1900-luku

Painostavan tunteen vaikuttamana

Kommentoi

Joulukuun kuudentenatoista 1939 turkulainen peltiseppä makasi sairasvuoteella Turun lääninsairaalassa. Hänen herättyään tiedottomasta tilasta suoritettiin kuulustelut, joissa kuulustelijana oli Porin Rykmentin 2. Konekiväärikomppanian päällikkö. Kuulustelupöytäkirjaa piti paikalle käsketty korpraali. Heidän lisäkseen läsnä kuulusteluissa oli sairaalan sairaanhoitajatar.

Talvisota oli jo alkanut ja kestänyt yli viikon. Asesepän erikoiskoulutuksen saanut peltiseppä, sotilasarvoltaan sotamies oli määrätty ilmoittautumaan Porin rykmenttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin 9. joulukuuta 1939, todennäköisesti nykyisin yliopistoon kuuluvan alueen kasarmeille. Täältä hän lähti 15. joulukuuta ilman lupaa illalla kotiinsa Kähäriin, silloiselle Tikkumäelle. Syyksi hän kertoi, että oli lähtenyt ilman lomalupaa ”jonkunlaisen painostavan tunteen vaikuttamana”. Hänen vaimonsa ei ollut kotona.

Yksin kotona ollessaan mies meni kylpyhuoneeseen ajamaan partaansa. Samassa häntä alkoi omien sanojensa mukaan hermostuttamaan, ja hän ryhtyi viiltelemään vasempaan käsivarteensa suunnilleen kyynärpään kohdalle muutamia viiltoja. Verenvuoto oli ilmeisesti ollut suurta, sillä kun lääninsairaalan lääkäri oli ottanut potilaan vastaan, mies oli ollut tajuttomassa tilassa.

Miehen kuulustelupöytäkirjan mukaan ”[t]ekoon johtanutta syytä hän ei tiennyt”. Hän vain kertoi olleensa pidemmän aikaa hermostunut. Kuulustelijan kysyessä, oliko hänen aikomuksensa ”vakavasti lopettaa itsensä”, myönsi mies asian olleen näin.

Kuulustelujen edetessä ei löytynyt mitään erityistä syytä. Miehellä ei ollut mitään siviilielämän vaikeuksia, jotka olisivat ajaneet hänet tekoonsa. Hän oli vakituisessa työssä, joten taloudellisia vaikeuksia ei ollut, ja hän käytti alkoholia vain hyvin vähän. ”Suomen armeijan suhteen ei hänellä ole mitään sanottavaa”, ja asevelvollisuutensa Porin rykmentissä mies oli suorittanut moitteettomasti. Loppukaneettina todettiin: ”Kuulusteltava piti tekoa johtuvan jonkunlaisesta hänelle tuntemattomasta mielenjohdosta.”

Kuulustelupöytäkirja ei tätä mainitse, mutta asesepän koulutuksen saaneena mies tuskin olisi päätynyt etulinjaan, vaan todennäköisesti hän olisi ollut jollakin varikolla kotirintamalla huoltamassa ja kunnostamassa aseita. Sotatila on luonnollisesti vaikuttanut, mutta on mahdoton arvioida, mikä miehen lopulta ajoi epätoivoiseen tekoonsa.

Paperia, jolla vaaka- ja pystysuoria riviviivoja ja luku 8950. Tämän luvun oikealla puolella luku 1.
Peltisepän kuolinsyyksi vuonna 1940 on merkitty Tilastollisen päätoimiston tilastoihin lukusarja 8950, eli ”sodassa kuolleet”. Kuva: Kansallisarkisto.

Peltiseppä menehtyi talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 eli välirauhan aikana. Kuolinsyyksi kuolinsyyluetteloihin on merkitty numero 8950, eli ”Sodassa kuolleet”. Kaatuneiden ja sodissa menehtyneiden kantakortit ovat saatavilla vapaasti täysin digitoituina Kansallisarkiston verkkopalveluista, mutta tämän miehen kortti vain kahden sivun mittainen. Mainintoja osanotoista taisteluihin tai palveluksesta sota-ajan yksiköissä ei ole. Jopa usein mukana oleva kuolintodistus puuttuu. Mutta koska numero 8950 kattaa kuolinsyyluetteloissa kaikki sodasta johtuvat kuolemantapaukset, voidaan sitä laveudessaan pitää tässä tapauksessa osuvana.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki. K03Ab:70 Luettelot kuolleista, Turun ja Porin lääni: Kemiö–Nauvo 1940.

Kansallisarkisto, Helsinki. Kaatuneiden henkilöasiakirjat (kokoelma). Kantakortit.

Kansallisarkisto, Helsinki. T-12792. 3 Sotilaskarkureita koskevat asiakirjat 1939–1941. Pöytäkirja 16.12.1939.

1700-luku

Porthan Saksassa

Kommentoi

Henrik Gabriel Porthan sai 18. toukokuuta 1779 Turun akatemian kanslerilta pitkään odottamansa virkavapauspäätöksen. Hän oli koko kevään suunnitellut matkaa Saksaan, ennen kaikkea Göttingenin maineikkaaseen yliopistoon, ja nyt lähtö viimein varmistui. Akatemian kirjasto oli Porthanin silmäterä, ja samalla kun matka tarjoaisi mahdollisuuden kartuttaa tietoja ja taitoja, se antaisi tilaisuuden ”hyödyttää köyhää kirjastoamme”, kuten Porthan totesi. Tarkasta lähtöpäivästä ei ole säilynyt tietoa, mutta lähteiden perusteella voi päätellä, että Porthan hyvästeli kotikaupunkinsa viimeistään kesäkuun puolivälissä. Merimatka Lyypekkiin sujui joutuisasti, ja sieltä hän jatkoi Göttingeniin, jossa hän vietti lopulta viisi viikkoa, elokuuhun asti.

Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin maalaus Christian Gottlob Heynesta vuodelta 1772. Kuva: Wikimedia Commons.

Göttingenin yliopisto oli perustettu vain runsaat 40 vuotta aiemmin, mutta siellä työskenteli monia maineikkaita tutkijoita, joiden teoksia Turussakin tunnettiin. Göttingenissä vaikutti muun muassa historioitsija August Ludwig von Schlözer, jonka teoksen Allgemeine Nordische Geschichte Porthan oli lukenut kaksi vuotta aiemmin. Matkansa aikana Porthan tapasi Schlözerin lisäksi Vanhan testamentin eksegetiikan professorin Johann David Michaelisin ja antiikin tutkijan ja uushumanismin puolestapuhujan Christian Gottlob Heynen, joka oli Porthanin tapaan kaunopuheisuuden professori.

Porthan oli erityisen paljon tekemisissä paitsi Schlözerin myös Heynen kanssa. Keskustelukielenä oli latina, sillä Porthan koki osaavansa saksaa liian kankeasti. Helppoa ei vuorovaikutus ollut latinaksikaan, sillä Heyne puhui voimakkaalla aksentilla: ”Etenkin alussa minun oli vaikea käsittää, että fel tarkoitti vel, sey oli seu, schentes ja maschis olivat gentes ja magis, dedit oli tetit jne. Kun hän kuninkaallisessa tiedeseurassa luki ääneen muuten varsin kauniin tutkielman, vaikutti tämä ääntämys minusta erityisen kummalliselta.”

Antiikin veistosten kipsijäljennöksiä Göttingenin yliopiston kokoelmissa. Kuva: Hannu Salmi.

Akateeminen elämä oli Göttingenissä kovin toisenlaista kuin Turussa. Opiskelukulttuuri ja työmoraali tekivät Porthaniin vaikutuksen. Hän kirjoitti kirjeessään:

”Täkäläinen akatemia on parhaassa kukoistuksessaan, ja sillä on oivat opettajat ja noin 900 ylioppilasta. Täällä ollaan harvinaisen ahkeria; aamuseitsemästä iltakahdeksaan pidetään päivittäisiä luentoja, paitsi sunnuntaisin ja lauantai-iltapäivisin; ja jopa silloin jotkut luennoivat. Kun kello lyö, ovat kaikki kadut täynnä ylioppilaita; mutta tuntien aikana ei monenkaan näe vetelehtivän ympäriinsä. Laiskat pelaavat ja juovat kamareissaan.”

Porthan mainitsi erityisesti tavan, jolla opiskelijat maksoivat luennoitsijalle: ”Kun professori luennoi 50, 150 tai 200 kuulijalle ja saa jokaiselta 1–3 dukaattia, niin kannattaa olla ahkera; ja niinpä useimmat pitävät 3 tai 4 yksityistä luentosarjaa päivittäin.” Turussa tätä ei kuitenkaan voisi toteuttaa. Sen Porthan oli valmis myöntämään.

Antoisat viikot Göttingenissä olivat pian takana, ja matka jatkui. Syyskuussa hän seisahtui Dresdeniin ja anoi kirjeitse lisää virkavapautta, sillä kotiinpaluu kestäisi. Samalla hän tiivisti kirjeessään paitsi siihenastisen reittinsä myös kotiinpaluunsa suunnitelman:

”Olen, Jumalan kiitos, ollut koko ajan terveenä! Oleskelin muutaman päivän Lyypekissä, viikon Hampurissa, viisi viikkoa Göttingenissä, noin viikon Kasselissa ja erinäisiä päiviä Gothassa, Erfurtissa, Weimarissa, Jenassa, Hallessa, Leipzigissa; aion matkustaa täältä Wittenbergin kautta Berliiniin, Greifswaldiin ja Stralsundiin sekä sitten postin mukana Ystadiin.”

Hannu Salmi

Lähteet:

Klinge, Matti: Nyhumanismen i Finland. Finlands svenska litteraturhistoria. Förra delen. Åren 1400–1900. Utgiven av Johan Wrede. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1999.

Riikonen, H. K.: Saksalainen ja ”saksalainen” professori: C. G. Heyne ja H. G. Porthan. Auraica. Scripta a Societate Porthan edita, Vol. 16, 2025: 47–55.

Schybergson, M. G.: Henrik Gabriel Porthan. Lefnadsteckning. Förra delen. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1908.

1800-luku

Kun lennätin yhdisti Turun maailmaan

Kommentoi

”Mitä arvelet sellaisesta sanansaattajasta, joka ei tarvitse edes kahta sekuntia juostakseen maapallon ympäri?” Zacharias Topelius ihmetteli vuonna 1850 Helsingfors Tidningar -lehden toimittajana Euroopassa levinnyttä uutta keksintöä, sähköistä lennätintä. Kuten kaikille aikalaisille, Topeliuksellekin lennättimen nopeus oli ällistyttävää. Hän laskeskeli, että sähkövirta tarvitsisi vain 1/200 sekuntia kulkeakseen runsaan 200 Ruotsin peninkulman matkan Helsingistä Turun, Oulun, Kuopion, Viipurin ja Pietarin kautta takaisin Helsinkiin.

Varhainen lennätinlaite 1830- ja 1840-luvun taitteesta. Lennätinlinjan rakentaminen Turkuun vuonna 1856 oli tiedonkulun kannalta mullistavaa. Ensi kertaa kaupunki kytkeytyi muuhun maailmaan yhteydellä, joka oli nopea vaikkei vielä aivan reaaliaikainen. Lähde: Wikimedia Commons.

Vaikka 1800-luvulla otettiin käyttöön useita tiedonkulkua parantaneita teknologisia uudistuksia, sähköisen lennättimen vaikutus oli mullistavin: vasta se merkitsi kuljetuksen ja kommunikaation ratkaisevaa erottamista toisistaan. Lennätin mahdollisti neuvottelemisen kaukaistenkin paikkojen välillä ilman päivien tai viikkojen viivettä. Nykyistä reaaliajassa toimivaa tietotekniikkaa pidetään ainutlaatuisena teknologisena uudistuksena, mutta lennätin siirsi kansainvälisen tiedonkulun lähelle ”reaaliaikaista” jo liki 200 vuotta sitten.

Suomalaiset sanomalehdet kuvasivat lennätinverkon laajenemista Länsi-Euroopassa 1840-luvulta lähtien, joten uuden tekniikan edut tunnettiin myös täällä. Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin muun Euroopan vanavedessä Moskovan ja Pietarin kautta Helsinkiin vuonna 1855. Seuraavana vuonna linja ulotettiin Turkuun, missä se kulki Hämeenkadulta Aurajoen yli Kauppiaskadulle kauppias Nomellin taloon. 

Turkulaiset ottivat lennättimen vastaan paitsi innostuksella myös pelonsekaisella jännityksellä. Åbo Underrättelser maalaili, miten ohut lanka yhdisti meidät sivistyneeseen Eurooppaan. Monet pitivät kuitenkin lennätintä lähes noituutena. Lehden mukaan vallalla oli ajatus, että ”pieninkin sormenkosketus siihen aiheuttaa salaisimmankin ajatuksen leviämisen ympäri maailmaa”.

Turkulaiskauppiaat tarttuivat välittömästi uuteen yhteydenpidon välineeseen, vaikka siinä oli aluksi kosolti teknisiä ongelmia. Vajaata kuukautta lennätinaseman avaamisen jälkeen kauppahuoneen omistaja Carl Magnus Dahlström lähetti kolme ”sähködepessiä” ulkomaille. Näistä ensimmäinen meni perille, muiden sisältöä ei sen sijaan lennätintoimipaikoissa ollut ymmärretty. Ruotsiksi kirjoitetut viestit olivat muuttuneet venäjäksi käännettäessä niin paljon, etteivät ne olleet enää Pietarissa luettavassa muodossa. Esimerkiksi nimi ”Johan Granfeldt” oli vaihtunut muotoon ”Ragano Granfeldt”. Lennätinliikenteen luotettavuus parani vuodesta 1860 lähtien, kun uusi Haaparannan kautta Ruotsiin kulkenut yhteys valmistui.

Mika Kallioinen

Lähteet:

Helsingfors Tidningar 8.5.1850.

Åbo Underrättelser 27.5.1856.

Kallioinen, Mika, Verkostoitu tieto. Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa 1800-luvulla. 2003.

Risberg, Einar, Suomen lennätinlaitoksen historia 1855-1955. 1959.

Wenzlhuemer, Roland, Connecting the Nineteenth-Century World: The Telegraph and Globalization. 2013.

1900-luku

Vivate Karnevalis!

Kommentoi

Suomen talvi- ja jatkosodan aikana tanssien järjestäminen oli kiellettyä. Sallittuja olivat vain teatteri- ja elokuvanäytännöt, konsertit sekä isänmaalliset juhlatilaisuudet.  Huvittelunhalua säädökset eivät kuitenkaan poistaneet, mutta luvattomista nurkkatansseista tai kotihipoista saatettiin tuomita sakkoja – jopa vankeutta. 

Ei ihme, että tanssikiellon poistuttua sodan jälkeen kaikenlaiset juhlimiset suorastaan ryöpsähtivät valloilleen. Tämä näkyi vahvasti opiskelijaelämässä Turussa. Vuoden 1945 Turun Ylioppilaslehdissä maakuntakerhojen, ylioppilaskunnan, beaanien, kemistien ym. juhlat ja illanvietot näkyvät; talvisella retkelläkin pantiin monotanssiksi.

Mainio esimerkki on ylioppilaskunnan urheilutoiminnasta vastannut Ylioppilaskunnan Urheilijat (TYYU), jonka toiminta elvytettiin helmikuussa 1945. Urheilujaostojen lisäksi valittiin ohjelmatoimikunta, käytännössä huvitoimikunta. Varojen hankkimiseksi – ja huvitteluhalun tyydyttämiseksi – toimikunta ryhtyi innokkaasti toimeen. Toimikunnan jäsenen, Katarina Pihan arkistossa on säilynyt muutamia käsin piirrettyjä juhlamainoksia.

Mainos TYYU:n järjestämiin Jättiläiskarnevaaleihin 17.3. ja pukupalveluilmoitus Naamiaisiin 10.5.1945.

Reilussa viikossa huvitoimikunta polkaisi pystyyn jättiläiskarnevaalit, joiden valmisteluista Katarina on merkinnyt päiväkirjaansa juhlapäivän 17.3. aamuna: ”Eilen olivat suuret paperihattutalkoot, jossa läsnä olivat Soke, Iljamo, Exi, Gringo, Tor, Marja… Vivate Karnevalis!”  Ja jatkoi juhlien jälkeen aamulla klo 7.10: ”Olen ollut jo puoli tuntia kotona. Haa! Melkein 12 tuntia on juhlittu. — Kansa ryyppäs ja sammus”. 

Vapun yleisen juhlinnan jälkeen Helatorstaina 10.5. oli naamiaiset, joista Turun Ylioppilaslehti 4/1945 kertoi: ”Urheilijat järjestivät kevätkauden hauskimmat juhlat, ’mannermaisella tasolla’ olevat naamiaiset, missä kansa ihmeissään kyseli, kuka oli salaperäinen mustalaiskaunotar, jota itse sarvipää pirukaan tulipunaisessa viitassaan ei saanut kiedotuksi pauloihinsa…” Seuraavan päivän ”Teekkariottelujen” jälkeen oli tietysti juhlat Kårenissa.

Mainos Kesäyliopistolaisten tutustumistilaisuuteen 30.6. ja Lauantaitansseihin 14.7.1945 .

Turun Kesäyliopisto aloitti toimintansa 26.6. kuuden vuoden keskeytyksen jälkeen entistä laajemmin ohjelmin. TYYU oli tilanteen tasalla ja järjesti heti 30.6. Kunnassa tutustumistilaisuuden, ”jonka ohjelmaa ei voi kyllin kehua – TANSSIA tehokkaan orkesterin säestyksellä”.

Ylioppilaslehden pakinoitsija Observer totesi mainoksen vaikutuksen: ”Olimme jo keväällä tehnyt sen pyhän päätöksen, ettemme ainakaan Me tule kesäyliopistoa läsnäolollamme kunnioittamaan … Mutta – jo eteiseen päästyämme pysähdytti Meidät Erkki Kalkaksen laatima jättiläismainos kesäyliopistolaisia … odottavista suurista lauantaitansseista … Marssimme kansliaan ja suoritimme vaaditut maksut … Olimme kirjoittautuneet kesäyliopistoon.”

Jo pari viikkoa myöhemmin tanssittiin taas – tulot soutujoukkueelle uusien airojen hankkimiseksi. Aurasoudut olivat tähtäimessä. 

Kiihkeää juhlinnan himoa! Ei ihme, että Katarinan päiväkirjasta löytyy toukokuussa toteamus: ”On valvottu, valvottu ja taas valvottu. Työstä ja luvuista ei tule mitään, haluttaa vain juosta ja olla.”

Kristina ja Tapani Kunttu

Lähteet:

Katarina Pihan (e. Nurmi) arkisto, Kristina Kuntun hallussa

  • Päiväkirja v. 1945, jossa Turun Kesäyliopiston ohjelma 26.7.-4.8.1945 ja sanomalehtileike 27.6.1945: ”Turun Kesäyliopiston viidennen lukukauden avajaiset eilen”.
  • Juhlamainokset. Juhlien ajankohtaa ei ollut merkitty kaikkiin mainoksiin, mutta vuoden 1945 päiväkirjan, Turun Ylioppilaslehtien sekä kalenterin avulla ne sai selvitetyksi. 

Olkkonen Tuomo: Suomalaisen populaarikulttuurin nuoruusvuodet. Teoksessa Suomalaisen arjen historia 3. Modernin Suomen synty. Weilin+Göös Oy, WS Bookwell Oy, Porvoo 2007.

Turun Ylioppilaslehti 1945 vuosikerta.

1900-luku

Paljaista kallioista lehteviksi puistoiksi

Kommentoi

Kulttuurimaisema on muuttunut sadassa vuodessa huimasti. Jos meidät pudotettaisiin esimerkiksi meille tuttuun kylämaisemaan tai teollisuuskompleksiin vuonna 1900, kestäisi tovin jos toisenkin, ennen kuin tunnistaisimme paikan. Tässä tekstissä ei käsitellä muuttunutta rakennuskantaa, vaan puustoa, joka on vallannut entisen avoimen maiseman.

Lähdetäänpä lenkille

Kuralan Ristimäen koulun ympärillä oli runsaat sata vuotta sitten avaruutta. Museovirasto.

Kävelemme lenkillä Ristimäen koulun ja Kuralan kylämäen ohi. Sata vuotta sitten Kurala oli paljas mäki, jolle oli sijoitettu kylätontti. Puutarhainnostus ei ollut vielä saanut sitä laajuutta, jonka se saavutti itsenäistyneessä Suomessa Marttojen toiminnan myötä. Vuosisataiseen tapaan kylät sijaitsivat vielä usein kallioisilla viljelykseen kelpaamattomilla mäillä. Kallionyppylöiden välissä oli painanteita, joihin oli tuotu maata, mikäli niissä ei jo ollut sellaista luonnostaan. Niissä viljeltiin hyötykasveja kuten kaalia, pellavaa ja kessua. Kylätontilla saattoi kasvaa joku harva puu, mutta suurin osa kasvillisuudesta katosi karjan suuhun. Loput heinät korjattiin talvirehuksi.

Ristimäki Aurajoen rannalla kuuluu Kuralan kylään ja sille valmistui koulu vuonna 1913. Valokuvista näkyy, että koulu rakennettiin joesta nousevalle puustosta paljaalle mäelle. Näkymät joka suuntaan ovat olleet komeat. Paikalla sijaitsi 1700-luvun kartan mukaan niittyjä ja karjanlaidunta sekä aiemmin myös tuulimylly. Paikka oli muuten puustosta vapaa, mutta aivan jyrkimmällä rantakalliolla kasvoi puustoa kuten nykyäänkin. Opettaja Edvin Laaksonen istutti paikalle puutarhan, johon tuli jaloja lehtipuita. Kun mäelle on sittemmin rakennettu lisää, ei edes koulua itseään näe enää Hämeentieltä puutarhojen läpi.

Halisten koski ja kylä

Halistenkoskella 1907. Taustalla Halisten kylä. Viktor H. Auer 1907, Turun kaupunginmuseo.

Vuonna 1907 Halistenkoskella toimi vireä teollisuusyhteisö. Maarian puolella sijaitsi suuri mylly, jossa jauhettiin viljaa sekä ihmisten että karjan ravinnoksi. Kaarinan puolella sijaitsivat lannoitetta tuottava luujauhomylly, saha, puusepäntehdas ja värijauhetehdas asuin- ja huoltorakennuksineen. Täälläkään puustolle ei ollut sijaa. Myllärintupiin kuuluivat pienet peltokappaleet, ja niillä viljeltiin hyötykasveja. 1907 otetusta valokuvasta näkyy, että tilanne oli sama myös Halisten kylämäellä.

Halisten vanhalta sillalta oli sata vuotta sitten esteetön näkymä sekä kosken että kylän rakennuksiin. Kasvillisuutta syönyt karja on hävitetty ja maatilojen ympärille istutettu puutarhoja. Kosken alue on maisemoitu virkistyskäyttöön. Alue on malliesimerkki siitä, miten ihmisen muokkaama maisema muuttuu nopeasti, kun sen käyttötarkoitus vaihtuu toiseen. Halistenkoskelta on säilynyt runsaasti valokuvia, joista on mahdollista tarkastella tämän muutoksen vaiheita. Niitä voi etsiä osoitteessa Finna.fi, jonne on koottu mm. museoiden ja kirjastojen kokoelmia kaikkien käyttöön.

Jälleen kotikadulla

Hannunniitun uusia taloja männikössä 1964. Juhani Klemin kokoelma.

Orapihlaja-aita pitäisi leikata. Mutta mitä ihmettä! Eihän aidasta olekaan kuin puolet orapihlajaa. Talon valmistuessa sen pihaan mäntyjen joukkoon istutettiin vaahteroita ja vuorijalavia. Nyt niiden taimet ovat vallanneet aidan, joka uusittiin joitakin vuosia sitten. Talot rakennuttanut pankki mainosti 1960-luvulla julisteessaan uusia asuntoja ja sitä, että ne sijaitsivat raikkaassa männikössä. Julisteen kuvasta voi päätellä että näin olikin. Nämä pihat ovat saaneet uusia istutuksia lähinnä jalopuista ja pensaista. Maisema on tukkeutunut täälläkin. Turun asuinalueet ovat muuttuneet lehtipuuvaltaisiksi, sillä esimerkiksi mäntyjä istutetaan enää vain harvoin. Sadassa vuodessa kulttuurimaiseman puustolle on siis tapahtunut suuri  muutos. Lenkillä kannattaa katsoa maisemaa myös menneisyyden silmin.

Veli Pekka Toropainen

1900-luku

”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”

Kommentoi
Ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Thulin typ D, Vaasassa maaliskuussa 1918, Kuva: Ilmavoimat.

Sunnuntaina 28. huhtikuuta 1918 Turun Sanomat julkaisi etusivullaan uutisen ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”. Edellisenä päivänä ”kaksi ruotsalaista” oli tehnyt ”kauppailmamatkan Turkuun”. Lehtitiedon mukaan lento oli lähtenyt Tukholmasta aamulla klo 6.30: ”Sää oli mitä herttaisin, tuulta ei juuri ollenkaan.” Luutnantti Nils Kindberg ohjasi koneen sujuvasti Turkuun, ja matka kesti yhteensä 2 tuntia 41 minuuttia. Matkustusvälineenä oli samanlainen Thulin-merkkinen lentokone kuin viereisen valokuvan kone, jonka valkoiset olivat saaneet Ruotsista ilmavoimiensa käyttöön maaliskuussa.

Turun Sanomien toimittaja sai mahdollisuuden jututtaa matkustajia Hamburger Börsissä iltapäivällä. Toinen matkustajista, Anton Wahlberg, kertoi tulleensa myyntimatkalle, kauppaamaan Suomeen 400 000 kiloa lihaa. Matka oli uutisen mukaan ensimmäinen lentokoneella tehty kauppamatka Suomeen. Samassa yhteydessä kävi ilmi, että koneen mukana saapui myös painolaattoja tukholmalaiselta Aftonbladet-lehdeltä Turun Sanomille, joten lentoyhteys palveli myös lehdistöä.

Turun Sanomien toimittaja kysyi lopuksi luutnantti Kindbergin suhdetta Suomessa käytyyn sotaan. Lehti kirjoittaa:

”Hän sanoi kuukausi sitten pyrkineensä kenraali Mannerheimin luona ollessaan lentäjäksi Suomen vapaustaisteluun, muttei onnistunut, koska Ruotsin hallitus oli jyrkästi kieltänyt sen. Ensimmäiseltä matkaltaan Suomeen hänellä on muistona se kotiaresti, johon hän isänmaassaan joutui Suomessa tekemänsä yrityksen johdosta. Kysymykseen, tunteeko luutnantti K. erikoista myötätuntoa Suomen vapaustaistelua kohtaan, mainitsi hän, että jokaisen ruotsalaisen pitäisi ajatella hänen tavallaan eikä sille saisi mikään hallitus laitella esteitä.”

Nils Kindberg ja Mary ja Eric von Rosen Uumajassa 1918. Kuva: Wikimedia Commons.

Lopulta Turun Sanomien otsikko ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen” ei ollut totta. Nils Kindberg (1892–1984) oli nimittäin lentänyt Suomeen jo aiemmin Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta, ja juuri hän oli tuonut oheisen valokuvan lentokoneen Suomeen. Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen oli ostanut Enoch Thulinin suunnitteleman koneen ja lensi Kindbergin kanssa Pohjanlahden yli lahjoittaakseen sen valkoisten käyttöön. Rosen maalautti koneen siipiin onnen symboleksi isot siniset hakaristit. Kun koneesta tuli Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Rosenin henkilökohtaiset symbolit jäivät elämään tulevien suomalaiskoneiden tunnusmerkkeinä.

Hannu Salmi

Teksti on aiemmin julkaistu Elämää Turussa 1917–1918 -blogissa, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2018/04/28/ensimmainen-lentoretki-ruotsista-suomeen/

1900-luku

Kuninkaallista tennis-diplomatiaa Turussa

Kommentoi

Urheilun sävyttämät valtiovierailut ovat nostaneet viime aikojen julkiseen keskusteluun golf-diplomatian käsitteen. Urheilu on kuitenkin kuulunut valtionjohtajien repertuaariin jo aiemmin, mistä käy esimerkkinä Ruotsin kuningas Kustaa V:n vierailu Turussa kesällä 1936.

Vierailunsa aikaan 78-vuotias Kustaa V oli luonut mainetta intohimoisena tenniksen harrastajana. Hän oli uppoutunut lajin saloihin asuessaan Englannissa 1800-luvun lopussa ja toi peliä innokkaasti myös kotimaahansa. Pelikentillä pseudonyymillä mr G. esiintynyt kuningas oli muun muassa perustamassa Tukholman kuninkaallista tennisklubia jo vuosisadan lopussa ollessaan vielä kruununprinssi.

Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1936 risteilijä HMS Gotland toi kuninkaan seurueineen Naantalin Kultarantaan, jossa heidät otettiin vastaan juhlavin menoin. Lounaan jälkeen ensimmäisen vierailupäivän ohjelmaan kuului tennistä, jota ei epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi voitu pelata Kultarannan ulkokentällä. Suunnitelmasta pidettiin kuitenkin kiinni ja pelipaikaksi valikoitui Turun Brahenkadulla sijainnut tennishalli.

Tennis näkyi vahvasti kuninkaan vierailusta kertoneissa lehtikirjoituksissa ja -kuvissa. Suomen Kuvalehti 13.6.1936.

Ohjelman nopeasta muutoksesta huolimatta huhut kuninkaan vierailusta kiirivät edeltä Turkuun. Kun Kustaa V:n autosaattue saapui tennishallille alkuiltapäivästä, oli sen edustalle kerääntynyt suuri joukko turkulaisia todistamaan tapahtumaa. Katsomopaikat jaettiin arvovieraille ja muiden muassa presidenttipari Svinhufvud todisti, kun kuningas mitteli hetkeä myöhemmin nelinpelissä yhdessä Suomen tunnetuimpien pelaajien kanssa. Kuninkaan parina pelasi tohtori Arne Grahn, ja kaksikko peittosi Johnny Hackmanin ja Torsten Nybergin muodostaman parin erälukemin 6-4, 5-7, 6-3. Turun Sanomat osasi kertoa, että ottelua seuranneet “asiantuntijat olivat erityisen ihastuneita Mr. G:n lobb-lyönneistä”.

Kuningas saapui Naantalista Turkuun myös vierailunsa toisen päivän aamuna, kun hän vieraili konsuli Hans von Rettigin luona. Vielä aamupäivän aikana Kustaa V suuntasi Urheilupuistoon, jossa pääsi jälleen lempilajinsa ääreen. Paikan päällä häntä vastaanotti muiden muassa Suomen Verkkopalloliiton (nyk. Suomen Tennisliitto) puheenjohtaja Ernst Schybergson, joka kutsui kuninkaan liiton kunniajäseneksi. Yleisölle avoimessa nelinpelissä kuningas ja hänen parinsa Grahn voittivat vastustajansa puhtain erälukemin 3-0. Myös uutta peliä ehdittiin aloittaa, mutta se piti keskeyttää varsin pian vierailun aikataulukiireiden vuoksi.

Seuraavana ohjelmassa oli Turun kaupungin tarjoama lounas kaupungintalolla, jonka jälkeen Kustaa V:lle esiteltiin kaupungin nähtävyyksiä. Sen jälkeen seurue siirtyi vierailun päättäneelle päivälliselle Naantaliin ja vielä saman päivän aikana kuningas suuntasi paluumatkalle.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 4.6.1936, nro 148, s.1, 3.

Turun Sanomat, 5.6.1936, nro 149, s.1, 4.

1900-luku

Sandra ja Arvidy, vuoropuheluajanvietettä Turusta

Kommentoi

Idearikkaille näyttelijöille erilaiset keikkatyöt ovat aina tarjonneet lisätienestejä. Turun kaupunginteatterin näyttelijät Senni Nieminen ja Taito Mäkelä kehittivät 1950-puolivälissä Sandran ja Arvidyn hahmot, joista sukeutui aikalaisten arvostama koomisesti sanaileva kaksikko. Näyttelijät olivat tosielämän pariskunta ja työtoverit. Senni Nieminen kertoi lokakuussa 1958 Somero-lehdelle, miten kuvitteellinen pari oli syntynyt kuin vahingossa. Näyttelijät olivat harjoitelleet humoristista tekstiä, joka ei ottanut syntyäkseen ”ja lopuksi kävi niin, että siitä kehkeytyi aivan toinen juttu kuin alunperin oli tarkoitus”.

Sandra ja Arvidy (Senni Nieminen ja Taito Mäkelä) radio-ohjelmassa Toist pualt jokke. Kuva teoksesta Viihdevuosien vilinässä (1988),

Haastatteluhetkellä Niemisellä ja Mäkelällä oli takanaan neljä vuotta vuoropuhelukeikkoja. Niemisen sanoin Sandran ja Arvidyn sanailu oli sellaista, että sen saattoi viedä niin ravintoloihin kuin partiotapahtumiin. Tuolloin oli edetty tilanteeseen, jossa ”tahtoo olla niin, että he vievät kaiken vapaa- aikamme”.

Eikä hupikaksikko jäänyt pelkästään paikalliseksi ilotteluksi, sillä Sandra ja Arvidy saivat yllättävän kutsun ja valtakunnallista huomiota. Yleisradion ajanvietetoimitus ryhtyi 1950-luvun lopulla radioimaan maakunnista yleisöohjelmia, joten paikallisille ohjelmantekijöille tuli kysyntää. Turussa Yleisradion ajanvietetoimituksen ensimmäinen valtakunnallinen ohjelmakokonaisuus oli keväällä 1959 suorana lähetyksenä radioitu Toist pualt jokke. Börje Aura juonsi ja salintäysi yleisö tiivisti Turun konserttitalon tunnelman.

Mistä Sandran ja Arvidyn vuoropuhelu rakentui? Kyse oli ikäihmisten lemmestä; kirjeystävät kohtasivat, tutustuivat toisiinsa ja kommentoivat Turun murteella niin arkea kuin maailmanmenoakin. Vitsikkyys piili tyypittelyssä. ”Antaa olla jämpti niin”, kaikui Sandran vakiorepliikki. Valokuva ääniradion Toist puol jokke -lähetyksestä näyttää hahmojen maltillisen ulkoisen olemuksen: mikrofonin edessä on Sandra kesämekossaan, Arvidy tummassa kokopuvussa ja miehen nenän alle on kiinnitetty tekoviikset.

Senni Nieminen totesi Somero-lehdelle, että touhu tuntuu välillä lapselliselta. Koko ohjelmanumeron viehätys saattoi piillä juuri lapsekkuudessa. Toimittaja päättää juttunsa paljonpuhuvasti: ”Sandra ja Arvidy ovat naiviudessaan niin vetoavia, ettemme voi olla heistä tykkäämättä.”

Paavo Oinonen

Lähteet

Alpola, Antero: Viihdevuosien vilinässä. Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960. Karisto Oy, Hämeenlinna 1988.

P–tta, ”Sandra ja Arvidy”: Somero. Someron ja Somerniemen uutis- ja ilmoituslehti, 17.10.1958.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.

1800-luku

Presidentillinen vierailu Turussa heinäkuussa 1878

Kommentoi
Henry Ulken maalaus presidentti Grantista vuodelta 1875. Kuva: Wikimedia Commons.

Turku on seissyt 1700-luvulta lähtien hyvällä sijainnilla Tukholman ja Pietarin välisellä reitillä. Tämä kahden metropolin välisenä levähdys- ja kauttakulkupaikkana toimiminen on tuonut Turkuun paljon myös tunnettuja ulkomaisia vieraita. Eräs Turussa vieraillut tunnettu julkisuuden henkilö oli Yhdysvaltain 18. presidentti ja tunnettu sotasankari Ulysses S. Grant (1822–1885), joka vieraili Turussa heinäkuussa 1878. Presidenttikausiensa jälkeen Grant oli lähtenyt puolisonsa Julia Dentin kanssa suurelle matkalle Eurooppaan vuonna 1877, ja yhtenä pääkohteena hänen matkallaan oli Pietari.

Grantin matka Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen sai suuren mediahuomion Suomen suuriruhtinaskunnan sanomalehdissä, vaikka mistään valtiovierailusta ei luonnollisesti ollutkaan kyse. Lehdet kirjoittivat jo kesäkuussa 1878, kuinka Grantia oli kestitty Pariisissa, kuinka matka sieltä eteni Saksaan ja koska pariskunta saapuisi viimein Tukholmaan ennen Suomen-vierailua. Tieto levisi nopeasti sähkösanomina lehtien palstoille. 

Lehdissä myös tehtiin tiettäväksi Grantin elämänvaiheita ja saavutuksia, ja siten suomalaisille rakennettiin hänestä suurmieskuvaa. Åbo Underrättelserkin kuvaili Grantia 29.7.1878 numerossaan sanoin: ”en af wår tids största celebriteter”. Grantin vierailun aiheuttama mediakiinnostus oli osa 1700-luvulla syntynyttä porvarillista julkisuuskulttuuria, jossa nimenomaan sanomalehdistö loi huomiota kirjailijoille, poliitikoille ja muille julkisuuden henkilöille, kuten Rousseaulle, Madame de Staëlille, Goethelle, Napoleonille tai Lisztille.

Turkuun presidentti Grant ja Dent saapuivat 28. heinäkuuta 1878 Finland-nimisen höyrylaivan kyydissä. Heitä oli vastaanottamassa arvovaltainen joukko turkulaisia. Paikalla olivat pormestari Herman Höckert ja yksi Turun varakkaimmista miehistä kauppias Ernst Dahlström, joka toimi myös tilaisuuden tulkkina. Satamaan saapuneet sadat kaupunkilaiset tervehtivät arvovaltaisia matkustajia hurraa-huudoin. Samppalinnanmäelle oli nostettu kunnianosoituksena Yhdysvaltain tähtilippu liehumaan.

Grantien päivän ohjelmaan kuului tutustumista kaupungin nähtävyyksiin. Hevosvaunuilla ajellen heidät vietiin Tähtitorninmäelle tutustumaan Engelin tähtitorniin ja sieltä Kupittaan kylpylään. Kupittaan jälkeen vuorossa oli vielä Tuomiokirkko. Päivällisen jälkeen Grantit matkustivat höyryveneellä Ruissaloon, jossa joivat kahvit nykyisin Kansanpuistona tunnetulla Yleisellä promenadilla. Kahvien jälkeen presidenttipari käveli rantapromenadilla ja keskusteli englannin kielen taitoisten turkulaisten kanssa.

Turkulaiset järjestivät Granteille lisäksi päivällisen uudessa Hotelli Phoenixissa Kauppatorin laidalla. Toistaiseksi voimme vain kuvitella, mitä presidenttiparille tarjoiltiin Phoenixissa. Useamman ruokalajin illallinen, kenties lasilliset samppanjaa ja hyvää punaviiniä Ranskasta, ja ehkäpä kahvi ja konjakki yhdessä sikarin kera kuuluivat kattaukseen, kuten monissa vastaavissa juhlissa tuohon aikaan. 

Hotelli, ja kenties myös päivällinen, oli presidentin mieleen, sillä hän oli sanomalehtitietojen mukaan verrannut hotellia Washingtonin Valkoiseen taloon. Niin tai näin, ainakin turkulaisia varmasti miellyttivät Grantin kohteliaat sanat, sillä Phoenix oli valmistunut samana vuonna ja edusti uudenlaista mannermaista hotellikulttuuria kaupungissa. 

Grant ei kuitenkaan yöpynyt hotellissa, vaan hän lähti seurueineen kohti Helsinkiä jo illalla. He saapuivat seuraavana aamuna Finland-laivan kyydissä pääkaupunkiin, jossa ”maailmanmainioksi” sanomalehdistössä kuvattu presidentti otettiin jälleen vastaan innostunein hurraa-huudoin. Helsingistä presidenttipari lähti laivalla kohti Pietaria vielä samana iltana.

Topi Artukka

Teksti on ilmestynyt laajempana versiona Turun historiallisen yhdistyksen Historia nyt -julkaisussa vuonna 2025.

Lähteet

Åbo Posten, Åbo Underrättelser, Suomen Wirallinen Lehti, Sanomia Turusta, Tampereen Sanomat, Hufvudstadsbladet, Vaasan Sanomat, Wiborgs Tidning, Helsingfors Dagblad numerot kesältä 1878

Lagerstedt, Ilpo: ”Malja vapaudelle!”. Yliopisto 7/1997, s. 21–23.

Leimu, Pekka: Phoenixin kohtaloita. Yliopisto 8/1997.

1900-luku

Ilmianto Tolfanin tehtaalla

Kommentoi

Turun Kärsämäellä, Farmoksen tehtaiden tiloissa toimi sota-aikana 1939–1944 Oy Tolfanin ammustehdas, joka tunnettiin kansan suussa myös ”pommitehtaana”. Koska sen tuotanto oli elintärkeä Suomen puolustukselle, oli se erityisen tarkkailun alla sabotaasin tai muun vastaavan varalta.

Suuri tiilinen tehdasrakennus, Tolfanin tehtaat, peltojen välissä. Tehtaan ikkunat ovat kahdessa rivissä, sen etualalla kulkee maantie sekä puhelinlinja tolppien varassa.
Oy Tolfan Ab:n tehtaat vuonna 1938 Turun Kärsämäellä. Turun kaupunginmuseo, kuva Val727:48:1-2083. 

Heinäkuussa 1941 Valtiollisen poliisin Turun alaosasto haki Tolfanin tehtaan puutyöosaston puusepän, työnjohtaja August Johanssonin kuulusteluihin. Toinen tehtaan puuseppä oli tehnyt 4.7. ilmiannon, jonka mukaan Johansson olisi kehottanut miehiä jäämään pois kertausharjoituksista ja lukemaan Suomen-Neuvostoliiton Seuran (SNS) nimissä leviteltyjä salajulkaisuja. Vieläpä ilmiantaja väitti Johanssonin sanoneen, että Mannerheim olisi tapettava. Myös toinen työntekijä antoi samoja lausuntoja. Kun Johanssonilla oli vuoden 1918 tapahtumien ajalta tuomio, pidätettiin hänet kuulusteltavaksi.

Kuulusteluissa Johansson kielsi syytökset ja epäili hyvin tuntemansa ilmiantajan olleen katkeroitunut, koska ei saanut tehtaalta hakemaansa puutyöosaston työnjohtajan paikkaa, joka oli annettu Johanssonille. Ilmiantajaansa Johansson luonnehti ammattitaidoltaan heikoksi ja ”kovaksi juopoksi” ja tämän yrittäneen useaan otteeseen käydä käsiksi Johanssoniin humalassa. Ilmeisesti katkeruus huipentui kevättalvella 1941, kun ilmiantaja oli yrittänyt tehdä puutyöosaston ”jo keski-iän sivuuttaneelle siivoojattarelle – – väkivaltaa onnistuenkin jo repimään tämän erinäisiä vaatekappaleita, mutta jääden hänen aikeensa kuitenkin lopullisesti toteuttamatta syystä, että kuulusteltava oli sattunut tulemaan sisälle.” Johansson oli tällöin antanut ankaran varoituksen, ettei yrittäisi tätä toiste, tai hän ilmoittaisi tapauksesta tehtaan johdolle.

Puolustuksekseen Johansson jatkoi kertomustaan, että mikäli hän olisi ”omaksunut maanpuolustukseemme ja johtaviin valtiomiehiimme nähden sellaisen kannan kuin edellä esitetyissä lausunnoissa”, ei hän olisi talvisodassa sillä tarmolla työskennellyt Tolfanin tehtaalla. Kuulustelujen jälkeen Johansson laskettiin vapaalle jalalle.

Kuulusteluja jatkettiin muiden tehtaan työntekijöiden ja ilmiannon tehneen parissa. Lausunnot olivat jokseenkin epämääräisiä, mutta Johanssonin kanssa enemmän tekemisissä tehtaalla olevat puolustivat häntä ja kiistivät hänen koskaan lausuneen mitään vihamielistä yhteiskuntajärjestystä tai hallitusta vastaan. Monet totesivat ilmiantajan taas armottomaksi juopoksi, joka sai jatkaa tehtaalla vain armeliaisuudesta. Lopuksi Tolfanin tehtaan yli-insinööri antoi lausunnon, jossa totesi Johanssonin saaneen talvisodan aikaisesta toiminnastaan kiitettävän arvostelun, kun taas ilmiannon tehneestä puusepästä insinööri mainitsi, että tämä oli ”täysin moraaliton luonne”. Lisäksi hän vahvisti Johanssonin kertomuksen raiskausyrityksestä.

Pöytäkirjojen päätteeksi Valtiollisen poliisin Turun osaston etsivä Oskari Valkama merkitsi ”kun kävi ilmeiseksi, että ilmianto perustui henkilökohtaiseen kateuteen ja kostonhaluun, lopetettiin asian enempi tutkiminen tähän.”

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki. Valtiollisen poliisin I arkisto. 1292/1. Alaosastojen kuulustelupöytäkirjat nrot 711–841. 1941. Valtiollisen poliisin Turun osaston kuulustelupöytäkirja n:o 124/41.