Avainsana-arkisto: Pyhä Birgitta

Birgitta tuomiokirkon laulukirjassa

Pyhän Birgitan juhlapäivä 7. lokakuuta vakiintui 1300-luvun lopulla Turun hiippakunnan liturgiseen kalenteriin. Turun tuomiokirkossa – kuten jokaisessa seurakuntakirkossa – Birgitan juhlaan valmistautuminen alkoi aattopäivän vesperillä, illan rukoushetkellä ja seuraavilla laulun sanoilla:

Rosa rorans bonitatem,
Stella stillans claritatem,
Birgitta, vas gratie,
Rora celi pietatem,
Stilla vite puritatem
In vallem miserie.

(Sinä hyvyyttä pisaroiva ruusu, 
kirkkautta vihmova tähti, 
Birgitta, armon astia, 
pisaroi taivaan rakkautta, 
vihmo elämän puhtautta 
kurjuuden laaksoon)

Kaunis laulu, ”Sinä hyvyyttä pisaroiva ruusu”, vei kuulijan kohti seuraavan päivän suurta juhlaa. Laulun sanat voi ymmärtää kutsuna pyhimykselle, johon laulussa viitataan niin ruusuna, tähtenä kuin astianakin: hänen toivotaan olevan läsnä omassa juhlapäivässään samoin kuin seurakuntalaisten jokapäiväisessä elämässä.

Laulukirjan F.m. IV.156 folio 21r, Birgitan juhlan alku, De sancta Birgitta (punaisella). Kansalliskirjaston kokoelmat.

Birgitalle omistetut laulut ovat säilyneet keskiajan Suomesta katkelmina. Kenties jännittävin tällainen katkelma on laulukirja, joka tunnetaan Kansalliskirjaston kokoelmasta nimellä F.m. IV.156. Se pitää sisällään 24 säilynyttä pergamenttilehteä, mutta alun perin lehtiä on ollut paljon enemmän. Se on käsin kopioitu todennäköisesti vuosien 1460–1475 välissä ja se arvioidaan laadituksi Naantalin luostarissa olleessa kopiointipajassa. Käsikirjoitusfragmentissa on poikkeuksellisen laaja laulujen sarja Birgitalle. Yhtä juhlavasti Turun hiippakunnassa on juhlittu vain hiippakunnan suojeluspyhimystä Pyhää Henrikiä.

Käsikirjoitusta on tuskin koskaan kuitenkaan käytetty Naantalissa, koska birgittasisarilla oli aivan oma traditionsa Birgitan juhlille. Tarpeeksi osaavat laulajat, jotka saattoivat suoriutua pitkästä ja juhlavasta liturgisesta kaavasta, joka fragmenttiin on talletettu, löytyivät todennäköisesti Naantalin ohella vain Turun tuomiokirkosta. Näin on oletettavaa, että käsikirjoitus valmistettiin aikoinaan räätälöidysti tilaajan toiveita noudattaen Turun tuomiokirkossa sijainneelle Pyhän Birgitan, pyhän ristin ja kaikkien enkelten alttarille. Alttarin oli perustanut Turun piispa Maunu Tavast vuonna 1421 (alttarin perustamiseen liittyvä asiakirja, ks. Diplomatarium Fennicum, 1685: https://df.narc.fi/document/1685). Maunu Tavast ja muut lahjoittajat lahjoittivat alttarille myös varoja, jotka ovat mahdollistaneet tavallista juhlavamman liturgisen elämän; alttarilla ilmeisesti vietettiin messua viikon jokaisena päivänä. Kerran viikossa messu vietettiin vuorotellen Birgitan ja pyhien enkeleiden kunniaksi. Säilyneet asiakirjat eivät anna suoria määräyksiä Birgitan juhlasta, mutta näyttää siltä, että Birgitan juhlan aattona ja varsinaisen juhlapäivänä (tai mahdollisesti useina perättäisinä päivinä) alttarilla on vietetty sekä Birgitan messuja että rukoushetkiä. Kun muu tuomiokirkko on hiljentynyt, ovat Birgitalle omistetut ylistyslaulut edelleen kaikuneet sivukappelissa.

Marika Räsänen

Voit tutustua aiheeseen lisää:

Vuori, Hilkka-Liisa ja Marika Räsänen: ”Rosa rorans bonitatem -antifoni Turun hiippakunnan nuottikäsikirjoituksissa”, Pyhä Birgitta ja birgittalaisuus myöhäiskeskiajan Suomessa, toim. A-S. Hägglund & S. Lahti. SKS 2025, 183–221. Open Access: DOI-number 10.21435/ht.294

Julistusta ja ihmeitä tuomiokapitulissa

Turun tuomiokirkon tuomiokapitulin arkinen työ keskeytyi – elettiin oletettavasti vuotta 1374 – sillä piispa Johannes Wesfalilla (piispana 1370–1385) oli julistettavaa.  Tämä porvarissäätyinen ja turkulaislaistaustainen kirkonmies oli tarmokas uudistaja hiippakunnassaan, tarkastusmatkoillaan hän esimerkiksi uudisti verojen ja kymmenysten keräämistapoja. Sielunhoitoakin hän edisti sopeuttamalla katolisen kirkon tapoja suomalaiseen kontekstiin: harvaan asuttu maa ja kylmät, pimeät talvet vaativat omanlaisiaan ratkaisuja. Johannes hankki paavilta luvan messun viettämiseen kannettavalla alttarilla sekä ennen päivänkoittoa.

Pyhän Birgitan ensimmäinen pyhäinjäännösarkku, jonka ensimmäiset turkulaispyhiinvaeltajat Vadstenassa näkivät. Puuarkku on verhoiltu silkkisametilla ja sitä kiertävät ruotsalaisten aatelissukujen hopeiset vaakunat.
Pyhän Birgitan ensimmäinen pyhäinjäännösarkku, jonka ensimmäiset turkulaispyhiinvaeltajat Vadstenassa näkivät. Puuarkku on verhoiltu silkkisametilla ja sitä kiertävät ruotsalaisten aatelissukujen hopeiset vaakunat. Kuva: Mikael Lindmark/Wikimedia Commons.

Nyt oli kuitenkin kyse jostain muusta kuin kirkon hallinnollisten asioiden hoidosta. Johanneksen tietoon oli tullut Kokemäen kirkkoherran Olavuksen kohtalo. Olavus oli kohtalon oikusta sokeutunut. Tämä oli tietysti ankara koettelemus kenelle tahansa, mutta kirkonmieheltä se vei myös elannon – kanoninen oikeuskin määräsi, ettei kirkonmiehillä saanut olla ruumiillisia vammoja. Olavus ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi onnettomuudessaan vaan hän oli pyytänyt hädässään apuun taivaallista välittäjää, Pyhää Birgittaa. Ruotsin Birgitta, aatelisrouva ja tunnettu mystikko, oli kuollut vuonna 1373 Roomassa. Häntä kunnioitettiin pyhänä jo hänen eläessään ja ihmeteot alkoivat heti hänen kuolemansa jälkeen. Seuraavana vuonna Birgitan pyhäinjäännökset siirrettiin Vadstenan luostariin, Ruotsiin. Uutiset Birgitan ihmeitätekevistä voimista olivat siis kulkeneet vauhdilla läpi kristikunnan Kokemäelle saakka.

Birgitta oli vastannut Olavuksen rukouksiin ja palauttanut hänen näkönsä. Tämän ihmeen piispa Johannes nyt julkisti – ja julisti – synodissaan tuomiokirkon kaniikeille. Näin Johannes osaltaan osallistui Birgitan pyhimysmaineen levittämiseen. Keskiajalla Birgitta olikin yksi suosituimmista pyhimyksistä Suomessa. Vastalahjaksi kokemastaan ihmeestä Olavus oli luvannut peräti kolme pyhiinvaellusmatkaa Vadstenaan. Ensimmäisellä toivioretkellä häntä saattoivat piispa Johannes ja Turun tuomiokirkon kaniikeista Ditmalus (ilmeisesti piispan veli Detmarus) sekä Jacobus. Birgittalaisveljet kirjasivat Olavuksen ihmeen ylös Vadstenassa ja lähettivät sen muiden ihmekertomusten mukana Roomaan paavin kuuriaan arvioitavaksi.

Sari Katajala-Peltomaa

Lähteet:

Acta et processus canonizacionis Beate Birgitte, toim. Isak Collijn. Samlingar utgivna av Svenska Fornskriftsällskapet. Ser. 2 Latinska skrifter. Band I. Uppsala. Almqvist & Wiksells boktryckeri 1924–1931, 142.

Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen: Pyhimys naapurissa – Kuinka uskoa elettiin ja koettiin keskiajan Suomessa (Gaudeamus 2026, tulossa)

Palola, Ari-Pekka: Johannes Westfal. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 14.8.2025)
http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000232