Avainsana-arkisto: liikenne

Kolmas kerta toden sanoo – Turku ja raitiotie, osa 1: Turun hevosraitiotie 1890–1892

Maanantaina 18. toukokuuta 2026 Turun kaupunginvaltuusto päätti, että Turkuun rakennetaan raitiotie. Toisin kuin Tampereella Turkuun rakennettava raitiotie ei tule olemaan ensimmäinen laatuaan: ensimmäistä kertaa Turussa sähköraitiotiellä pääsi matkustamaan jouluna 1908, ja sitä ennen Suomen ensimmäinen hevosraitiotie ehti liikennöidä Turussa 1890–1892. Raitiovaunut liikkuivat Turussa aina vuoteen 1972, jolloin tiet haluttiin vapauttaa vauhdilla kasvaneelle yksityisautoilulle. Turku voi siis pitää Suomen edelläkävijänä niin raitiovaunuliikennöinnissä, sen lopettamisessa kuin uudelleen käynnistämisessäkin. Raitiotiellä on sattunut sekä tapahtunut, ja se on ollut näkyvä osa kaupunkikuvaa, joten on hyvä tutustua hieman julkisen liikenteen ja Turun menneeseen yhteiseen matkaan samoilla kiskoilla. 

Kreivi August Armfeltilla oli lennokas idea: Turkuun tulisi saada hevosraitiotie. Nuoren kreivin vimma tarttui myös Turun kaupunginvaltuustoon, ja Turkuun alettiin rakentaa raitiotielinjoja heti samaisena vuonna 1889. Jos nyt Turkua on syytetty jahkailusta raitiotiepäätöksen kanssa, oli henki toinen 137 vuotta sitten: päätös eteni ”ennätyksellisen nopeasti” byrokratian rattaissa. Åbo Tidning kertoi 29.4.1890, että viisi ensimmäistä raitiovaunua oli matkalla Tukholmasta Turkuun. Vaunuihin mahtui lehden tietojen mukaan 17 ihmistä istumaan ja viisi seisomaan vaunun takaosaan. 

Turun hevosvetoinen raitiotie Turun Linnankadulla. Turun kaupunginmuseo.

Ei kulunutkaan kuin vajaa viikko, kun raitiovaunut lähtivät liikkeelle sunnuntaina 4.5.1890. Åbo Underrättelser kertoo raitiotien kuljettaneen ”luonnollisesti uteliaita” matkustajia täysin vaunuin aamusta iltaan. Matkaa pystyi taivaltamaan vain Kauppiaskadulta Varvintorille. Åbo Tidning kertoi ”kauniiden vaunujen” keränneen 2 100 matkustajaa 25 pennin hintaiselle kierrokselle ensimmäisenä päivänään lukuisten kadulle kerääntyneiden silmäparien tarkkaillessa. Hinta laskettiin 15 penniin jo viikon kuluttua, ja kuun loppuun mennessä tulivat myyntiin alennus- ja vuosiliput. 

Raitiotie ei osoittautunut kuitenkaan kannattavaksi, ja liikennöinti loppui lokakuussa 1892. Tuloja oli kyllä tullut lipuista, mutta menoja kertyi enemmän. Osakeyhtiö pyysi rahallista tukea kaupungilta joulukuussa 1892, mutta ei sitä saanut. Vaunut olivat Aura-lehden mukaan kulkeneet enimmäkseen tyhjillään kaksi viime vuotta. Tämä tosin on hieman ristiriitaista, jos lipputuloja on kuitenkin tullut budjetoidusti. Raitioteiden ympärillä oli maailmalla kuitenkin jo sähköä ilmassa: Aurassa uutisoitiin 23.4.1893 kaasukäyttöisen raitiovaunun keksityn Saksassa, ja kirjoittaja arveli sen olevan ratkaisu myös Turun kannattamattomalle raitiotielle. Uutta raitiotietä jouduttiin odottamaan kuitenkin seuraavalle vuosisadalle saakka.

Mikko Lähdesmäki

Lähteet:

Aura 16.12.1892 nro 293.

Aura 23.4.1893 nro 93.

Sirkiä, Hanna: Hyvästi ny sitt – Raitsikat: Turun raitiovaunuliikenteen lakkautus 1961–1972. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, 2003.

Åbo Tidning 12.5.1890 nro 127.

Åbo Tidning 29.4.1890 nro 114.

Åbo Tidning 5.5.1890 nro 120.

Åbo Underrättelser 5.5.1890 nro 120 .

Pyöräillään Turkuun!

Turussa on todistettavasti pyöräilty nyt jo 140 vuoden ajan, sillä yksi Suomen ensimmäisistä pyöräilyseuroista, Åbo velocipedklubb, perustettiin täällä vuonna 1886. Mutta miten monia ihmisiä onkaan kaikkien näiden vuosien aikana mahtanut saapua Turkuun pyörällä? Eniten tänne on epäilemättä pyöräilty aivan lähialueilta, niin töihin tai kouluun kuin ostoksille ja vierailuillekin. Mutta moni on polkenut Turkuun myös paljon kauempaa.

Suurimman osan 1900-lukua oli tavallista kulkea polkupyörällä tarvittaessa pitkiäkin matkoja. Oma äitini oli niinkin myöhään kuin 1970-luvun alussa pyöräillyt yhden päivän aikana kotoaan Säkylän Iso-Vimmasta Jopolla Turkuun ilmoittautuakseen kesäyliopistoon matematiikan kurssille. Lapsena tämä tuntui minusta uskomattomalta uroteolta. Vastaavista, mutta huomattavasti vanhemmista, reissuista on tallella runsaasti mainintoja museovirastossa, missä säilytetään vuonna 1971 tehdyn polkupyöräkyselyn vastauksia. Poimittakoon siis sieltä joitain muistoja pyöräilemisestä Turkuun.

Kuvassa pyöräilyleirille osallistuvat lapset pitävät juomataukoa matkalla Keravalta Turkuun heinäkuussa 1985. Kuva: Keravan museopalvelut.

Turussa opiskelevat taittoivat usein kymmeniä kilometrejä hiekkateitä koulukaupungin ja kodin välillä polkien. Kyselyn vastaajissa on vauraiden maalaisperheiden poikia, jotka kertoivat käyneensä 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana Turusta viikonloppuisin kotonaan esimerkiksi Mellilässä, Yläneellä ja Nousiaisissa. Polkupyörä oli niihin aikoihin kallis ja haluttu kulkuväline.

Vuonna 1911 syntynyt naispuolinen vastaaja muisteli saaneensa polkupyörän 1920-luvun alkupuolella siten, että kustansi itse puolet hinnasta keräämällä apilansiemeniä ja vanhemmat maksoivat loput. Hankkeessa auttoi isoveljen työpaikka turkulaisessa Merilän tehtaassa, joka oli perustettu vuonna 1904 Suomen ensimmäiseksi polkupyörätehtaaksi. Vastaaja kävi Turussa oppikoulua ja tarvitsi pyörää pistäytyäkseen kotonaan Liedossa. Hän muistelee pyörän olleen näillä matkoilla kuin lastattu kameli: molemmissa ohjaustangoissa oli suuri kassi ja tarakalla vielä perunasäkki. 

Polkupyörä ei silti ollut pelkästään hyötyä varten, vaan se oli myös tärkeä seuraelämän välikappale. Vuonna 1907 syntynyt vastaaja muisteli nuorten käyneen hänen kotipaikkakunnaltaan Huittisista tanssimassa jopa Turussa asti pyörällä. Piioilla ei pyöriä ollut, mutta he saattoivat saada kyydin jonkun nuoren miehen polkupyörän putken päällä.

Vuonna 1898 syntynyt maanviljelijän poika muisteli ensimmäisen maailmansodan aikana kotoaan 170 kilometrin päästä Turkuun tekemäänsä pyöräretkeä, jonka varrella hän muun muassa pysähtyi virkistämään itseään kestikievarissa Piikkiössä. Missään urheiluvaatteissa hän ei toki ollut matkalla, vaan villaisessa tweed-puvussa. Reissun ikimuistoisin hetki liittyikin pukuun ja ajan tieoloihin: 

”Muistan kun saavuin Turkuun, ja istuin Braahen puistossa, ihaillen tuomiokirkkoo, silmäni osuivat siniseen seviottipukuuni se olikin muuttunut harmaaksi. Hien kostuttamaan pukuun oli tarttunut hienoo hiekkaa ja pölyä, joka ei paljon lähtenyt ennen kun kuivui.”

Oletko sinä joskus pyöräillyt Turkuun kaukaa? Voit kertoa siitä kommenteissa.

Tiina Männistö-Funk

Lähteet:

Museoviraston keruuarkisto, Kysely 18, MV:K18.