Aihearkisto: 1300-luku

Pyhän Hengen kirkon kaupunkiympäristön 3D-malli

Alkukesästä 2025 julkaistiin Turun Vähätorilla sijaitsevan Casagrandentalon ympäristön historiallisia aikatasoja esittelevä 3D-malli ja lisätyn todellisuuden sovellus (https://casagrandentalo.fi/omnia_vincit_amor/). Sovelluksen tilasi arkkitehti Benito Casagrande ja sen toteuttivat yhdessä Panu Savolainen, Control Reality ja Stereoscape.

Mallin tarkoituksena on havainnollistaa, miten Aurajoen Aninkaisten puoleinen ranta on kehittynyt 1300-luvun lopulta aina Turun paloon 1827. Mallissa ovat esillä aikatasot, jotka esittävät vuosien 1390, 1510, 1620, 1640, 1740 ja 1790 kaupunkia. Mallia voi katsella selaimessa, ja sovelluksen lataamalla se tarjoaa paikan päällä mahdollisuuden tarkastella puhelimen tai tabletin näytöllä, miltä juuri samassa kohdassa näytti satoja vuosia sitten.

Mallin pohjaksi on haalittu kaikki saatavilla oleva tieto kaupunkiympäristön historiasta. Aivan varhaisimmasta aikatasosta ei ole jäljellä juuri mitään rakennuksista kertovaa edes arkeologisessa aineistossa, joten keskiajan kaupunki edustaa tutkimukseen pohjaavaa valistunutta arvausta. Paikalla tuolloin sijainnut Pyhän Hengen talo ja sen kappeli on toteutettu muualta Ruotsista säilyneitä esimerkkejä mukaillen.

Vuoden 1790 aikatasossa näkyy palossa tuhoutunutta kaupunkia ja valkoisilla katkoviivoilla.

Keskeisessä osassa mallin kolmiulotteista historiakerrontaa on paikalla sijainnut Pyhän Hengen kirkko, joka rakennettiin Aninkaisiin Juhana III:n määräyksestä suomenkielisen seurakunnan kirkoksi 1500-luvun lopulla. Tämä aikanaan kaupunkikuvaa hallinnut monumentti purettiin suurimmilta osin Turun katuverkoston reguloinnin toimeenpanon myötä 1650-luvulla. Viimeiset rauniot määrättiin purettaviksi 1600-luvun lopulla. Nykyään kirkon arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä perustuksia on tallella Pyhän Hengen kappelissa.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, kaupunkiympäristöä kuvaavia kirjallisia lähteitä on säilynyt runsaammin. Tästä syystä vuosien 1740 ja 1790 kaupunki on voitu mallintaa uskottavammin, ja tuoreimmassa aikatasossa useiden tonttien rakennuksista on jäljellä palovakuutusasiakirjoja ja katselmusasiakirjoja, joista käyvät ilmi jopa ikkunajaot ja julkisivuväritys.

Malli hyödyntää uutta teknologiaa, jossa puhelimen tai tabletin kamera tunnistaa olinpaikkansa kaupunkiympäristön geometriasta ja sijoittaa itsensä oikealle paikalle. Näin on mahdollista katsoa paikan päällä, millainen Aurajoen sivu-uoma lainehti vielä 1300-luvun lopulla nykyisen kirjaston ja Linnankadun kohdalla. Lisätty sovellus tuo kaupunkiympäristön historian kokemisen aiempaa konkreettisemmaksi ja lähemmäs arkikokemusta.

Panu Savolainen

Julistusta ja ihmeitä tuomiokapitulissa

Turun tuomiokirkon tuomiokapitulin arkinen työ keskeytyi – elettiin oletettavasti vuotta 1373 – sillä piispa Johannes Wesfalilla (piispana 1370–1385) oli julistettavaa.  Tämä porvarissäätyinen ja turkulaislaistaustainen kirkonmies oli tarmokas uudistaja hiippakunnassaan, tarkastusmatkoillaan hän esimerkiksi uudisti verojen ja kymmenysten keräämistapoja. Sielunhoitoakin hän edisti sopeuttamalla katolisen kirkon tapoja suomalaiseen kontekstiin: harvaan asuttu maa ja kylmät, pimeät talvet vaativat omanlaisiaan ratkaisuja. Johannes hankki paavilta luvan messun viettämiseen kannettavalla alttarilla sekä ennen päivänkoittoa.

Pyhän Birgitan ensimmäinen pyhäinjäännösarkku, jonka ensimmäiset turkulaispyhiinvaeltajat Vadstenassa näkivät. Puuarkku on verhoiltu silkkisametilla ja sitä kiertävät ruotsalaisten aatelissukujen hopeiset vaakunat.
Pyhän Birgitan ensimmäinen pyhäinjäännösarkku, jonka ensimmäiset turkulaispyhiinvaeltajat Vadstenassa näkivät. Puuarkku on verhoiltu silkkisametilla ja sitä kiertävät ruotsalaisten aatelissukujen hopeiset vaakunat. Kuva: Mikael Lindmark/Wikimedia Commons.

Nyt oli kuitenkin kyse jostain muusta kuin kirkon hallinnollisten asioiden hoidosta. Johanneksen tietoon oli tullut Kokemäen kirkkoherran Olavuksen kohtalo. Olavus oli kohtalon oikusta sokeutunut. Tämä oli tietysti ankara koettelemus kenelle tahansa, mutta kirkonmieheltä se vei myös elannon – kanoninen oikeuskin määräsi, ettei kirkonmiehillä saanut olla ruumiillisia vammoja. Olavus ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi onnettomuudessaan vaan hän oli pyytänyt hädässään apuun taivaallista välittäjää, Pyhää Birgittaa. Ruotsin Birgitta, aatelisrouva ja tunnettu mystikko, oli kuollut vuonna 1373 Roomassa. Häntä kunnioitettiin pyhänä jo hänen eläessään ja ihmeteot alkoivat heti hänen kuolemansa jälkeen. Seuraavana vuonna Birgitan pyhäinjäännökset siirrettiin Vadstenan luostariin, Ruotsiin. Uutiset Birgitan ihmeitätekevistä voimista olivat siis kulkeneet vauhdilla läpi kristikunnan Kokemäelle saakka.

Birgitta oli vastannut Olavuksen rukouksiin ja palauttanut hänen näkönsä. Tämän ihmeen piispa Johannes nyt julkisti – ja julisti – synodissaan tuomiokirkon kaniikeille. Näin Johannes osaltaan osallistui Birgitan pyhimysmaineen levittämiseen. Keskiajalla Birgitta olikin yksi suosituimmista pyhimyksistä Suomessa. Vastalahjaksi kokemastaan ihmeestä Olavus oli luvannut peräti kolme pyhiinvaellusmatkaa Vadstenaan. Ensimmäisellä toivioretkellä häntä saattoivat piispa Johannes ja Turun tuomiokirkon kaniikeista Ditmalus (ilmeisesti piispan veli Detmarus) sekä Jacobus. Birgittalaisveljet kirjasivat Olavuksen ihmeen ylös Vadstenassa ja lähettivät sen muiden ihmekertomusten mukana Roomaan paavin kuuriaan arvioitavaksi.

Sari Katajala-Peltomaa

Lähteet:

Acta et processus canonizacionis Beate Birgitte, toim. Isak Collijn. Samlingar utgivna av Svenska Fornskriftsällskapet. Ser. 2 Latinska skrifter. Band I. Uppsala. Almqvist & Wiksells boktryckeri 1924–1931, 142.

Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen: Pyhimyksen Naapurina. Eletty usko myöhäiskeskiajan Suomessa (Gaudeamus 2026, tulossa)

Palola, Ari-Pekka: Johannes Westfal. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 14.8.2025)
http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000232