Turussa on todistettavasti pyöräilty nyt jo 140 vuoden ajan, sillä yksi Suomen ensimmäisistä pyöräilyseuroista, Åbo velocipedklubb, perustettiin täällä vuonna 1886. Mutta miten monia ihmisiä onkaan kaikkien näiden vuosien aikana mahtanut saapua Turkuun pyörällä? Eniten tänne on epäilemättä pyöräilty aivan lähialueilta, niin töihin tai kouluun kuin ostoksille ja vierailuillekin. Mutta moni on polkenut Turkuun myös paljon kauempaa.

Suurimman osan 1900-lukua oli tavallista kulkea polkupyörällä tarvittaessa pitkiäkin matkoja. Oma äitini oli niinkin myöhään kuin 1970-luvun alussa pyöräillyt yhden päivän aikana kotoaan Säkylän Iso-Vimmasta Jopolla Turkuun ilmoittautuakseen kesäyliopistoon matematiikan kurssille. Lapsena tämä tuntui minusta uskomattomalta uroteolta. Vastaavista, mutta huomattavasti vanhemmista, reissuista on tallella runsaasti mainintoja museovirastossa, missä säilytetään vuonna 1971 tehdyn polkupyöräkyselyn vastauksia. Poimittakoon siis sieltä joitain muistoja pyöräilemisestä Turkuun.

Turussa opiskelevat taittoivat usein kymmeniä kilometrejä hiekkateitä koulukaupungin ja kodin välillä polkien. Kyselyn vastaajissa on vauraiden maalaisperheiden poikia, jotka kertoivat käyneensä 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikana Turusta viikonloppuisin kotonaan esimerkiksi Mellilässä, Yläneellä ja Nousiaisissa. Polkupyörä oli niihin aikoihin kallis ja haluttu kulkuväline.

Vuonna 1911 syntynyt naispuolinen vastaaja muisteli saaneensa polkupyörän 1920-luvun alkupuolella siten, että kustansi itse puolet hinnasta keräämällä apilansiemeniä ja vanhemmat maksoivat loput. Hankkeessa auttoi isoveljen työpaikka turkulaisessa Merilän tehtaassa, joka oli perustettu vuonna 1904 Suomen ensimmäiseksi polkupyörätehtaaksi. Vastaaja kävi Turussa oppikoulua ja tarvitsi pyörää pistäytyäkseen kotonaan Liedossa. Hän muistelee pyörän olleen näillä matkoilla kuin lastattu kameli: molemmissa ohjaustangoissa oli suuri kassi ja tarakalla vielä perunasäkki. 

Polkupyörä ei silti ollut pelkästään hyötyä varten, vaan se oli myös tärkeä seuraelämän välikappale. Vuonna 1907 syntynyt vastaaja muisteli nuorten käyneen hänen kotipaikkakunnaltaan Huittisista tanssimassa jopa Turussa asti pyörällä. Piioilla ei pyöriä ollut, mutta he saattoivat saada kyydin jonkun nuoren miehen polkupyörän putken päällä.

Vuonna 1898 syntynyt maanviljelijän poika muisteli ensimmäisen maailmansodan aikana kotoaan 170 kilometrin päästä Turkuun tekemäänsä pyöräretkeä, jonka varrella hän muun muassa pysähtyi virkistämään itseään kestikievarissa Piikkiössä. Missään urheiluvaatteissa hän ei toki ollut matkalla, vaan villaisessa tweed-puvussa. Reissun ikimuistoisin hetki liittyikin pukuun ja ajan tieoloihin: 

”Muistan kun saavuin Turkuun, ja istuin Braahen puistossa, ihaillen tuomiokirkkoo, silmäni osuivat siniseen seviottipukuuni se olikin muuttunut harmaaksi. Hien kostuttamaan pukuun oli tarttunut hienoo hiekkaa ja pölyä, joka ei paljon lähtenyt ennen kun kuivui.”

Oletko sinä joskus pyöräillyt Turkuun kaukaa? Voit kertoa siitä kommenteissa.

Tiina Männistö-Funk

Lähteet:

Museoviraston keruuarkisto, Kysely 18, MV:K18.