Avainsana-arkisto: Maunu Tavast

1300-luku, 1400-luku

Birgitta tuomiokirkon laulukirjassa

Kommentoi

Pyhän Birgitan juhlapäivä 7. lokakuuta vakiintui 1300-luvun lopulla Turun hiippakunnan liturgiseen kalenteriin. Turun tuomiokirkossa – kuten jokaisessa seurakuntakirkossa – Birgitan juhlaan valmistautuminen alkoi aattopäivän vesperillä, illan rukoushetkellä ja seuraavilla laulun sanoilla:

Rosa rorans bonitatem,
Stella stillans claritatem,
Birgitta, vas gratie,
Rora celi pietatem,
Stilla vite puritatem
In vallem miserie.

(Sinä hyvyyttä pisaroiva ruusu, 
kirkkautta vihmova tähti, 
Birgitta, armon astia, 
pisaroi taivaan rakkautta, 
vihmo elämän puhtautta 
kurjuuden laaksoon)

Kaunis laulu, ”Sinä hyvyyttä pisaroiva ruusu”, vei kuulijan kohti seuraavan päivän suurta juhlaa. Laulun sanat voi ymmärtää kutsuna pyhimykselle, johon laulussa viitataan niin ruusuna, tähtenä kuin astianakin: hänen toivotaan olevan läsnä omassa juhlapäivässään samoin kuin seurakuntalaisten jokapäiväisessä elämässä.

Laulukirjan F.m. IV.156 folio 21r, Birgitan juhlan alku, De sancta Birgitta (punaisella). Kansalliskirjaston kokoelmat.

Birgitalle omistetut laulut ovat säilyneet keskiajan Suomesta katkelmina. Kenties jännittävin tällainen katkelma on laulukirja, joka tunnetaan Kansalliskirjaston kokoelmasta nimellä F.m. IV.156. Se pitää sisällään 24 säilynyttä pergamenttilehteä, mutta alun perin lehtiä on ollut paljon enemmän. Se on käsin kopioitu todennäköisesti vuosien 1460–1475 välissä ja se arvioidaan laadituksi Naantalin luostarissa olleessa kopiointipajassa. Käsikirjoitusfragmentissa on poikkeuksellisen laaja laulujen sarja Birgitalle. Yhtä juhlavasti Turun hiippakunnassa on juhlittu vain hiippakunnan suojeluspyhimystä Pyhää Henrikiä.

Käsikirjoitusta on tuskin koskaan kuitenkaan käytetty Naantalissa, koska birgittasisarilla oli aivan oma traditionsa Birgitan juhlille. Tarpeeksi osaavat laulajat, jotka saattoivat suoriutua pitkästä ja juhlavasta liturgisesta kaavasta, joka fragmenttiin on talletettu, löytyivät todennäköisesti Naantalin ohella vain Turun tuomiokirkosta. Näin on oletettavaa, että käsikirjoitus valmistettiin aikoinaan räätälöidysti tilaajan toiveita noudattaen Turun tuomiokirkossa sijainneelle Pyhän Birgitan, pyhän ristin ja kaikkien enkelten alttarille. Alttarin oli perustanut Turun piispa Maunu Tavast vuonna 1421 (alttarin perustamiseen liittyvä asiakirja, ks. Diplomatarium Fennicum, 1685: https://df.narc.fi/document/1685). Maunu Tavast ja muut lahjoittajat lahjoittivat alttarille myös varoja, jotka ovat mahdollistaneet tavallista juhlavamman liturgisen elämän; alttarilla ilmeisesti vietettiin messua viikon jokaisena päivänä. Kerran viikossa messu vietettiin vuorotellen Birgitan ja pyhien enkeleiden kunniaksi. Säilyneet asiakirjat eivät anna suoria määräyksiä Birgitan juhlasta, mutta näyttää siltä, että Birgitan juhlan aattona ja varsinaisen juhlapäivänä (tai mahdollisesti useina perättäisinä päivinä) alttarilla on vietetty sekä Birgitan messuja että rukoushetkiä. Kun muu tuomiokirkko on hiljentynyt, ovat Birgitalle omistetut ylistyslaulut edelleen kaikuneet sivukappelissa.

Marika Räsänen

Voit tutustua aiheeseen lisää:

Vuori, Hilkka-Liisa ja Marika Räsänen: ”Rosa rorans bonitatem -antifoni Turun hiippakunnan nuottikäsikirjoituksissa”, Pyhä Birgitta ja birgittalaisuus myöhäiskeskiajan Suomessa, toim. A-S. Hägglund & S. Lahti. SKS 2025, 183–221. Open Access: DOI-number 10.21435/ht.294

1400-luku

Manausta ja kadonneita kirjeitä tuomiokapitulissa

Kommentoi

Turun tuomiokapitulin arkkidiakoni Magnus Olai (Maunu Tavast, k. 1452) valittiin hiippakunnan piispaksi vuonna 1412. Piispuuskauden alku ei kuitenkaan ollut ihan ongelmaton. Hiippakuntatason päätöksen jälkeen piispaksi valitun electuksen tuli hankkia paavin siunaus valinnalleen. Tätä varten oli tapana hankkia kuninkaan suosituskirje. Uppsalan arkkihiippakunta oli maallisen hallinnon puolelta osa yhteispohjoismaista Kalmarin unionia ja tuolloin unionikuninkaana oli Eerik Pommerilainen (1382–1459). Magnuksella oli hyvät suhteet kuninkaaseen: hän oli Prahan opintojensa jälkeen työskennellyt Eerikin kansliassa useamman vuoden ennen siirtymistään Turun tuomiokapitulin jäseneksi. 

Kuninkaan suositus- ja suojelukirjeitä tarvittiin monessa tilanteessa. Kuvassa Suomen vanhin alkuperäisenä säilynyt asiakirja, kuningas Birgerin naisrauhakirje vuodelta 1316. Lähde: Wikipedia.

Ongelmia ei siis ennakoitu, kun Turun tuomiokirkon kaniikki Johannes Yölintu lähetettiin kuninkaan luo suosituskirjettä hakemaan. Matka sujuikin hyvin ja Johannes sai kirjeen. Kotimatkalla Turkuun hän kuitenkin hukkasi tämän kallisarvoisen dokumentin, eikä hän kehdannut palata kuninkaan luo pyytämään uutta kirjettä. Johannes turvautui ajan vakiintuneisiin ongelmaratkaisukeinoihin ja pyysi apuun eri pyhimyksiä – tuloksetta. Hätäpäissään Johannes lankesi jo hirvittäviin manauksiinkin. Lähteet eivät kerro, oliko kyseessä pikemmin nykymielessä sadattelu vai pahempaa: pyysikö hän kenties apuun yliluonnollisten voimien toista ääripäätä, demoneja kuten termi coniuraciones antaisi ymmärtää.

Tilanne ratkesi ja kirje löytyi vasta, kun Johannes ymmärsi pyytää apuun Linköpingin entistä piispaa Nicholausta. Tarinan sopiva päätepiste on, että muutama vuosi myöhemmin Magnus Olai toimi tämän Nicholauksen pyhimykseksi julistamisprosessissa komissaarina ja tutkittavien ihmeiden joukossa oli kuninkaan suosituskirjeen ihmeellinen löytyminen. Yksityiskohtaa manauksesta eivät tapauksesta todistaneet Turun tuomiokirkon kaniikit kuitenkaan kertoneen. Sitä ei siis löydy näistä paavillisista dokumenteista vaan ainoastaan tapauksesta kertovista maallisista asiakirjoista.

Sari Katajala-Peltomaa

Lähteet:

Diplomatarium Fennicum (=DF) https://df.narc.fi/ #1368

Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen: Pyhimys naapurissa – Kuinka uskoa elettiin ja koettiin keskiajan Suomessa. Helsinki: Gaudeamus 2026,

Lundén, Tryggve (toim.): Sankt Nicolaus’ av Linköping Kanonisationsprocess – Processus canonizacionis beati Nicolai Lincopensis. Tukholma: Bonniers 1963.

Palola, Ari-Pekka: Maunu Tavast ja Olavi Maununpoika – Turun piispat 1412–1460. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 178. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1997

1400-luku

Jumalan armosta hengellistä ravintoa

Kommentoi

Turun piispa Magnus Olai (Maunu Tavast, piispana 1412–1450) oli tyytymätön hiippakuntansa asukkaiden hartauden harjoittamisen tapoihin. Hiippakunnan esipaimenena hänen velvollisuutensa oli johdattaa heitä oikealle polulle uskon saralla. Niinpä hän kesäkuussa vuonna 1441 synodaalikonsiilissa vakuutti muut arkkihiippakunnan piispat anekirjeen tarpeellisuudesta. Kirjeessä huomioitiin, että suurten etäisyyksien ja vaikeakulkuisten teiden maassa kristityt eivät vierailleet kirkoissa niin useasti kuin olisi suotavaa; niinpä piispat rohkaisivat kaikki turkulaisia – niin kaupungin kuin hiippakunnankin asukkaita – vierailemaan Turun tuomiokirkossa ja muissa hiippakunnan seurakuntakirkoissa ja -kappeleissa. Näin he saisivat sielulleen Jumalan armosta hengellistä ravintoa.

Maunu Tavastin piispanvaakuna. Kuva: Wikimedia Commons.

Kirjeen lupaamien 40 päivän aneiden edellytyksenä oli aito syntien katumus ja ripittäytyminen. Aneiden tarkoitus oli ohjata kristittyjä oikealle polulle; aneet lyhentäisivät kiirastulessa kuoleman jälkeen kärsittyä aikaa. Ehtona oli lisäksi vierailla katedraalissa – tai muussa kirkossa – kirkon nimikkopyhimyksen juhlapäivänä tai kirkon vihkimispäivänä. Turun tuomiokirkko oli omistettu Pyhälle Henrikille, jonka reliikkien translaatio 18. kesäkuuta, päivää aiemmin vietettiin kirkon pyhittämisjuhlaa. Kirje onkin osaltaan tukenut tuomiokirkon kesäkuisia juhlallisuuksia. Turun tuomiokirkon toinen taivaallinen suojelija oli Neitsyt Maria. Kirje kehotti vierailemaan kirkoissa myös kaikkina Marian ja Jeesuksen juhlapäivinä. Aneet sai myös osallistumalla sunnuntaimessuun ja kuuntelemalla hartaasti saarnaa ja vierailemalla jokaisella kirkon pyhimysalttarilla. Tuomiokirkossa oli 1400-luvulla jopa useita kymmeniä eri pyhimyksille omistettuja alttareita.

Aneet saadakseen vierailijoiden tuli myös lausua Ave Maria -rukous. Ave Maria oli yksi keskiajan suosituimpia rukouksia ja maallikoiden oletettiin osaavan se. Samaisessa piispojen kokouksessa pappeja velvoitettiin lukemaan muun muassa Ave Maria -rukous kirkkokansalle joka sunnuntai äidinkielellä. ”Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi” lienee siis kuultu Turun tuomiokirkon seinien suojissa useasti. Vierailijoiden tuli lisäksi lahjoittaa kynttilöitä, koristeita, koruja, vaatteita, kirjoja, maljoja, liinoja, kankaita, rahaa, maata tai muuta tarpeellista kirkkojen ja alttarien ylläpitoon. Magnuksen tavoitteena lienee ollut maallikoiden opettamisen ja kirkon talouden kohentamisen ohella myös tuomiokirkon hartauselämän vilkastuttaminen. Aneiden saamisen ehtona mainittiin myös erilaiset juhlakulkueet, joita järjestettiin pyhimysten juhlapäivinä ja rukouspäivinä. Erikseen kehotettiin osallistumaan hautajaiskulkueisiin, kiertämään niiden mukana kirkkoa ja rukoilemaan vainajien sielun puolesta.

Kirjeen olivat allekirjoittaneet kaikki Uppsalan arkkihiippakunnan piispat, mutta he olivat ”taipuneet tähän päätökseen kunnioitetun veljen, Turun piispan Magnusin ja hänen kapitulinsa rukouksista ja pyynnöistä.” Perusteena päätökselleen piispat kirjoittivat, että he pitivät Jumalalle mieluisana ja hurskaana palveluksena rohkaista kristittyjä osallistumaan kirkonmenoihin, ylistämään Jumalaa ja tekemään muita hurskaita tekoja. Palkinnoksi he tarjosivat kristityille aneita ikään kuin houkuttelevina lahjoina.

Sari Katajala-Peltomaa

Lähteet:

DF 2390, 2393

Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen: Pyhimys Naapurissa – Kuinka uskoa elettiin ja koettiin keskiajan Suomessa (Gaudeamus 2026, tulossa)