Turun tuomiokirkko on vuosisatojen ajan ollut naakkojen koti. Naakka on kulttuuriympäristöjen lintu, joka viihtyy rakennusten onkaloissa ja koloissa, vaikka se pesii myös lehti- ja sekametsissä. Se on vuosisatojen ajan elänyt kivikirkkojen ullakoilla ja torneissa. Tästä se on saanut myös nimet kirkhakkinen ja kirkherra.
Kun Nils Henrik Pinello saapui Turkuun 6. syyskuuta 1827, kaksi päivää onnettoman kaupunkipalon syttymisen jälkeen, hän kiinnitti jo Paimiossa huomiota suureen naakkaparveen. Pinello tulkitsi, että linnut olivat lähteneet ihmisten tapaan pakolaisiksi tuhoutuneesta kaupungista. Naakat löysivät varmaankin nopeasti uudelleen takaisin tuomiokirkolle, mutta Pinellon havainto kertoo, miten olennainen osa kaupunkiympäristöä nämä tummanpuhuvat varislinnut olivat.
Naakkojen suhde Turun paloon tuli esille myös vuonna 1936, kun Seura-lehti julkaisi kuvitteellisen haastattelun. Lehden toimittaja kertoi kömpineensä kirkontorniin tapaamaan kellonsoittajaa mutta olikin päätynyt jututtamaan tuomiokirkon naakkaa. Mukana haastattelussa oli kirkon virkailija, joka oli hyvin harmistunut siitä, miten paljon naakat likaavat tornia. Toimittajaa kiinnosti kuitenkin enemmän se, mitä naakalla oli kerrottavanaan, ja kysyi palon vaikutuksista. ”Pois paloivat nämä istuinortemme”, vastasi naakka runollisesti, ”sortuivat punahonkaiset salvokset, sulivat mahtavat malmikellot ja rapaantuivat jylhät kiviseinät.”
Naakat ovat olleet paitsi kulttuuriympäristön lintuja myös mitä mielikuvituksellisimpien tarinoiden kohteita. Kirjailija J. H. Erkko taltioi 1910-luvulla sadun kahdesta pojasta, jotka kiipesivät tuomiokirkon torniin ryöväämään naakan munia. Toinen piteli sisäpuolella lankkua tornin luukusta samaan aikaan, kun toinen meni ulkopuolelle lankun päälle kurottamaan pesälle. Juuri ratkaisevalla hetkellä syntyi kiistaa siitä, kuka saisi saaliin. Eipä aikaakaan, kun toinen toveri putosi lankulta: ”Mutta tällä osui olemaan lammasnahkaturkit yllänsä. Tuuli ne levitti siiviksi putoavalle. Ne kannattivat häntä ilmassa ja laskivat hänet hiljaa ja loukkaantumatta toiselle puolelle Aura-jokea.”
Tarinoita olisi kirjaksi asti, mutta nostan tähän vain kirjailija Rafael Hertzbergin novellin ”Turun tuomiokirkon aateliset naakat”. Tässä tarinassa naakat kertovat sanomaa kristinuskon varhaisvaiheista Suomessa. Linnut olivat seuranneet sivistyksen tuloa. Piispa Henrikin sormeakaan ei löytänyt korppi vaan tietysti naakka. Kirkherrojen ikiaikainen merkitys oli unohtunut, mutta ”tuleepa kerran kaupunkiimme kynänpyörittäjä, joka saattaa kaupunkilaisten tiedoksi kunniakkaan historiamme ja merkityksemme kulttuurisena kirkon jylhyyden omalaatuisena värittäjänä”.
Hannu Salmi
Kirjoitus perustuu Turun Sanomissa 23.12.2021 julkaistuun alioartikkeliin.
