ja kapuloita rattaisiin. Silloin on hyvä miettiä, mikä elämässä on tärkeintä. Ei gradu ainakaan. Gradu ei ole elämäntyö.
Onneksi apua saa, moneenkin asiaan, kun sitä uskaltaa pyytää. Gradun parissa, ja muutenkin, kynnys avun hakemiseen kannattaa pitää matalana – onhan työn ohjaus opiskelijan oikeus. Sitä paitsi, miten voisit osata täydellisesti jotain, minkä teet ensimmäistä kertaa? Unohda siis kaikki itsekriittisyys, olet siitä huolimatta tarpeeksi kriittinen kuitenkin. Gradu on oppimisprosessi. Virheet, epävarmuus ja solmukohdat ovat sen eteenpäin vievä voima. Niin epämukavaa kuin se onkin. Ja muista, ohjaajat ja ystävät kertovat ehdotuksiaan, mutta työn luonteen ja pisteen paikan määrittelet sinä.
Kuva: Maria Syväniemi.
Maria Syväniemi
Kirjoittaja on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta.
Tapasin hiljattain ystäväni, joka opiskelee kolmatta vuotta matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Vaihtaessamme kuulumisiamme kysyin ystävältäni, miten hänen opintonsa sujuvat ja mitä niihin ylipäätään kuuluu. Ystäväni kertoi, että he pääasiassa todistavat ja tutkivat asioita ja että matematiikan opiskelijalta on turha odottaa sitä, että hän osaisi toimittaa vaivatta päässään jonkin laskutoimituksen. Sitä he eivät nimittäin opinnoissaan tee. Samastuin ystävääni, sillä minä en muista vuosilukuja.
Keskustelumme (vuosi)luvuista oli tietenkin humoristisen kärjistettyä, mutta siinä piili jokin osa totuutta. Historia ja matematiikka ovat ainakin päältä päin katsottuna kovin erilaisia tieteenaloja, mutta keskustelumme osoitti, että niissä on myös paljon samaa. Historioitsijat eivät etsi absoluuttisia totuuksia, sillä niitä ei menneisyydestä voi löytää. Sen sijaan esitämme erilaisiin alkuperäislähteisiin perustuvia valistuneita arvauksia edes yrittämättä rekonstruoida mennyttä täydellisesti. Kukaan ei voi kertoa meille, mitä todella tapahtui – ja siitä huolimatta yritämme sinnikkäästi saada selville juuri sen, mitä todella tapahtui.
Tämä paradoksi kuulostaa kenties lannistavalta, luultavasti ainakin kummalliselta. Aikaisempi historian opiskelu peruskoulussa ja lukiossa on nimittäin ollut juuri faktojen ja joissain määrin myös vuosilukujen opettelemista. Ystäväsi, sukulaisesi ja tuttavasi todennäköisesti odottavat, että osaat jo ensimmäisenä opiskeluvuonna luetella sujuvasti ulkoa maailmanhistorian tapahtumat aina antiikin ajoista Neuvostoliiton romahtamiseen. Valitettavasti joudut tuottamaan heille pettymyksen, sillä historian opiskelu yliopistossa on hyvin erilaista verrattuna aiempaan kouluhistoriaan. Yliopisto ei nimittäin ole koulu vaan paikka, jossa tehdään tiedettä ja tutkimusta. Tämä tarkoittaa tiedon tuottamista ja olemassa olevan tiedon arvioimista kriittisesti yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa.
Olet kuitenkin valinnut hyvän paikan tulla opiskelemaan historiaa, ja onnittelen sinua lämpimästi opiskelupaikastasi. Turussa historia on kirjaimellisesti kaikkialla ympärilläsi, olemmehan Suomen vanhimmassa kaupungissa, joka on jo miltei 800 vuotta vanha. Liityt siis siihen tuhat- ja taas tuhatpäiseen joukkoon, joka on aikojen saatossa kulkenut pitkin kaupungin katuja.
Onnittelen sinua toisestakin syystä: historia on nimittäin mitä erinomaisin ja tärkein aihe ymmärtää ja opiskella erityisesti 2000-luvulla. Maailma tarinallistuu kovaa vauhtia, ja kertomukset leviävät kaikkialla ympärillämme. Totuudella ei niinkään ole väliä, kunhan vain kertomusten herättämät tunteet tuntuvat meistä oikeilta. Konkreettinen ja tunnetuin esimerkki tästä on Donald Trump, ja olemmekin eläneet jo jonkin aikaa valeuutisten, mis- ja disinformaation aikakautta.
Pääset nyt tekemään oman osasi, hyödyntämään ja tuottamaan vankkaa tutkimustietoa sekä suhtautumaan kriittisesti jo olemassa olevaan tietoon. Opintojesi aikana sinulle kertyy työkalupakki, johon keräät monenlaisia keinoja ja tapoja yrittää ymmärtää ja jäsennellä maailmaa ympärilläsi. Nämä työkalut eivät välttämättä ole juuri vuosilukuja, vaikka niistäkin voi olla hyötyä. Vuosilukujen opettelemisen sijaan tutustut erilaisiin historian lähestymistapoihin ja historianfilosofiaan, ja tämän ohella sinulle muodostuu kokonaiskuva Suomen, Euroopan ja maailman historiasta. Klassinen ajatus on, että nykyisyyttä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä menneisyyttä. Se on klassikko siksi, koska se on totta.
Toivon sinulle antoisia opiskeluvuosia, tutkimusmatkaa Turkuun, itseesi, opiskeluun ja ennen kaikkea historiaan. Heittäydy historian virran vietäväksi, muista kyseenalaistaa, rohkaistu ajattelemaan ja nauti ajastasi historian opiskelijana Suomen Turussa!
Kuva: Miro Kankare.
Noora Viljamaa
Kirjoittaja on viidennen vuoden opiskelija, oppiaineen harjoittelija ja Histofriikin päätoimittaja kesällä 2019.
