tutkimus – Histofriikki

Suomen historian oppiaineen julkaisut 2018–2019

Kirjat

Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.): Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018.

Huttunen, Marko & Eerikäinen, Laura & Laine, Laura & Saarinen, Pauliina & Savolainen, Panu (toim.): Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018.

Männistö-Funk, Tiina & Myllyntaus, Timo (eds.) (2019): Invisible Bicycle. Parallel histories and different timelines. Brill 2019.

Rantala, Maria: Ylös, ulos ja lenkille! Suomalaiset kuntoliikuntajärjestöt ja liikuntakampanjajulisteet vuosina 1941–2010. Sigillum 2019.

Savolainen, Panu & Lehtovuori, Panu & Norrmén Mia & Lopéz Baeza, Jesús: Nikkilän rakennusperintöselvitys. Sipoon kunta 2019.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.): Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018.

Viinikkala, Lauri: Digitaalisia valheita vai historiallista tietoa? Aineellisen todellisuuden, kerronnan ja historiallisen tiedon suhde yhdistetyn todellisuuden teknologiaa hyödyntävissä menneisyyden esityksissä. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis, 2018.

Artikkelit

Artukka, Topi: Informationsförmedlingens knutpunkter – den muntliga kommunikationens rum i det tidiga 1800-talets Åbo. Historisk Tidskrift för Finland 2019:1.

Artukka, Topi: Kansainvälinen Turun Seurahuone. Tutkimuskatsauksia 3/2018. Turun kaupunki, Turku.

Artukka, Topi: Konstruktionen av ett urbant sällskapsliv – Åbo Societetshus som centrum för societen i början av 1800-talet. Historisk tidskrift för Finland 2018:3.

Artukka, Topi: Valssin pyörteissä. Tanssi ja Turun seurapiirit 1800-luvun alussa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 113–134.

Hakala, Petra & Saarenpää, Taina: Arkistodiplomatian, vallan ja eettisten kysymysten äärellä. Yksityisarkistojen erityispiirteet arkistoalan ylemmässä koulutuksessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 44–59.

Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi: From household economy to family business. Teoksessa: Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018, 3–13.

Ijäs, Ulla: German families and their family strategies. Marriage and education in the eighteenth- and the nineteenth-century provincial towns in the northern Baltic. Teoksessa: Aatsinki, Ulla & Annola, Johanna & Kaarninen, Mervi (eds.), Families, Values, and the Transfer of Knowledge in Northern Societies, 1500–2000. Routledge, London and New York 2018, 79–101.

Ijäs, Ulla: Kašmiria ja kölninvettä. Kaupunkilaiseliitin materiaalinen kulttuuri pohjoisen Itämeren kaupungeissa 1700- ja 1800-luvulla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum, Turku 2018, 135-146

Ijäs, Ulla: Kauppias, leipuri ja kapakan emäntä: naisyrittäjiä Viipurissa noin 1700–1840. Teoksessa: Einonen, Piia & Räihä, Antti (toim.), Kuvaukset, mielikuvat, identiteetti. Viipurin kulttuurihistoriaa 1710–1840, Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Helsinki 2018, 89–113.

Ijäs, Ulla: Marie Hackman – The female manager in the family firm Hackman & Co. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (eds.), Women in Business Families: From Past to Present, Gender in Business Families. Routledge, London and New York 2018, 82–95.

Ijäs, Ulla: Mobility in the Long-Term Perspective. Maija Ojala-Fulwood, Pirita Frigren and Ulla Ijäs. Maija Ojala-Fulwood (ed.), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Ijäs, Ulla: Teekutsuja ja tanssiaisia. Viipurin herrasväki 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Teoksessa: Piia Einonen & Antti Räihä (toim.), Kuvaukset, mielikuvat, identiteetti. Viipurin kulttuurihistoriaa 1710–1840. Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Helsinki 2018, 160–192.

Ijäs, Ulla: The Mobile Urban Elite’s Material Culture in Eighteenth and Nineteenth Century Northern Baltic Cities. Teoksessa: Ojala-Fulwood, Maija (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, 2018, 169–188.

Ilmakunnas, Johanna: Konsten att avbilda arbete: Kvinnors sysselsättningar och vardag på Pehr Hilleströms genremålningar från 1770-talet till 1810-talet’, Historisk Tidskrift för Finland 103:1 (2018), 1–45.

Ilmakunnas, Johanna: Naisten työ kuvina: Palvelijat 1700-luvun laatukuvamaalauksessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 165–187.

Ilmakunnas, Johanna: Työn kulttuurihistoriaa esimodernin ajan Euroopassa. Teoksessa: Danielsbacka, Mirkka & Hannikainen, Matti & Tepora, Tuomas (toim.), Menneisyyden rakentajat. Teoriat historiantutkimuksessa. Gaudeamus 2018, 168–182.

Kallio, Maria & Välimäki, Mari: Kommunikation i svenska städer under tidigmodern tid – en introduktion till temnumret. Historisk Tidskrift för Finland 2019:1

Kallioinen, Mika: Medieval mercants’ letters in Northen Europe. Functions and conventions. Scandinavian Journal of History 44 (1) 2019, 53–76.

Kallioinen, Mika: Menetetty akateeminen vapaus? Professorit ja yliopistoyhteisön kiihtyvä muutos. Tieteessä tapahtuu (2) 2019, 3–7.

Kallioinen, Mika: The rise of the land market in medieval south-west Finland. Continuity and Change 33 (2) 2018, 153–171.

Kallioinen, Mika & Keskinen, Jarkko: Ystävät ja veljet – Kohteliaisuuden konventiot kauppiaskirjeissä keskiajalla ja 1800-luvulla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 234–250.

Keskinen, Jarkko: Cooperative competition: Business culture in the Finnish merchant community in the first half of the nineteenth-century. Scandinavion Journal of History. Vol 44, 2019:3, 287–309.

Keskinen, Jarkko & Vainio-Korhonen, Kirsi: Statutory invisibility. Urban business women legal and political rights in the 18th century Finland. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 134–152.

Keskinen, Jarkko & Toropainen, Veli-Pekka & Välimäki, Mari: The Iron Lady, Elin Såger: Head of the Family Business. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 47–66.

Kivistö, Terhi: Kadonneiden keskiaikaisten asiakirjojen jäljillä. Asiakirjojen löydettävyys ja paikantamisen ongelmat. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa, Sigillum 2018, 220–233.

Laine, Silja & Männistö-Funk, Tiina & Vahtikari, Tanja (2019c): Kadun kuvat. Valokuvat lähteinä kaupunkihistorian tutkimuksessa. Historiallinen aikakauskirja 2/2019, 169–185.

Männistö-Funk, Tiina (2019): Introduction. The historical production of the invisible and visible bicycles. Teoksessa: Männistö-Funk, Tiina & Myllyntaus, Timo (eds.), Invisible Bicycle. Parallel histories and different timelines. Brill 2019, 1–20.

Männistö-Funk, Tiina (2018): Kävelevien naisten kaupunki. Sata vuotta sukupuolta Turun kaduilla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 79–96.

Männistö-Funk, Tiina (2018): Suomalaista hätää yli rajojen – 1850- ja 1860-luvun ruokapulan sekä suurten nälkävuosien käsittely eurooppalaisessa lehdistössä. Teoksessa: Jussila, Tuomas & Rantanen, Lari (toim.): Nälkävuodet 1867–1868. SKS 2018, 198–238.

Männistö-Funk, Tiina & Sihvonen, Tanja (2018b): Voices from the uncanny valley. How robots and artificial intelligences talk back to us. Digital Culture and Society 4(1), 45–64.

Niemi, Seija A.: An Environmentally Literate Explorer: A. E. Nordenskiöld’s Three Expeditions to the North Asian Coast, 1875–1879. Sibirica 17:2 (2018), 13–40.

Niemi, Seija A.: The Historical Roots of A. E. Nordenskiöld’s (1832–1901) Conservational Philosophy. Scandinavian Journal of History, (Feb. 5, 2018), 1–20.

Ojala-Fulwood, Maija & Frigren, Pirita & Ijäs, Ulla: Mobility in the Long-Term Perspective. Teoksessa: Ojala-Fulwood, Maija (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Pihlman, Aki & Savolainen, Panu: ”Ruukuntekijän tontti. 1700-luvun savenvalajien arki historiallisen arkeologian valossa”, Pitkin poikin Aurajokea – arkeologisia tutkimuksia. Turun museokeskuksen raportteja 23 (2019), 173–185.

Rytty, Suvi: Kavalat kaupungit ja modernin elämäntavan kirous. Paluu luontoon 1900-luvun alun urbanisoituvassa Suomessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 95–109.

Savolainen Panu: ”Ainutlaatuinen pala suomalaisen puukaupungin historiaa”, Historia Nyt! 1 (2018), 33–38.

Savolainen, Panu: “Det akustiska stadssamhället. Ljudlandskapet som informationsförmedlingskanal för den offentlija makten och för stadsbor i 1700-talets.” Historisk Tidskrif för Finland 104:1 (2019), 31–48.

Savolainen, Panu & Laine, Laura & Wirkkala, Elina & Saarinen, Lauri & Huttunen, Marko: ”Historiallisen arkeologian näkökulma uuden ajan alun kivikirkkoon. Tapaustutkimus Keminmaan vanhasta kirkosta.”, SKAS 2/2018, 40–64.

Savolainen, Panu: Louhisaaren kartanon kaakkoisen sivurakennuksen vesikattorakenteiden restaurointisuunnitelma. Teoksessa: Huttunen, Marko & Eerikäinen, Laura & Laine, Laura & Saarinen, Pauliina & Savolainen, Panu (toim.), Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018, 23–96.

Savolainen, Panu: Näkymättömien puutarhojen varjoissa. Ruotsin ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 147–164.

Savolainen, Panu: ”Suomen arkkitehtuurin tutkimuksen ja historian alkuvaiheet Turun akatemiassa” Teoksessa: Kuin kissat Largo Argentinalla. Flaneeraus ja assimilaatio kaupunkitilassa (Aalto-yliopiston juhlakirjatoimitus, 2018), 254–261.

Savolainen, Panu: ”The Meaning of Urban Centrality in a Medium-Sized Eighteenth-Century Town”, Sjuttonhundratal 15 (2018), 59–88.

Savolainen, Panu: ”The private, the common and the public: the street and concepts of urban space in 18th-century Sweden”, in Quo Vadis Architectura? 7. Mixing the Private and the Public in the City (Aalto University, 2018), 30–47.

Nurminen, Mikko & Rapeli, Tommi & Savolainen, Panu & Stenius, Jaakko & Viinikkala, Lauri & Virtanen, Kimmo: ”Turku Goes 1812. kokemuksellinen virtuaalivierailu vanhassa kaupungissa.” Turun museokeskus, Iloinen tiede, Glue Collaboration ja Fake Production, Turku & Helsinki 2019. (audiovisuaalinen julkaisu)

Savolainen, Panu: ”Uusia näkökulmia Viipurin Ruotsin aikaan”, HAik 117:2 (2019), 210–211. (kirja-arvio)

Vainio-Korhonen, Kirsi: Lekmäns skriftliga och rättsliga kunnande I början av 1800-talet. Rannsakningsfångar som skrivare av besvärs- och nådeansökningar i Åbo slottshäkte 1838–1850. Historisk Tidskrift för Finland 105:2 (2019). 218–247.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Gustava Blomberg – uppiniskainen leskivaimo tyrmässä ja kehruuhuoneessa 1840-luvun Turussa. Teoksessa Björn, Ismo & Härkönen, Antti & Merovuo, Jenni & Myllys, Riikka & Nevala, Arto (toim.), Ruukki, raja ja rahvas. Oikeutta 60-vuotiaalle Kimmo Katajalalle. 2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Historiantutkimus, vastuullisuus ja tietosuoja. Tieteessä tapahtuu 4/2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Järjellä ja tunteella aviovuoteeseen. Kleio. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton jäsenlehti 2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Catharina Renaut 1709–1787-12-08 Barnmorska. Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Saatavissa osoitteessa https://skbl.se/en/article/CatharinaRenaut

Vainio-Korhonen, Kirsi: Ulrika Fredrika Bremer 1746-04-24–1798 -04-01 Affärskvinna, företagare. Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Saatavissa osoitteessa https://skbl.se/sv/artikel/UlrikaFredrikaBremer

Viinikkala, Lauri: Berättande och autenticitet i framställningar av det förflutna baserade på teknologi med blandad verklighet. Historisk Tidskrift För Finland 3/ 2018.

Viinikkala, Lauri & Yli-Seppälä, Laura: Lisätty todellisuus ja museon moniulotteinen muisti. Esimerkkinä Luostarinmäki-seikkailu. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum, Turku 2018

Wolff, Charlotta: ’Erik Bodensten, Politikens drivfjäder. Frihetstidens partiberättelser och den moralpolitiska logiken’, kirja-arvostelu, Sjuttonhundratal. Nordic Yearbook for Eighteenth-Century Studies, vol. 15 (2018), s. 142–45.

Wolff, Charlotta: ’‘Un admirateur des philosophes modernes’: The Networks of Swedish Ambassador Gustav Philip Creutz in Paris, 1766–1783’, Networks of Enlightenment: Digital Approaches to the Republic of Letters, ed. Chloe Edmondson & Dan Edelstein, Oxford University Studies in the Enlightenment, Oxford & Liverpool, 2019, s. 173–200.

Välimäki, Mari: Hylätty talonpoika ja porvarisleski. Erään parin tarina 1600-luvun Turusta. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 191–205.

Välimäki, Mari: Samarbete och kontinuerliga förhandlingar. Kommunikationen mellan Kungliga Akademins konsistorium och andra domstolar i Åbo i slutet av 1600-talet. Historiska Tidskrift för Finlanf 2019:1

Välimäki, Mari: Sydänkäpyseni. Opiskelijat, rakkaus ja salatut kihlat 1600-luvun Turussa ja Uppsalassa. Historiallinen Aikakauskirja 116 (2018:3), 246–257.

Viime hetken kandipaniikki – kokemuksia kandidaatintutkielman kirjoittamisesta

Kun viime kesänä odotin kolmannen opiskeluvuoden alkua, mielessäni ei pyörinyt juuri mikään muu kuin syksyllä odottava kandiseminaari. Kandin tutkielmista oli puhuttu koko opiskeluaika, mutta vasta kesällä aloin itse tosissani miettiä, että mitä ihmettä sitä keksisi. Ja vaikka kesällä olin ihan varma siitä, että kävelisin ensimmäiseen tapaamiseen aihe valmiina ja suunnitelmat kasassa, en voinut sanoa olevani varma mistään ennen, kuin työ oli palautettu.

Oikeastaan koko aiheen ja lähdemateriaalin valinta oli minulle yhtä vuoristorataa. Ensimmäisellä kerralla aiheita kysyttäessä vastaukseni oli ”jotain nuorisohommia varmaan”. Tammikuussa otsikkohirviöksi oli kuitenkin muodostunut Katseilta piilossa, lehtien sivuilla. Homoseksuaalien seuranhaku ja heistä käyty keskustelu 1950–1960-lukujen suomalaiskaupungeissa.

Seksuaalivähemmistöt nousivat itselläni mahdolliseksi aiheeksi melko nopeasti. Halusin aiheen, josta olisin tarpeeksi kiinnostunut jatkaakseni vähintään samalla aihepiirillä graduun, jotta minulla olisi edes jonkinlainen käsitys tutkimusmetodeista ja teorioista etukäteen. Päädyin siis valitsemaan itselleni opiskelujen ulkopuolella tärkeän aiheen. Vaikka aiheenvalinta itsessään ei kestänyt pitkään, sen rajaaminen oli kuukausien prosessi. Kävin Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa lukemassa mahdollista aineistoa lähinnä miettien, että mitä ihmettä minä siltä olen edes kysymässä. Ja heti, kun tutkimuskysymys alkoi muotoutua, jouduin toteamaan, että oma aika ja resurssit eivät riittäneet ympäri Suomea olevan aineiston hankkimiseen.

Loppuvuodesta jouduin toteamaan, että homma ei edennyt. Luin kyllä metodikirjallisuutta ja aloin ymmärtää queer-tutkimusta, mutta itse tutkimuksen osuus oli edelleen aivan levällään. Ehkä tärkein oivallus syntyi joululomalla, kun työn palautukseen oli enää kuukausi aikaa: kandidaatin tutkielma on loppujen lopuksi niin pieni työ, että tutkimuskysymys ei voi olla liian kunnianhimoinen. Niinpä otin pari askelta taaksepäin, söin puoli laatikkoa pahan makuisia suklaakonvehteja ja päädyin palaamaan kandiohjaajani ehdotukseen: kohtaamispaikkoihin. Niinpä heti loman jälkeen, kun seminaariryhmän ensimmäiset alkoivat esitellä omia töitään, minä varasin kirjastoon kasan miesten lehtiä, ja otin muistitiedon rinnalle aivan uuden aineiston.

Fyysisesti kandista jäi käteen todisteet ensimmäistä kertaa loppuun käytetystä tulostuskiintiöstä. Kuva: Anni Kortetjärvi.

Kaikesta sekasorrosta huolimatta kandiseminaari on ollut tähän asti paras kurssi koko yliopistourani aikana. Vaikka alkuun jännitti, niin heti, kun porukkaan tutustui paremmin, aloin jopa odottamaan uusia seminaarikertoja. Omaa ja muiden töitä oli paljon helpompi pohtia ja keskustelu sujui paremmin, kun kaikki tulivat toimeen keskenään. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan sinulle uusiin ihmisiin, liittymään keskusteluun ja panostamaan myös muiden töiden kommentointiin. Rennossa ilmapiirissä on helpompaa myös kysellä mielipiteitä omaan työhösi liittyen. Muista myös olevasi osa laajempaa akateemista yhteisöä. Jos tiedät jonkun vanhemman opiskelijan, tai vaikka laitoksen työntekijän, joka on joskus tutkinut samankaltaista aihetta kuin sinä, kannattaa aina pyytää neuvoa! Ainakin itselläni oli alkuun vaikea hahmottaa esimerkiksi tärkeimpiä metodikirjoja, kun taas joku aihetta pidempään tutkinut on varmasti lukenut ne läpi jo useampaan otteeseen.

Viimeisenä vinkkinä voisin vielä todeta, että kukaan tuskin kykenee kirjoittamaan täydellistä kandityötä. Kun luin omaa tutkielmaani muutama kuukausi seminaarin jälkeen, niin hetken teki mieli vajota maan alle, niin paljon virheitä omiin silmiini osui. Siitä huolimatta käteeni jäi hyvä arvosana, uusia vieruskavereita puuduttaville luennoille, sekä hyvät ainekset jatkaa kohti gradua. Loppujen lopuksi kandi on vain harjoitustyö, ja tärkeintä on, että oppii mahdollisimman paljon uutta, ja kehittää itseään tutkimuksen tekijänä.

Anni Kortetjärvi

Kirjoittaja on neljännen vuoden opiskelija.

Tiedosta, merkityksistä ja palapeleistä – Tuoreen tohtorin tuntemuksia historiantutkimuksesta

Päätin taannoin ryhtyä rakentamaan palapeliä, jonka vastikään olin löytänyt varastoistani. Vuosia aikaisemmin olin koonnut sitä jonkin verran, mutta sittemmin unohtanut sen laatikkoonsa. Nyt päätin ryhtyä uudelleen työhön. Alku on aina hankalin, mutta jonkin aikaa paloja toisiinsa soviteltuaan alkaa hahmottaa kuva-aiheen kokonaisuuden ja sen jälkeen jäljellä olevien palojen yhdistäminen kokonaisuuteen on jo helpompaa. Lopulta olin koonnut kauniin 1700-luvun maalaismaisemaa esittävän kuvan valmiiksi.

Sen sijaan, että olisin ollut tyytyväinen suoritettuani tehtäväni loppuun, minua alkoi vaivata kummallinen levottomuus. Valmis palapeli ei vastannut muistikuvaani siitä, miltä kuva-aihe oli näyttänyt, kun viimeksi yritin sitä koota. Asia alkoi vaivata minua niin paljon, että minun oli pakko purkaa palapeli osiin ja koota se jälleen uudelleen. Hämmästyksekseni tällä kertaa valmiiksi saamani maisemataulu oli aivan erilainen kuin hieman aiemmin.

Maisema kyllä oli sama, mutta seesteisen poutasään asemesta se oli tällä kertaa kuvattuna melodramaattisen myrskyn riepottelemana. Entistä häkeltyneempänä päätin kokeilla vielä kerran. Nyt samoista paloista kasaamassani kokonaisuudessa maisemassa näkyvät rakennukset olivat vaihtaneet paikkaa, osa oli kadonnut ja jostain oli ilmestynyt uusia, joita aiemmin ei ollut näkyvissä. Yhteen kulmaan oli ilmestynyt lampi ja paikassa, jossa muistin edellisellä kerralla avautuneen laajan vainion, kasvoikin nyt koskematon metsä.

Tässä vaiheessa lienet jo arvannut, että kysymyksessä ei ole oikea palapeli, vaan historiantutkimuksen metafora. Erilaisista menneisyyden jälkeensä jättämistä palasista, joita myös lähdeaineistoiksi kutsutaan, historiantutkijat rakentavat kuvaa kadonneista ajoista. Historian palapelille on kuitenkin ominaista, että sen voi rakentaa valmiiksi lukemattomin eri tavoin. Palat ovat samat, mutta lopputulos joka kokoamiskerralla aivan erilainen.

Oikeiden ratkaisujen lukemattomuus taas tuntuu kovin kiusalliselta, jos tieteellisen tutkimuksen edellytykseksi asetetaan luonnontieteiltä lainattu toistettavuuden ihanne. Sen mukaan tieteestä voidaan puhua vain, jos tehdyt kokeet ja tutkimukset ovat uusittavissa ja lopputulos on aina samansuuntainen. Näinhän asia ei suinkaan historiantutkimuksen tapauksessa ole, mikä ei kuitenkaan kieli niinkään historian epätieteellisyydestä kuin itse ihannemallin soveltumattomuudesta monille tieteenaloille.

Tutkimustulosten toistamisen hankaluus ei ole historiantutkimuksen heikkous, vaan päinvastoin sen vahvuus. Vaikka samojen lähteiden pohjalta voi päätyä hyvin erilaisiin lopputuloksiin ja vaikka oikeita, mutta keskenään ristiriitaisia vastauksia on paljon, se ei tarkoita, että kaikki vastaukset olisivat oikeita. Vain pitkällisen, käytännössä koko eliniän jatkuvan harjaantumisen kautta historiantutkija oppii erottamaan mahdolliset ratkaisut mahdottomista ja perusteltavissa olevat tulkinnat kestämättömistä. Perusteltujen ja uskottavien tulkintojen moninaisuus tekee paremmin oikeutta inhimillisen olemassaolon monimutkaisuudelle ja monitulkintaisuudelle kuin yksiselitteisiä ja ehdottomia tuloksia tarjoavat luonnontieteet.

Aivan kuten nykyhetkessäkin samoilla asioilla on erilaisia merkityksiä eri ihmisille, myös menneisyyden ihmiset pitivät näkökulmistaan riippuen samoja asioita hyvinä tai pahoina, toivottuina tai kammoksuttuina. Paavius näyttäytyi mitä todennäköisimmin hyvin erilaisena instituutiona sen perusteella, tarkasteltiinko sitä katoliselta vai protestanttiselta suunnalta tai sosialismi riippuen siitä, kysyttiinkö mielipidettä työläiseltä vai tehtailijalta. Kysymys ei ole mistään vähäpätöisestä todellisten asioiden päälle ripotellusta merkitysten kerrostumasta, sillä aineellisen maailman ilmiöille annetuilla merkityksillä on ollut paljon suurempi rooli ihmiskunnan historiassa kuin aineellisella maailmalla itsellään.

Juuri erilaisiin merkityksiin pohjautuvat mielipide-erot ja oman merkitysavaruuden uskominen ainoaksi Totuudeksi ovat olleet useimpien sotien taustalla, ja juuri erilaiset merkitykset ovat eri aikoina tehneet tietyistä hyödykkeistä tavoittelemisen ja toisista halveksunnan arvoisia. Kullassa tai timanteissa ei itsessään ole mitään, mikä tekisi niistä erityisen sopivia vaihdannan välineitä eikä kivilinnassa 1600-luvulla tai merkkivaatteessa nykypäivänä mitään yleispätevää ja kaikkien jakamaa perustetta sille, miksi mielivaltaisesti määräytyneillä vaihdannan välineillä pitäisi hankkia juuri näitä mielivaltaisesti tavoiteltaviksi määräytyneitä hyödykkeitä eikä joitakin toisia.

Osa näistä ihmisten toimintaa ohjaavista merkityksistä on laajasti jaettuja, osa jollekin sosiaaliselle ryhmälle ominaisia ja osa yksilöiden henkilökohtaisia mielipiteitä. Voikin sanoa, että jokainen ihminen elää ja on aina elänyt omassa ainutlaatuisessa ja toisilta suljetussa merkitysten todellisuudessaan. Jos näiden kanssaihmisten todellisuuksien tavoittaminen on aikalaisillekin hankalaa, ei menneisyyden ihmisten ajatteluratojen jäljittäminen ole historiantutkijalle ainakaan helpompaa.

Kaikkia menneisyyden tapahtumia ei voida tietää ja vielä vähemmän kaikkia noihin tapahtumiin vaikuttaneita tekijöitä. Jokainen samaan aihepiiriin perehtynyt tutkija voi kuitenkin omista lähtökohdistaan käsin tuoda jotakin uutta aiheesta käytyyn keskusteluun, ja jokaiselta tutkijalta jää joitakin tekijöitä ja vaikuttimia piiloon. Useimpien tutkijoiden tulokset kuitenkin lisäävät omalta osaltaan ymmärrystä menneisyyden moninaisuudesta ja ihmiskunnan sisäisestä ristiriitaisuudesta. Kysymys ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole tiedon kumulaatiivisesta edistymisestä. Tulkinnat nousevat, laskevat ja hautaavat vuorotellen toisiaan tutkimuksen päättymättömässä aaltoliikkeessä, jossa varmana pysyy vain ihmisyyden kompleksisuus.

Historiantutkija ei tavoittele totuutta menneisyydestä, vaan etsii mahdollisia selityksiä ja kumoaa mahdottomia. Hän tutkii lähdeaineistoja ja arvioi niiden perusteella sekä oman kokemuksensa valossa, mitkä tulkinnat ovat uskottavia ja mitkä puolestaan kestämättömiä. Lähdeaineiston kriittisen ja rationaalisen arvioinnin kautta hän voi sulkea pois monia selitysmalleja tai väittämiä, ja jäljelle jäävät ne, jotka nykyisen tietämyksen valossa ovat mahdollisia ja joista siten, mahdollisesta keskinäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta tulee historiallista tietoa – ainakin siihen saakka, kunnes uusi tutkimus osoittaa ne virheellisiksi. Vaikka nämä jäljelle jäävät selitysmallit voivat olla keskenään ristiriitaisia, ne ovat silti voineet kaikki olla totta jollekin osalle aikalaisista. Historiallinen tieto ei ole olemukseltaan ehdotonta.

Lopullista Totuutta menneisyydestä ei ole löydettävissä, koska sitä ei ole koskaan ollutkaan. Totuuden käsitteen luominen on kenties ollut ihmiskunnan suurin virhe. Tai kenties vielä suurempi virhe on uskoa, että ilman totuutta kaikki on hyväksyttävissä ja että ilman totuutta ei voi olla tietoa.

Lauri Viinikkala

Kirjoittaja väitteli tohtoriksi tammikuussa. Hänen väitöskirjansa otsikko on ”Digitaalisia valheita vai historiallista tietoa? Aineellisen todellisuuden, kerronnan ja historiallisen tiedon suhde yhdistetyn todellisuuden teknologiaa hyödyntävissä menneisyyden esityksissä”. Viinikkala työskentelee oppiaineen yliopisto-opettajana.

Suomen historia menestystarinana

Oletko leikitellyt ajatuksella aikakoneesta, joka veisi sinut Turun torille 1800-luvulla, kävelemään keskiajan tuomiokirkkoon tai ihmettelemään jotakin vielä kaukaisempaa aikakautta? Vaikka joku tällaisen koneen keksisi, aikamatkaa olisi syytä harkita kahteen kertaan. Menneisyys on ollut täynnä uhkia ja epäkohtia, jotka ovat meille vieraita, eikä romantisoitu kuva historiasta ole realistinen. Kipulääkkeet, penisilliini tai harppauksin edennyt tasa-arvo saavat ainakin minut tuntemaan tyytyväisyyttä, että olen syntynyt 1960-luvulla enkä sata vuotta aikaisemmin.

Suomen historia keskiajalta nykypäivään on huikea loikka kohti kaikinpuolista hyvinvoinnin paranemista. Vaikka ei haluaisi sortua liioittelevaan edistysuskoon, kehityksen tuloksia ei voi kieltää. Kiistattomin osoitus tästä on elinajanodotteen nousu. Läpi esiteollisen ajan 1800-luvulle asti taudit, katovuodet ja lähes olematon terveydenhoito pitivät huolen, että ihmiset harvoin saavuttivat edes ikää, jota elävät lukeutuvat nykyisin keski-ikäisiksi. Tuolloin kuoltiin tyypillisesti 40 tai jopa vain 30 vuoden iässä. Tämäkin koski vain niitä onnekkaita, joita isorokon, tuhkarokon ja hinkuyskän kaltaiset tartuntataudit tai keinoruokinnasta aiheutuneet suolistotaudit eivät vieneet hautaan jo lapsena. Kun useimmat tartuntataudit ja monet muut terveyteen kohdistuvat uhat on sittemmin onnistuttu voittamaan, nyt syntyvä poika voi odottaa elävänsä yli 78 ja tyttö peräti yli 84 vuotiaaksi. Nykysuomalaisilla on siis elinvuosia keskimäärin kaksin verroin siihen nähden, mikä oli tilanne vain viisi tai kuusi sukupolvea sitten, 1800-luvun puolivälissä.

Moderniin terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja vaikkapa ilmaiseen koulutukseen tottuneen nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää maailmaa, jossa menneisyyden suomalaiset elivät. Katovuosi tai kulovalkean tavoin kylästä kylään edennyt epidemia saattoi koska tahansa suistaa elämän raiteiltaan. Vanhemmilla oli erityinen taakka kannettavanaan, sillä esiteollisen ajan lopulla lapsista yli viidennes ei nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Keskimäärin lapsista peräti joka toinen kuoli alle kymmenvuotiaana. Tässä suhteessa kehitys on ollut erityisen vaikuttavaa: imeväis- eli alle yksivuotiaiden kuolleisuus on painunut pariin promilleen.

Huikea on ollut myös Suomen kasvutarina yhdestä Euroopan köyhimmistä maista, jollainen Suomi vielä 1860-luvulla selvästi oli, maailman vauraimpien maiden joukkoon. Teollistuminen ja maailmanmarkkinoilta puunjalostusteollisuuden tuotteiden kysynnän muodossa tullut taloudellisen nousun liikevoima tempasivat suomalaiset kiihtyvään rakennemuutokseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Kehityksen hedelmät levisivät koko yhteiskuntaan, toisin kuin monessa muussa maassa. Metsien omistus oli jakautunut tasaisesti, mikä kanavoi metsäteollisuuden vientitulot laajalti sen sijaan, että ne olisivat päätyneet suuryritysten tai pienen eliitin taskuihin. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta silti Suomen talous oli jo ensimmäisen maailmansodan aattona henkeä kohden laskettuna noin kolme kertaa suurempi kuin vuonna 1860. Vuodesta 1860 nykypäivään bruttokansantuote on jopa 25-kertaistunut.

Suomen historia tutkii yhtä maailman onnistuneimmista yhteiskunnista, historian suurta menestystarinaa. Maailman mitassa Suomen historia on, jos ei aivan poikkeus, vähintään kiinnostava tapaustutkimuksen kohde siitä, millaisten valintojen kautta on rakennettu suhteellisen vakaa, turvallinen ja markkinataloutta toimivalla tavalla hyödyntävä yhteiskunta. Ainakin yliopistojen ulkopuolella Suomen historia näyttäytyy silti enemmän sotien, kapinoiden ja poliittisten mullistusten historiana. Vuosi 1918 on ollut tapetilla, mutta myös toisesta maailmansodasta kertovat tutkimukset täyttävät vuodesta toiseen kirjakauppojen historia-aiheiset hyllyt. Nämä 1900-luvun historiaan painottuvat poikkeusajat ovat perusteltuja tutkimuskohteita, onhan Suomi elänyt niissä kohtalonhetkiään. Silti jää miettimään, onko nykyinen hyvinvointi niin itsestään selvä asia, että siihen johtaneet historialliset polut eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin sotien tapahtumahistoria.

Pitkiä ajanjaksoja kattava ja monipolvisia kehityskulkuja hahmotteleva rakennehistoria on haaste niin tutkimukselle kuin opetuksellekin. Menestys tiivistyy tilastollisiin lukuihin, jotka eivät herätä samanlaisia tunteita kuin dramaattiset kuvat tai kertomukset teloituksista, sotien ratkaisutaisteluista ja valtiollisista neuvotteluista, joissa Suomen asema itsenäisenä valtiona on ollut vaakalaudalla. Elinajanodotteen vertaansa vailla olevaa nousua ei voi selittää suurmiesten toimilla eikä ajoittaa yhdelle kellonlyömälle, vaan taustalla on lukuisia vaikeasti analysoitavia tekijöitä lääketieteen edistysaskeleista, yleisen elintason noususta ja parantuneesta ravinnonsaannista viemäreiden ja vesijohtojen rakentamiseen. Ja kuitenkin näihin väestökehityksestä ja elintason noususta kertoviin lukuihin konkretisoituu kaikkien suomalaisten tarina.

Tervetuloa yliopistoon ja opiskelemaan historiaa!

Pääkirjoituksen laatija professori Mika Kallioinen toimii vuoden 2019 maaliskuun loppuun Suomen historian oppiaineen esimiehenä.