Turku oli 1800-luvun lopussa – ja on aina ollut – paitsi ihmisten myös eläinten, kuten kissojen, koirien ja hevosten tai hiirien ja rottien, kaupunki. Vapaana liikkuvia kissoja ja koiria oli siinä määrin, että kuvernööri antoi vuonna 1892 määräyksen, jonka mukaan koirien piti käyttää kuonokoppaa. Kissojen taas oli syytä pysytellä sisätiloissa, sillä ”muutoin ne saa edesvastauksetta tappaa”. Vapaana liikkuvat kissat ja koirat olivat riski tilanteessa, jossa vesikauhun leviämistä pelättiin.

Sanomalehtien ilmoitusosastoilla julkaistiin 1880-luvulla runsaasti etsintäkuulutuksia kadonneista kotieläimistä, varsinkin kissoista. Eerikinkatu 2:ssa sijainneessa kauppapuodissa asui siniharmaa kissa nimeltään Pikku. Sillä oli valkoinen rengas kaulalla, valkoinen rinta ja valkoiset käpälät. Samalla kadulla, numerossa 32, eleli musta Mirre, jonka toisessa silmässä oli valkoinen kehys. Vähä Hämeenkadulla puolestaan liikkuivat Misse ja Eko, jotka olivat melkein naapureita. Molemmat olivat vaaleankeltaisia tai kellertäviä. Eko-kissaa hoiti Emma-neiti, joka kuulutti rakasta lemmikkiään sanomalehden palstoilla.

Mutta millainen mahtoi olla Käsityöläiskadulla majaillut Hessu, joka päätti lähteä seikkailemaan marraskuussa 1887? Tai iäkäs sileänharmaa Mikko-kissa, joka näyttää karanneen kodistaan ensin vuonna 1884 ja uudelleen kolme vuotta myöhemmin? Minne katosivat Linnankadun Pekka kesäkuussa 1889 ja Humalistonkadun Mirkku joulukuussa 1893?

Kadonneita kissoja etsittiin usemmankin lehden voimin. Uudenmaankatu 19:ssä asuneella Olga W. Ihanderilla oli roteva harmaa Mirri-kissa, jolla oli tummia raitoja, mutta valkoiset käpälät sekä valkoinen rinta ja hännänpää. Ihander piti siirtomaa- ja ruokatavarakauppaa, ja varmaan monet asiakkaat olivat komean Mirrin nähneetkin. Ihanderin puoliso suutari Johan Gustaf oli menehtynyt äkillisesti elokuussa 1890, vain 29-vuotiaana, ja Olga jäi yksin poikansa kanssa. Lehtitietojen mukaan elämä ei ollut helppoa, sillä myöhemmin syksyllä leski jäi kiinni luvattomasta oluen myynnistä. Ja seuraavana kesänä katosi rakas Mirri-kissa. Epätoivoinen Ihander julkaisi ilmoitukset sekä Aurassa että Sanomia Turusta -lehdessä.

Arvoitukseksi jää, mitä Mirrille, Mikolle ja muille oman tiensä kulkijoille tapahtui. Turku näyttäytyy kadonneiden kissojen kaupunkina, ja samalla ilmoitukset paljastavat, miten paljon lemmikkejä oikeastaan oli. Kuvernöörin määräämä kissojen ”ulkonaliikkumiskielto” herätti levottomuutta, mutta se ei sulkenut kissoja koteihinsa tai estänyt niitä katoamasta. Lehti-ilmoituksilla lemmikkejä etsittiin yhtä uutterasti myös tulevina vuosikymmeninä.

Hannu Salmi

Lähteet:

Aura 2.8.1890, 3.6.1891.
”Kadonnut”, Sanomia Turusta 18.2.1882, 21.10.1884, 15.10.1887, 7.11.1887, 29.2.1888, 16.4.1888, 28.2.1889, 30.6.1889, 8.3.1890, 12.12.1890, 6.1.1891, 3.2.1891, 3.6.1891, 10.7.1891, 17.12.1891, 18.2.1891, 4.3.1892, 12.11.1892, 5.7.1892, 20.12.1892, 17.12.1893.
”Kadonnut kissa”, Turun Lehti 5.4.1884.
”Kissat ja koirat Turussa”, Aura 23.8.1892.
”Sakotettu”, Sanomia Turusta 29.11.1890.
Syrjämaa, Taina: ”Monilajinen kaupunkiyhteisö. Koiria, kissoja ja ihmisiä 1800- ja 1900-luvun vaihteen Uudessakaupungissa”, Historiallinen Aikakauskirja 2/2019, DOI: https://doi.org/10.54331/haik.140609