Johan Sommar, 1700-luvun juopuneiden putkaroudari

Henkilöhistoriallisen tutkimuksen merkkipaaluna voi pitää Alain Corbinin tutkimusta Le Monde retrouvé de Louis-François Pinagot (1998). Teos pohjautui Corbinin päätökseen kirjoittaa elämäkerta satunnaisesta historian henkilöstä, ja kohteeksi valikoitui – kuin silmät kiinni sormen osoittamana – puukenkien tekijä Louis-François Pinagot (1798–1876). Hänestä ei ollut juurikaan historiallisia lähteitä, mutta Corbin rekonstruoi hajanaisista fragmenteista maailman ja ajan hänen ympärilleen.

Corbinin tutkimus oli mielessäni, kun törmäsin väitöskirjaa tehdessä yli vuosikymmen sitten Johan Sommar -nimiseen kaupunginvahtiin (1721/22–1771). Kun luin kämnerinoikeuden pöytäkirjoja, hän oli toistuvasti esillä todistajan ominaisuudessa. Sommar kertoi tuomioistuimelle havaintojaan kaduilla ja kapakoissa pidättämiensä turkulaisten humalatilan asteesta, sillä näkyvä humalatila eli julkijuopumus oli tuolloin, ja itse asiassa 1960-luvulle asti, rikoslaissa.

Johan Sommar oli todistamassa muun muassa lokakuussa 1760. Sommar kollegoineen oli ottanut kiinni kaupungilla juovuksissa keppien kanssa riehuneita suutarioppipoikia. Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 2.10.1760. Kansallisarkisto.

Kiinnostuin kaupunginvahdista. Tuomioistuimen todistajankuvauksista piirtyi vähitellen esiin palasia persoonasta ja ihmisestä, josta ei ollut jäänyt kirjallisiin lähteisiin käytännössä mitään muita jälkiä. Sommar saattoi viedä pidättämilleen humalaisille putkaan kynttilän, syötävää ja juotavaa, mikä kertoo empaattisesta luonteesta.

Pohdin tuolloin vakavasti, että tekisin Sommarista elämäkerran Corbinin metodilla. Hänestä löytyi tuomioistuimen kirjauksien ohella vain maininta hautaamisesta ja kuolema punatautiin 49-vuotiaana vuonna 1771. Sommar oli naimisissa piian kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Jotain aikakauden oloista kertoo se, että heidän poikansa opiskeli Turun katedraalikoulussa ja Turun akatemiassa, ja suoritti sittemmin maanmittaritutkinnon. Perheessä ehkä nähtiin ja ymmärrettiin koulutuksen merkitys, jotta lasten ei tarvitsisi käyttää elämäänsä yöaikaiseen humalaisten roudailuun. 

Johan Sommarin elämä hukkuu historian hämärään, ja elämäkerta on toistaiseksi jäissä. Sitä saataneen odottaa vähintään vuosikymmeniä, sillä nyt on muuta tekemistä. 

Panu Savolainen

Kirjoittaja on Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori ja Turun yliopiston arkeologian ja historia-aineiden alumni.

Teppo Samooja, kulttuurivaikuttaja

Inkeriläissyntyinen Teppo Savolainen (1890–1978) kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin klassillisesta lukiosta, mutta maisteriksi hän valmistui Turun yliopistosta. Sukunimi vaihtui sotien jälkeen Samoojaksi. 

Teppo Samoojasta kehittyi monipuolinen turkulainen kulttuurivaikuttaja. Vaikka varsinaisen päätyönsä hän teki Turun kaupunginkirjastossa, hänen harrastuneisuutensa ulottui aina sanomalehtityöstä järjestöaktiviteetteihin.

Turun kaupunginkirjaston johtaja Teppo Samooja. Kuva teoksesta Seppälä 1963, 131 (ei kuvaajatietoja).

Kun kolmekymppinen maisteri aloitti vuonna 1925 Turun kaupunginkirjaston varajohtajana, lainausmäärät ja lukuhalu olivat laskussa. Syiksi arvioitiin rauhaton ajanhenki ja jatsiajan huvit. Vuosikymmenen lopun pula-aika käänsi laitoksen käyttöasteen ylöspäin, kun turkulaisilta olettavasti jäi vähemmän rahaa maksullisiin rientoihin.

Sotien jälkeen kirjastolaitosta kehitettiin ja toimintamuodot monipuolistuivat. Vuosina 1928–1957 kirjastoa johtanut Samooja järjesti henkilökuntineen laajenevasti tapahtumia ja edusti kirjastoa julkisuudessa. Johtokunta hellitti kukkaronnyörejä ylimääräiseen: juhlittiin säännöllisesti kirjailijoiden merkkipäiviä musiikkiesitysten kera ja järjestettiin turkulaisten kirjailijoiden teosnäyttelyjä.

Päivätöidensä ohella Samooja avusti vuodesta 1919 lähtien sanomalehti Turun Sanomia. Hän oli lehden teatterikriitikko, joka paneutui työhönsä perinpohjaisesti ja ansaitsi turkulaisen teatteriväen arvostuksen. Tilaisuuden tullen ensi-iltojen vakiovieras saattoi pitää ennen esiripun avautumista tietoiskun illan teoksesta.

Kun porvarillisen ja työväenteatterin yhdistänyt kunnallinen kaupunginteatteri aloitti vuonna 1946, kaupungissa oli selkeästi yksi päänäyttämö.

Teatteriarvostelijan taidekäsitys oli ylevä. Samooja uskoi teatterin avartavan ihmisen näkökantoja, parantavan, lohduttavan ja sivistävän. Näin kriitikko hahmotti teatteria vuonna 1943 ilmestyneessä pienessä esseekokoelmassaan Teatteri, yleisö, arvostelu. Tilaa sai kirjoittajan oman ammattikunnan vastuun pohdinta: ”Julkinen sana on vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Siksi arvostelijan on punnittava jokainen sanansa kultavaa’alla ennen kuin hän kirjoittaa sen paperille. Hänen tulee välttää väärää tuomiota kuin ruttoa [–].” Totuus piti kertoa mutta tekijöitä ymmärtäen, ajatteli Samooja.

Teppo Samooja linjasi taidekäsitystään vuoden 1943 esseekokoelmassaan.

Samooja oli yhdistysihminen ja taustavaikuttaja. Hän oli muun muassa Turun Taiteilijaseuran Teatterikerhon puheenjohtaja, Turun Kansallisen kirjakaupan johtokunnan jäsen ja toimi aktiivisesti kirjastoalan järjestöissä. Vannoutuneelta näyttämötaiteen ystävältä ilmestyi vuonna 1943 historiikki Turun teatteri 1918–1943, joka tiivisti kaupungin niin sanotun porvarillisen teatterin vaiheet.

Turun Sanomat uutisoi 21. toukokuuta 1958 Kilta-ravintolassa järjestetystä kirjastonjohtaja Teppo Samoojan jäähyväisjuhlasta, jolloin hänellä tuli täyteen 33 vuotta kaupungin palveluksessa. Puheissa muistettiin eläkkeelle siirtyvän päällikön intomielinen kulttuurityö ja kotikaupungin hengenelämään jättämä pysyvä jälki.

Paavo Oinonen

Lähteet:

Kirjastonjohtaja Teppo Samooja juhlinnan kohteena. Turun Sanomat, 22.05.1958, nro 136, s. 7. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Savolainen, Teppo: Teatteri, yleisö, arvostelu. Kustannusosakeyhtiö SMIA, Helsinki 1943.

Seppälä, Eila: Turun kaupunginkirjasto 1863–1963. Turun kaupunki, Turku 1963.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.