Avainsana-arkisto: ensimmäisyydet

1700-luku

Turun Soitannollisen Seuran juuret

Kommentoi

Turun Soitannollinen Seura perustettiin vuonna 1790, ja se jatkaa toimintaansa yhä edelleen. Seuran sääntöjen sanotaan saaneen vaikutteita Tukholmassa toimineesta Utile dulci -seurasta, jonka haaraosastona voidaan pitää Turussa 1770 perustettua Aurora-seuraa. Kumpikaan näistä kirjallisista seuroista ei ollut vain musiikkiin keskittynyt yhdistys. 1700-luku oli erilaisten salaseurojen ja yhdistysten kulta-aikaa. Euroopassa perustettiin kaikkialla monia musiikkiyhdistyksiä. Voisiko jokin muu kuin Utile dulci -seura olla tärkeä vaikuttaja Turun Soitannolliselle Seuralle?

Euroopasta henkiset vaikutteet saapuivat Ruotsiin paitsi kirjallisina myös yksityisten henkilöiden mukanaan tuomina. Vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi valittiin Schleswigissä syntynyt Adolf Fredrik. Hänen vaimonsa Lovisa Ulrika oli Preussin kuningas Fredrik Suuren sisar ja seuraavan kuninkaan Kustaa III:n äiti. Heillä oli läheinen yhteys Preussin hoviin, jonka konserttitoiminta oli esimerkkinä Berliinissä syntyneille porvarillisille musiikkiyhdistyksille.

Eräs niistä oli Musikausübende Gesellschaft, jonka säännöt kirjoitettiin 1749. Kun vertailee Musikausübende Gesellschaftin sääntöjä, jotka koostuvat 23 pykälästä, Turun Soitannollisen Seuran 5 luokkaan ja 48 paragrafiin jakautuviin sääntöihin, saa tulokseksi, että niistä 29 sisältö on asiallisesti sama kuin Musikausübende Gesellschaftin säännöissä. Siten 60 % Turun Soitannollisen Seuran säännöistä on johdettavissa esikuvaan Berliinissä yli 40 vuotta aiemmin. Sääntöjen eroja voisi selittää niiden syntymisten pitkä aikaero. Valistusajan henkinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli muuttanut kaikkia toimintoja. Musikausübende Gesellschaftin säännöt luotiin ammattimuusikkojen toimesta ja heidän etujensa mukaisiksi, kun taas Turun Soitannollinen Seura oli yleishyödyllisempi ja suuntasi toimintansa musiikin harrastajien ohjaamiseen. Musikausübende Gesellschaftin aikana alkanut prosessi johti porvariston hallinnoimien julkisten konserttien syntymiseen.

Ensimmäiset julkiset konsertit Suomessa olivat Aurora-seuran järjestämät Pergolesin Stabat materin esitykset 19. elokuuta 1773 ja uudelleen vuotta myöhemmin Turussa. Sitten vetovastuun otti Turun Soitannollinen Seura, jonka vuosijuhla Kustaa III:n syntymäpäivänä sisälsi aina konsertin ja esitelmän jostain yleisesti kiinnostavasta aiheesta.

Kuvassa on piispa Jacob Gadolinin pääsylippu Turun Soitannollisen Seuran konsertteihin vuonna 1797. Seura on lainannut Vergiliukselta moton Ipse laetus citharam Apollo dabat, jonka vapaa suomennokseni kuuluu: Iloisena Apollo antoi käyttöömme lyyran.

Ilari Lehtinen

1800-luku

Kauhuromantiikkaa Turussa

Kommentoi

Tuskin kovin moni kaunokirjallisuutta harrastaneistakaan tietää, että ensimmäinen suomalainen kauhuromaani on julkaistu Turussa. Tämä ruotsinkielinen teos, jonka nimeksi tuli Det gråa slottet, ilmestyi alun perin Johan Wilhelm Lilljan kustantamosta pimeään vuodenaikaan marraskuussa 1851. Romaanista tuli sen verran suosittu, että siitä otettiin toinen ruotsinkielinen painos 1880-luvulla, ja sen jälkeen siitä on ilmestynyt useita suomennoksia, viimeisin vuodelta 2009.

Ingeliuksen romaanin ensipainoksen nimiölehti 1851. Kansalliskirjasto, Doria-julkaisuarkisto.

Romaanin ensipainoksen nimiölehdellä komeili salanimi ”Författaren till Granriskojan” eli Granriskojan-romaanin tekijä. Nimen taakse kätkeytyneen tekijän useat aikalaiset tunsivat hyvin. Hän oli turkulainen säveltäjä-kirjailija Axel Gabriel Ingelius, joka oli kirjoittanut teoksensa Ylikylän tilalla Hirvensalossa. Romaani oli silloisten arvioiden mukaan kotimaiseksi tuotokseksi epätavallisen laaja teos, 394 sivua taskukirjaa vastaavassa sexodecimokoossa. Sen tapahtumat eivät kuitenkaan sijoitu Turkuun tai sen lähiympäristöön vaan Satakuntaan, kuvitteelliseen Ristilän kartanoon, johon kirjan sankari, kotiopettajaksi palkattu nuori maisteri Harald Thalberg saapuu kertomuksen alussa.

Ingelius ei varsinaisesti ollut kirjallisen kauhuromantiikan tienraivaaja Suomessa, sillä Zacharias Topelius ja Fredrik Berndtson olivat ennen häntä ehtineet julkaista Helsingissä kauhuromanttisia kertomuksia. Mutta Det gråa slottet on edeltäjiään kunnianhimoisempi aikaansaannos. Vaikka teos tuntuu nykylukijasta osittain hajanaiselta, se on goottilaiselle kirjallisuudelle ominaisen kerrontatekniikkansa ansiosta mukaansatempaava ja koostuu menneisyyteen kätkeytyvän arvoitusten vyyhdin vähittäisestä paljastumisesta. Ingelius kutoo kertomukseensa vihjeitä, tiedonsirpaleita, kuulopuheita ja romaanihenkilöiden saamia pahaenteisiä aavistuksia. Näiden käänteiden lomaan mahtuu murhayrityksiä, rajuilmoja, kummittelua, synkkiä paikkoja ja kätkettyjä henkilöllisyyksiä. Monet romaanin aiheet ja kohtaukset esitetään melodramaattisesti jyrkkien vastakohtien muodossa. Kerronnassa vaihtelevat ihanteellinen hyvyys ja alhainen kataluus, ja aika ajoin Ingelius höystää tekstiä huumorilla ja ironialla.

Romaanin tapahtumat ja henkilöhahmot ovat tekijänsä mielikuvituksen tuotetta, mutta teos sai myös virikkeitä nuoren Ingeliuksen kuulemista huhuista. Ne kertoivat Porin lähistöllä Ulvilan pitäjässä sijainneesta Koiviston ratsutilasta ja siellä vuonna 1839 sattuneesta ikävästä tapauksesta, joka johti epävarmoiksi jääneisiin rikosepäilyihin. Koiviston kartanon jylhää kaksikerroksista päärakennusta kutsuttiin kansan suussa 1800-luvulla Harmaaksi linnaksi, mistä Ingelius lainasi romaanilleen nimen. Kirjassa Koiviston nimi vaihtui sitten Ristilään. Millaisesta tapauksesta oli kyse, siitä lukija voi nyt ottaa halutessaan selvää lukemalla vaikkapa tuon kauhuromaanin uusimman suomennoksen ja siihen laaditut jälkisanat!

Jukka Sarjala

Lähteet:

Det gråa slottet. Original af förf. till Granriskojan. Åbo: J. W. Lillja & Co, 1851.

Axel Gabriel Ingelius, Harmaa linna. Suomentanut Eeva-Liisa Järvinen. Jälkisanat Jukka Sarjala. Turku: Faros-kustannus Oy, 2009.

Jukka Sarjala, Salonkien aaveet. Varhaisin kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.

1900-luku

Tangoa tekoälyllä

Kommentoi

Musiikin ammattilaiset ja kuluttajat ovat 2020-luvulla olleet huolissaan tekoälysävellysten, -sanoitusten ja -esitysten tulvimisesta internetin kaupallisiin musiikki- ja videopalveluihin. Verkossa on jo tarjolla lukuisia tekoälysovelluksiin perustuvia palveluja, joiden käyttäjä voi muutamilla rajauksilla ja ohjeistuksilla tuottaa valmista musiikkia eri tyylilajeissa ja niitä yhdistellen.

Harva kuitenkaan tietää, että tekoälysäveltämisen ensiaskeleita otettiin Turun yliopistossa jo 1960-luvun puolivälin jälkeen. Asialla olivat nuoret tutkijat, joilla ei ollut pidäkkeitä kokeilla, mitä kaikkea tietokoneilla oli mahdollista tehdä. 

Yksi heistä oli Markku I. Nurminen (s.1945), matemaatikko ja nykyinen Turun yliopiston tietojärjestelmätieteen emeritusprofessori. Hän oli tutustunut 1960-luvun puolivälissä tietokoneisiin paitsi työskennellessään IBM:llä myös sovelletun matematiikan laitoksella. Musiikin teoriaakin opiskelleen Nurmisen kiinnostus tietokoneisiin tuotti idean tangojen sävellysautomaatista. Nurminen houkutteli myös Toivo Kärjen (1915–1992) hankkeeseen ja sai häneltä materiaalikseen 59 tämän säveltämää, mollisävellajeihin kirjoitettua tangoa.  

Nurminen soitti ensin Kärjen tangoja valiten niistä säveltäjän tyyliä edustavia, mutta keskenään erilaisia melodioita ja soinnutuksia sisältäneitä teoksia. Sen jälkeen hän kirjoitti sävellysohjelman Fortran- ja Assembler-ohjelmointikielillä sovelletun matematiikan laitoksen IBM 1130 -tietokoneelle ja tulosti valmiin ohjelman pahvisille reikäkorteille. Tämän jälkeen Nurminen syötti valitsemansa sävelainekset koneelle ja komensi sen tuottamaan niistä uusia sävellyksiä. Ohjelma pystyi generoimaan uuden tangon parissa minuutissa. Tuloksena oli koko joukko uusia kappaleita, jotka nekin tallennettiin reikäkorteille ja tulostettiin nuotteina paperille.

Kokonaista ”kärkimäistä” tangoa tietokone ei kuitenkaan pystynyt tuottamaan, vaan kappaleet sisälsivät keskenään hyvinkin erityylisiä osia. Ohjelma kyllä osasi kirjoittaa Kärjen tyylillä säkeistöjä, mutta Nurminen joutui lopulta kokoamaan kappaleen itse, yhdistellen osia useista konetangoista.

Ensimmäinen tietokoneavusteinen tangosävellys äänitettiin ja julkaistiin vuonna 1967.

Nurminen myös sovitti kappaleen Juhani Lompolon sanoitukseen. Kesän muistatko sen -kappaleen levytti Esko Rahkonen yhdessä Jaakko Borgin orkesterin kanssa. Alkuun lisättiin introksi mekaanisen kirjoituskoneen naksutusta ja kilahduksia. Säveltäjäksi tangon singlejulkaisussa on merkitty ’Tietokone IBM 1130’, ohjelmoijaksi Markku I. Nurminen sekä sovittajaksi ja tuottajaksi Toivo Kärki. IBM jakeli singleä asiakkailleen joululahjana vuonna 1967, ja teos sai muutenkin julkisuutta.

Yleisradio haastatteli sekä Nurmista että Kärkeä tuoreeltaan. Nurminen selosti haastattelussa työvaiheitaan yksityiskohtaisesti. Vaikka koneella ei ollut itsenäistä luovaa roolia eikä taiteellista kykyä, se pystyi Nurmisen mielestä nopeuttamaan sävellystyötä huomattavasti. Kärki tunnusti hämmästyneensä sävellyksen laadukkuutta. ”Huonommat säveltäjät voivat lopettaa säveltämisen ja vähän paremmat voivat siirtyä eläkkeelle”, hän ehdotti. Molemmat haastattelut ovat katsottavissa Ylen elävässä arkistossa.

Sovelletun matematiikan laitoksen tutkijat, joukossaan matemaatikko Ulla Huttunen ja professori Olavi Hellman, olivat osallistuneet jo vuonna 1966 kahdella sävellyksellä Turun yliopiston opiskelijoiden taidetapahtumaan IBM 1130 -tietokoneen tuottamalla musiikilla.

Pertti Grönholm


Lähteet:

Esko Rahkonen ja orkesteri, joht. Jaakko Borg: ’Kesän Muistatko Sen’. Philips PF 304 807 (1967), vinyylisingle 7”, kesto 2:24.

Kuljuntausta, Petri: On/Off, Eetteriäänistä sähkömusiikkiin. Like kustannus & Nykytaiteen museo Kiasma 2002, ss. 227–230.

Lindfors, Jukka: Tietokoneet sävelsivät tangoa ja soittelivat polkkaa. Ylen elävä arkisto. Verkkoartikkeli 13.2.2008 (päivitetty 28.9.2016) [https://yle.fi/a/20-89301]

Setälä, Ritva: Toivo Kärki tykkäsi Tietokonetangosta. Turun Sanomat 21.6.2023. Verkkoartikkeli. [https://www.ts.fi/teemat/6024114]

1900-luku

Paavo Karikko, urheiluvalmennuksen uranuurtaja

Kommentoi

Karikonlenkki ja Karikon huvila ovat tuttuja Turun Urheilupuiston käyttäjille. Kumpikin viittaa Keuruulla syntyneeseen yleisurheiluvalmentaja Paavo Karikkoon (1903–1978), jonka elämä juurtui Turkuun.

Karikon nuoruutta värittivät kokemukset sisällissodasta, jossa hän taisteli valkoisten puolella ja menetti veljensä. Opiskellessaan myöhemmin lakitiedettä Helsingissä Karikko lyöttäytyi Akateemisen Karjala-Seuran piiriin, jossa vaikutti myös hänen opiskelutoverinsa ja ystävänsä Urho Kekkonen.

Karikko (toinen vasemmalta) valmentamassa urheilijoita Turun Urheilupuistossa. Turun Sanomat 4.6.1939.

Karikkoa ja Kekkosta yhdisti urheilu. Kun Kekkonen toimi Suomen voimistelu- ja urheiluliiton urheilujaoston ja siitä vuonna 1932 itsenäistyneen Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana, Karikko nousi yleisurheilun kansallisesti merkittävimpiin valmentajatehtäviin.

Kun Italian yleisurheiluliitto hankki maahan suomalaisia yleisurheiluvalmentajia Berliinin olympialaisten alla, yksi valituista oli kotimaassa ansioitunut Karikko. Hän vaikutti Italiassa vuosina 1933–1936. Karikko asetettiin ylivalmentajan rooliin, ja hänen alaisuudessaan toimi näinä vuosina myös kolme muuta suomalaisvalmentajaa, Martti Järvinen, Ove Andersen ja Veikko Renko.

Kun Karikko palasi Suomeen, Turun kaupunki nimitti hänet liikuntahallinnon alle sijoitettuun kunnallisen urheiluohjaajan tehtävään. Karikko aloitti virassa, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa, tammikuussa 1938 ja eläköityi siitä vuonna 1969. Näinä vuosina Karikko myös järjesti Suomen armeijan jatkosodan aikaisia urheilukilpailuja, Karhumäen kisoja, sekä valmensi yleisurheilijoita Sveitsissä ollessaan virkavapaalla 1940-luvun lopussa.

Aikakauden urheiluvalmentajien tehtäväkenttä oli hyvin laaja. Urheilun tekniikkaan ja välineisiin liittyneen tietotaidon ohella heillä oli usein tärkeä rooli urheilun olosuhteiden kehittämisessä. Tämä heijastui myös Karikon toimintaan, ja Italiassa ollessaan hän suunnitteli urheilijoiden harjoittelun tueksi saunat Firenzeen ja Pisaan. Niistä riitti puhetta kotimaan lehdistössä.

Karikon kehitystyö näkyi myös Turun Urheilupuiston alakentän juoksuradassa, jota nimitettiin 1950-luvulla maailman nopeimmaksi. Tavanomaista hiilimurskaa joustavampi ja kestävämpi radan pinta syntyi, kun Karikko löysi ryyneiksi kuivunutta savea, johon hän yhdisti vetureiden koksipölyä. Sekoitus sidottiin jäteöljyllä.

Karikko teki merkittäviä ponnistuksia Turun urheiluelämän kehittämiseksi myös kilpaurheilun ulkopuolella. Nykyinen Karikonlenkki juontaa juurensa 1950-luvulle, jolloin hän alkoi pitää kaikelle kansalle avoimia sunnuntailenkkejä Urheilupuistossa.

Karikon huvilana tunnettu rakennus puolestaan nousi nykyiselle paikalleen jo 1920-luvun alussa, Turun urheiluelämän toisen merkkihenkilön, August Blombergin kodiksi. Hänen toinen vaimonsa, yhtä lailla urheilun saralla ansioitunut Lisie Blomberg (o.s. Nyström) asutti huvilaa aina vuoteen 1966 saakka. Karikon nimen käyttö huvilan yhteydessä vakiintui myöhempinä vuosikymmeninä.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 3.5.1934, nro 117, s. 2.

Kärkkäinen, Osmo. Keuruun Kisailijat sata vuotta. Keuruu: Keuruun Kisailijat 2014.

Lahtinen, Rauno & Laaksonen, Hannu. Kävely puistojen Turussa. Turku: Turkuseura, 2008.

Martiskainen, Seppo & Arponen, Antti O. Suomi voittoon – kansa liikkumaan: Suomen yleisurheilun 100 vuotta. Helsinki: Yleisurheilun tukisäätiö 2006.

1900-luku

Paljon melua rokista

Kommentoi

Rock and roll -musiikin saapuminen Suomeen vuonna 1956 ei jäänyt kotimaiselta medialta huomaamatta. Kuinka olisikaan, sillä sanomalehdet olivat jo ennakkoon itse luomassa kohua. Sen keskiöön joutui Turun konserttitalossa järjestetty Suomen ensimmäinen rock-konsertti.

Urheiluseura Pyrkivä (TUL) järjesti kaksi rock-konserttia maanantai-iltana 22.10. Niissä esiintyi Erik Lindströmin luotsaama jazz-yhtye. Ammattimuusikoista koostunut yhtye soitti pääosin jazzia kyseisenäkin iltana, tosin hieman räväkämmällä otteella.

Rock and roll alkoi 1950-luvun jälkipuoliskolla näkyä myös lasten ja nuorten pukeutumisessa. Kuvassa pelataan Kaisaa Tapulikadun nuorisotalon kerhossa Turussa vuonna 1956. Kuvalähde: Turun nuorisoasiainkeskus / Finna.

Mainonta ja lehtijutut rock-ilmiöstä aiheuttivat sen, että molemmat konsertit oli etukäteen myyty täyteen. Kello 19 alkaneen konsertin yleisö koostui 15–20-vuotiaista turkulaisista, jotka käyttäytyivät Ilta-Sanomien mukaan aluksi varsin rauhallisesti. Tunnelma kuitenkin muuttui pian, sillä itse orkesterinjohtaja valitteli yleisölle kuulijoiden passiivisuutta. Tämä aiheutti lehden mukaan ”sanoin kuvaamattoman metelin”. Jotkut uskaltautuivat jopa nousemaan tuolirivien yli päästäkseen lähemmäs esiintyjiä.

”Metelöinti” jatkui Ilta-Sanomien mukaan Konserttitalon edustalla ja lähistöllä siihen malliin, että poliisi pidätti toistakymmentä henkilöä. Suurin osa pidätetyistä kuitenkin päästettiin vapaiksi henkilötietojen varmistuksen jälkeen. Poliisi jäi valvomaan kello 21 alkaneen toisen konsertin päättymistä, mutta ylenmääräistä levottomuutta ei enää esiintynyt.

Konserttia kuvattiin monissa lehdissä värikkäästi. Vaasa-lehti kirjoitti, kuinka ”hurmiotilaan” joutuneita nuoria jouduttiin poistamaan ”villejä näytelmiä” sisältäneestä konsertista ”penkkiriveittäin”. Lehden mukaan vielä tiistai-iltana poliisit joutuivat kyyditsemään ”konsertin jälkimainingeissa eläneitä lättähattuja” poliisilaitokselle rauhoittumaan. Samana päivänä uutisoitiin, kuinka Turun poliisimestari oli määrännyt, että kaupungissa ei saa vastaisuudessa esittää rock and roll -musiikkia ”missään muodossa”. Konsertista aiheutuneiden vahinkojen kustannukset olivat 3.680 markkaa eli nykyrahassa 136 euroa. Korjauskulut lankesivat järjestäjien maksettavaksi.

Turun Päivälehti uutisoi turkulaisille opettajille 25.10. järjestetystä tilaisuudesta, jossa käsiteltiin myös alkuviikon kohukonserttia. Turun opettajayhdistyksen tilaisuuden teemana oli ”Kurinpito koulu- ja kasvatuskysymyksenä”, mikä houkutteli paikalle satakunta opettajaa. Tilaisuudessa todettiin, kuinka kohu oli pitkälti järjestäjien ja lehdistön itsensä tuottama, ”kun on kerrottu jo etukäteen miten muissa maissa on riehuttu”.

Aiemmin lokakuussa monet Suomen lehdet olivat kertoneet, kuinka United Pressin valokuvaaja oli Kööpenhaminassa antanut nuorille rahaa saadakseen heidät häiriköimään erään rock-elokuvan esityksen jälkeen. Esityksen jälkeen poliisi joutuikin hillitsemään mellakoita voimakeinoin. Yritteliäs valokuvaaja todettiin tuoreeltaan yllyttäjäksi, mutta joitakin rock-konsertteja kiellettiin tapahtuman seurauksena ainakin Tanskassa.

Turun kohukonsertti oli osa laajempaa rock-musiikin aaltoa Euroopassa syksyllä 1956. Tuolloin etusivun uutisissa seurattiin pääasiassa Unkarin kansannousua ja Suezin kriisiä, mutta myös rock sai palstatilaa monissa lehdissä.

Pertti Grönholm

Lähteet:

Lehtikuvaaja yritti provosoida mellakan. Helsingin Sanomat (United Press) 7.10.1956.

Rock’n’Roll aiheutti 3.680 mkn vahingot Turun konserttisalissa. Turun Päivälehti 31.10.1956.

Rock and Roll meteli eilen illalla Turussa. ”Musta Maija” korjasi saaliin. Ilta-Sanomat 23.10.1956.

Rock and roll toi hulinoita Turkuun. Vaasa 25.10.1956.

Turun opettajat: Koulun ja kodin on totutettava nuoriso kuriin ja käytökseen. Turun Päivälehti 26.10.1956.

Uusitorppa, Harri: Suomen ensimmäinen rockkonsertti 60 vuotta sitten päättyi ”älyttömään hulluteen”, ja ”rokkirollilaisten” tapahtumat kiellettiin. Helsingin Sanomat 21.10.2016. Päivitetty 21.10.2016.


1700-luku

Herman Spöring vanhemman mineraalikokoelma

Kommentoi

Herman Spöring istahti uupuneena mutta tyytyväisenä takaisin työpöytänsä ääreen. Hän oli juuri saattanut aloittelevan luonnontutkija Carolus Linnæuksen kotimatkalle Uppsalaan kestittyään häntä joitain päiviä sateisessa Turussa. Lopuksi hän oli vielä lainannut vähävaraiselle nuorukaiselle rahaa paluumatkaa varten. Oli lokakuu 1732.  

Georg Engelhardt Schröder: Herman Spöring vanhempi, 1756. http://libris.kb.se/bib/8205855

Spöring, joka oli toiminut vuodesta 1728 lähtien Turun Akatemian lääketieteen professorina, toivoi voineensa antaa inspiraatiota nuorelle opiskelijalle, olihan hän itsekin aikoinaan saanut paljon irti keskusteluista kokeneempien kollegojen kanssa. Tapaaminen olikin ollut kerrassaan miellyttävä. Spöring oli kehottanut Linnæusta hakeutumaan Alankomaihin, joka oli tärkeä luonnontieteen keskus. Hän oli myös esitellyt tälle simpukka- ja mineraalikokoelmaansa.

Spöring tiesi edustavansa vielä Isovihan ajoista toipuvassa Turussa uutta luonnontieteellistä ajattelua. Hänet oli valittu Suomen ensimmäisenä muodollisen yliopistokoulutuksen saaneena lääkärinä vain pari vuotta aikaisemmin jäseneksi samaan Uppsalan tiedeseuraan, joka oli rahoittanut myös Linnæuksen matkan. Turussa Spöring pyrki uudistamaan lääketieteen opetusta. Myös Akatemian rehtorina hän tulisi toimimaan kahdesti, ensin vuosina 1737–1738 ja myöhemmin vuosina 1746–1747.

Spöringiä pidettiin monilahjakkuutena, joka puhui useita kieliä. Kielitaidon ohella myös mineraalikokoelma oli tulosta vaikutteista, joille hän oli altistunut opiskellessaan Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Vastaavat kokoelmat ympäri 1700-luvun Eurooppaa kantoivat edelleen ajattelumalleja 1500- ja 1600-lukujen yksityiskokoelmista, kuriositeettikabineteista, joihin oli kerätty sekä luonnon että ihmisen muovaamia esineitä. Erityisesti Alankomaat oli tunnettu luonnontieteen ohella myös kuriositeettikaupan keskuksena jo yli sadan vuoden ajan.

Spöringin aikaan luonnontieteelliset näytteet olivatkin varastaneet pääroolin tieteessä teologisilta kirjoituksilta. Spöring keräsi opiskelijoidensa kanssa mineraalikokoelman, joka aloitti vuonna 1736 Turun Akatemian luonnontieteellisen kabinetin. Naturalie-kammaresta tulikin varsin mittava: esimerkiksi sen herbaariossa oli näytteitä parhaimmillaan 10 000 kasvilajista. Myös Spöringin kokoelma päätyi perinnöksi Akatemialle.

Mineraaleja. https://stockcake.com/

Myös Spöringin samannimiselle pojalle, joka syntyi Linnæuksen vierailun aikoihin, periytyi kiinnostus matkailuun. Spöring nuorempi sai mainetta osallistuttuaan James Cookin ensimmäiselle matkalle Tyynelle valtamerelle vuonna 1768. Toisaalta kivet liittyvät myös hänen tarinaansa: Aboa vetus Ars nova -museon muurissa voi yhä käydä ihailemassa Spöring nuoremman mukaan nimetyltä Tolaganlahden saarelta tuotua kiveä.

Kenties jotain tarttui Turun-vierailulta myös Linnæuksen ajatteluun. Linnæus, joka vuodesta 1762 tunnettiin nimellä Carl von Linné, oli kuin olikin siirtynyt heti matkansa jälkeen Alankomaihin. Vain kolme vuotta myöhemmin vuonna 1735 hän esitteli siellä kuuluisan taksonomiansa teoksessaan Systema naturæ. Kun Linnæus samassa työssä moittii Turun Akatemian kirjastoa “surkeaksi”, Spöringin mineraali- ja kivimuseota hän sen sijaan kehuu ”valikoimaltaan erinomaiseksi”.

Saara Penttinen

Lähteet:

Forsius, Arno: “Spöring, Herman Diedrich (1701–1747)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 9.10.2006. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002582 (Viitattu 2.10.2025)

Marjomaa Risto: “Spöring, Herman Dietrich (noin 1733–1771)”. Kansallisbiografia verkkojulkaisu, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 9.10.2006. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-008155 (Viitattu 2.10.2025)

Siukonen, Jyrki: Mies palavassa hatussa. Professori Johan Welinin maailma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2006.

Stén, Johan: Kulta-aika. Valistus ja luonnontieteet Turun Akatemiassa. Art House Oy, Helsinki 2021.