Aihearkisto: 1600-luku

1600-luku, 1700-luku

Turun ympäröivä tulliaita

Kommentoi

Ruotsin valtakunnassa noudatettiin 1500-luvulta alkaen merkantilistista talouspolitiikkaa, joka merkitsi kruunun tarkkaa sääntelyä. Valtakunta tarvitsi rahaa sodankäyntiin, ja siksi 1600-luvulla säädettiin yhä uusia veroja. Yksi näistä oli vuonna 1622 perittäväksi määrätty pikkutulli kaupunkeihin tuoduista tavaroista. Kruunun etu vaati tulliaitojen pystyttämistä kaupunkien ympärille. Turkuakin ympäröi kyseisestä vuodesta lähtien tulliaita, jossa oli tulliportit tullitupineen. Tulliaidan rakentaminen ja ylläpitäminen oli porvareiden velvollisuus, ja jokaisella heistä oli oma pätkänsä aitaa hoidettavana. Tulleista huolehtivat tulliesimies, tullitarkastaja, tullikirjurit ja tullimiehet eli syökärit. Tulliaita kävi tarpeettomaksi vasta vuonna 1808, kun pikkutulli lakkautettiin.

*

Aidan rakenne vaihteli maaston muodosta riippuen. Eräissä kohdin siitä käytettiin nimitystä stadsgraven eli kaupunginoja, mikä kuvasi osuvasti sen rakennetta. Toisin paikoin aita oli tehty laudoista ja toisin tukeista. Kallioisilla mäillä puuaidan perustaksi koottiin kivivarustus. Mikään kaupunginmuuri rakenne ei siis ollut. Aidan pystyttäminen vei vuosia, sillä porvarit olivat vastahakoisia suorittamaan tätä rasitusta. Jos velvollisuus laiminlyötiin, sai siitä rangaistuksen. Esimerkiksi porvari Erik Nukarin leski Elin Persdotter oli jättänyt korjaamatta osuutensa, mutta hän lupasi korjata sen seuraavaan katselmukseen mennessä, mikä hänet velvoitettiin tekemään rangaistuksen uhalla.

Entisen tulliaidan perustuksia Turun Ryssän- eli Yliopistonmäellä. Kun kuva otettiin, seisoi sen kuvaaja Kaarinan pitäjän puolella tulliaitaa eli maaseudulla. Tulliaita merkitsi maaseudun muuttumista kaupungin alueeksi. Tulliaita merkitsi myös sitä, että sen kahden puolen noudatettiin eri lakeja ja erioikeuksia. Kirkko seisoi joka tapauksessa kaupungissakin keskellä kylää. Museovirasto.

Kaupunginaidan läpi ei saanut kulkea rangaistuksen uhalla kuin siihen määrätyistä porteista, jotka sijaitsivat Karjakadulla eli nykyisessä Uudenmaantullissa, josta tie johti Uudellemaalle ja Karjalaan, Hämeenkadulla akateemisen Hesen paikkeilla, josta kuljettiin Hämeeseen, sekä Aninkaistenkadulla Hotelli Helmen paikkeilla, josta päästiin Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Lisäksi tavaroiden tuontia valvottiin Aurajoen Multavierulla pikkutullissa ja Linnanpuomilla suuressa meritullissa.

Tulliportteihin kuuluivat myös vartiotornit. Tämä käy ilmi oikeusjutusta, jonka mukaan Petter Jessenhausenin renki Matts Mattsson oli vuonna 1639 työssä pikkutullin puomitornin luona tulliaitaa tekemässä. Hans Byggmästare pudotti tornista rautakangen huudettuaan ensin alhaalla olleille, että nämä varoisivat. Tästä tietämättömänä renki Matts sai kangen päähänsä. Asia todettiin puhtaaksi vahingoksi ja mieskin oli paranemassa.

Salaa kaupunkiin pyrkivät tullin välttelijät ja varkaat aiheuttivat aidalle jatkuvasti vahinkoa. Tullimiehet kyllä valvoivat aitaa, mutta lautojen irrottajia löytyi silti aina. Tulliporteillakin esiintyi ongelmia, sillä osa kaupunkiin tulijoista saattoi ratsastaa niistä täyttä laukkaa sisään tai tullimiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta.

*

Tulli tuli suorittaa kaikista kaupunkiin myytäväksi tuoduista tuotteista. Jos paraislainen emäntä halusi tuoda kaupunkiin myytäväksi vaikkapa kananmunia ja sukkaparin, oli hänen maksettava niistä tullimaksu tulliaidan portilla. Piika Brita Larsdotter toimi kuten pitikin, kun hän tullasi tulliportilla 44 kyynärää palttinaa, jotka hän toi myytäväksi kaupunkiin. Sen sijaan porvarisvaimo Anna Mattsdotter ajoi illalla kello yhdeksän neljä pukkia kaupunkiin Aninkaisten tulliportin kautta tullaamatta niitä. Pimeydessä tullimiehet eivät olleet havainneet vaimoa. Koska vaimo rikkoi tullisääntöä ensimmäistä kertaa, takavarikoitiin puolet pukeista.

Kaikki tullatut tuotteet tuli viedä torille tarjolle. Jos kauppaa käytiin jo tulliportilla, oli se laitonta etukauppaa. Porvari Gabriel Johansson syyllistyi moiseen ottaessaan Aninkaisten tulliportilla Jöran Vehkapuntarilta kolme kuormaa tavaraa.

Kaupungin karja vietiin aamuisin tulliporteista laitumelle joko kaupungin paimenen tai porvareiden perheen toimesta. Asessori Anders Gyllenkrook kertoi syyskuussa 1694, että hänen lehmänsä oli jäänyt paimenen huolimattomuuden vuoksi yöksi tulliaidan ulkopuolelle ja tullut susien syömäksi.

*

Tulliaita ei ollut vain fyysinen raja vaan myös henkinen. Sen sisäpuolella noudatettiin vuoden 1734 valtakunnanlakiin saakka 1350-luvulta periytynyttä kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia, joka määräsi erikseen porvariston elinkeinonharjoituksesta. Jokaisella kaupungilla oli omat erioikeutensa eli privilegionsa, joten niiden asema oli aina hieman poikkeava toisistaan. Lisäksi kaupungin raadilla oli pitkälle menevä oikeus hoitaa omaa aluettaan ja asukkaitaan koskevat asiat. Maaseudulla noudatettiin samalta ajalta olevaa maanlakia, jonka sisältö oli erilainen. Kaupungissa esimerkiksi pojat ja tyttäret perivät tasan, mutta maalla tytär vain kolmanneksen.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto (KA), Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat (TKO), z:171, 184–186, 201 (vuodet 1640, 1665, 1667, 1669, 1694).

Veli Pekka Toropainen 2025: Turun tulliaita 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran blogi. Julkaistu 27.9.2025.

Veli Pekka Toropainen 2017: Vuosikirja 2017 – sarjassaan kymmenes. Melkein maalla – lähes kaupungissa. Vuosikirja 2017. Toim. Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen, Päivi Kuusenlaakso, Olavi Hyvärinen. Turun seudun sukututkijat ry. Turku.

1600-luku

Joulunviettoa 1655

2 kommenttia

Petrus Magni Gyllenius opiskeli Turun kuninkaallisessa akatemiassa 1600-luvun puolimaissa ja kirjoitti opintojensa aikana päiväkirjaa. Akatemiassa vietettiin joulutaukoa noin Tuomaan päivästä (21.12.) Nuutin päivään (13.1.) ja Gyllenius kertoo päiväkirjassaan, miten hän vietti joulua vuonna 1655. Hän lähti ratsain yhden yksityisoppilaansa, Henrik Ekestubben kanssa 18. joulukuuta 1655 kohti Hämettä ja joulun viettoa. Gyllenius teki niin kuin useat muutkin turkulaiset ja lähti kaupungista maaseudulle joulun viettoon. 

Henrik Ekestubben isä oli Turun linnan kommendantti, majuri Henrik Larsson Ekestubbe, ja hän oli lähettänyt hevoset sekä Gylleniukselle että pojalleen. Suuntana Gylleniuksella ja hänen oppilaallaan oli Ekestubben suvun omistama Olkkalan kartano Vihdissä, ja matka ratsain sinne kesti kolme päivää. Joulua kokoontui Olkkalaan viettämään koko Ekestubben perhe, ja Gyllenius kertoo, että paikalla olivat myös Henrik Ekestubben siskot, nimeltä hän mainitsee vain Margaretan.

Gyllenius sekä Ekestubbet kävivät joulun aikana Vihdin kirkossa jumalanpalveluksessa joulupäivänä sekä 28.12. eli neljäntenä joulupäivänä ja vielä uuden vuoden päivänä. Tapanin päivänä (26.12.) Gyllenius saarnasi Olkkalassa Ekestubben perheelle. Jumalanpalvelukset olivat siis tärkeä osa joulunviettoa ja erityisesti niin sanottuja pesäpäiviä (21.–24.12.), jolloin joulua vietettiin kotipiirissä.

Jouluna matkustettiin ratsain ja reellä kyläilemään tuttavien ja sukulaisten luo. Kuva: Giuseppe Acerbi, Vaarallinen matka jäällä (1802). Kansalliskirjasto, Doria.

Tapaninpäivänä juhlinnalla oli tapana laajeta kodin piiristä kylälle, ja tällöin ajettiin muun muassa tapaninajoja. Joulun aikaan liittyi oleellisena osana kestitys ja Olkkalaankin kokoontui paljon väkeä erilaisin kokoonpanoin viettämään aikaa yhdessä uudenvuoden päivästä lähtien. Kuten Gyllenius asian tiiviisti ilmaisee: he joivat ja pitivät hauskaa. Gyllenius matkasi itsekin tammikuun alussa 1656 Olkkalasta kapteeni Caspar Fredrich Knorringin luokse Espoon pitäjään, missä hän huvitteli muiden kanssa ja sai kapteenilta neljä kirjaa. 

Paluumatka Turkuun aloitettiin 16. tammikuuta eli jouluajan päätyttyä ja perillä oltiin 19. päivänä myöhään illalla. Matkalla Gyllenius ja hänen oppilaansa Ekenstubbe kohtasivat Turussa Heikin markkinoilla käyneitä. Heikin päivä aloitti niin sanotut härkäviikot eli moniviikkoisen juhlattoman kauden keskellä talvea ennen laskiaista. Paluu arkeen oli koittanut ja joulun ajan hauskan pito oli päättynyt. 

Mari Välimäki

Lähteet:

Diarium Gyllenianum eller Petrus Magni Gyllenii dagbok 1622–1667, Reinh. Hausen (red.). Helsingfors: Finska statsarkiv 1882.

Toropainen, Veli Pekka 2023: ”Joulunaika 1600-luvun Turussa”, Aninkainen.

Vilkuna, Kustaa 1973: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Helsinki: Otava.

Välimäki, Mari, ”Opiskelijat, akateemiset perinteet ja juhlat 1600-luvun Turussa”, Veli Pekka Toropainen et al. (toim.), Juhlat ja juomingit, Turun Seudun Sukututkijat ry:n vuosikirja 12. Turku: Turun Seudun Sukututkijat ry 2025, 63–82.

1600-luku, 1700-luku

Joulurauhanjulistus – Julfreden

Kommentoi

Porin maistraatin arkistossa säilytetään kirjaa, johon on kerätty vuosisatojen saatossa erilaisia valojen kaavoja pormestarista torivoutiin. Valojen joukossa on kuningas Kaarlen (isä Kaarle XI,  kuninkaana 1660-1697, tai poika Kaarle XII, kuninkaana 1697–1718) nimen mainitsemisesta päätellen 1600-luvun lopulle tai aivan 1700-luvun alkuun ajoittuva joulurauhan julistus sekä ruotsiksi että suomeksi. Joulurauhan kaavan ilmoitetaan olevan Turun kaupungissa julistetun. Blogin lukijoille toivotetaan tämän rauhanjulistuksen translitteroitujen versioiden myötä riemullista joulujuhlaa 2025!

Opå den Stormechtigste Högborns Fürstes och Herres, Hr Carls, Swäriges, Göthes och Wändes Konungz och Arffurstes, Stoorfurstes till Finlandh Hertigz ithi Skåne, Estlandh, Lijflandh, Carelen, Bremen, Werden, Stetijn, Pomeren, Cassuben och Wänden, Förstes till Rügen, Herres utöfwer Ingermanlandh och Wissmar; Så och PfalzGrewes wedh Reijn i Beijern, till Gülich, Cleve och Bergen Hertigz wägnar låther Hans Nåde Högwälborne Herren Landzhöfdingen sampt Borgmestere och Rådh her i Staden her medh 

  1. Först lyysse Juhl och Juhlfredt i så måtto, att hwar i synnerheet betencker och öfwerwäger Gudz nådige Barmhertighet och goda willia oss bewijst, i dett han sin enda Son oss till återlössningh skänkt och gifwit hafr. Hwilkens Solenne fest och åminnelsse wij uthi all Gudachtighet nu dhenne tilstundande juhlehögtijdh medh all som största wyrningh fijra och begå skohla, först och för all tingh flijteligen sökia till Gudz Huuss, dher Gudz Heliga och Saliggörande ord om dhetta nådige återlössningz wärcket förnimma, dett uthi wårt hierta betrachta och dheruthinnan ingalunda någon försumelsse taga.
  2. Her hooss och till dett andra förbiudes all kiöpenskap och handell, wijn, öhl och andre starcke drycker, emedan Gudz Helige ordh förhandlas och predijkes att uthsällias, swalg och dryckenskap afstyras, af hwilcket ett oskickeligit lefwerne kan förorsakas medh grofwa orden och Gudz Helge nampns förtörnelsse; hwarföre och her medh förbiudes alle kellare Swenner och krögare i medler tijdh medh 40 mk Sölfr. mt. straf tilgörandes någre drycker sedan klockan om aftonen Siu slagen är att uthtappa och försällia, detta hwar och een huusfader wille befinna, sitt huussfålck och innehafwande gäster medh flijt förhålla och all ting så laga, att Gudh främst och för all tingh tilböhrligen må prijsatt och af oss allom ährat warda.
  3. Och såsom här i Staden en stoor och lasteligh oordningh inrijtat och opkommen är medh dem som löpa kringh om Staden ropa och skrija lijka som dhe en diefwulsk hampn o menniskio skapnat bydt hade, hwarigenom Gudh och mången Gudhfruchtigh menniskia blijfr. förtörnadt, så på dett sådant såwehl nu på denne Höga fäst som alltijdh måtte förtagas, will man hwariom och enom Stadzens inwånars hafwa her medh befallat, dett dhe noga tilser, hwilka dhe uthi sine huuss intaga, hyssa och herbergera, så lagandes att werden icke niutter gästen något till onda, wem som hälst befinnes her emoth i någon måtto att bryta, den samme skall effter lagen och på dett högsta straffat warda.
  4. Man will och icke till dett fierde hafwa förbijgådt medh alsom största flijt hwariom och enom förmant, rådt och tilsagt hafwa, att dhe ett flijtigt och noga insende hafwa medh enden, besynnerligen för den halmen skull som för dhetta sedwanligit haar warit att införas och uthströös, att ingen understår sig någon halm uthi sine huuss bruka wid 40 mr. Smt. wite, på dett att icke någon skada dherigenom må förorsakas, och att den akyldige så wehl som de skyldige och oachtsamme icke må någon skada lijda.
  5. Sijdst och till ett besluth will man eij annars hafwa förmodat, uthan den dher een rätt christen är eller wara will, warder sigh föruthinnan betre besinnandes, än han kan åthwarnas och förmanas, doch dher någon sådant wehlment påbudh icke will achta, uthan dett på motwilligt wiss uthslåår, öfwerträder och af ijdell onska sigh heremoth förhåller den skall uthan försyyn tilböhrligen straffas och effter lag plichta och bötha. Her medh hwariom och enom en godh, helsosam och lyckelig juhl uthi all fredh och enighet på dett kärligaste önskat och befallat.

Finnonice

Sen Suriwaldian Corckiast Sucuisen Förstin ia Herran, Hr CARLEN, Ruotzin, Göthein ia Wändein Cuningan ia Perindöförstin, Suri Ruchtinan Suomessa, Hertua Skånijn, Estinmaala, Wiroihin, Carelin, Brehmin, Werdin, Stetin, Pomerin, Cassubin ia Wändin, Rügenin Ruchtinan, Ingerinmaan ia Wissmarin Herran, nijn miös PfaltzGrefwin Reihnin Beijerisä, Gülichin, Clewin ia Bergin Hertuan puolesta, anda Hänen Armons Surisukuinen Herra, Manherra sekä Borgmestari ia Radi täsä Caupungisa tämän cansa

  1. Ensin culutta joulu juhlan ja joulu juhlan rauhan, sillä tawalla että jokainen erinomaisest ajattele ia tutki Jumalan armolista laupiutta ia hyfvä tahto meille osotettua, sijnä, että Hän Hänen ainoan Poickans meile lunastuxexi lahjottanut ia andanut on, jonga corckia juhla ia jälkimuisto me caickella jumalisudella, nyt tänä lähestywäissnä joulun corckiana juhlana, sille caickein surimalla cunnialla käytämän ja pitämän pitä, ensin ja ennen caickia wiriäst edzimän Jumalan Huometta, sijnä Jumalan Pyhä ia autuax tekewäistä Sana, sijtä armolisesta lunastuxen työstä ymmärtämän, sitä meiden sydämesem tutkiman, ia sitä ei millen muoto takaperin jättämän.
  2. Sijnä tykönä ia toisexi kieldän caiki mymiset ia caupantegot, wijnain, oluen ia muitten wäkewäin juomain, silloin cuin Jumalan Pyhä Sana edespannan ia sarnatan, mymästä, nijn miös ylen syömys ja juopumus, iosta sijwotoin elämäkerta alunsa saa, julmain walain ja Jumalan pyhän Nijmen rickomisen cansa; Sen tähden myös tämän cansa kieltän caicki kellari palweliat ia krouarit sillä wällillä 40 markan hopia rahan Sakolla, ychtän siemettä, sitte cuin Skello echtosti Seitzemän lyönyt on, ulos laskemasta ia mymästä, tätä jokainen Perhen Isändä tule mielensjohdata, ia hänen huonens wäelle ia siselolewaisille wierahille wireydella edespanna, ia caicki asiat nijn laita, että Jumala ensist ia ennen caickia mahdolisest tulis ylitetyxi ia meildä caickilda cunnioitetuxi,
  3. Ja nijn cuin täsä Caupungisa yxi suuri ia laitetapa tapa ia wika ylesstullut on, nijtten cansa, jotka juoxewat ymbärins Caupungisa, hutawat ia rieckuwat, nijn cuin he, Perkelen muotoon ihmisen muodon muuttanet olisit, jonga cauta Jumala ia monda Jumalista Ihmistä tule wihoitettuxi; Nijn että sencaltainen nijn hyvin nytt tällä Corckialle Juhlalle, nijn cuin joka aicka pitä estettämän, olcon sis iocaizelle ia itzecullengin Caupungin asuwaiselle tämän cansa käsketty, että he tarkasti cadzowat, keitä he heidän huoneseens sisälle otta, holhowat ja maja suo, nijn laitain, ettei Isändä holho wierasta iohongun pahuuten, cukaihänäns lyötän tätä wastan jollakin tawalla rickowan se sama pitä lain jälken caicken surimast rangaistaman.
  4. Ei mennä neljenexi keetän myös ohidze, caikein suurimalla wireydellä jokaista ia idzecutakin olla käsketyn, neuwotun ia muistetun, että he wiriän ia tarkan cadzomuxen pitäwät walkian cabsa, erinomaisest olkein tähden joca ennen tätä tapa on ollut sisälle tuoda ja hojotta, ettei yxikän rohkene, olkia huonesans pitä, 40 mk hopia rahan sakolla sen pääle, ettei jocu wahingo sen cautta tapahduis ia ettei nijn see wiatoin cuin wicapäkin ia warin pitämätöin kärsis jotacuta wahingo.
  5. Wijmein ia päätöxexi tahdom nij mutoin olla toiwotun, wan se ioka oickia Christitty on eli olla tahto, paremin täsä idzens tutki, cuin hän taitan waroitetta ia neuwotta, cuitengin ettei jocu sencaldaisesta hywästä neuwosta tahdo wari otta, wan sen wastahacoisudella hyljä, ylidzekäy ia sulasta pahudesta idzens tätä wastan pitä, hänen pitä ilman muodoncatzomust täydelisest rangaistaman is lain jälken kärsimän ia sakoitettaman. Tämän cansa iocaitzelle ia idzecullengin, hyfwä, terwelistä ia onnelista joulun juhla caickesa rauhasa ia sowinos caikein rackahimast toiwotettu.

Veli Pekka Toropainen

Lähde:

Kansallisarkisto, Porin maistraatin arkisto, Ha:16, Valojen kaavat.

1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Kupittaan terveellinen vesi

Kommentoi

Kupittaan lähteen vesi on ollut tunnettua parantavilta vaikutuksiltaan jo 1600-luvulta lähtien. Seuraavalta vuosisadalta lähtien terveyslähteen suosio kasvoi ja veden juojien määrä lisääntyi niin, että paikalle rakennettiin 1800-luvun alussa näyttävät kaivohuonerakennukset. Tämä laitos oli myös alkuna Kupittaan alueen nousulle Turun huvittelukeskukseksi 1800-luvulla.

Kuppis eller St.Henriks hälsokälla. Vasemmalla näkyy Kupittaan lähteen kaivohuone ja muut rakennukset kuuluvat kaivohuoneeseen. Johan Jakob Reinberg 1853. Atelier Alppila, valokuvaaja, Eemeli Reuna, valokuvaaja. Reprokuva: Eija Karnisto / Turun kaupunginmuseo.

*

Elias Tillandz (1640−1693) oli ensimmäinen varsinaisen lääketieteellisen koulutuksen saanut professori Turun akatemiassa.  Häntä pidetään myös Suomen kasvitieteen isänä. Hänen virkakaudellaan potilaiden hoitamista vaikeutti huomattavasti sairaalan puute. Turun raastuvassa käsiteltiin kesäkuussa 1691 Tillandzin pyyntöä saada pystyttää sauna Pyhän Henrikin eli Kupittaan lähteelle, jotta siellä voitaisiin hoitaa sairaita. Raati suostui tähän pyyntöön, minkä jälkeen Tillandz kokeili lähteen vettä useiden sairauksien hoidossa. 

Turun seudulla ja erityisesti saaristossa esiintyi tuolloin paljon spitaalia eli lepraa. Siksi Tillandz esitti, että lähteen viereen rakennettaisiin erityinen sairashuone sen selvittämiseksi, voitaisiinko spitaalisia parantaa siellä. Alueelle rakennettiin esimerkiksi suomalainen sauna, jossa oli myös amme kylpyjä varten. Lopuksi alueelle rakennettiin lauta-aita estämään lepraa sairastavien ja muiden potilaiden välinen kanssakäyminen.

Johannes Ekelund (1712/1713−1746) oli puolestaan ensimmäinen Turun akatemian lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistunut lääkäri ja lääketieteen tohtori. Hänet julistettiin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1743. Opintojensa loppuvaiheessa Ekelund väitteli tohtoriksi puolustaen joulukuussa 1741 latinankielistä väitöskirjaa Examen Chymico-Medicum fontis soterii Kuppisensis. Tutkimuksessa kuvattiin Kupittaan terveyslähteen veden ominaisuuksia sekä niitä sairauksia, joiden hoidossa vettä oli käytetty menestyksekkäästi. 

*

Kupittaan prunni eli kaivo saavutti suosiota terveyslähteenä 1700-luvun kuluessa. Vuonna 1783 vuosittaisten vedenjuojien määräksi ilmoitettiin 100−150, ja esimerkiksi vuonna 1781 heitä oli 137. Tuolloin laitoksessa oli lähdesali, apteekkisali sekä huone köyhille ja sairaille juojille. Piha oli katettu, jotta vieraat eivät joutuisi käyskentelemään sateessa ja auringossa. Esimerkiksi vuonna 1797 Kupittaan juonti alkoi kesäkuussa ja köyhillä oli oltava papintodistus siitä, että he olivat sairaita ja varattomia. Vuonna 1822 kaivohuoneella ilmoitettiin olevan keittäjättären, joka valmisti vieraiden ruoan. Tuolloin kaivonjuojia oli vuosittain 180−220. 

Evert Julius Bonsdorff (1810−1898) oli aikansa merkittävimpiä lääkäreitä Suomessa. Bonsdorff toimi vuodesta 1853 Kupittaan terveyslähteen esimiehenä, ja hän korosti muodin mukaista vesiparannusta muun hoidon osana. Kupittaan terveyslähteellä toimi 1800-luvulta kaivomestari, joka johti veden juontia ja muuta siihen liittyvää oheistoimintaa. Vettä tuli juoda tiettyinä aikoina säännöllisesti tietty määrä, eikä miten sattui, jotta sen terveysvaikutuksista olisi ollut hyötyä. Jatkossa suositeltiin lämpimiä ja kylmiä kylpyjä saksalaisen Karlsbader-mallin mukaan. Tarjolla oli myös pullotettua vettä, jota vieraat saattoivat viedä mukanaan kotiin. Vuonna 1913 Kupittaan vesi tutkittiin Ruotsissa ja siinä oli runsaasti radiumia, jolla katsottiin olevan terveyttä edistävä vaikutus.

*

Kupittaanpuisto muokattiin vuonna 1820 kylpylävieraiden käveltäväksi. Vuonna 1824 sinne päätettiin rakentaa Charles Bassin upeat kaivohuonerakennukset. Se käsitti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla nykyisen puiston koillisosan, kylpylän alueen ja sitä ympäröivän pienen puistikon. Kupittaan puutarhakoulun toiminta alkoi alueella vuonna 1841 ja oppilaiden vastuulla oli hoitaa ympäröivää puistoa. Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmassa sijaitsi Kupittaantori, jonka poikki johti kulku varsinaiseen puistoon. Tori uudistettiin 1880-luvulla, jolloin sinne istutettiin mm. vieläkin paikalla kasvava poppeli.

Kaivohuoneen vieraille oli tarjolla vuokrattavia hevosia terveysajeluihin. Puistossa järjestettiin myös konsertteja ja ilotulituksia. Vähitellen ravintolatoiminta ja erilaiset esitykset laajenivat Kupittaan muihinkin osiin, joihin perustettiin ravintoloita. 1800-luvulla Kupittaa oli Turun huvittelukeskus, jota voisi verrata Kööpenhaminan Tivoliin. Kupittaan kaivohuonetoiminta päättyi vuonna 1885, kun vanhin kylpylärakennus paloi ja toinen huutokaupattiin siirrettäväksi pois. Juhlasali säilyi käyttämättömänä talvisotaan asti, jolloin se paloi. Nykyisin paikalla on enää lähdepaviljonki.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Veli Pekka Toropainen 2023: Kansanparantajasta lääketieteen professoriin – Sairauksien parantajat ja sairaanhoidon organisointi 1600-luvun Turussa. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 2/2023. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/126013. Luettu 18.11.2025.

1600-luku

Vuoden 1656 suurpalo Turussa

Kommentoi

Turun raati kirjoitti 13. toukokuuta 1656 pöytäkirjaansa, että Jumalan rangaistuksena lähettämä raju tulipalo tuhosi samana päivänä suurella puolella kaupungin kolme parhaiten rakennettua kaupunginosaa, lukuun ottamatta joitakin harvoja taloja tuomiokirkon takana, Piispanpellolla, Ryssänmäellä ja Mätäjärven kaupunginosan kaukaisimmalla laidalla. Tuli poltti kaiken muun Akatemiaa ja raastupaa myöden aina Luostarikorttelin kaukaisimmalla laidalla olleille ranta-aitoille saakka. Kirkkokorttelissa tuhoutui 142, Mätäjärvellä 133 ja Luostarissa 175 taloa. Lisäksi tuli nieli tuomiokirkon tornin ja ulkokaton puuosat, ja kuparikatto putosi holvien päälle. 

Turun raati kuvasi pöytäkirjassaan 13.5.1656 tarkasti, mitä raju tulipalo oli tuhonnut kaupungissa. Kansallisarkisto, z:25, TRO 13.5.1656, 117-118.

Tuli pääsi irti aamulla kello viiden ja kuuden välillä Koulukadun varrelta porvari Henrik Paturin talosta. Se levisi talon kattoon, ennen kuin kukaan huomasi sitä tai palokelloja ennätettiin soittaa. Myrskytuuli teki sammutusyritykset turhiksi. Lähirakennuksia revittiin tulen pysäyttämiseksi, mutta kova tuuli levitti kekäleitä eri suunnille niin, että jopa kaupungin ulkopuolella olleet karjasuojat ja niissä säilytetty omaisuus ja vilja paloivat.

Toukokuun 23. päivä raati kuulusteli Paturia tulipalon tiimoilta. Hän sanoi olleensa vaimonsa kanssa kirkossa palon syttyessä, eikä hän tiennyt, miten se oli saanut alkunsa. Kotona olivat olleet vain kaksi hänen piikaansa ja kaksi talossa vuokralla asunutta ylioppilasta. Kahdeksan porvaria takasi sen, että Paturi tulisi käskettäessä oikeuteen, ja hänet päästettiin vastaamaan vapaalta jalalta.

Paturin piikoja Karin Mickelsdotteria ja Brita Henriksdotteria epäiltiin syypäiksi tulipaloon ja heitä kuulusteltiin toukokuun lopussa. He kielsivät syyllisyytensä. Toinen piioista kertoi tehneensä tulen keittääkseen herneitä emännän käskyn mukaan, kun isäntäpari lähti kirkkoon. Tämän tehtyään molemmat piiat menivät pihalle pesemään palttinaa, joka oli siellä tankojen päällä valkaistumassa. Alkaessaan pestä kolmatta palttinakappaletta he näkivät savua piipun juuressa katolla. He juoksivat vintin ovelle, mutta se oli lukossa ja liekit löivät jo katon läpi. Sitä he eivät tienneet, oliko savupiipussa halkeamia sisä- ja ulkokaton välillä. Todistuksestaan he lupasivat vastata elämällään ja kuolemallaan.

Seuraavaksi oikeus kuulusteli Henrik Paturia, jota epäiltiin myös syylliseksi, sillä hän oli vienyt tavaroitaan Nummen pitäjään ja pannut olutta edellisenä päivänä. Hän sanoi, ettei kukaan voinut sitoa häntä syylliseksi paloon. Tästä hän lupasi ottaa korkeimman rangaistuksen, jos joku kykenisi osoittamaan sen todeksi. Hän kielsi myös vieneensä mitään tavaroitaan pois talosta. Oikeus päätti lykätä asiaa niin kauan, että siihen saataisiin lisää selvyyttä.

Asiaan palattiin marraskuun 1656 alussa, jolloin kerrottiin, että jotkin raatimiehet olivat nähneet Paturin piipussa välikaton yläpuolella suuren aukon, josta tulen epäiltiin päässeen valloilleen. Oikeus antoi välipäätöksen, ja Paturi tuomittiin kaupunginlain Rakentamisen kaaren 22 luvun mukaan vannomaan itse kahdentenatoista, ettei tulipalo ollut aiheutunut hänen huolimattomuudestaan ja huonosta savupiipusta.

Paturi esitti vasta helmikuussa 1658 luettelon kahdeksasta porvarista, jotka olivat valmiita vannomaan hänen syyttömyyttään hänen kanssaan. Oikeus kuitenkin käski häntä tuomaan miehet oikeuteen henkilökohtaisesti. Kun miehet tulivat paikalle, halusivat he vannoa vain sen, ettei Paturi ollut aiheuttanut paloa tahallaan, vaan että se oli johtunut onnettomuudesta. Sitä he eivät kuitenkaan halunneet vannoa, ettei se olisi johtunut hänen kehnosta savupiipustaan. Paturin vala ei siis onnistunut ja oikeus tuomitsi hänet aiemmin mainitun lain kaaren mukaan kuolemaan. Hovioikeus armahti hänet kuitenkin kuolemantuomiosta.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat z:25, 13.5.1656, 117−118; z:25, 23.5.1656, 121; z:27, 27.2.1658, 19−23.

1600-luku, 1700-luku

Wittfooth, Turun tontti numero 1

Kommentoi

Kaupunkitonttien numerointi aloitettiin Ruotsin valtakunnassa 1600- ja 1700-lukujen vaihteen kahden puolen. Turussa vanhin tonttinumerointi on vuodelta 1712, mutta sitä muokattiin useaan otteeseen ennen vuoden 1827 paloa ja sitä seurannutta koko kaupungin mullistanutta uutta asemakaavaa.

Tontti numero 1 Daniel Gadolinin kartassa vuosilta 1754–1756. Karttaoikaisu: Tuovinen, Tapani 2010, Turun kaupunginmuseo. 

Kirkkokorttelin talo numero 1 oli Turun tonttinumeroissa aina ensimmäisenä. Talo sijaitsi Kirkon Jokikadun kulmassa Suurtorin varrella ja Aurajoen ylittävän sillan pielessä. Kaupankäynnin kannalta paikka torin, Aurajoen rantalaitureiden ja joen ylittäneen sillan kupeessa oli kaupungin parhaita.

Tontti on perustettu ja mitattu jo keskiajalla – itse asiassa kyse on kahdesta keskiaikaisesta tontista, jotka yhdistettiin vuonna 1674. Kyseessä lienee sama jokirannassa sijainnut muurattu talo, jonka kauppias Laurens Vadmal myi 1.7.1426 tuomiokirkolle korkeaan 200 kultanobelin ja 130 Turun markan hintaan. Mahdollisesti jo vuonna 1386 mainittu porvari Hinnekinus Vadmal asui tällä paikalla.

Reformaation myötä tuomiokirkko menetti tämän ja melkein kaikki muutkin omistuksensa kaupungilla. Torin laidan talon varhaisin keskiajan jälkeinen tunnettu omistaja on Luostarikorttelista paikalle noin vuonna 1609 muuttanut maustekauppias Peter Kryddkrämer l. Delring. Hän asui tässä 1620-luvun puoliväliin asti ja hänen leskensä Elsa vielä parikymmentä vuotta pidempään. Krydde-Periksi kutsuttu kauppias korotti paikalla sijainnutta kivitaloa, minkä jälkeen talon toisen kerroksen päädyssä oli torille päin avautunut ikkuna. Kuvaus talosta perustuu myöhemmän professori Martin Stodiuksen (s. 1590) muistitietoon lapsuudestaan, jolloin hänen päivittäinen koulutiensä vei maustekauppiaan talon ohitse. Talo sai vuonna 1647 uuden omistajan saksalaissyntyisestä miekanhiojamestari Salomon Ludwig Ståhlista, joka asui paikalla lähes 30 vuoden ajan. 

Peter Kryddkrämer oli omistanut myös Jokikadun varressa olleen naapuritontin, mutta myi sen vuonna 1624 pormestari Petter Jesenhausille. Pormestarin tapaan talon seuraavat asukkaat Gewert Bugenhagen ja Hans Stamer olivat lyypekkiläistaustaisia kauppiaita. Talo siirtyi vuonna 1649 edesmenneen pormestari Jesenhausin vävylle, kauppias Joachim Wittfoothille. Tämä osti sittemmin myös naapuri Ståhlin talon ja yhdisti Kirkon Jokikadun päädyn kaksi tonttia liittäen niihin myös talojen välissä sijainneen kujan. Niin sanotusta venäläisestä kartasta 1740-luvulta näemme, että tontilla jo keskiajalta lähtien sijainnut suuri kivitalo oli Jokikadun varrella.

Kaupungin tontin numero 1 paikka Aurajokirannassa. Kuva: Georg Haggrén.

Kirkkokorttelin tonttia numero 1 kutsuttiin kauppiassuku Wittfoothin nimellä. Suvun jäsenet asuivat paikalla 1780-luvulle asti. Heidän jälkeensä paikalle muutti myöhempi kauppaneuvos Jacob Johan Maexmontan. Hän yhdisti tähän Kirkon Jokikadulla sijainneen naapuritalo Spikerin, minkä jälkeen osa puurakennuksista korvattiin kivisillä. Maexmontanin talot vaurioituivat Turun palossa 1827 ja Engelin uudessa asemakaavassa ne jäivät puiston ja Itäisen Rantakadun alle. Nykyisin Wittfoothin talon ja tontin jäännökset kätkeytyvät puistonreunan, katualueen ja rantapenkereen alle. Arkeologisesti tontilta on niukasti tietoa, koska kaivauksia paikalla on tehty vain vähän. Tänä päivänä on vaikea kuvitella, että vaatimattoman katualueen kohdalla on aikoinaan sijainnut yksi kaupungin halutuimpia ja näyttävimpiä kauppiastaloja.

Georg Haggrén

1300-luku, 1500-luku, 1600-luku, 1700-luku

Pyhän Hengen kirkon kaupunkiympäristön 3D-malli

Kommentoi

Alkukesästä 2025 julkaistiin Turun Vähätorilla sijaitsevan Casagrandentalon ympäristön historiallisia aikatasoja esittelevä 3D-malli ja lisätyn todellisuuden sovellus (https://casagrandentalo.fi/omnia_vincit_amor/). Sovelluksen tilasi arkkitehti Benito Casagrande ja sen toteuttivat yhdessä Panu Savolainen, Control Reality ja Stereoscape.

Mallin tarkoituksena on havainnollistaa, miten Aurajoen Aninkaisten puoleinen ranta on kehittynyt 1300-luvun lopulta aina Turun paloon 1827. Mallissa ovat esillä aikatasot, jotka esittävät vuosien 1390, 1510, 1620, 1640, 1740 ja 1790 kaupunkia. Mallia voi katsella selaimessa, ja sovelluksen lataamalla se tarjoaa paikan päällä mahdollisuuden tarkastella puhelimen tai tabletin näytöllä, miltä juuri samassa kohdassa näytti satoja vuosia sitten.

Mallin pohjaksi on haalittu kaikki saatavilla oleva tieto kaupunkiympäristön historiasta. Aivan varhaisimmasta aikatasosta ei ole jäljellä juuri mitään rakennuksista kertovaa edes arkeologisessa aineistossa, joten keskiajan kaupunki edustaa tutkimukseen pohjaavaa valistunutta arvausta. Paikalla tuolloin sijainnut Pyhän Hengen talo ja sen kappeli on toteutettu muualta Ruotsista säilyneitä esimerkkejä mukaillen.

Vuoden 1790 aikatasossa näkyy palossa tuhoutunutta kaupunkia ja valkoisilla katkoviivoilla.

Keskeisessä osassa mallin kolmiulotteista historiakerrontaa on paikalla sijainnut Pyhän Hengen kirkko, joka rakennettiin Aninkaisiin Juhana III:n määräyksestä suomenkielisen seurakunnan kirkoksi 1500-luvun lopulla. Tämä aikanaan kaupunkikuvaa hallinnut monumentti purettiin suurimmilta osin Turun katuverkoston reguloinnin toimeenpanon myötä 1650-luvulla. Viimeiset rauniot määrättiin purettaviksi 1600-luvun lopulla. Nykyään kirkon arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä perustuksia on tallella Pyhän Hengen kappelissa.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, kaupunkiympäristöä kuvaavia kirjallisia lähteitä on säilynyt runsaammin. Tästä syystä vuosien 1740 ja 1790 kaupunki on voitu mallintaa uskottavammin, ja tuoreimmassa aikatasossa useiden tonttien rakennuksista on jäljellä palovakuutusasiakirjoja ja katselmusasiakirjoja, joista käyvät ilmi jopa ikkunajaot ja julkisivuväritys.

Malli hyödyntää uutta teknologiaa, jossa puhelimen tai tabletin kamera tunnistaa olinpaikkansa kaupunkiympäristön geometriasta ja sijoittaa itsensä oikealle paikalle. Näin on mahdollista katsoa paikan päällä, millainen Aurajoen sivu-uoma lainehti vielä 1300-luvun lopulla nykyisen kirjaston ja Linnankadun kohdalla. Lisätty sovellus tuo kaupunkiympäristön historian kokemisen aiempaa konkreettisemmaksi ja lähemmäs arkikokemusta.

Panu Savolainen

1600-luku

Vaara vaanii Aurajoessa

Kommentoi
Aurajoen vilkkaat rannat ovat olleet sekä siunaus kaupungille, että murhenäytelmien paikka yksilöille. Kuva Ossi Reuter, Turun kaupunginmuseo. Public domain.

Aurajoki – Turun joeksi 1600-luvulla kutsuttu – mahdollisti kaupungin olemassaolon, mutta se oli myös vaarallinen sen rannoilla liikkuville. Tavallisimmin jokeen päädyttiin vahingossa töitä tehdessä tai jäiden pettäessä, ”päänheikkoudessa”, humalassa tai tappelun tuoksinassa. Hukkuminen tutkittiin aina tarkoin oikeudessa, sillä onnettomuus tuli erottaa tahallisesta tai ”pään heikkoudessa” tehdystä teosta sekä tarkoituksellisesta itsemurhasta, sillä viimeksi mainittuja ei saanut haudata siunattuun maahan, mikäli he olivat olleet järjissään tehdessään tekonsa.

Vaimo Valborg Koukkar kertoi siten kesäkuussa 1670, että hän oli pudonnut saman päivän aamuna jokeen Taivassalon Olof Jakobssonin takia. Olof vastasi, ettei hän ollut syyllinen tapahtumaan, sillä hänen kalastusveneeseensä oli tungeksinut niin paljon väkeä, että se oli alkanut upota ja hänen oli ollut pakko työntää se irti rannasta. Valborg oli juuri tällöin astumassa alukseen, mutta putosikin vahingossa jokeen. Talollinen halusi antaa Valborgille omasta vapaasta tahdostaan keittokalan, ja Valborg tyytyi tähän.

Turun syysmarkkinoilla 1643 sattui käsirysy porvari Klemet Pålackin joen puoleisella vesiportilla Luostarikorttelissa. Eräs Sauvon talollinen Jöran oli ryypännyt veneessään joella portin alapuolella kolmen poikansa Erikin, Jöranin ja Johanin kanssa. Tappelun tuoksinassa pojista Johan Jöransson viskasi paikalle tulleen sauvolaisen laivamiehen Olof Erikssonin jokeen ja hyppäsi itse perässä tämän selkään uhaten hukuttaa miehen.

Säämiskäntekijämestari Simon Mattssonin poika Matthias Pitonius hukkui syksyllä 1695 Turun joen jäihin. Pitoniuksen kerrottiin huutaneen apua, ennen kuin hän joutui jään alle, joten kyse oli tuskin itsemurhasta. Lisäksi pormestari Berend Riggertsson, joka oli hänen naapurinsa, kertoi, että Pitonius oli elänyt hiljaista ja jumalista elämää ja käynyt ehtoollisella. Tämän perusteella raati antoi 7. toukokuuta 1696 isälle luvan haudata poikansa siunattuun maahan normaalein menoin.

Turun raastuvanoikeus suoritti marraskuussa 1677 kuolemansyyntutkimuksen. Porvari Sigfrid Hijdis oli löydetty hukkuneena joesta tiilisalin kohdalla. Hijdis oli ollut vetämässä Jöran Kopparin alusta ylös joesta muiden porvareiden kanssa. Kun he olivat tehneet sen, oli emäntä tarjonnut heille ruokaa ja olutta. Sigfrid oli tullut humalaan ja hänet oli ollut kannettava ulos. Sigfrid kulki yksin kadulla ja haukkui ihmisiä mennessään kelmeiksi ja varkaiksi. Oikeus ei asettanut ketään vastuuseen Sigfridin kuolemasta, mutta määräsi hänen ruumiinsa haudattavaksi kirkkomaan aidan ulkopuolelle. Humalassa hukkuminen kun katsottiin itse aiheutetuksi onnettomuudeksi ja kunniattomaksi kuolemaksi.

Itsemurhaajan ruumiiseen sen sijaan saivat koskea vain tehtävään määrätyt ihmiset, kuten Turun pyöveli. Linnan vahtimestari Anders Korp kertoi kesäkuussa 1688 lähettäneensä vartiosotilaan joidenkin vankien kanssa suorittamaan työtä kaupunkiin. Varkaudesta tuomittu vanki Simon Persson oli juossut rannassa olleiden tyhjien veneiden yli ja syöksynyt pää edellä jokeen. Kun Simon oli mennyt jokeen, oli vartija mennyt kysymään neuvoa pormestarilta. Tämä lähetti pyövelin etsimään ruumista. Simon olikin noussut tällä välin pintaan ja pyöveli kiskoi hänet maihin. Simonin veljelle Andersille lähetettiin sana, että hän hakisi veljensä ruumiin. Kun Anders vastasi, ettei hän ottaisi raatoa huolehdittavakseen, pudotti pyöveli sen takaisin jokeen ja sitoi kiinni paaluun, ettei se katoaisi. Oikeus totesi tuomiossaan, että Simon oli ollut järjissään hukuttautuessaan jokeen. Siksi hänen ruumiinsa tuli viedä metsään ja haudata sinne.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat z:44, 9.11.1677, 626−633; z:55, 16.6.1688, 429−432; z:63, 7.5.1696, 276−279; Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat z:172, 11.9.1643, 125v-126; z:187, 2.6.1670, 214; z:196, 13.6.1688, 246−248.

1600-luku

Laitonta leipää

Kommentoi

Kuninkaallinen majesteetti antoi koko 1600-luvun asetuksia leivän leipomisesta armeijan tarpeisiin ja siitä, miten kaupungeissa toimineiden miespuolisten ammattileipureiden tuli leipoa leipänsä. Sitä tuli leipoa riittävästi, sillä kaupungeissa asui jo 1600-luvulla sellaista väestöä, joka ei voinut leipoa itse, vaan osti leipänsä valmiina. Esimerkiksi Hollannista kaupunkiin tullut Petter then Hertzen asui vuokralla, eikä leiponut leipäänsä, vaan osti sen kaupungin leipureilta. Siksi hänen ei tarvinnut maksaa leivinuunirahoja, jotka maksettiin kruunulle siitä, että saatiin oikeus käyttää leivinuunia leipomiseen.

Leipurin merkki Turun Luostarinmäen museossa. Veli Pekka Toropainen 2025.

Turussa aksiisin eli valmisteveron tarkastaja Hans Bogge valitti heinäkuussa 1629, ettei oluenpanossa, leipomisessa ja teurastamisessa ollut mitään järjestystä. Ammattikuntia kehotettiin hoitamaan asia kunnolla majesteetin ordinantian eli asetuksen mukaisesti. Erityisesti ammattileipureiden toimintaa valvottiin tarkasti.

Leipuri Sigfrid Kara oli syytettynä heinäkuussa 1651 siitä, että hän oli leiponut sääntöjen vastaisia leipiä, sillä hänen leipänsä olivat painaneet 27 luotia (luoti 13,3 grammaa), vaikka niiden olisi tullut painaa 36 luotia. Koska Karalle oli huomautettu jo usein tästä asiasta, eikä hän ollut ottanut onkeensa, tuomittiin hänelle korkea sadan hopeamarkan sakko edesmenneen kuninkaallisen majesteetin Kustaa Adolfin suuren Leipurijärjestyksen mukaan. Summalla olisi ostanut vaatimattoman kaupunkitalon.

Yksittäisten porvareiden vaimot ja kaupungin köyhät vaimot saivat myydä karkeaa leipää elannon hankkimistarkoituksessa, mutta toiminta ei saanut haitata ammattileipureiden toimintaa. Markus Turvan vaimo oli kuitenkin tunkeutunut kesällä 1651 laittomasti leipuriammattikunnan tontille. Lisäksi vaimon kahden äyrin leivät olivat painaneet ainoastaan 17 luotia, kun oikea paino olisi ollut 36 luotia. Turvalle määrättiin 40 markan sakko. Summalla olisi ostanut pari lehmää.

Kaupunginviskaali Didrich Tegelman syytti syyskuussa 1687 virkansa puolesta leipureita Johan Fromia ja Mårten Schultzia siitä, että heidän myymänsä leivät eivät olleet määrätyn painoisia. Lisäksi Schultzin leivistä oli löytynyt hiekkaa. Oikeudelle esitettiin asiakkaan edellisenä päivänä ostama leipä, jossa tosiaan oli hiekkaa. Schultz arveli hiekan joutuneen leipiin myllystä, jonka kivet oli juuri uritettu uudelleen. 

Kaupunginviskaali Tegelman syytti myös vuonna 1691 kaupungin leipureita, värjäri Staffan Meunierin vaimoa Agneta Thomasdotteria, Mårten Schultzia ja Johan Fromin leskeä Brita Henriksdotteria siitä, että he myivät pienempiä leipiä kuin oli määrätty. Kunkin leipä punnittiin oikeudessa. Meunierin vaimon leipäkakku painoi 5½ luotia vähemmän, mutta vehnä- ja limppuleivät painoivat oikean määrän. Schultzin leivät taas painoivat määräänsä enemmän. Ainoastaan hänen vehnäsämpylänsä painoi hieman liian vähän, sillä se oli kuiva ja paistettu jo aiemmin. Fromin lesken leivät olivat puolestaan liian kevyitä. Vehnäsämpylästä puuttui 2½ luotia, limpusta neljä luotia ja kakkuleivästä kuusi luotia.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat z:2, 6.7.1629, sp; z:11, 20.10.1640; z:11, 22.9.1641; Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat z:175, 24.7.1651, 61v; z:175, 2.8.1651, 63v; z:175, 5.9.1651, 68v; z:195, 15.9.1687, 187; z:198, 11.11.1691, 318.

1500-luku, 1600-luku

Herramme turkulaisia

Kommentoi

Tulliluetteloihin merkityt turkulaiset porvarisnimet olivat 1500-luvulla usein suomenkielisiä ja henkilökohtaisia. Seuraavan vuosisadan alkupuolella nimet lyhenivät niin, että esimerkiksi Vanhapässistä tuli Pässi. Näitä nimiä kirjattiin raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Saman vuosisadan loppupuolella tulivat käyttöön ruotsinkieliset kaksiosaiset nimet, kuten Blomgren. Monet suvut ottivat käyttöönsä lähinnä latinasta tai ruotsista lainatun nimen. Niinpä esimerkiksi Ruskeapäästä tuli Miltopaeus ja Åhrapäästä Arppe. Monet porvarisnimet olivat huumori mielessä pitäen annettuja. Ne perustunevat yksittäisten henkilöiden erityispiirteisiin tai heille tapahtuneisiin sattumuksiin. Joka tapauksessa ne kertovat turkulaisten huumorintajusta. Mitä lienee tehnyt Jakob Kaalinkaataja? Oliko hän kaatuillut naapurin kaalimaalla iltamyöhään? 

Oman ryhmänsä muodostavat erityisesti 1500-luvulla käytetyt kaksiosaiset suomenkieliset nimet, jotka katoavat nimistöstä lähes täysin 1600-luvun alussa. Näillä nimillä on usein jotakin ominaisuutta kuvaava merkitys. Laajimman ja pisimpään käytössä säilyneen ryhmän näistä muodostavat pää-nimet. Vuonna 1549 mainitaan Knut Paljaspää ja vuonna 1609 Sigfrid Kokkapää ja Henrik Alapää. Vuoden 1632 porvariluettelossa näitä nimiä on vilisemällä: Anders Tasapää, Matts Isopää, Eskil Luupää, Eskil Ruskeapää, Thomas Åhrapää, Jöns Utupää, Mårten Kahrapää ja Nils Satopää.

Toisena ryhmänä olivat poika-nimet. Vuonna 1549 kaupungissa asui porvari Markus Hyvämuorinpoika ja vuonna 1582 Hans Muorinpoika. Olivatko 1609 mainitut Erik Miehenpoika ja Erik Arkapoika toistensa vastakohtia, ei selviä asiakirjoista. Ja mahtoiko vuonna 1574 mainittu Markus Hurmuripoika vastata nimeään?

Kaupungissa ei voinut olla samaan aikaan kahta porvaria, joilla oli sama nimi. Tämä olisi sekoittanut kaupankäynnin, sillä muissa kaupungeissa olevien kauppakumppanien piti olla varmoja tavaroiden lähettäjän ja tilaajan henkilöllisyydestä. Kun Turussa oli vuonna 1549 jo yksi Mickel Rakki, ei hänen porvarisoikeudet saanut Mickel-poikansa voinut kantaa samaa nimeä, vaan hänestä tuli Rakinpenikka. Saman logiikan mukaan vuonna 1632 saman tontin kahdella puolikkaalla asui kaksi Jöns-nimistä porvaria, Pillu ja Sianpillu.

Turun vuoden 1549 tulliluetteloon päätyivät myös porvareiden Jöns Suolenkääntäjän, Mickel Rakinpenikan ja Henrik Rajakarhun kaupunkiin tuomat suolaerät. Kansallisarkisto 233, Turun kaupungin tullitilit 1549, s. 9v.

Muita ominaisuuksia kuvaavia nimiä esiintyy mainituissa asiakirjoissa taajaan. Vuoden 1549 tulliluettelosta löytyvät Henrik Pahajalka, Lasse Mustakulli, Sigfrid Punasaapas, Lasse Mesileipä, Lasse Järvihauki, Henrik Paharauta ja Anders Karvatasku, jonka suku on saanut Turkuun kadunkin. Vuosisadan lopulla ja 1630-luvulla asiakirjoihin pääsivät esimerkiksi Anders Hassuparta, Jöran Suvikenkä, Mårten Lehmäkenkä, Filpus Mustasuu, Matts Tomuhousu (mylläri), Grels Huithattu, Thomas Suolenkääntäjä (makkarantekijä) ja Eskil Ymmyriäinen. Jotkin moderneilta tuntuvat sanat ovat vanhoja, mutta muuttaneet merkitystään, kuten 1584 mainitun Anna Rambon ja 1609 kirjatun Olof Persun nimet. Kaupungista löytyivät myös Helvetin Sigfrid, Piruntappaja, Paratiisin Maria, Pillunpalan leski ja Jöns Kissankenkä (teurastaja).

Ulkomaalaisilla valtaporvareilla oli sukunimensä, jotka kulkivat sukupolvesta toiseen, kuten Plagman, Såger ja Wittfooth. Alempi porvaristo käytti pelkkää patronyymiä tai usein sen talon nimeä, jonka perhe omisti. Tällaisia nimiä olivat esimerkiksi Anttila, Fläskilä, Kissala ja Tallila. Perheen nimi voitiin muokata myös talon nimestä, kuten esimerkiksi Fläskilästä saatu nimi Fläske. Erityisesti ulkomaisilla käsityöläisillä saattoi olla sukunimi, mutta siihenkin lisättiin yleensä ammatista kertova nimi Guldsmed, Skomakare tai Tynnebindare. Koko nimi saattoi kuulua siis Mårten Lambertz Skomakare – Mårten Lambertz suutari.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto 233–237, Turun kaupungin tullitilit 1549–1617; Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat (−1809), Turun kämnerinoikeuden tuomiokirjat (TKO) z:171−207 (1639─1700), Turun raastuvanoikeuden tuomiokirjat (TRO) z:1−67 (1623−1700) 

Turun kaupunginarkisto, Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat BIa:4 (1632)