Avainsana: Opiskelu (page 2 of 2)

Ajatuksia yliopisto-opiskelusta, vanhalta opiskelijalta uusille

Lukuvuosi lähtee kohta taas käyntiin, mutta sitä ennen toivotamme uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistolle tuutoroinnin ja yhteisten tapahtumien avulla. Meistä jokainen muistaa, miten jännittävää aikaa nämä ensimmäiset päivät yliopistolla olivat. Se oli pelonsekaista jännityksen ja odotuksen aikaa, johon liittyi myös jonkinlaista huolta siitä, mitä yliopistoelämä tuo tullessaan. On aina hyvä tiedostaa, että kaikki mikä on uutta syksyn alussa uudelle opiskelijalle, on myös ollut uutta kaikille edeltävinä vuosina opiskelunsa aloittaneille. On myös hyvä muistaa, että kaikki ovat selviytyneet omalla tavallaan yliopiston viidakossa.

Lähes kaikki ajattelevat ennen yliopiston alkua suorittavansa opiskelunsa tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Välillä elämää ei kuitenkaan voi suunnitella ja vanhat suunnitelmat saavat muotoutua uudenlaisiksi. Turun yliopistossa sinulla on opiskeluoikeus seitsemäksi vuodeksi ennen kuin lisäopiskeluaikaa tarvitsee anoa. Opiskeluvuosia (sekä niiden vähyyttä tai runsautta) ei tulisikaan koskaan hävetä. Sinä olet täällä itseäsi ja omaa tulevaisuuttasi varten ja olet tervetullut suorittamaan opintosi sinulle sopivalla tavalla, sinulle sopivaan tahtiin.

Toinen asia, mikä monia askarruttaa, on Kela ja nykyisin paljon tapetilla olleet tulorajat. Päätoimisena opiskelijana tulet luultavasti nostamaan opintotukea ja omat tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit opintotukea nostaa. Tämä vuosituloraja määrittyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta olet nostanut opintotukea kalenterivuoden aikana. Välillä harmaita hiuksia aiheuttaa se, että sinun pitää itse tarkkailla vuositulorajaasi. Toisaalta, sen voi myös tarkistaa Kelan nettisivujen kautta, jolloin voi ennaltaehkäistä tästäkin aiheutuvaa stressiä. Monet opiskelevatkin töiden ohella, mutta kaikki eivät siihen pysty. Moni myös huomaa sen vasta töissä ollessaan, ettei aika enää riitäkään halutulla tavalla opiskeluun ja se on ok. Me olemme kaikki erilaisia, ja oman tapansa elää opiskelujen kanssa löytääkin yleensä vasta kokeilemalla.

Opiskelijaelämää saattaa myös helpottaa opintolainan nostaminen, vaikka laina voi kuulostaa nuorella iällä suhteellisen uhkaavalta sanalta, johon sisältyy iso vastuu. Mutta toisaalta kun nautit yliopistossa akateemisesta vapaudesta, sinulla on myös aina taustalla vastuu opiskeluistasi myös sinua itseäsi varten. Kela on myös asettanut tällaisen porkkanan kepin päähän: jos nostat opintolainaa ja suoritat tutkintosi määräajassa, voit saada opintolainahyvityksen. Tällöin Kela maksaa osan lainastasi.

Mikään ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän pelottavaa uudessa elämäntilanteessa yliopisto-opiskelijana. Kaikkeen on yleensä saatavilla apua, oli se sitten lähellä tai kaukana. Ikinä ei saisi hävetä tai pelätä pyytää apua. Yliopisto tarjoaa esimerkiksi ainejärjestöjen kautta hyvin vahvan tukiverkoston, mutta avainsana on uskallus. Uskalla olla oma itsesi, uskalla tutustua uusin ihmisiin ja ottaa uudet tilanteet vastaan. Ota myös toiset ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat: opiskelijoina, tovereina, nuorina ja vanhoina. Jokainen meistä on joko löytänyt oman paikkansa tai on vielä tällä seikkailulla etsimässä sitä täällä Turussa, Suomen yhdessä vanhimmista kaupungeista, yliopisto-opiskelujen viidakossa. Kuten Samuli Putro laulaa:

Kun arki on taipuva itseään toistamaan, keksikää poikkeuksia
Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia
Kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia
Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta
– Älkää unohtako toisianne

Jutun kirjoittaja Senna (Jenna) Levonen on kuudennen vuoden kulttuurihistorian opiskelija. Hän toimii vuonna 2018 historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:nsosiaalipoliittisena vastaavana. 

Senna kuumaa kesää viettämässä jokivarrassa koti-Turussa. Kuva: Senna Levonen

Monipuolinen yliopisto-opiskelu

Kuten monilla historiaa yliopistossa opiskelevilla on tapana, minä itsekin kiinnostuin historiasta jo lapsena. Suomen historia ei kuitenkaan kiinnostanut minua mitenkään erityisesti, ja ajatukseni kotimaani historiasta oli pitkään hyvin stereotyyppinen: ei täällä Suomessa ole ikinä tapahtunut mitään jännittävää tai kiinnostavaa. Kiinnostuksen kipinä Suomen historiaa kohtaan syttyi lukiossa Suomen historian kursseilla, ja ryhdyin vapaa-ajallani lukemaan siitä kertovia kirjoja. Niinpä Turun yliopisto, jolla oli oppiaineenaan Suomen historia, tuntui luontevalta valinnalta hakea opiskelemaan.

Historian opinnot yliopistossa ovat melko erilaiset kuin lukiossa. Poliittiset tapahtumat jäävät enemmän taka-alalle, ja opiskeluissa keskitytään esimerkiksi arjen historiaan. Sama koskee Suomen historiaa, eikä opintojen keskiössä ole esimerkiksi Ruotsin ajan poliittiset tapahtumat tai Kekkonen. Vielä peruskoulussa ja lukiossa opetus tähtää siihen, että opiskelija omaksuisi tietyn määrän tietoa. Yliopistossa tarkoitus ei ole, että luennoitsijat kaatavat kaiken tietonsa innokkaiden opiskelijoiden päähän eikä se, että opiskelijasta tulee muutamassa vuodessa kävelevä historian tietopankki. Sen sijaan opiskelijasta halutaan kehittyvän laaja-alainen historian tuntija, joka osaa jäsentää ja käsitellä tietoa kriittisesti. Tämän lisäksi opiskelijan täytyy oppia itse tuottamaan tietoa ja tieteellistä tekstiä. Niinpä ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana olen oppinut paljon tutkimuksen tekemiseen liittyviä asioita: olen oppinut lähdekritiikin ja tieteellisen kirjoittamisen perusteet, sekä pohtinut historian olemusta ja sitä, mihin historiantutkimusta oikeastaan edes tarvitaan. Tämän lisäksi olen toki oppinut uusia konkreettisia asioita historiasta. Opinnot siis ovat melko erilaisia, mihin historianopetuksessa on tottunut vaikka lukiossa.

Yliopisto-opiskelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei opiskelijalla olisi muuta elämää kuin istua kirjojen ääressä ja lukea. Yliopistolla on tarjolla kaikenlaista vapaa-ajan toimintaa. Opiskelijoiden viihtyvyydestä huolehtivat esimerkiksi ainejärjestöt, ylioppilaskunta sekä osakunnat. Vanhana oppilaskunta-aktiivina lähdin mukaan historia-aineiden ainejärjestö Kritiikki ry:n toimintaan mukaan hakeutumalla järjestön hallitukseen, jossa tehtäväkseni tuli koulutuspoliittinen vastaavuus. Tiedän, kuulostaa järkyttävän tylsältä, mutta sitä se ei ole! Tehtävään kuuluu tiivistettynä toimia viestinvälittäjänä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ja huolehtia omalla panoksellani siitä, että opiskelijoiden opinnot olisivat mahdollisimman toimivat. Konkreettisesti tämä näkyy mm. osallistumisena historia-aineiden oppiainekokouksiin ja kuuntelemalla opiskelijoiden murheita heidän opintoihinsa liittyen. Ainejärjestömme Kritiikki järjestää myös erilaisia tapahtumia jäsenistölleen, kuten viini- tai olutiltoja. Näissä rennoissa iltamissa tutustutaan erilaisiin viineihin tai oluisiin, yleensä teemojen kautta, kuten vaikka Etelä-Amerikan viinit. Näiden lisäksi tarjolla on erilaisia urheilu- ja kulttuuritapahtumia, matkoja kotimaassa ja ulkomailla sekä perinteisiä alkoholin huurruttamia juhlia. Ja kaikki tämä vain yhden ainejärjestön tarjoamana. Yliopistolla siis on tarjolla niin monipuolisesti erilaista vapaa-ajan toimintaa, että taatustikaan ei tule tylsää hetkeä!

Jutun kirjoittaja Mikko Saira on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n koulutuspoliittisena vastaavana. Kuvassa myös koira Nero. Kuva: Sofia Hakala.

 

Ajattelua, naurua ja laulua

Joka kerta, kun kävelen Turun tuomiokirkon ohi, minut valtaa pieni ihmetys. En tahdo aina uskoa, että olen päässyt näin kauniiseen paikkaan opiskelemaan. Tulin yliopistoon opiskelemaan historiaa. Ensimmäinen syksy meni hämmennyksen vallassa, kun joka luennolla puhuttiin tutkimuksesta ja sen tekemisestä.

”En minä mitään tutkimusta halua tehdä, vaan lukea historiaa”, muistan ajatelleeni.

Kuva on otettu vuoden 1936 Agfan Billy-Clack -paljekameralla.

Valot ja varjot leikkivät kauniisti yliopiston pääkirjaston lukusalissa, jossa on mukava opiskella. Kuva: Maria Syväniemi, 2017.

Minulla ei ollut opinahjoon tullessani aavistustakaan siitä, mitä siellä opiskelu oikein tarkoitti. Suomen historia kuulosti tutulta ja turvalliselta, joten valitsin sen pääaineeksi. Enkä ole päätöstäni katunut. Vähitellen sopeuduin ja lopulta myös innostuin yliopiston tutkimuksellisista tavoitteista.

Lukioon verrattuna yliopisto-opiskelu on paljon itsenäisempää. Luentoja minulla on ollut pääosin kolmesta kuuteen viikossa, mikä kuulostaa varmaan autuaan vähäiseltä. Lähiopetuksen lisäksi on kuitenkin varattava aikaa esimerkiksi kirjojen lukemiseen, erilaisten kirjallisten tehtävien kirjoittamiseen ja verkkokurssien suorittamiseen.

Edelleen tuppaa unohtumaan sen tärkeimmän aikatauluttaminen: nimittäin ajattelun. Oppiminen ei aina tapahdu siinä hetkessä kuin haluaisi. Joskus on ollut myös vaikea vetää rajaa opiskelun ja vapaa-ajan välille, kun asiat vain tahtovat pyöriä mielessä vastusteluista huolimatta. Jahkailu ja vatvominen ovat merkkejä luetun prosessoimisesta, joten niillekin on suotava aikansa. Jälkikäteen tarkasteltuna nuo solmukohdat ovat aina auenneet ja laajentaneet jollain tapaa ymmärrystäni. Mieleeni nousee lausahdus ”Non scholae sed vitae, Ei koulua, vaan elämää varten”.

Kun kaupunki ahdistaa, voi paeta Ruissalon metsiin tai meren rantaan rauhoittumaan. Se sopii tällaiselle Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kasvatille hyvin. Kuva: Maria Syväniemi, 2016.

Näin neljän vuoden jälkeen yliopiston käytännöt ovat tulleet tutuiksi ja huomaan yhtäkkiä aloittaneeni jo gradun kirjoittamisen. Lasken opintopisteitä ja havahdun oivallukseen, että voisin valmistua vuoden sisällä. Järkytyn:

”Ei! Vasta nyt tiedän, mitä haluaisin vielä opiskella!”

Samalla mielessäni vilahtavat hupaisat hetket niin historian opiskelijoiden muodostaman viittakansan, Turun yliopiston kuoron kuin muidenkin opiskelijatuttujen kanssa. Ystävien parissa on kevennetty opintojen taakkaa ja porukasta on saatu vastapainoa yksin ahertamiselle. On naurettu, laulettu(!) ja jaettu kollektiivista turhautumista aina tarpeen vaatiessa. Onneksi hetkiä oppimisen ja ystävien kanssa on vielä edessä – valmistumisen jälkeenkin.

 

Jutun kirjoittaja Maria Syväniemi on viidennen vuoden Suomen historian opiskelija. Kuva: Maria Syväniemi.

Newer posts »

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑