Avainsana-arkisto: kämnerinoikeus

1700-luku

Seksiä 1700-luvun turkulaisravintolassa

Kommentoi

Avioliiton ulkopuolinen seksi oli Ruotsissa 1700-luvulla kiellettyä. Tämän rikoslain pykälän ansiosta hyvin paljon ihmisten intiimielämää päätyi parisataa vuotta sitten tuomioistuimiin ja oikeuspöytäkirjojen sivuille, etenkin jos tuloksena oli avioton lapsi, jolloin tapaus tuli helpommin ilmi.

Erityisesti palvelusväellä ja vähävaraisemmilla kaupunkilaisilla oli hyvin vähän yksityistä tilaa. Sen vuoksi lempi leiskui välillä mitä eriskummallisimmissa paikoissa, kuten heinänteossa niityllä, kaupunkia ympäröivillä mäillä sijaitsevien tuulimyllyjen alla, ruokakomeroissa ja krouvien ullakoilla.

Rakennus ja ravintolatila, jossa Johanin ja Margarethan välinen 251 vuoden takainen lemmiskely tapahtui, on yhä jäljellä, ja tiloissa toimii nykyäänkin ravintola.

Yksi kiinnostava salavuoteustapaus sattui vuonna 1775 Seipellin kellarissa, eli jo tuolloin perinteikkäässä turkulaisravintolassa. Talvimarkkinoiden aikaan vahtikorpraali Simon Modig oli mennyt puotipalvelija Johan Dahlstedtin kanssa Seipellin kellariin juomaan muutaman lasin viiniä. Ohi oli kulkenut naapuritontin piika Margaretha Biörckman, ja Johan oli pyytänyt Simonia noutamaan tämän heidän seuraansa. Oli yleisesti tiedossa, että Johan ja Margaretha seurustelivat, ja heidät oli nähty kuhertelemassa öisin Margarethan piiankamarissa.

Heidän talvinen viinituokionsa jatkui kolmistaan, ja välissä Simon piipahti asioille. Palatessaan hän löysi Johanin ja Margarethan makaamasta päällekkäin ravintolan (joka oli myös majatalo) sängyltä. Kiire oli ilmeinen, sillä Johanilla oli lemmenpuuhissa kaprokki eli 1700-luvun tyypillinen miesten päällystakki päällään.

Tapaus meni ajan tavan mukaan tuomioistuinkäsittelyyn. Turun kämnerinoikeuden kuulemisessa Johan väitti, ettei ollut maannut sängyllä vaan istunut sen vieressä olleella tuolilla. Vielä tuolloin oikeusavustajia ja asianajajia oli vain harvoilla, ja monissa salavuoteustapauksissa syytetyt vetosivat oman syyttömyytensä perustelemiseksi melko hyödyttömiin seikkoihin, kuten Johan Dahlstedt tässä tapauksessa puhuessaan tuolista sängyn sijaan.

Salavuoteus eli naimattomien henkilöiden välisen sukupuoliyhteyden kriminalisointi kulkeutui autonomisen Suomen lainsäädäntöön ja vielä itsenäisenkin Suomen lainsäädäntöön. Se poistettiin vanhentuneena Suomen rikoslaista tasan sata vuotta sitten, vuonna 1926.

Panu Savolainen

Lähteet:

Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1775, Kansallisarkisto.

1700-luku

Johan Sommar, 1700-luvun juopuneiden putkaroudari

Kommentoi

Henkilöhistoriallisen tutkimuksen merkkipaaluna voi pitää Alain Corbinin tutkimusta Le Monde retrouvé de Louis-François Pinagot (1998). Teos pohjautui Corbinin päätökseen kirjoittaa elämäkerta satunnaisesta historian henkilöstä, ja kohteeksi valikoitui – kuin silmät kiinni sormen osoittamana – puukenkien tekijä Louis-François Pinagot (1798–1876). Hänestä ei ollut juurikaan historiallisia lähteitä, mutta Corbin rekonstruoi hajanaisista fragmenteista maailman ja ajan hänen ympärilleen.

Corbinin tutkimus oli mielessäni, kun törmäsin väitöskirjaa tehdessä yli vuosikymmen sitten Johan Sommar -nimiseen kaupunginvahtiin (1721/22–1771). Kun luin kämnerinoikeuden pöytäkirjoja, hän oli toistuvasti esillä todistajan ominaisuudessa. Sommar kertoi tuomioistuimelle havaintojaan kaduilla ja kapakoissa pidättämiensä turkulaisten humalatilan asteesta, sillä näkyvä humalatila eli julkijuopumus oli tuolloin, ja itse asiassa 1960-luvulle asti, rikoslaissa.

Johan Sommar oli todistamassa muun muassa lokakuussa 1760. Sommar kollegoineen oli ottanut kiinni kaupungilla juovuksissa keppien kanssa riehuneita suutarioppipoikia. Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 2.10.1760. Kansallisarkisto.

Kiinnostuin kaupunginvahdista. Tuomioistuimen todistajankuvauksista piirtyi vähitellen esiin palasia persoonasta ja ihmisestä, josta ei ollut jäänyt kirjallisiin lähteisiin käytännössä mitään muita jälkiä. Sommar saattoi viedä pidättämilleen humalaisille putkaan kynttilän, syötävää ja juotavaa, mikä kertoo empaattisesta luonteesta.

Pohdin tuolloin vakavasti, että tekisin Sommarista elämäkerran Corbinin metodilla. Hänestä löytyi tuomioistuimen kirjauksien ohella vain maininta hautaamisesta ja kuolema punatautiin 49-vuotiaana vuonna 1771. Sommar oli naimisissa piian kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Jotain aikakauden oloista kertoo se, että heidän poikansa opiskeli Turun katedraalikoulussa ja Turun akatemiassa, ja suoritti sittemmin maanmittaritutkinnon. Perheessä ehkä nähtiin ja ymmärrettiin koulutuksen merkitys, jotta lasten ei tarvitsisi käyttää elämäänsä yöaikaiseen humalaisten roudailuun. 

Johan Sommarin elämä hukkuu historian hämärään, ja elämäkerta on toistaiseksi jäissä. Sitä saataneen odottaa vähintään vuosikymmeniä, sillä nyt on muuta tekemistä. 

Panu Savolainen

Kirjoittaja on Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori ja Turun yliopiston arkeologian ja historia-aineiden alumni.