Avainsana-arkisto: näyttely

Kiinalais-afrikkalainen näyttely VPK-talolla lokakuussa 1911

Vapaapalokunnan talolla Eskelinkadulla avautui lokakuussa 1911 erikoinen näyttely. Se esitteli nimensä mukaisesti kiinalaista ja afrikkalaista esineistöä, jotka oli kerätty Suomen Lähetysseuran silloisella kahdella työalueella Hunanin maakunnassa Kaakkois-Kiinassa ja Owambon alueella nykyisessä Pohjois-Namibiassa.

Turkuun tuotu näyttely oli osa laajempaa näyttelykiertuetta, joka oli käynnistynyt saman vuoden helmikuussa Helsingistä ja päättyi Riihimäellä huhtikuussa 1912. Tässä välissä näyttely vieraili 15 paikkakunnalla ympäri Suomea. Se pystytettiin vaihtuviin tiloihin esimerkiksi kouluihin, rukoushuoneisiin ja raittiustaloille. Näyttelyä ei ollut alun perin suunniteltu kiertäväksi, mutta Helsingin näyttelyn osakseen saama suuri kiinnostus herätti ajatuksen näyttelykokonaisuuden kuljettamisesta muillekin paikkakunnille.

Turun Sanomien julkaisema kuva näyttelyn afrikkalaisosastolta (19.10.1911).

Näyttely toi kiinalais- ja afrikkalaisesineitä ensi kertaa suuren yleisön nähtäville Suomessa. Näyttelyn tarkoituksena oli informoida Lähetysseuran kristillistämistyöstä maailmalla ja vakuuttaa yleisö työn jatkamisen tarpeesta. Tämä johti erityisiin painotuksiin: näyttely pyrki esineiden avulla esittelemään suomalaisille vieraita kulttuureja mutta samalla myös korostamaan niissä havaitsemiaan muutostarpeita. Huomion kohteena olivat erityisesti paikalliset uskomukset ja rituaalit, joita pidettiin kummallisina, takapajuisina ja merkkeinä uskonnottomuudesta tai väärästä uskonnosta.

Turkulaislehdissä julkaistiin useaan otteeseen näyttelyä koskevia ilmoituksia. Toimittajat kävivät myös paikan päällä VPK-talolla ja kirjoittivat näyttelystä omia artikkeleitaan. Eräs Turun Sanomiin kirjoittanut henkilö kertoi viettäneensä näyttelyssä yli kaksi tuntia, mutta koki silti vasta piipahtaneensa, sillä nähtävää oli niin paljon. Turun Sanomat julkaisi myös kuvia näyttelytilasta.

Erland Sihvonen pukeutui näyttelykiertueen aikana kiinalaisasuun. Atelier Apollo. Suomen Lähetysseuran kuvakokoelma, Museovirasto.

Näyttelyn puuhamies, Kiinassa pitkään työskennellyt lähetystyöntekijä Erland Sihvonen, piti Turun vierailunsa aikana Akatemiatalon salissa esitelmän buddhalaisuuden saapumisesta Kiinaan. Sekä silloin että näyttelyä palokunnan talolla esitellessään hän esiintyi kiinalaisasuun pukeutuneena. Tämä herätti erityistä ihmetystä ja mielenkiintoa koko näyttelykiertueen ajan, epäilemättä myös turkulaisissa.

Leila Koivunen

Lähteet:

Koivunen, Leila: Terweisiä Kiinasta ja Afrikasta. Suomen Lähetysseuran näyttelytoiminta 1870–1930-luvuilla. Helsinki 2011.

Afrikalaisia kuvia kiinalais-afrikalaisesta näyttelystä. Turun Sanomat 24.10.1911. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1179649?page=5

Boman: Kiinalaisten ja afrikalaisten esineiden näyttely. Turun Sanomat 19.10.1911. 

Kuvia kiinalaisesta näyttelystä. Turun Sanomat 22.10.1911. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1179932?page=5