Turun tuomiokirkon tuomiokapitulin arkinen työ keskeytyi – elettiin oletettavasti vuotta 1373 – sillä piispa Johannes Wesfalilla (piispana 1370–1385) oli julistettavaa. Tämä porvarissäätyinen ja turkulaislaistaustainen kirkonmies oli tarmokas uudistaja hiippakunnassaan, tarkastusmatkoillaan hän esimerkiksi uudisti verojen ja kymmenysten keräämistapoja. Sielunhoitoakin hän edisti sopeuttamalla katolisen kirkon tapoja suomalaiseen kontekstiin: harvaan asuttu maa ja kylmät, pimeät talvet vaativat omanlaisiaan ratkaisuja. Johannes hankki paavilta luvan messun viettämiseen kannettavalla alttarilla sekä ennen päivänkoittoa.
Nyt oli kuitenkin kyse jostain muusta kuin kirkon hallinnollisten asioiden hoidosta. Johanneksen tietoon oli tullut Kokemäen kirkkoherran Olavuksen kohtalo. Olavus oli kohtalon oikusta sokeutunut. Tämä oli tietysti ankara koettelemus kenelle tahansa, mutta kirkonmieheltä se vei myös elannon – kanoninen oikeuskin määräsi, ettei kirkonmiehillä saanut olla ruumiillisia vammoja. Olavus ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi onnettomuudessaan vaan hän oli pyytänyt hädässään apuun taivaallista välittäjää, Pyhää Birgittaa. Ruotsin Birgitta, aatelisrouva ja tunnettu mystikko, oli kuollut vuonna 1373 Roomassa. Häntä kunnioitettiin pyhänä jo hänen eläessään ja ihmeteot alkoivat heti hänen kuolemansa jälkeen. Seuraavana vuonna Birgitan pyhäinjäännökset siirrettiin Vadstenan luostariin, Ruotsiin. Uutiset Birgitan ihmeitätekevistä voimista olivat siis kulkeneet vauhdilla läpi kristikunnan Kokemäelle saakka.
Birgitta oli vastannut Olavuksen rukouksiin ja palauttanut hänen näkönsä. Tämän ihmeen piispa Johannes nyt julkisti – ja julisti – synodissaan tuomiokirkon kaniikeille. Näin Johannes osaltaan osallistui Birgitan pyhimysmaineen levittämiseen. Keskiajalla Birgitta olikin yksi suosituimmista pyhimyksistä Suomessa. Vastalahjaksi kokemastaan ihmeestä Olavus oli luvannut peräti kolme pyhiinvaellusmatkaa Vadstenaan. Ensimmäisellä toivioretkellä häntä saattoivat piispa Johannes ja Turun tuomiokirkon kaniikeista Ditmalus (ilmeisesti piispan veli Detmarus) sekä Jacobus. Birgittalaisveljet kirjasivat Olavuksen ihmeen ylös Vadstenassa ja lähettivät sen muiden ihmekertomusten mukana Roomaan paavin kuuriaan arvioitavaksi.
Sari Katajala-Peltomaa
Lähteet:
Acta et processus canonizacionis Beate Birgitte, toim. Isak Collijn. Samlingar utgivna av Svenska Fornskriftsällskapet. Ser. 2 Latinska skrifter. Band I. Uppsala. Almqvist & Wiksells boktryckeri 1924–1931, 142.
Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen: Pyhimyksen Naapurina. Eletty usko myöhäiskeskiajan Suomessa (Gaudeamus 2026, tulossa)
Palola, Ari-Pekka: Johannes Westfal. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 14.8.2025)
http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-000232