Miten kirjoittaa gradu?

Syksyllä 2017 naputin tämän yllä olevan kysymyksen useaan kertaan Googlen hakukoneeseen. Tällöin edessä oli omien yliopisto-opintojeni viimeinen suuri puristus, eli gradun saaminen valmiiksi. Tein graduni lapsenmurhatapausten oikeuskäsittelyistä 1600-luvun Länsi-Suomessa. Jälkikäteen ajateltuna gradun varsinaiseen kirjoittamiseen käytetty syksy oli ainakin itselleni mielettömän kehittävää, mutta samalla myös varsin tuskaista erityisesti niinä hetkinä, kun kirjoittaminen tuntui olevan umpikujassa ja tutkimuskysymykset hukassa. Jotain tästä syksystä kertokoon se, että syksyn aikana tutuiksi Googlen hakulauseiksi muodostuivat myös lauseet ”gradu ei valmistu ikinä” ja ”miten saada gradu valmiiksi nopeasti”. Valmiita ja täydellisiä ohjeita gradun kirjoittamiseen netistä ei toki ymmärrettävästi löytynyt, mutta hyviä konkreettisia neuvoja, jotka auttoivat gradun tekemisessä. Tällä kirjoituksella haluan vastaavasti jakaa muutamia itse hyväksi toteamiani vinkkejä, jotka voivat auttaa gradun parissa puurtaessa.

Tein itse oman graduprosessini suurimman virheen jo ennen varsinaisen kirjoittamisen aloitusta. Aloitin nimittäin oman graduni hahmottelun heti kandiseminaarin jälkeen, mikä osoittautui myöhemmin virheeksi. Periaatteessa varhainen aloitus voi olla hyvä idea. Omalla kohdallani tämä varhainen aloitus johti kuitenkin siihen, että ”tein” loppujen lopuksi gradua puolivillaisesti useamman vuoden ajan kaikkien muiden opintojen ja töiden ohella. Käytännössä edistystä gradussa ei ajanpuutteen takia juurikaan tapahtunut, mutta mielessä pyöri jatkuvasti ajatus siitä, että pitäisi tehdä gradua ja tästä seurannut huono omatunto. Varsinaisen kirjoitustyön alkaessa (joka loppujen lopuksi oli aika lyhyt puolen vuoden puristus) gradusta oli siis ehtinyt jo muodostua aikamoinen mörkö, jonka valmiiksi saaminen tuntui melkein mahdottomalta.

Näin jälkikäteen ajateltuna järkevämpää olisi ainakin omalla kohdallani ollut se, että olisin aloittanut gradun teon vasta huomattavasti myöhemmin, eli siinä vaiheessa, kun minulla oli aikaa keskittyä tekemiseen täysipäiväisesti. Jos olisin tehnyt niin, gradun teosta ei välttämättä olisi muodostunut niin massiivinen ja suurta luomistuskaa sisältänyt projekti. Aloittamalla gradun teon vasta silloin, kun on oikeasti aikaa täysipäiväisesti keskittyä siihen, välttää myös paljon turhaa työtä. Useat pitkät tauot tekemisessä aiheuttivat nimittäin ainakin itselläni sen, että ehdin usein unohtaa, mitä olin tekemässä ja kuka tutkija oli kirjoittanut mistäkin aiheesta.

Teutorin 24/7 tila paljastui hyväksi paikaksi kirjoittaa gradua ajankohdasta riippumatta. Kuva: Inga Hietaharju.

Seuraavaa neuvoa kuulee toisteltavan varsin usein eikä turhaan: muista pyytää apua. Gradun kirjoittaminen on suurilta osin yksinäistä puurtamista, mutta apua saa ja kannattaa pyytää tarvittaessa. Oman projektini kaikissa vaiheissa itselleni kullanarvoiseksi muodostui samaan tutkimusaiheeseen perehtynyt ohjaajani, joka neuvoi, kannusti ja ymmärsi ideani silloinkin, kun en itse vielä täysin osannut sanallisesti kertoa, mitä edes olin tekemässä. Kannustan siis rohkeasti kääntymään Suomen historian oppiaineen henkilökunnan ja tutkijoiden puoleen, sillä oppiaineesta löytyy todella osaavaa ja auttamishaluista väkeä. Haitaksi ei varmasti gradun teossa ole myöskään se, jos lähipiiristä löytyy joku henkilö, jolla voi vuorokauden ajasta riippumatta luetuttaa myös ne yön pikkutunteina kasaan raapaistut viritykset ennen eteenpäin lähettämistä. Ainakin itselleni oli helpottavaa tietää, että joku muu oli lukenut ja kommentoinut kirjoittamani tekstit, ennen kuin laitoin ne eteenpäin esimerkiksi graduseminaarissa käsiteltäväksi.

Gradu valmistuu vain kirjoittamalla, eli muista kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Tämä varsinainen kirjoittaminen kannattaa myös aloittaa aikaisessa vaiheessa, sillä se auttaa usein selkeyttämään myös omia ajatuksia. Ei kannata myöskään pyrkiä heti tuottamaan täydellistä ja valmista tekstiä, sillä tämä johtaa helposti siihen, että et saa kirjoitettua mitään mielestäsi kelvollista. Kannattaakin asettaa tavoitteeksi se, että saat edes jotakin kirjoitettua. Keskeneräistä tekstiä on huomattavasti helpompi muokata paremmaksi kuin aloittaa tyhjästä paperista. Kirjoittamista ei myöskään koskaan kannata lopettaa siinä vaiheessa, kun tekeminen tuntuu olevan jumissa. Tämä johtuu siitä, että työskentelyn jatkamisesta myöhemmin tulee turhan vaikeaa, kun tietää heti ensimmäiseksi vastassa olevan umpikujan. Itselleni toimivampi tapa olikin se, että pyrin lopettamaan kirjoittamisen silloin, kun kirjoittaminen sujui ja en olisi vielä malttanut lopettaa. Tällöin toimeen tarttuminen seuraavana päivänä oli huomattavasti helpompaa.

Ingan käyttämät kirjat lähdössä takaisin kirjastoon gradun palautuksen jälkeen. Kuva: Inga Hietaharju.

Nopeat liikkeet ovat ehkä näyttäviä, mutta eivät paras idea esimerkiksi pitkän gradupäivän jälkeen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun gradu ja omat energiavarastot rupeavat olemaan finaalissa, kannattaa olla tekemättä mitään äkillisiä suuria muutoksia esimerkiksi gradun rakenteeseen tai tutkimuskysymyksiin – vaikka sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta. Omalla kohdallani tällainen mahtava neronleimaus iski eräänä iltana, kun sivumääräsuosituksien yläraja alkoi gradua kirjoittaessa lähestyessä uhkaavasti. Sillä hetkellä tuntui hyvältä idealta rajata tutkimusaihetta vielä entisestään ja pudottaa useampi käsittelykappale kokonaan pois. Onneksi päätin kuitenkin miettiä asiaa vielä yön yli, jolloin kappaleet saivat jäädä. Näitä poistouhan alla olleita kappaleita ohjaaja luonnehti myöhemmin gradun selkeästi parhaimmiksi käsittelykappaleiksi.

Gradun kirjoittamisen alussa, lopussa ja keskivaiheessa kannattaa kuitenkin ennen kaikkea luottaa siihen, että kyllä se gradu vielä valmistuu. Sitä hetkeä odotellessa kannattaa myös pyrkiä nauttimaan siitä, että olet saanut loistavan mahdollisuuden perehtyä perusteellisesti juuri sinua kiinnostavaan tutkimusaiheeseen, jonka parissa työskentely saa parhaimmassa tapauksessa unohtamaan ajankulun kokonaan. Kaikkien pahojen umpikujienkin jälkeen myös itselleni koitti eräänä päivänä gradun valmistumisen jälkeen se hetki, jolloin huomasin, että en enää samaistunut kappaleeseen, jossa lauletaan kesken jääneen gradun polttamisesta kadulle.

 

Jutun kirjoittaja Inga Hietaharju on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. 

Tuplasti vaihtoon

Olen Sanna Oksanen ja aloitin Turussa opiskelut vuonna 2013. Ennen Turun yliopistoa opiskelin Jyväskylässä englantia pääaineena ja vaikka opiskelut siellä jäivät kesken, pieni kipinä kaikkeen Suomen rajojen ulkopuolelle jäi. Ajatus erityisesti ulkomailla opiskelusta jäivät mieleen hautumaan. Pidin välivuoden, asuin Berliinissä ja tiesin jo Turussa historian opiskelut aloittaessa, että haluaisin lähteä vaihtoon. Kolmantena opiskeluvuotena lähdinkin vuodeksi Saksaan Mainziin opiskelemaan historiaa. Tuo vuosi ulkomailla oli mielestäni juuri sitä kaikkea mitä kansainvälisen toimiston henkilökunta mainostaa ja jota melkein jokainen vaihdossa käynyt lupailee: Turkuun palatessa olin hieman eri ihminen, täynnä uusia kokemuksia, kielitaitoa ja ystäviä.

Turussa alkoi pitkä talvi ja nopeasti mielessä alkoi hautua uusi ajatus vaihdosta. Monelta unohtuu, että vaihto on mahdollista tehdä sekä kandi- että maisterivaiheessa, sillä molempiin asteisiin on laskettu 12kk Erasmus-apurahaa. Näin ollen on hyvin mahdollista lähteä vaihtoon kahdesti. Itsekään en suunnitellut toista vaihtoa, se oli pikemminkin spontaani päätös opiskeluvaihdon hakuajan lähestyessä. Koin että vaihto on sellainen mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää kahdesti. Onko helpompaa keinoa lähteä asumaan ulkomaille, kuin vaihto-opiskelu jolloin saa apurahat ja kaiken mahdollisen tuen sekä kotiyliopistosta ja ulkomailta? Onko luontevampaa tapaa päästä oikeaan arkeen ulkomailla ollessa lomailun sijaan, kuin luennoilla istuminen ja päivittäinen kiire, jossa on kuitenkin sitä jotain pikkuisen ekstraa, koska et ole kuitenkaan Suomessa vaan kaikki on hieman erilaista?

Mainzin Johannes Gutenbergin kampus. Kuva: Sanna Oksanen.

Mainziin hain humanistisen tiedekunnan vapailla paikoilla. Tämä paikka oli suositeltu erityisesti historian opiskelijoille, mikä näkyi erittäin korkeatasoisena opetuksena ja vaihto-opiskelijoiden hyvin huomioon ottamisessa. Vaikka olen Suomen historian opiskelija, sain hyvin opintoja Saksan historiasta hyväksi luettua opintoihini. Tein eräänlaisen sivuainepaketin näistä opinnoista, jotka kulkevat nyt nimellä ”Saksan historian kokonaisuus”. Eli vaikka et löytäisi täyttä vastaavuutta opinnoista ei kannata vaihdon mahdollisuutta jättää käyttämättä. Erityisesti historian laitoksella on suhtauduttu erittäin vastaanottavaisesti ja joustavasti vaihdon opintojen hyödyntämiseen. Kuten minulle sanottiin ennen ensimmäiseen vaihtoon lähtöä: opiskele kaikkea mikä kiinnostaa ja sitten kun tulet vaihdosta katsotaan, miten saadaan ne järkevästi tutkintoon laitettua. Saksan kielen kurssit jotka kävin Mainzissa, sain hyväksiluettua myös Turussa oleviin kieliopintoihini.

Wienin kansalliskirjasto. Kuva: Sanna Oksanen.

Wieniin hain yleisen valtio-opin paikalla. Tämä on taas toinen mahdollisuus, josta moni ei ehkä ole tietoinen, että vaihtoon voi hakea myös sivuaineen kautta. Olin lukenut valtio-opista jotenkuten perusopinnot ja koska tiesin että haluaisin lukea valtio-oppia luultavasti pidemmälle, päätin kokeilla kääntää tämänkin kiven. Ja sehän toimi! Eli älä epäröi hakea vaihtoon myös sivuaineen kautta, jos haluat pääaineesi sijaan opiskella sitä vaihdossa tai koet että siellä olisi sinua enemmän kiinnostavat vaihtopaikat. Humanistiset tieteet ovat yleensä avoimia aineita myös ulkomailla, joten itsekin pystyin opiskelemaan myös historiaa Wienissä. Wienin opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia. Turussa monet valtio-opin kurssit ovat pitkälti kirjatenttejä, erityisesti sivuaineopiskelijalle. Wienissä olen sen sijaan tehnyt monta seminaaria, joissa käsitellään asioita ryhmässä, luetaan, keskustellaan ja analysoidaan. Olen saanut apua akateemisen kirjoittamiseen. Lisäksi tein erittäin mielenkiintoisen historiankurssin kansanmurhista, jota oli opettamassa alansa huippuja Englannista.

Kaupunkin keskipiste Wienissä, Stephansdom. Kuva: Sanna Oksanen

Juuri tämä opiskelu erilaisessa ympäristössä, eri ympäristössä, eri opiskelumetodeilla ja materiaaleilla on vaihdon parasta antia. Vaikka Turussa on erittäin hyvää opetusta, on mukavaa vaihtelua kokeilla esimerkiksi täysin seminaaripohjaista opetusta, jossa professori antaa opetusvastuun opiskelijoille. Vaihdot voivat antaa myös inspiraatiota Suomen opintoihin, Saksassa opiskeltuani kansainvälisiä suhteita innostuin jatkamaan valtio-opin opintoja aikanaan. Lisäksi vaihdot voi hyödyntää jopa mahdollisuuksina kerätä aineistoa kandia tai gradua varten, jos haluaa hieman erilaisen lähdeaineiston.

Saksalaista opiskelija-asumista. Kuva: Sanna Oksanen.

Miten nämä kaksi vaihtoa ovat siis eronneet toisistaan? Koen että molemmat kokemukset olivat hyvin erilaisia ja niitä on vaikea verrata keskenään. Kannattaa miettiä ennen vaihtoon lähtöä mitä hakee. Ensimmäinen vaihtoni Saksassa, Mainzin pienemmässä, mutta sitäkin tiiviimmässä opiskelijakaupungissa oli niin kutsuttu Erasmus-kokemus isolla E:llä. Sain ison, tiiviin, värikkään joukon kansainvälisiä ihmisiä ympärilleni, kokeilimme kaikkea uutta, osallistuimme järjestettyihin mitä hauskempiin ja jännempiin retkiin, tapahtumiin ja toimintaan yhdessä. Tutustuimme Saksaan tämän joukon turvin ja loin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat edelleen vahvoja välimatkasta huolimatta. Kansainvälinen opiskelu ja siihen liittyvät byrokratian silmukat naurattivat ja itkettivät. Vuoden jälkeen koin valtavan kotiinpaluun stressin ja en enää meinannut sopeutua takaisin Suomeen.

Mainzin kuvankaunis vanhakaupunki.

Wien isona pääkaupunkina oli toisenlainen kokemus. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin tapahtumia, mutta kaupunki tarjosi itsessään niin paljon, että oman joukkoni kanssa tutustuimme kaupunkiin ja maahan omin päin. Koen että hiukan vanhempana ja pidemmällä opinnoissa sain juuri sen kokemuksen Wienistä minkä tarvitsin: näin millaista olisi, jos opiskelisin Wienissä ihan normaalisti, en ”vaihtarina”. Olin töissä, tutustuin paikallisiin ja minulla oli hiukan tylsempi arki ehkä kuin Saksassa, koska jouduin oikeasti opiskelemaan. Etsin graduun materiaalia. Nautin suurkaupungin vilskeestä ja muutaman hyvän kansainvälisen ja paikallisen ystävän seurasta. Kävimme oopperassa, nautimme kesäisestä Donau-kanaalin rannoista ja ilmaisista torstaista suurimpiin taidemuseoihin.

Oma ohjeeni olisi siis, että tee oma opiskelupolkusi. Joskus muutama mutka voi loppujen lopuksi olla hyvinkin palkitsevaa. Itselläni koen että juuri nämä kansainväliset opinnot ja kansainvälinen suuntaus, vaikka olen Suomen historian opiskelija, on vahvuuteni. Myös vaihdot voivat olla hyvin erilaisia, joten mieti etukäteen millaisen vaihdon haluat. Vaihdot antavat mahdollisuuden tulla osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöä ja kasvattaa eräänlaista kansainvälistä osaamista. Yleensä kuusi kuukautta vaihdossa kehittää sinua opiskelijana ja ihmisenä enemmän kuin pidempi aika Suomessa tutun arjen parissa. Ja tähän arkeen on hyvä palata monia kokemuksia rikkaampana (ja eräänlaisen ikuisen kaukokaipuun kanssa)!

 

Jutun kirjoittaja Sanna Oksanen on kuudennen vuoden Suomen historian opiskelija.

Suomen historian kesäharjoittelija Tanja Laimi kävi vierailemassa Sannan luona Wienissä. Kuva: Sanna Oksanen.
Kuva: Sanna Oksanen

 

 

 

 

Historian hellässä huomassa

Historia oli vahva ennakkosuosikki, kun aloin lukiossa pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Harkitsin myös muutamia muitakin vaihtoehtoja. Melko nopeasti kuitenkin totesin, että historia on oikea vaihtoehto minulle. Olihan se kiinnostanut jo lapsesta lähtien. Pidin lähes itsestäänselvyytenä hakea ensisijaisesti Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin, jonka kadut ja rakennukset ovat täynnä historiaa. Lukionikin olin jo käynyt Turussa, joten tiesin viihtyväni täällä. Tärkeä Turkua puoltava seikka oli myös se, että täällä voi lukea pääaineena Suomen historiaa.

Suomi näyttäytyy usein syrjäisenä ja merkityksettömänä paikkana, jolla ei ole ollut juuri minkäänlaista vaikutusta historian suuriin tapahtumiin. Moni saattaa tästä syystä ajatella Suomen historian olevan tylsää ja pitkäveteistä. Minä en. Suomen sijainti Euroopan laidalla, kylmä ilmasto ja harva asutus ovat tehneet Suomen historiasta melko poikkeuksellista. Osana Eurooppaa Suomi on kokenut monet samat ilmiöt ja suuntaukset kuin muutkin Euroopan maat. Suomen olosuhteet ovat kuitenkin usein muokanneet niitä hieman omaan suuntaansa, jolloin yleiseurooppalaisista ilmiöistä on syntynyt suomalainen versio. Eivätkä Suomi ja suomalaiset maailmankaan kannalta täysin merkityksettömiä ole olleet. Suomalaiset ovat olleet mukana niin 30-vuotisessa sodassa kuin löytöretkilläkin ja monessa muussa niiden väliltä.

Suomen historian, kuten muidenkin historia-aineiden, opiskelu yliopistossa on melko erilaista, mitä se peruskoulussa ja lukiossa on. Yliopistossa ei niinkään keskitytä historian tapahtumiin, sotiin ja suurmiehiin, vaan ennemmin arjen ja yhteiskunnan historiaan ja ilmiöihin. Koska historia on niin laaja aihealue, ja on täysin mahdotonta mahduttaa kaikkea olemassa olevaa historiatietoutta yhden ihmisen päähän, keskitytään historian opinnoissa paljon historian tutkimiseen ja sen ymmärtämiseen. Ainakin ensimmäisenä vuotena opinnoissa nousi jatkuvasti esille lähteiden merkitys. Tärkeää on oppia lähdekritiikkiä, eli arvioimaan lähteen luotettavuutta, sekä tietysti tulkitsemaan itse lähdettä. Käyttämällä lähteitään hyvin ja oikein historioitsija pyrkii aina vain lähemmäs täydellistä ja vääristymätöntä totuutta, jonka saavuttamisen hän tietää kuitenkin olevan mahdotonta.

Opiskelu saattaa toisinaan käydä raskaaksi omistautuneimmallekin opiskelijalle. Onneksi tällöin on apua saatavilla vilkkaasta opiskelijaelämästä, joka tuo erinomaista vastapainoa tenttikirjojen lukemiselle ja esseiden kirjoittamiselle. Yliopistolla on tarjota monipuolista järjestötoimintaa. Esimerkiksi ainejärjestöt, harrastejärjestöt ja osakunnat tarjoavat toimintaa laidasta laitaan, joten jokaiselle löytyy varmasti porukka, jonka toiminnassa viihtyy. Itselleni yksi järjestö on kuitenkin noussut ylitse muiden, nimittäin kulttuurihistorian, Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry, jonka jäseniksi ovat kaikki historian opiskelijat tervetulleita. Kritiikki järjestää monia erilaisia tapahtumia, kuten sitsejä, liikuntatapahtumia, ekskursioita, peli-iltoja, opiskelijabileitä ja paljon muuta. Itse olen pitänyt Kritiikin toiminnasta niin, että päätin lähteä mukaan Kritiikin hallitukseen, jossa toimin tämän vuoden yhtenä tapahtumavastaavista. Päävastuualueenani on ollut liikuntatapahtumien järjestäminen. Niihin on kuulunut muun muassa viikoittainen liikuntavuoro, sekä keväällä pidetty humanistisähly ja perinteinen pesäpallo-ottelu P-klubia (poliittisen historian ja yleisen valtio-opin ainejärjestö) vastaan, joista molemmista Kritiikki selviytyi voittajana. Kaiken kaikkiaan yliopisto-opiskelu on hieno työn ja vapaa-ajan yhdistelmä, joka tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin.

 

Jutun kirjoittaja Sakari Salokannel on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n tapahtumavastaavana. 

Kuva: Sakari Salokannel

Ajatuksia yliopisto-opiskelusta, vanhalta opiskelijalta uusille

Lukuvuosi lähtee kohta taas käyntiin, mutta sitä ennen toivotamme uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistolle tuutoroinnin ja yhteisten tapahtumien avulla. Meistä jokainen muistaa, miten jännittävää aikaa nämä ensimmäiset päivät yliopistolla olivat. Se oli pelonsekaista jännityksen ja odotuksen aikaa, johon liittyi myös jonkinlaista huolta siitä, mitä yliopistoelämä tuo tullessaan. On aina hyvä tiedostaa, että kaikki mikä on uutta syksyn alussa uudelle opiskelijalle, on myös ollut uutta kaikille edeltävinä vuosina opiskelunsa aloittaneille. On myös hyvä muistaa, että kaikki ovat selviytyneet omalla tavallaan yliopiston viidakossa.

Lähes kaikki ajattelevat ennen yliopiston alkua suorittavansa opiskelunsa tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Välillä elämää ei kuitenkaan voi suunnitella ja vanhat suunnitelmat saavat muotoutua uudenlaisiksi. Turun yliopistossa sinulla on opiskeluoikeus seitsemäksi vuodeksi ennen kuin lisäopiskeluaikaa tarvitsee anoa. Opiskeluvuosia (sekä niiden vähyyttä tai runsautta) ei tulisikaan koskaan hävetä. Sinä olet täällä itseäsi ja omaa tulevaisuuttasi varten ja olet tervetullut suorittamaan opintosi sinulle sopivalla tavalla, sinulle sopivaan tahtiin.

Toinen asia, mikä monia askarruttaa, on Kela ja nykyisin paljon tapetilla olleet tulorajat. Päätoimisena opiskelijana tulet luultavasti nostamaan opintotukea ja omat tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit opintotukea nostaa. Tämä vuosituloraja määrittyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta olet nostanut opintotukea kalenterivuoden aikana. Välillä harmaita hiuksia aiheuttaa se, että sinun pitää itse tarkkailla vuositulorajaasi. Toisaalta, sen voi myös tarkistaa Kelan nettisivujen kautta, jolloin voi ennaltaehkäistä tästäkin aiheutuvaa stressiä. Monet opiskelevatkin töiden ohella, mutta kaikki eivät siihen pysty. Moni myös huomaa sen vasta töissä ollessaan, ettei aika enää riitäkään halutulla tavalla opiskeluun ja se on ok. Me olemme kaikki erilaisia, ja oman tapansa elää opiskelujen kanssa löytääkin yleensä vasta kokeilemalla.

Opiskelijaelämää saattaa myös helpottaa opintolainan nostaminen, vaikka laina voi kuulostaa nuorella iällä suhteellisen uhkaavalta sanalta, johon sisältyy iso vastuu. Mutta toisaalta kun nautit yliopistossa akateemisesta vapaudesta, sinulla on myös aina taustalla vastuu opiskeluistasi myös sinua itseäsi varten. Kela on myös asettanut tällaisen porkkanan kepin päähän: jos nostat opintolainaa ja suoritat tutkintosi määräajassa, voit saada opintolainahyvityksen. Tällöin Kela maksaa osan lainastasi.

Mikään ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän pelottavaa uudessa elämäntilanteessa yliopisto-opiskelijana. Kaikkeen on yleensä saatavilla apua, oli se sitten lähellä tai kaukana. Ikinä ei saisi hävetä tai pelätä pyytää apua. Yliopisto tarjoaa esimerkiksi ainejärjestöjen kautta hyvin vahvan tukiverkoston, mutta avainsana on uskallus. Uskalla olla oma itsesi, uskalla tutustua uusin ihmisiin ja ottaa uudet tilanteet vastaan. Ota myös toiset ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat: opiskelijoina, tovereina, nuorina ja vanhoina. Jokainen meistä on joko löytänyt oman paikkansa tai on vielä tällä seikkailulla etsimässä sitä täällä Turussa, Suomen yhdessä vanhimmista kaupungeista, yliopisto-opiskelujen viidakossa. Kuten Samuli Putro laulaa:

Kun arki on taipuva itseään toistamaan, keksikää poikkeuksia
Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia
Kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia
Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta
– Älkää unohtako toisianne

Jutun kirjoittaja Senna (Jenna) Levonen on kuudennen vuoden kulttuurihistorian opiskelija. Hän toimii vuonna 2018 historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:nsosiaalipoliittisena vastaavana. 

Senna kuumaa kesää viettämässä jokivarrassa koti-Turussa. Kuva: Senna Levonen