1800-luku

Kauhuromantiikkaa Turussa

Kommentoi

Tuskin kovin moni kaunokirjallisuutta harrastaneistakaan tietää, että ensimmäinen suomalainen kauhuromaani on julkaistu Turussa. Tämä ruotsinkielinen teos, jonka nimeksi tuli Det gråa slottet, ilmestyi alun perin Johan Wilhelm Lilljan kustantamosta pimeään vuodenaikaan marraskuussa 1851. Romaanista tuli sen verran suosittu, että siitä otettiin toinen ruotsinkielinen painos 1880-luvulla, ja sen jälkeen siitä on ilmestynyt useita suomennoksia, viimeisin vuodelta 2009.

Ingeliuksen romaanin ensipainoksen nimiölehti 1851. Kansalliskirjasto, Doria-julkaisuarkisto.

Romaanin ensipainoksen nimiölehdellä komeili salanimi ”Författaren till Granriskojan” eli Granriskojan-romaanin tekijä. Nimen taakse kätkeytyneen tekijän useat aikalaiset tunsivat hyvin. Hän oli turkulainen säveltäjä-kirjailija Axel Gabriel Ingelius, joka oli kirjoittanut teoksensa Ylikylän tilalla Hirvensalossa. Romaani oli silloisten arvioiden mukaan kotimaiseksi tuotokseksi epätavallisen laaja teos, 394 sivua taskukirjaa vastaavassa sexodecimokoossa. Sen tapahtumat eivät kuitenkaan sijoitu Turkuun tai sen lähiympäristöön vaan Satakuntaan, kuvitteelliseen Ristilän kartanoon, johon kirjan sankari, kotiopettajaksi palkattu nuori maisteri Harald Thalberg saapuu kertomuksen alussa.

Ingelius ei varsinaisesti ollut kirjallisen kauhuromantiikan tienraivaaja Suomessa, sillä Zacharias Topelius ja Fredrik Berndtson olivat ennen häntä ehtineet julkaista Helsingissä kauhuromanttisia kertomuksia. Mutta Det gråa slottet on edeltäjiään kunnianhimoisempi aikaansaannos. Vaikka teos tuntuu nykylukijasta osittain hajanaiselta, se on goottilaiselle kirjallisuudelle ominaisen kerrontatekniikkansa ansiosta mukaansatempaava ja koostuu menneisyyteen kätkeytyvän arvoitusten vyyhdin vähittäisestä paljastumisesta. Ingelius kutoo kertomukseensa vihjeitä, tiedonsirpaleita, kuulopuheita ja romaanihenkilöiden saamia pahaenteisiä aavistuksia. Näiden käänteiden lomaan mahtuu murhayrityksiä, rajuilmoja, kummittelua, synkkiä paikkoja ja kätkettyjä henkilöllisyyksiä. Monet romaanin aiheet ja kohtaukset esitetään melodramaattisesti jyrkkien vastakohtien muodossa. Kerronnassa vaihtelevat ihanteellinen hyvyys ja alhainen kataluus, ja aika ajoin Ingelius höystää tekstiä huumorilla ja ironialla.

Romaanin tapahtumat ja henkilöhahmot ovat tekijänsä mielikuvituksen tuotetta, mutta teos sai myös virikkeitä nuoren Ingeliuksen kuulemista huhuista. Ne kertoivat Porin lähistöllä Ulvilan pitäjässä sijainneesta Koiviston ratsutilasta ja siellä vuonna 1839 sattuneesta ikävästä tapauksesta, joka johti epävarmoiksi jääneisiin rikosepäilyihin. Koiviston kartanon jylhää kaksikerroksista päärakennusta kutsuttiin kansan suussa 1800-luvulla Harmaaksi linnaksi, mistä Ingelius lainasi romaanilleen nimen. Kirjassa Koiviston nimi vaihtui sitten Ristilään. Millaisesta tapauksesta oli kyse, siitä lukija voi nyt ottaa halutessaan selvää lukemalla vaikkapa tuon kauhuromaanin uusimman suomennoksen ja siihen laaditut jälkisanat!

Jukka Sarjala

Lähteet:

Det gråa slottet. Original af förf. till Granriskojan. Åbo: J. W. Lillja & Co, 1851.

Axel Gabriel Ingelius, Harmaa linna. Suomentanut Eeva-Liisa Järvinen. Jälkisanat Jukka Sarjala. Turku: Faros-kustannus Oy, 2009.

Jukka Sarjala, Salonkien aaveet. Varhaisin kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.

1600-luku, 1700-luku

Turun ympäröivä tulliaita

Kommentoi

Ruotsin valtakunnassa noudatettiin 1500-luvulta alkaen merkantilistista talouspolitiikkaa, joka merkitsi kruunun tarkkaa sääntelyä. Valtakunta tarvitsi rahaa sodankäyntiin, ja siksi 1600-luvulla säädettiin yhä uusia veroja. Yksi näistä oli vuonna 1622 perittäväksi määrätty pikkutulli kaupunkeihin tuoduista tavaroista. Kruunun etu vaati tulliaitojen pystyttämistä kaupunkien ympärille. Turkuakin ympäröi kyseisestä vuodesta lähtien tulliaita, jossa oli tulliportit tullitupineen. Tulliaidan rakentaminen ja ylläpitäminen oli porvareiden velvollisuus, ja jokaisella heistä oli oma pätkänsä aitaa hoidettavana. Tulleista huolehtivat tulliesimies, tullitarkastaja, tullikirjurit ja tullimiehet eli syökärit. Tulliaita kävi tarpeettomaksi vasta vuonna 1808, kun pikkutulli lakkautettiin.

*

Aidan rakenne vaihteli maaston muodosta riippuen. Eräissä kohdin siitä käytettiin nimitystä stadsgraven eli kaupunginoja, mikä kuvasi osuvasti sen rakennetta. Toisin paikoin aita oli tehty laudoista ja toisin tukeista. Kallioisilla mäillä puuaidan perustaksi koottiin kivivarustus. Mikään kaupunginmuuri rakenne ei siis ollut. Aidan pystyttäminen vei vuosia, sillä porvarit olivat vastahakoisia suorittamaan tätä rasitusta. Jos velvollisuus laiminlyötiin, sai siitä rangaistuksen. Esimerkiksi porvari Erik Nukarin leski Elin Persdotter oli jättänyt korjaamatta osuutensa, mutta hän lupasi korjata sen seuraavaan katselmukseen mennessä, mikä hänet velvoitettiin tekemään rangaistuksen uhalla.

Entisen tulliaidan perustuksia Turun Ryssän- eli Yliopistonmäellä. Kun kuva otettiin, seisoi sen kuvaaja Kaarinan pitäjän puolella tulliaitaa eli maaseudulla. Tulliaita merkitsi maaseudun muuttumista kaupungin alueeksi. Tulliaita merkitsi myös sitä, että sen kahden puolen noudatettiin eri lakeja ja erioikeuksia. Kirkko seisoi joka tapauksessa kaupungissakin keskellä kylää. Museovirasto.

Kaupunginaidan läpi ei saanut kulkea rangaistuksen uhalla kuin siihen määrätyistä porteista, jotka sijaitsivat Karjakadulla eli nykyisessä Uudenmaantullissa, josta tie johti Uudellemaalle ja Karjalaan, Hämeenkadulla akateemisen Hesen paikkeilla, josta kuljettiin Hämeeseen, sekä Aninkaistenkadulla Hotelli Helmen paikkeilla, josta päästiin Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Lisäksi tavaroiden tuontia valvottiin Aurajoen Multavierulla pikkutullissa ja Linnanpuomilla suuressa meritullissa.

Tulliportteihin kuuluivat myös vartiotornit. Tämä käy ilmi oikeusjutusta, jonka mukaan Petter Jessenhausenin renki Matts Mattsson oli vuonna 1639 työssä pikkutullin puomitornin luona tulliaitaa tekemässä. Hans Byggmästare pudotti tornista rautakangen huudettuaan ensin alhaalla olleille, että nämä varoisivat. Tästä tietämättömänä renki Matts sai kangen päähänsä. Asia todettiin puhtaaksi vahingoksi ja mieskin oli paranemassa.

Salaa kaupunkiin pyrkivät tullin välttelijät ja varkaat aiheuttivat aidalle jatkuvasti vahinkoa. Tullimiehet kyllä valvoivat aitaa, mutta lautojen irrottajia löytyi silti aina. Tulliporteillakin esiintyi ongelmia, sillä osa kaupunkiin tulijoista saattoi ratsastaa niistä täyttä laukkaa sisään tai tullimiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta.

*

Tulli tuli suorittaa kaikista kaupunkiin myytäväksi tuoduista tuotteista. Jos paraislainen emäntä halusi tuoda kaupunkiin myytäväksi vaikkapa kananmunia ja sukkaparin, oli hänen maksettava niistä tullimaksu tulliaidan portilla. Piika Brita Larsdotter toimi kuten pitikin, kun hän tullasi tulliportilla 44 kyynärää palttinaa, jotka hän toi myytäväksi kaupunkiin. Sen sijaan porvarisvaimo Anna Mattsdotter ajoi illalla kello yhdeksän neljä pukkia kaupunkiin Aninkaisten tulliportin kautta tullaamatta niitä. Pimeydessä tullimiehet eivät olleet havainneet vaimoa. Koska vaimo rikkoi tullisääntöä ensimmäistä kertaa, takavarikoitiin puolet pukeista.

Kaikki tullatut tuotteet tuli viedä torille tarjolle. Jos kauppaa käytiin jo tulliportilla, oli se laitonta etukauppaa. Porvari Gabriel Johansson syyllistyi moiseen ottaessaan Aninkaisten tulliportilla Jöran Vehkapuntarilta kolme kuormaa tavaraa.

Kaupungin karja vietiin aamuisin tulliporteista laitumelle joko kaupungin paimenen tai porvareiden perheen toimesta. Asessori Anders Gyllenkrook kertoi syyskuussa 1694, että hänen lehmänsä oli jäänyt paimenen huolimattomuuden vuoksi yöksi tulliaidan ulkopuolelle ja tullut susien syömäksi.

*

Tulliaita ei ollut vain fyysinen raja vaan myös henkinen. Sen sisäpuolella noudatettiin vuoden 1734 valtakunnanlakiin saakka 1350-luvulta periytynyttä kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia, joka määräsi erikseen porvariston elinkeinonharjoituksesta. Jokaisella kaupungilla oli omat erioikeutensa eli privilegionsa, joten niiden asema oli aina hieman poikkeava toisistaan. Lisäksi kaupungin raadilla oli pitkälle menevä oikeus hoitaa omaa aluettaan ja asukkaitaan koskevat asiat. Maaseudulla noudatettiin samalta ajalta olevaa maanlakia, jonka sisältö oli erilainen. Kaupungissa esimerkiksi pojat ja tyttäret perivät tasan, mutta maalla tytär vain kolmanneksen.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto (KA), Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat (TKO), z:171, 184–186, 201 (vuodet 1640, 1665, 1667, 1669, 1694).

Veli Pekka Toropainen 2025: Turun tulliaita 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran blogi. Julkaistu 27.9.2025.

Veli Pekka Toropainen 2017: Vuosikirja 2017 – sarjassaan kymmenes. Melkein maalla – lähes kaupungissa. Vuosikirja 2017. Toim. Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen, Päivi Kuusenlaakso, Olavi Hyvärinen. Turun seudun sukututkijat ry. Turku.

1900-luku

Tangoa tekoälyllä

Kommentoi

Musiikin ammattilaiset ja kuluttajat ovat 2020-luvulla olleet huolissaan tekoälysävellysten, -sanoitusten ja -esitysten tulvimisesta internetin kaupallisiin musiikki- ja videopalveluihin. Verkossa on jo tarjolla lukuisia tekoälysovelluksiin perustuvia palveluja, joiden käyttäjä voi muutamilla rajauksilla ja ohjeistuksilla tuottaa valmista musiikkia eri tyylilajeissa ja niitä yhdistellen.

Harva kuitenkaan tietää, että tekoälysäveltämisen ensiaskeleita otettiin Turun yliopistossa jo 1960-luvun puolivälin jälkeen. Asialla olivat nuoret tutkijat, joilla ei ollut pidäkkeitä kokeilla, mitä kaikkea tietokoneilla oli mahdollista tehdä. 

Yksi heistä oli Markku I. Nurminen (s.1945), matemaatikko ja nykyinen Turun yliopiston tietojärjestelmätieteen emeritusprofessori. Hän oli tutustunut 1960-luvun puolivälissä tietokoneisiin paitsi työskennellessään IBM:llä myös sovelletun matematiikan laitoksella. Musiikin teoriaakin opiskelleen Nurmisen kiinnostus tietokoneisiin tuotti idean tangojen sävellysautomaatista. Nurminen houkutteli myös Toivo Kärjen (1915–1992) hankkeeseen ja sai häneltä materiaalikseen 59 tämän säveltämää, mollisävellajeihin kirjoitettua tangoa.  

Nurminen soitti ensin Kärjen tangoja valiten niistä säveltäjän tyyliä edustavia, mutta keskenään erilaisia melodioita ja soinnutuksia sisältäneitä teoksia. Sen jälkeen hän kirjoitti sävellysohjelman Fortran- ja Assembler-ohjelmointikielillä sovelletun matematiikan laitoksen IBM 1130 -tietokoneelle ja tulosti valmiin ohjelman pahvisille reikäkorteille. Tämän jälkeen Nurminen syötti valitsemansa sävelainekset koneelle ja komensi sen tuottamaan niistä uusia sävellyksiä. Ohjelma pystyi generoimaan uuden tangon parissa minuutissa. Tuloksena oli koko joukko uusia kappaleita, jotka nekin tallennettiin reikäkorteille ja tulostettiin nuotteina paperille.

Kokonaista ”kärkimäistä” tangoa tietokone ei kuitenkaan pystynyt tuottamaan, vaan kappaleet sisälsivät keskenään hyvinkin erityylisiä osia. Ohjelma kyllä osasi kirjoittaa Kärjen tyylillä säkeistöjä, mutta Nurminen joutui lopulta kokoamaan kappaleen itse, yhdistellen osia useista konetangoista.

Ensimmäinen tietokoneavusteinen tangosävellys äänitettiin ja julkaistiin vuonna 1967.

Nurminen myös sovitti kappaleen Juhani Lompolon sanoitukseen. Kesän muistatko sen -kappaleen levytti Esko Rahkonen yhdessä Jaakko Borgin orkesterin kanssa. Alkuun lisättiin introksi mekaanisen kirjoituskoneen naksutusta ja kilahduksia. Säveltäjäksi tangon singlejulkaisussa on merkitty ’Tietokone IBM 1130’, ohjelmoijaksi Markku I. Nurminen sekä sovittajaksi ja tuottajaksi Toivo Kärki. IBM jakeli singleä asiakkailleen joululahjana vuonna 1967, ja teos sai muutenkin julkisuutta.

Yleisradio haastatteli sekä Nurmista että Kärkeä tuoreeltaan. Nurminen selosti haastattelussa työvaiheitaan yksityiskohtaisesti. Vaikka koneella ei ollut itsenäistä luovaa roolia eikä taiteellista kykyä, se pystyi Nurmisen mielestä nopeuttamaan sävellystyötä huomattavasti. Kärki tunnusti hämmästyneensä sävellyksen laadukkuutta. ”Huonommat säveltäjät voivat lopettaa säveltämisen ja vähän paremmat voivat siirtyä eläkkeelle”, hän ehdotti. Molemmat haastattelut ovat katsottavissa Ylen elävässä arkistossa.

Sovelletun matematiikan laitoksen tutkijat, joukossaan matemaatikko Ulla Huttunen ja professori Olavi Hellman, olivat osallistuneet jo vuonna 1966 kahdella sävellyksellä Turun yliopiston opiskelijoiden taidetapahtumaan IBM 1130 -tietokoneen tuottamalla musiikilla.

Pertti Grönholm


Lähteet:

Esko Rahkonen ja orkesteri, joht. Jaakko Borg: ’Kesän Muistatko Sen’. Philips PF 304 807 (1967), vinyylisingle 7”, kesto 2:24.

Kuljuntausta, Petri: On/Off, Eetteriäänistä sähkömusiikkiin. Like kustannus & Nykytaiteen museo Kiasma 2002, ss. 227–230.

Lindfors, Jukka: Tietokoneet sävelsivät tangoa ja soittelivat polkkaa. Ylen elävä arkisto. Verkkoartikkeli 13.2.2008 (päivitetty 28.9.2016) [https://yle.fi/a/20-89301]

Setälä, Ritva: Toivo Kärki tykkäsi Tietokonetangosta. Turun Sanomat 21.6.2023. Verkkoartikkeli. [https://www.ts.fi/teemat/6024114]

1800-luku

Lehtiuutisia Turun luulöydöistä 1800-luvulta

Kommentoi

Pitkin 1800-lukua Turussa ilmaantui erilaisissa rakennustöissä, ojankaivuissa ja katutöiden yhteydessä ihmisjäänteitä menneiltä vuosisadoilta. Näistä löydöistä kerrottiin usein Turun paikallislehdissä, ja toisinaan ne saivat valtakunnallistakin huomiota. Madeleine Simon-Bellamy yhdisti arkeologian pro gradussaan (2017) monet näistä uutisoiduista luulöydöistä Turun vanhoihin hautausmaihin. Kaikkiaan hän löysi suomenkielisistä sanomalehdistä kymmenen eri tapausta Turun luulöydöistä vuosilta 1868–1890.

Etenkin vanhan dominikaanikonventin alueelta on löytynyt luita useaan otteeseen, ja uutisia niistä on vuosilta 1868, 1879 ja 1882. Esimerkiksi kaivettaessa ojaa värjäri Malinin talon pihalla Isohämeenkadun varrella 29.8.1879 löydettiin useita luita, jotka paikalla asuva lääkäri tunnisti ihmisluiksi. Uutisen mukaan ”[n]e olivat niin pehtantuneet että woi päättää niitten jo vuosikymmeniä maanneen maassa. Ne olivat korkeintaan 10 tuuman syvällä ja mullassa niitten seassa ruostuneita raudan kappaleita, veran tilkkoja (kangastilkkuja), posliinisia lasten leikkikaluin kappaleita, wirkapukunappia, karinkaukalon kuoria ja hywin mädänneitä hedelmän sydämiä. Napit olivat sellaisia, joita wielä pidetään tuomarein wirkapuwuissa.” Ruumisarkkujen jäänteitä ei tavattu, ja luiden arveltiin olleen kunnosta päätellen tunkioroskia vanhempia. Luut koottiin säilytettäväksi yhteen värjäri Malinin vajoista.

Vähemmälle huomiolle jäi huhtikuussa 1888 löydetty luuranko, joka tavattiin tehtäessä kaivaustöitä talossa numero 4 Eerikinkadun varrella. Tämä liittyy vanhaan Pyhän Hengen taloon eli kirkon ylläpitämään köyhäintaloon ja sen yhteydessä toimineen kappelin ja sairaalan hautausmaan alueeseen. Vanhan Pyhän Yrjänän hospitaalin hautausmaan alueelta löydettiin Puolalankadulta samalta paikalta luita kahteen otteeseen toukokuussa ja syyskuussa 1884. Turun linnan hautausmaalta taas luita löytyi Läntinen Rantakatu 47:n kohdalta maaliskuussa 1883.

Näiden lisäksi on joitakin irrallisia löytöjä. Kasarmikatu 32:sta löytyi maaliskuussa 1884 rakennuksen perustaa kaivettaessa naapuritalon kivijalan alta puulaatikko, jossa oli aikuisen miehen luuranko. Linnankatu 28:sta taas löytyi lokakuussa 1887 pitkälle maatuneita yksittäisen luurangon osia vesijohtoa kaivettaessa. Eerikinkadun varrelta löytyi luita toukokuussa 1890 Saima-ravintolan kohdalta, eli Kristiinankadun ja Eerikinkadun risteyksestä. Nämä olivat todennäköisesti yksittäisiä hautauksia, eivätkä liity hautausmaihin. 

Åbo Tidningarin varhainen lehtiuutinen Turussa tehdyistä luulöydöistä. Kuva: Åno Tidningar 22.4.1853.

Ruotsinkielinen lehdistö täydentää kuvaa vain vähän, mutta yksi uutinen varhaistaa ensimmäistä luulöytöä. Åbo Tidningarin lyhyen kirjoituksen mukaan huhtikuussa 1853 Eerikinkadulta (St. Eriksgatan) löytyi luurankoja (skeletter) vanhan Pyhän Hengen kirkon kohdalta. Lehti käytti Daniel Jusleniuksen teosta Åbo förr och nu (eli Aboa vetus et novaa) lähteenään mainitessaan kirkon mahdollisena vainajien alkuperänä.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Aura 19.10.1887.

Aura 29.4.1888.

Aura 20.5.1890.

Kalpa, Harri et al. Casagrandentalo: Pyhän Hengen kirkosta Pyhän Hengen kappeliin. 3. laaj. p. Turku: Kiinteistö oy Casagrandentalo, 2011.

Päivän Uutiset 1.5.1888.

Sanomia Turusta 19.6.1868.

Sanomia Turusta 3.9.1879.

Sanomia Turusta 12.3.1884.

Sanomia Turusta 17.3.1884.

Sanomia Turusta 17.5.1884.

Simon-Bellamy, Madeleine. Mundo mortuus sis, sed Deo vivas: Turun kaupungin armeliaisuuslaitokset ja hautausmaat. Turku: Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, arkeologia, 2017.

Turun Lehti 11.9.1884.

Uusi Suometar 18.9.1882.

Åbo Tidningar 22.4.1853.

1800-luku

Erään tapakulttuurin loppu

Kommentoi

Turkulaisessa Åbo Underrättelser -sanomalehdessä ilmestyi joulukuun 29. päivä vuonna 1847 ilmoitus, jonka mukaan joukko turkulaisia säätyläisiä irtisanoutui keskuudessaan vallinneesta tavasta toteuttaa uudenvuoden kohteliaisuusvierailuja toistensa luokse. Ilmoituksen oli allekirjoittanut 52 turkulaista yksityishenkilöä, jotka kaikki edustivat Turun ylintä seurapiiriä. Mutta mistä tässä julkisessa ulostulossa oli oikein kyse?

Åbo Underrättelser 29.12.1847. Kuva: Kansalliskirjasto.

Suomen suuriruhtinaskunnan säätyläiset, turkulainen seurapiiri etunenässä, olivat alkaneet järjestää uudenvuoden vierailuja toisten luo 1800-luvun alussa. Käytäntönä oli, että etenkin virka-asemaltaan alempana olleet henkilöt tekivät kohteliaisuuskäyntejä ylempiensä luokse aina vuodenvaihtumisen jälkeen tammikuun ensimmäisellä viikolla. Virkakunnan lisäksi vierailuja tehtiin myös sukulaisten ja tuttavien luokse, ja ne toteutettiin yleensä aina saman päivän aikana.

Uudenvuoden kohteliaisuuskäynnit vakiintuivat nopeasti osaksi säätyläisten tapakulttuuria, mutta hiljalleen niistä alkoi olla myös riesaa. Ihmiset kiertelivät ympäri kaupunkia sen sijaan, että olisivat olleet kotonaan vastaanottamassa vieraita. Ratkaisun ongelmalliseen tilanteeseen tarjosivat säätyläisperheen palkolliset, jotka alkoivat kiertää ovilla säätyläisten sijaan viemässä isäntiensä ja emäntiensä käyntikortteja ja toivottamassa näin hyvää uutta vuotta seurapiirin jäsenille.

Uusinkin versio tavasta alkoi kohdata vastustusta ja viimeistään 1840-luvun alussa osalla Helsingin seurapiiriä tuli asian suhteen mitta täyteen. Ensimmäinen protesti-ilmoitus julkaistiin Helsingfors Tidningarissa joulukuussa 1843, mutta intoa oli varmasti synnyttänyt Zachris Topeliuksen uudenvuoden kohteliaisuuskäyntejä kritisoinut artikkeli, joka ilmestyi lehden sivuilla jo 4.1.1843.

Uudenvuoden kohteliaisuuskäynnit koettiin rasitteeksi, jotka veivät turhaa aikaa ja rahaa. Käyntikortteja piti painattaa, hevoskuskeja vuokrata ja kohteliaisuuksien toimittamisesta maksaa, mikäli niitä eivät tehneet omat palkolliset. Säätyläiset kanavoivat jatkossa rahat mieluummin hyväntekeväisyyteen, mitä varten syntyi erillinen visitkassan, joka jakoi kerätyt varat kaupungin köyhille.

Ihmisten keskinäiset tavat vaihtuvat tai hiipuvat hiljalleen usein niin, ettei niiden muutos paljastu selkeänä historioitsijoille. Uudenvuoden kohteliaisuusvierailuista irtisanoutuminen tarjoaakin kiinnostavan ikkunan tapakulttuurissa syntyneeseen muutokseen, joka voidaan rajat ajallisesti ja paikallisesti. Samalla se valaisee myös niin käyntikorttien kuin porvarillisten kohteliaisuustapojen varhaishistoriaa.

Topi Artukka

Lähteet

Åbo Tidningar, Åbo Underrättelser, Helsingfors Morgonblad ja Helsingfors Tidningar -sanomalehtien kirjoitukset koskien uuden vuoden kohteliaisuusvierailuja vuosilta 1843–1847.

Johan Winterin päiväkirja vuosilta 1812–1820, J. P. Winterin arkisto, Kansallisarkisto.

Schauman, August: Kuudelta vuosikymmeneltä Suomessa, osa I. Muistoja elämän varrelta. WSOY, Helsinki 1967 (1892).

1800-luku, 1900-luku

Tuomiokirkon naakat

Kommentoi

Turun tuomiokirkko on vuosisatojen ajan ollut naakkojen koti. Naakka on kulttuuriympäristöjen lintu, joka viihtyy rakennusten onkaloissa ja koloissa, vaikka se pesii myös lehti- ja sekametsissä. Se on vuosisatojen ajan elänyt kivikirkkojen ullakoilla ja torneissa. Tästä se on saanut myös nimet kirkhakkinen ja kirkherra.

Magnus von Wright & Wilhelm von Wright: Naakka, 1828–1838. Kansallisgallerian kokoelma / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Tero Suvilammi.

Kun Nils Henrik Pinello saapui Turkuun 6. syyskuuta 1827, kaksi päivää onnettoman kaupunkipalon syttymisen jälkeen, hän kiinnitti jo Paimiossa huomiota suureen naakkaparveen. Pinello tulkitsi, että linnut olivat lähteneet ihmisten tapaan pakolaisiksi tuhoutuneesta kaupungista. Naakat löysivät varmaankin nopeasti uudelleen takaisin tuomiokirkolle, mutta Pinellon havainto kertoo, miten olennainen osa kaupunkiympäristöä nämä tummanpuhuvat varislinnut olivat.

Naakkojen suhde Turun paloon tuli esille myös vuonna 1936, kun Seura-lehti julkaisi kuvitteellisen haastattelun. Lehden toimittaja kertoi kömpineensä kirkontorniin tapaamaan kellonsoittajaa mutta olikin päätynyt jututtamaan tuomiokirkon naakkaa. Mukana haastattelussa oli kirkon virkailija, joka oli hyvin harmistunut siitä, miten paljon naakat likaavat tornia. Toimittajaa kiinnosti kuitenkin enemmän se, mitä naakalla oli kerrottavanaan, ja kysyi palon vaikutuksista. ”Pois paloivat nämä istuinortemme”, vastasi naakka runollisesti, ”sortuivat punahonkaiset salvokset, sulivat mahtavat malmikellot ja rapaantuivat jylhät kiviseinät.”

Naakat ovat olleet paitsi kulttuuriympäristön lintuja myös mitä mielikuvituksellisimpien tarinoiden kohteita. Kirjailija J. H. Erkko taltioi 1910-luvulla sadun kahdesta pojasta, jotka kiipesivät tuomiokirkon torniin ryöväämään naakan munia. Toinen piteli sisäpuolella lankkua tornin luukusta samaan aikaan, kun toinen meni ulkopuolelle lankun päälle kurottamaan pesälle. Juuri ratkaisevalla hetkellä syntyi kiistaa siitä, kuka saisi saaliin. Eipä aikaakaan, kun toinen toveri putosi lankulta: ”Mutta tällä osui olemaan lammasnahkaturkit yllänsä. Tuuli ne levitti siiviksi putoavalle. Ne kannattivat häntä ilmassa ja laskivat hänet hiljaa ja loukkaantumatta toiselle puolelle Aura-jokea.”

Tarinoita olisi kirjaksi asti, mutta nostan tähän vain kirjailija Rafael Hertzbergin novellin ”Turun tuomiokirkon aateliset naakat”. Tässä tarinassa naakat kertovat sanomaa kristinuskon varhaisvaiheista Suomessa. Linnut olivat seuranneet sivistyksen tuloa. Piispa Henrikin sormeakaan ei löytänyt korppi vaan tietysti naakka. Kirkherrojen ikiaikainen merkitys oli unohtunut, mutta ”tuleepa kerran kaupunkiimme kynänpyörittäjä, joka saattaa kaupunkilaisten tiedoksi kunniakkaan historiamme ja merkityksemme kulttuurisena kirkon jylhyyden omalaatuisena värittäjänä”.

Hannu Salmi

Kirjoitus perustuu Turun Sanomissa 23.12.2021 julkaistuun alioartikkeliin.

1800-luku

Viattomien lasten päivä Turussa vuonna 1853

Kommentoi

Turun rouvasväenyhdistys vietti vuonna 1853 vuosikokoustaan tuttuun tapaansa viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta kaupungin sivistyneistön voimin. Muun muassa Åbo Underrättelser raportoi kauniista ja näyttävästä juhlasta, jossa ei ollut tingitty ohjelmasta. Tilaisuudessa kuultiin torvimusiikkia krenatööritarkk’ampujapataljoonan soittamana sekä virsi lauluyhdistyksen esittämänä. Uutisessa ei mainita, missä juhla järjestettiin, mutta yhdistys kokoontui todennäköisesti Seurahuoneella, sillä siellä yhdistys tapasi järjestää muun muassa tanssiaisia. 

Turun rouvasväenyhdistys kokoontui säännöllisesti Turun Seurahuoneessa, joka valmistui vuonna 1812. Siellä yhdistys vietti vuosikokoustaan mahdollisesti myös vuonna 1853. Seurahuoneen pihafasadia kuvaava laaveraus vuodelta 1863 on mahdollisesti nimimerkki G. F. A:n tekemä. Turun kaupunginmuseo.

Vuosijuhla ei kuitenkaan kerro pelkästään kaupungin kermasta vaan avaa näkökulman myös kaupungin köyhempien asukkaiden historiaan. Turun rouvasväenyhdistys oli vuonna 1849 perustettu sivistyneistön hyväntekeväisyysyhdistys, jonka johtokunnassa oli pääasiassa naisia. Sen tarkoitus oli ratkaista filantropian hengessä massaköyhyyden ongelmia kuten kerjuuta, sillä virallinen köyhäinapu ei riittänyt kaikille apua tarvitseville. Yhdistys auttoi erityisesti köyhiä naisia ja lapsia tarjoamalla näille sopivaksi katsomaansa apua, pääasiassa työtä ja koulutusta. Sen vuoksi yhdistys perusti kasvatuslaitoksen eli koulun 8‒12-vuotiaille tytöille, jotka tulivat köyhistä perheistä ja olivat turvattomia eli puoli- tai täysorpoja. Tätä kautta se halusi tukea köyhiä lapsia kasvattamalla ja kouluttamalla heitä kristillisiksi, työteliäiksi ja hyvätapaisiksi kansalaisiksi. 

Ei ollut sattumaa, että yhdistyksen vuosijuhla järjestettiin juuri viattomien lasten päivänä. Ajankohta alleviivaa yhdistyksen tehtävää nimenomaan lasten auttajana, ja siksi myös juhlaan oli kutsuttu yhdistyksen koulun (jota kutsuttiin tuolloin nimellä ”Räddningsskola”) oppilaat. Vielä vuonna 1850 vuosikokoukseen oli kutsuttu kaikki yhdistyksen avustamat henkilöt, mutta suuren määrän vuoksi yhdistys kutsui jatkossa juhlaan vain koululaisia, joita oli vuoden 1853 juhlassa 11.

Juhlaan osallistuneista koululaisista ilta lienee ollut erityisen ikimuistoinen Maria Wilhelmina Paleniukselle, Augusta Wilhelmina Walleniukselle ja Ulrika Sofia Sundgrenille. Åbo Underrättelser kertoo, että tytöt olivat osoittaneet opinnoissaan erityistä ahkeruutta ja hyveellisyyttä, minkä ansioista yhdistyksen puheenjohtaja, rouva kenraalimajorska Cronstedt palkitsi heidät lahjoin ‒ todennäköisesti kirjoin. Illan aikana koululaiset saivat omin silmin todistaa säätyläistön seurallisuuden kulttuuria asiaankuuluvine illallisineen ja ohjelmanumeroineen. Vaatimattomista ja köyhistä oloista tulleet ja historiankirjoituksessa usein sivuutetut koululaiset jättivät siten nimensä myös sanomalehtien sivuille. 

Noora Viljamaa

Lähteet:

Sanomia Turusta 21.1.1851, nro 2, ”Herras-naisten-yhdistys Turussa”.

Suometar 13.1.1854, nro 2, ”Kotimaalta, Turusta”.

Åbo Underrättelser 30.12.1853, nro 10, ”Åbo: Fruntimmersföreningens årsfest”.

Matikainen, Taru: ”Jalot ihmisystävät”? Turun rouvasväenyhdistys vähempiosaisten auttajana vuosina 1848‒1910. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Turku 2001.

1600-luku

Joulunviettoa 1655

2 kommenttia

Petrus Magni Gyllenius opiskeli Turun kuninkaallisessa akatemiassa 1600-luvun puolimaissa ja kirjoitti opintojensa aikana päiväkirjaa. Akatemiassa vietettiin joulutaukoa noin Tuomaan päivästä (21.12.) Nuutin päivään (13.1.) ja Gyllenius kertoo päiväkirjassaan, miten hän vietti joulua vuonna 1655. Hän lähti ratsain yhden yksityisoppilaansa, Henrik Ekestubben kanssa 18. joulukuuta 1655 kohti Hämettä ja joulun viettoa. Gyllenius teki niin kuin useat muutkin turkulaiset ja lähti kaupungista maaseudulle joulun viettoon. 

Henrik Ekestubben isä oli Turun linnan kommendantti, majuri Henrik Larsson Ekestubbe, ja hän oli lähettänyt hevoset sekä Gylleniukselle että pojalleen. Suuntana Gylleniuksella ja hänen oppilaallaan oli Ekestubben suvun omistama Olkkalan kartano Vihdissä, ja matka ratsain sinne kesti kolme päivää. Joulua kokoontui Olkkalaan viettämään koko Ekestubben perhe, ja Gyllenius kertoo, että paikalla olivat myös Henrik Ekestubben siskot, nimeltä hän mainitsee vain Margaretan.

Gyllenius sekä Ekestubbet kävivät joulun aikana Vihdin kirkossa jumalanpalveluksessa joulupäivänä sekä 28.12. eli neljäntenä joulupäivänä ja vielä uuden vuoden päivänä. Tapanin päivänä (26.12.) Gyllenius saarnasi Olkkalassa Ekestubben perheelle. Jumalanpalvelukset olivat siis tärkeä osa joulunviettoa ja erityisesti niin sanottuja pesäpäiviä (21.–24.12.), jolloin joulua vietettiin kotipiirissä.

Jouluna matkustettiin ratsain ja reellä kyläilemään tuttavien ja sukulaisten luo. Kuva: Giuseppe Acerbi, Vaarallinen matka jäällä (1802). Kansalliskirjasto, Doria.

Tapaninpäivänä juhlinnalla oli tapana laajeta kodin piiristä kylälle, ja tällöin ajettiin muun muassa tapaninajoja. Joulun aikaan liittyi oleellisena osana kestitys ja Olkkalaankin kokoontui paljon väkeä erilaisin kokoonpanoin viettämään aikaa yhdessä uudenvuoden päivästä lähtien. Kuten Gyllenius asian tiiviisti ilmaisee: he joivat ja pitivät hauskaa. Gyllenius matkasi itsekin tammikuun alussa 1656 Olkkalasta kapteeni Caspar Fredrich Knorringin luokse Espoon pitäjään, missä hän huvitteli muiden kanssa ja sai kapteenilta neljä kirjaa. 

Paluumatka Turkuun aloitettiin 16. tammikuuta eli jouluajan päätyttyä ja perillä oltiin 19. päivänä myöhään illalla. Matkalla Gyllenius ja hänen oppilaansa Ekenstubbe kohtasivat Turussa Heikin markkinoilla käyneitä. Heikin päivä aloitti niin sanotut härkäviikot eli moniviikkoisen juhlattoman kauden keskellä talvea ennen laskiaista. Paluu arkeen oli koittanut ja joulun ajan hauskan pito oli päättynyt. 

Mari Välimäki

Lähteet:

Diarium Gyllenianum eller Petrus Magni Gyllenii dagbok 1622–1667, Reinh. Hausen (red.). Helsingfors: Finska statsarkiv 1882.

Toropainen, Veli Pekka 2023: ”Joulunaika 1600-luvun Turussa”, Aninkainen.

Vilkuna, Kustaa 1973: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Helsinki: Otava.

Välimäki, Mari, ”Opiskelijat, akateemiset perinteet ja juhlat 1600-luvun Turussa”, Veli Pekka Toropainen et al. (toim.), Juhlat ja juomingit, Turun Seudun Sukututkijat ry:n vuosikirja 12. Turku: Turun Seudun Sukututkijat ry 2025, 63–82.

1900-luku

Joulupäivän liikennettä

Kommentoi

Turkulaiset viettivät joulupäivää 1917 pienessä pakkassäässä. Lehtiä ei pyhäpäivinä ilmestynyt, mutta juhlan jälkeen Turun Sanomien nimimerkki Kulkija kuvasi päivää seuraavasti:

Joulukortti vuodelta 1906. Kuva: Norjan kansalliskirjasto/Wikimedia Commons.

”Joulupäivän aamuna antoivat kaduille leimansa runsaat kirkkokansan joukot, joita oli kaikkialla liikkeellä. Matkustajia, jotka eivät sanottuna aamuna liioin voineet käyttää hyväkseen ajureita eikä raitiotievaunujakaan, jotka aloittivat toimintansa vasta klo 10 a.p., näki myöskin siellä täällä. Vastoin tavallisuutta oli joulupäivänä junissakin tungokseen saakka matkustajia. Varsinkin näkyi paljon venäläisiä sotilaita sekä lähtevissä että tulevissa junissa. Mitä mahtaa merkitä näiden muukalaisten edestakaisin liikehtiminen, siihen haluaisi varmaan moni muukin kuin minä ratkaisevan vastauksen.”

Kirkkokansan lisäksi joulupäivänä tuntuivat siis monet olevan liikkeellä. Myös junaliikenne jatkui, ja kaikkien matkustajien henkilöllisyys tarkastettiin. Nimimerkki Kulkija jatkaa:

”Joulupäivän aamuna kuulin Toijalan junassa muutaman matkustajan tarkastajalta, joka oli yksinkertainen siviilivaatteissa oleva mies, tiedustelevan, miten kauan tällaista tarkastusta aiotaan jatkaa. Tarkastajan kuulin vastaavan, että sitä tullaan tekemään niin kauan kuin yksikin solttu on maassa. Samainen matkustaja tuntui vielä huomauttaneen, että mokoman tarkastuksen jatkaminen itsenäisessä maassa on aivan naurettavaa, johon herra tarkastusmiehen kuulin vastaavan: ’Palttua annetaan sille itsenäisyydelle.’ Kolkoksi tahtoi tehdä sivullisenkin tunnelman moinen vastaus.”

Jouluaaton ja joulupäivän hautausmaakäynneistä kertoi Turun Sanomat 27.12.1917. Kuva: Kansalliskirjasto, digi.kansalliskirjasto.fi.

Jouluaattona ja joulupäivinä kansa vaelsi myös hautausmaalle, kuten tapana oli. Turun Sanomien mukaan haudoille vietiin kynttilöiden sijaan tuoreita kukkia ja seppeleitä. Lunta tuiskusi, mutta hetken aikaa hautausmaa toi mieleen kesäpäivän:

”Vanhaa kaunista tapaa muistaen kävivät kaupunkilaiset jouluaattona ja joulupäivänä lumituiskusta huolimatta kuolleitten kaupungissa kaunistamassa vainajien hautoja tuoreilla kukilla ja seppeleillä. Sadoilla hautakummuilla eriväriset kukat muistuttivat hetken ajan ihanaa kesäpäivää, mutta pian sakea lumi hautasi allensa ne. Kaunis tehtävä tuli kun tulikin suoritetuksi monien vainajien muistoksi ja hyvillä mielin jokainen haudoilla käynyt palasi omaistensa luo juhlaa viettämään.”

Hannu Salmi

Lähteet:

”Joulu hautausmaalla”, Turun Sanomat 27.12.1917.

Kulkija: ”Joulu v. 1917”, Turun Sanomat 27.12.1917.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu blogissa Elämää Turussa 1917–1918, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2017/12/25/joulupaivan-liikennetta/

1600-luku, 1700-luku

Joulurauhanjulistus – Julfreden

Kommentoi

Porin maistraatin arkistossa säilytetään kirjaa, johon on kerätty vuosisatojen saatossa erilaisia valojen kaavoja pormestarista torivoutiin. Valojen joukossa on kuningas Kaarlen (isä Kaarle XI,  kuninkaana 1660-1697, tai poika Kaarle XII, kuninkaana 1697–1718) nimen mainitsemisesta päätellen 1600-luvun lopulle tai aivan 1700-luvun alkuun ajoittuva joulurauhan julistus sekä ruotsiksi että suomeksi. Joulurauhan kaavan ilmoitetaan olevan Turun kaupungissa julistetun. Blogin lukijoille toivotetaan tämän rauhanjulistuksen translitteroitujen versioiden myötä riemullista joulujuhlaa 2025!

Opå den Stormechtigste Högborns Fürstes och Herres, Hr Carls, Swäriges, Göthes och Wändes Konungz och Arffurstes, Stoorfurstes till Finlandh Hertigz ithi Skåne, Estlandh, Lijflandh, Carelen, Bremen, Werden, Stetijn, Pomeren, Cassuben och Wänden, Förstes till Rügen, Herres utöfwer Ingermanlandh och Wissmar; Så och PfalzGrewes wedh Reijn i Beijern, till Gülich, Cleve och Bergen Hertigz wägnar låther Hans Nåde Högwälborne Herren Landzhöfdingen sampt Borgmestere och Rådh her i Staden her medh 

  1. Först lyysse Juhl och Juhlfredt i så måtto, att hwar i synnerheet betencker och öfwerwäger Gudz nådige Barmhertighet och goda willia oss bewijst, i dett han sin enda Son oss till återlössningh skänkt och gifwit hafr. Hwilkens Solenne fest och åminnelsse wij uthi all Gudachtighet nu dhenne tilstundande juhlehögtijdh medh all som största wyrningh fijra och begå skohla, först och för all tingh flijteligen sökia till Gudz Huuss, dher Gudz Heliga och Saliggörande ord om dhetta nådige återlössningz wärcket förnimma, dett uthi wårt hierta betrachta och dheruthinnan ingalunda någon försumelsse taga.
  2. Her hooss och till dett andra förbiudes all kiöpenskap och handell, wijn, öhl och andre starcke drycker, emedan Gudz Helige ordh förhandlas och predijkes att uthsällias, swalg och dryckenskap afstyras, af hwilcket ett oskickeligit lefwerne kan förorsakas medh grofwa orden och Gudz Helge nampns förtörnelsse; hwarföre och her medh förbiudes alle kellare Swenner och krögare i medler tijdh medh 40 mk Sölfr. mt. straf tilgörandes någre drycker sedan klockan om aftonen Siu slagen är att uthtappa och försällia, detta hwar och een huusfader wille befinna, sitt huussfålck och innehafwande gäster medh flijt förhålla och all ting så laga, att Gudh främst och för all tingh tilböhrligen må prijsatt och af oss allom ährat warda.
  3. Och såsom här i Staden en stoor och lasteligh oordningh inrijtat och opkommen är medh dem som löpa kringh om Staden ropa och skrija lijka som dhe en diefwulsk hampn o menniskio skapnat bydt hade, hwarigenom Gudh och mången Gudhfruchtigh menniskia blijfr. förtörnadt, så på dett sådant såwehl nu på denne Höga fäst som alltijdh måtte förtagas, will man hwariom och enom Stadzens inwånars hafwa her medh befallat, dett dhe noga tilser, hwilka dhe uthi sine huuss intaga, hyssa och herbergera, så lagandes att werden icke niutter gästen något till onda, wem som hälst befinnes her emoth i någon måtto att bryta, den samme skall effter lagen och på dett högsta straffat warda.
  4. Man will och icke till dett fierde hafwa förbijgådt medh alsom största flijt hwariom och enom förmant, rådt och tilsagt hafwa, att dhe ett flijtigt och noga insende hafwa medh enden, besynnerligen för den halmen skull som för dhetta sedwanligit haar warit att införas och uthströös, att ingen understår sig någon halm uthi sine huuss bruka wid 40 mr. Smt. wite, på dett att icke någon skada dherigenom må förorsakas, och att den akyldige så wehl som de skyldige och oachtsamme icke må någon skada lijda.
  5. Sijdst och till ett besluth will man eij annars hafwa förmodat, uthan den dher een rätt christen är eller wara will, warder sigh föruthinnan betre besinnandes, än han kan åthwarnas och förmanas, doch dher någon sådant wehlment påbudh icke will achta, uthan dett på motwilligt wiss uthslåår, öfwerträder och af ijdell onska sigh heremoth förhåller den skall uthan försyyn tilböhrligen straffas och effter lag plichta och bötha. Her medh hwariom och enom en godh, helsosam och lyckelig juhl uthi all fredh och enighet på dett kärligaste önskat och befallat.

Finnonice

Sen Suriwaldian Corckiast Sucuisen Förstin ia Herran, Hr CARLEN, Ruotzin, Göthein ia Wändein Cuningan ia Perindöförstin, Suri Ruchtinan Suomessa, Hertua Skånijn, Estinmaala, Wiroihin, Carelin, Brehmin, Werdin, Stetin, Pomerin, Cassubin ia Wändin, Rügenin Ruchtinan, Ingerinmaan ia Wissmarin Herran, nijn miös PfaltzGrefwin Reihnin Beijerisä, Gülichin, Clewin ia Bergin Hertuan puolesta, anda Hänen Armons Surisukuinen Herra, Manherra sekä Borgmestari ia Radi täsä Caupungisa tämän cansa

  1. Ensin culutta joulu juhlan ja joulu juhlan rauhan, sillä tawalla että jokainen erinomaisest ajattele ia tutki Jumalan armolista laupiutta ia hyfvä tahto meille osotettua, sijnä, että Hän Hänen ainoan Poickans meile lunastuxexi lahjottanut ia andanut on, jonga corckia juhla ia jälkimuisto me caickella jumalisudella, nyt tänä lähestywäissnä joulun corckiana juhlana, sille caickein surimalla cunnialla käytämän ja pitämän pitä, ensin ja ennen caickia wiriäst edzimän Jumalan Huometta, sijnä Jumalan Pyhä ia autuax tekewäistä Sana, sijtä armolisesta lunastuxen työstä ymmärtämän, sitä meiden sydämesem tutkiman, ia sitä ei millen muoto takaperin jättämän.
  2. Sijnä tykönä ia toisexi kieldän caiki mymiset ia caupantegot, wijnain, oluen ia muitten wäkewäin juomain, silloin cuin Jumalan Pyhä Sana edespannan ia sarnatan, mymästä, nijn miös ylen syömys ja juopumus, iosta sijwotoin elämäkerta alunsa saa, julmain walain ja Jumalan pyhän Nijmen rickomisen cansa; Sen tähden myös tämän cansa kieltän caicki kellari palweliat ia krouarit sillä wällillä 40 markan hopia rahan Sakolla, ychtän siemettä, sitte cuin Skello echtosti Seitzemän lyönyt on, ulos laskemasta ia mymästä, tätä jokainen Perhen Isändä tule mielensjohdata, ia hänen huonens wäelle ia siselolewaisille wierahille wireydella edespanna, ia caicki asiat nijn laita, että Jumala ensist ia ennen caickia mahdolisest tulis ylitetyxi ia meildä caickilda cunnioitetuxi,
  3. Ja nijn cuin täsä Caupungisa yxi suuri ia laitetapa tapa ia wika ylesstullut on, nijtten cansa, jotka juoxewat ymbärins Caupungisa, hutawat ia rieckuwat, nijn cuin he, Perkelen muotoon ihmisen muodon muuttanet olisit, jonga cauta Jumala ia monda Jumalista Ihmistä tule wihoitettuxi; Nijn että sencaltainen nijn hyvin nytt tällä Corckialle Juhlalle, nijn cuin joka aicka pitä estettämän, olcon sis iocaizelle ia itzecullengin Caupungin asuwaiselle tämän cansa käsketty, että he tarkasti cadzowat, keitä he heidän huoneseens sisälle otta, holhowat ja maja suo, nijn laitain, ettei Isändä holho wierasta iohongun pahuuten, cukaihänäns lyötän tätä wastan jollakin tawalla rickowan se sama pitä lain jälken caicken surimast rangaistaman.
  4. Ei mennä neljenexi keetän myös ohidze, caikein suurimalla wireydellä jokaista ia idzecutakin olla käsketyn, neuwotun ia muistetun, että he wiriän ia tarkan cadzomuxen pitäwät walkian cabsa, erinomaisest olkein tähden joca ennen tätä tapa on ollut sisälle tuoda ja hojotta, ettei yxikän rohkene, olkia huonesans pitä, 40 mk hopia rahan sakolla sen pääle, ettei jocu wahingo sen cautta tapahduis ia ettei nijn see wiatoin cuin wicapäkin ia warin pitämätöin kärsis jotacuta wahingo.
  5. Wijmein ia päätöxexi tahdom nij mutoin olla toiwotun, wan se ioka oickia Christitty on eli olla tahto, paremin täsä idzens tutki, cuin hän taitan waroitetta ia neuwotta, cuitengin ettei jocu sencaldaisesta hywästä neuwosta tahdo wari otta, wan sen wastahacoisudella hyljä, ylidzekäy ia sulasta pahudesta idzens tätä wastan pitä, hänen pitä ilman muodoncatzomust täydelisest rangaistaman is lain jälken kärsimän ia sakoitettaman. Tämän cansa iocaitzelle ia idzecullengin, hyfwä, terwelistä ia onnelista joulun juhla caickesa rauhasa ia sowinos caikein rackahimast toiwotettu.

Veli Pekka Toropainen

Lähde:

Kansallisarkisto, Porin maistraatin arkisto, Ha:16, Valojen kaavat.