Kenttäasema täynnä tarinoita

Avainsana: Saaristomeri (Page 3 of 4)

Saaristomeri-seminaari

Itämeren ja Saaristomeren suurimpia ja näkyvimpiä ympäristöongelmia on meriveden rehevöityminen. Rehevöitymistä aiheuttavat  typpi- ja fosforiravinteiden lisääntynyt määrä. Maataloudesta, teollisuudesta, haja-asutuksesta, metsätaloudesta ja kalankasvatuksesta peräisin olevat ravinnepäästöt ruokkivat levien ja suurvesikasvien kasvua vedessä. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen, rantojen limoittuminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen.

Mikä on Saaristomeren tämänhetkinen tila ja mitä rehevöitymisongelmalle voidaan tehdä? Siitä keskustellaan Turun yliopiston järjestämässä Saaristomeri-seminaarissa. Tapahtuma järjestetään perjantaina 1.12.2017 klo 14:00 alkaen Turun  yliopiston Publicum rakennuksessa (Assistentinkatu 7) Mauno Koivisto-salissa (entiseltä nimeltään Pub1-sali) (1 krs.). Seminaari on suomenkielinen, kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma.

Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan!

 

Seminaariohjelma pdf-tiedostona.

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Seilin saaren itäosassa, Lemberginlahden reunalla sijaitsevan linjamerkin päältä löytyy tekopesä, jossa pesii kuuluisuudestaan autuaan tietämätön sääksipari. Haukkojen heimoon (Accipitridae) kuuluvien kalasääskien eli sääksien (Pandion haliaetus) pesintää on seurattu reaaliaikaisesti jo vuodesta 2006 lähtien. Kamera pystytettiin Seiliin Turun ammattikorkeakoulun toimesta, osana NatureIT ja myöhemmin Saaristomeri.info ja BalticSeaNow-hankkeita. Vuodesta 2015 lähtien Saaristomeren tutkimuslaitos on osallistunut kuvayhteyksien tarjontaan ja lintujen pesintää on voinut seurata Saaristomeri.utu.fi sivustolta, jossa on myös nähtävissä Seilin vedenlaadun seuranta-, sää- ja sinileväaseman tietoja. Viime vuodesta lähtien livekuvan lisäksi on ollut mahdollista myös kuunnella lintujen ääntelyä.

Kuten muut sääksikamerat Suomessa ja Euroopassa, myös Seilin kameraseuranta on alusta lähtien ollut hyvin suosittu ja kalasääskien pesintää on seurannut parhaimmillaan jopa miljoonayleisö. Sääksikamerasivuston kommenttiosioissa ja sääksikameroihin keskittyvissä foorumeissa katsojat elävät tiiviisti mukana sääksien pesimäpuuhissa ja linnunpoikasten kasvussa aina lintujen etelään muuttoon asti ja sen jälkeenkin. Sääksikamera on toiminnassa ympärivuoden. Talvisin kamerasta voi seurata saariston vaihtelevaa säätä ja satunnaisesti myös muiden lintulajien kuten merikotkien, varisten ja korppien touhuja.

Tällä hetkellä pesällä on hiljaista, kaiuttimissa ulvoo vain tuuli. Sääksikoiras Vasuri ja vanhimmat poikaset, epävirallisilta nimiltään Pomo ja Kakkonen, aloittivat syysmuuttonsa kohti Afrikkaa jo elokuussa. Vuosi oli sääksiparille dramaattinen, Vasurin pitkäaikaista kumppania Tildaa ei enää kesäkuun jälkeen havaittu pesällä. Sääksipari oli pesinyt Seilissä jo vuodesta 2011 lähtien. Sitä ennen linjamerkin päällä pesivät muun muassa Tapaniksi ja Liisaksi ristitty sääksipariskunta.

Sääkset aloittavat pesintänsä yleensä huhtikuussa. Sääksen pesä on sammalilla, turpeilla, jäkälillä ja oljilla sisustettu suuri risulinna, joka sijaitsee puun latvassa, merimerkissä tai kolmiomittaustornissa. Pesimäpaikan valinnan kannalta ratkaisevaa on saalistusvesien rauhallisuus ja läheisyys sekä sopivan tukevalatvaisen pesäpuun löytyminen. Lajin suosimat vanhat, tasalatvuiset männnyt ovat metsätalouden tehostuessa vähentyneet ja sopivien pesäpuiden puuttuminen on ollut suuri uhka sääksikannoille, ympäristömyrkkyjen ja muutonaikaisen vainon lisäksi – sääksikantojen maailmanlaajuinen romahdus tiedostettiin jo 1960-luvun lopussa. Tekopesien ahkeran rakentamisen, vainon vähenemisen ja myrkkykuorman keventymisen vuoksi Suomen sääksikannan kehitys on kuitenkin viime vuosikymmenien aikana ollut suotuisa. Suomessa pesii tällä hetkellä arviolta noin 1300 sääksiparia, pesimäkanta on 3. suurin Euroopassa.

Huhtikuun lopulta alkaen sääkset munivat 1-4 munaa. Tilda ja Vasuri saivat tänä keväänä 3 poikasta, jotka rengastettiin kesäkuussa hautomisen loputtua. Tildan katoamisen jälkeen todellista luonnon perhedraamaa koettiin uudestaan heinäkuussa kun ravintokilpailun seurauksena poikueen kuopus pudotettiin pesältä alas kohtalokkain seurauksin. Tällainen käytös (engl. siblicide) on suhteellisen yleistä linnuilla etenkin tilanteissa joissa resursseja kuten ravintoa on rajoitettu määrä. Kuten tässäkin tapauksessa, poikasten aggressiivinen käytös kohdistuu yleensä poikueen nuorimpaan ja sen on havaittu muun muassa parantavan jäljelle jääneiden poikasten selviytymistä (lisätietoja ilmiöstä englanniksi esim. Mock et al. 1990).

Ensi keväänä, sääksien palatessa maalis-huhtikuussa, jännitysnäytelmä jatkuu ja nähtäväksi jää ketkä pesivät tekopesällä jatkossa – palaako Vasuri takaisin vai tavataanko pesällä kenties täysin uusi sääksipari?

Lähteitä ja lisätietoa:

Edit: tekstistä korjattu virheellinen vuosiluku

Seilin luontoympäristöt osa 1.

Tervetuloa virtuaalimatkalle Seilin kerrokselliseen ja mosaiikkimaiseen ympäristöön. Tässä juttusarjassa kokoamme yhteen Seilin luontoon liittyvää tietoa keskittyen sen vähemmän tunnetuihin erityispiirteisiin. Nyt ensimmäisessä osassa kerromme yleisesti saarella tavattavista luontoympäristöistä. Tulevissa osissa syvennymme saaren ympäristönsuojelu- ja ennallistamistoimiin, inventointityöhön ja uhanalaiseen lajistoon. Ota siis vinkit talteen ja ensi kerralla saareen saapuessasi katso maisemia uusin silmin!

Näkymä Fodgebyn päärakennukselta Lemberginlahdelle.

Seilin luonto edustaa monipuolista ja vaihtelevaa välisaaristoluontoa, joka tarjoaa saarella matkailevalle monenlaisia luontokokemuksia. Maisemalle on leimallista viimeistään uuden ajan alussa syntynyt talonpoikaisasutus, jota seurasi 1600-luvulta 1960-luvulle jatkunut hospitaali- ja mielisairaalatoiminta.

Oman erityispiirteensä ympäristöön on jättänyt myös lähihistoria. Sairaalan suljettua 1962 jaettiin maa- ja vesialueet rakennuksineen Turun yliopiston, maa- ja metsätalousministeriön alaisen Metsäntutkimuslaitosken (Metla) ja muinaistieteellisen toimikunnan kesken. Jakomenettelyn myötä Seilin metsäalueet liitettiin osaksi Metlan Solbölen tutkimusaluetta ja entisille niityille ja pelloille istutettiin useita Suomelle vieraita puulaleja, joista osa kasvaa Seilissä edelleen.

Seilin valtiomaat olivat Metlan hallinnassa aina vuoteen 1995, jolloin hallinta siirtyi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluille liitettäväksi osaksi Saaristomeren kansallispuistoon omana kokonaisuutenaan ja tieteellistä tutkimusta varten suojeltuna alueena. Nykyisin saari kuuluu myös Natura 2000-alueeseen, rantojensuojeluohjelmaan ja luetaan osaksi valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Myös alueen rakennukset ovat suojeltuja ja kiinteät muinaisjäännökset muinaismuistolain rauhoittamia. Saaren ympäristöjä hoidetaan ja ennallistetaan luonnon ja kulttuuriperinnön monimuotoisuutta suojellen.

Kierros Seilin rikkaisiin ja omintakeisiin ympäristöihin

Yhteysaluslaiturilta Fodgebyn päärakennuksen (Valkoisen talon) nurkille saavuttaessa vastassa olevat maisemat ovat rakennetun kulttuuriympäristön, niittyjen ja peltojen luonnehtimia. Saaren keskiosissa kulkiessa ympäristössä näkyy hyvin saaren historia – Seili on perinteisesti ollut laidunnettu. Kuten muuallakin Saaristomerellä, oli laidunkäyttö täälläkin avointa, karja kulki vapaasti saarella. Vain pihapiirit ja viljelmät oli aidattu jottei karja pääsisi niihin käsiksi. Laiduntaminen jatkui perinteisen kaltaisena aina 1990-luvulle. Noin kahdenkymmenen lampaan katrasta laidunnettiin ympäri saarta (Mikkola 1993).

Professori Mikko Niemen lampaat laidunsivat Seilissä vapaasti 1990-luvulla. Kuva päärakennuksen sisäpihalta.

Vuodesta 2013 lähtien Seilissä on jälleen laidunnettu. Laidunnus aloitettiin osana Metsähallituksen ympäristönhoitosuunnitelmaa, jossa maisema pyritään pitämään 1800-luvun tasolla.

Seilin niityillä ja muilla perinnemaisemilla kasvaa paikoin rauhoitettua peltomaitikkaa (Melampyrum arvense). Tämä aikaisemmin kiusallinen peltorikkaruoho hävisi viljelysmailta olet viljelytapojen muututtua. Maankäytön muutosten takia muutkin kasvupaikat ovat Suomessa ja myös muualla Pohjoismaissa käyneet vähiin. Peltomaitikan viimeiset pysyvät kasvupaikat Suomessa löytyvät lounaissaaristosta Nauvosta ja Ahvenanmaalta.

Tarkkasilmäinen voi havainnoida saaren keskiosissa ja vanhan mielisairaalarakennuksen eli päärakennuksen ympäristössä vanhan kulttuurin seuralaiskasveja, kuten vadelmaa (Rubus idaeus), ukkomansikkaa (Fragaria moschata), suopayrttiä (Saponaria officinalis), juhannusruusua (Rosa spinosissima) ja luumu- ja kirsikkapuita, joiden runsaus kielii Seilin pitkästä asutushistoriasta. Päärakennuksen pohjoispuolella on 1800-luvulla sijainnut kokonainen sairaalan käytössä ollut puisto- ja hyötykasvipuutarha.

Entisen puisto- ja hyötykasvipuutarhan kallioisesta rinteestä erottuu kiviaidan jäännös ja mahdollinen porttirakenne. Tulevaisuudessa kävijöiden on mahdollista sukeltaa käsinkosketeltavasti tähän 1800-luvun maisemaan, sillä suunnitelmissa on ennallistaa alue vanhaan loistoonsa yhdessä Biodiversiteettiyksikön muiden yksiköiden ja saaren muiden toimijoiden kanssa. Kuvat: Mikko Helminen  2012/Seilin arkeologia hanke.

Saaren keskeltä eteläosiin siirryttäessä muuttuvat näkymät saaristolaisittain pienpiirteisiksi. Laaksoissa ja rinteiden alaosissa luonto on rehevää. Lehtoja on paljon. Metsälehmus (Tilia cordata) ja pähkinäpensas (Corylus avellana) esiintyvät verrattain runsaina. Myös tammia (Quercus robur) on harvakseen muutamassa paikassa – Nauvon saaristo sijaitsee tammivyöhykkeellä toisin kuin muu Suomi. Kedoilta ja rantaniityiltä tapaa vaateliaita niittykasveja, jotka hyötyvät laidunkäytöstä.

Seilin eteläosien rehevää pähkinäpensaslehtoa.

Kirkkoniemeen kulkiessa, ennen kirkkoa, vastassa on maantieteellisesti merkittävä erityiskohde, saarelle harvinaiset avoimet hiekka-alueet ja niin kutsuttu tombolo-muodostelma, joka on muodostunut paikalleen aallokon ja maankohoamisen yhteisvaikutuksesta. Tämä maakangas yhdistää Seilin pääsaareen kirkkoniemeen.

Näkymä  tombolo-muodostelman yli museokirkolle päin. Vielä 1800-luvun puolessa välissä tässä kohden virtasi meri. Kuva: Milla Aironsalmi.

Seilin pohjoisosiin siirryttäessä maisema on karu. Kalliot ja kalliokedot muodostavat pienipiirteisen mosaiikin. Täällä kalliomänniköt sekä kuivat ja tuoreet havupuuvaltaiset kankaat ovat yleisimmät luontotyypit. Silikaattikallioilla on paikoin melko runsaasti kuollutta puuta ja osa kalliomänniköistä onkin luokiteltu luonnonmetsiksi tai on hiljalleen kehittymässä sellaisiksi.

Pohjoisosissa maasto on vain vähän kulunut ja roskaantunut lähinnä rantojen osalta, josta voi päätellä, että virkistyskäyttö on tähän asti ollut melko vähäistä Postilaituri-Fogdebyn-päärakennus-Kirkkoniemen alueen ulkopuolella. Seilissä luontotyyppien, lajien, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten suojelu ja hoito on keskeinen osa toimintaa. Tämän vuoksi leiriintyminen, tulenteko ja/tai ympäristön vahingoittaminen on Seilissä kielletty. Kulumisen ehkäisemiseksi, kävijöiden toivotaan kunnioittavan saaren omintakeista ympäristöä ja liikkuvan hiekkateiden ja polkujen varrella. Tulevaisuudessa vierailijat pääsevät tutustumaan Seilin monimuotoisiin luontoympäristöihin myös  luontopolun varrella, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä saaren muiden toimijoiden kanssa.

Syyskuinen Seili Timo Oksanen Productionsin kuvaamana:


Lähteet ja lisätietoa

Tämän postauksen tiedot perustuvat suurelta osin seuraaviin julkaisuihin:

  • Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden toimittama ja Leif Lindgrenin kirjoittama maiseman- ja luonnonhoitosuunnitelma ja selvitys, Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja 2007. Sarja B.
  • Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta juhlakirja 
  • Mikko Helminen, Taina Niemi 2012. Seilin saaren opastusjärjestelmän uudistus. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto.
  • Mikko Helminen 2012. Kohteiden Seili Mielisairaalanpuisto, Seili Skreddarens hus ja Seili Kirkkoniemi (Myllymäki 6) tarkastukset sekä kohteiden Seili Utridarens tomt ja Seili Dårhusen koetutkimukset vuonna 2011. Seilin arkeologia hanke, Arkeologian oppiaine ja Saaristomeren tutkimuslaitos.
  • Marja Mikkola 1993. Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoidon toimenpideohjelma. – Museovirasto, MA-Arkkitehdit. Moniste. 24 s.

Näin tunnistat puutiaisen ja määrität kalan iän

turku science fair

Toiminnallinen pisteemme Tieteen päivillä.

Saaristomeren tutkimuslaitos oli lauantaina mukana Turun yliopiston päärakennuksessa järjestetyssä Tieteen päivät tapahtumassa. Meri- ja punkkitutkimusta esiteltiin toiminnallisella pisteellä, jossa kerroimme kävijöille muun muassa miten mikroskoopin avulla tunnistetaan punkkilajeja ja määritetään kalan ikä. Tapahtuma veti puoleensa suuren määrän yleisöä ja pisteemme kiinnosti myös ilahduttavasti kävijöitä, kiitos siitä kaikille mukana olleille! Mikäli tapahtuma jäi väliin tai olet kiinnostunut oppimaan lisää, katso alta vinkkimme puutiaisten tunnistamiseen ja kalan iänmääritykseen.


Opi tunnistamaan puutiaisia

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli siperianpuutiainen (Ixodes persulcatus). Lajit ovat hyvin samannäköisiä ja niitä ei pysty erottamaan toisistaan ilman mikroskooppia. Puutiaisten sukupuolen voi sen sijaan tunnistaa paljain silmin selkäkilvestä. Uroksella kilpi peittää koko selän kun taas naaraalla vain yläosan. Naaras on myös urosta suurikokoisempi. Sukupuoli on mahdollista tunnistaa vain aikuisyksilöistä, nymfeistä tai toukista ei voi tunnistaa sukupuolta.

Kuvassa Ixodes ricinus naaras (vasemmalla) ja uros (oikealla). Kuva: Turun yliopiston eläinmuseo.

Tavallisen puutiaisen ja taigapunkin aikuisyksilöt voi tunnistaa toisistaan esimerkiksi selkäpuolen karvoitusta ja peräpään kaarta vertailemalla. Ixodes ricinuksella karvoitus on pidempää ja sitä on enemmän. I. persulcatuksella taas peräpään kaari on on yhteneväinen, tavallisella puutiaisella se sen sijaan hälvenee perää kohden. Toisin kuin alla oleva kuva saattaa antaa ymmärtää, väritys ei ole tuntomerkki.

Vasemmalla taigapunkki (Ixodes persulcatus) ja oikealla tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus). Kuvan molemmat yksilöt ovat naaraita. Kuva: Turun yliopiston Eläinmuseo.

Ixodes- puutiaislajien tunnistaminen vaatii usein myös vatsapuolen genitaalialueen rakenteiden ja ns. koksien (coxa) kalvojen tarkastelua.

Lisätietoa punkeista ja Turun yliopiston puutiaisprojektista puutiaiset.fi


Millä keinoilla kalojen ikä voidaan saada selville?

Kalan iänmäärityksellä on yhtä tärkeä rooli kuin kalojen mittaamisella ja punnituksella. Jotta kalakantaa voidaan hoitaa, tarvitaan tietoja kannan tilasta.Iänmäärityksellä voidaan määrittää tutkittavan kalakannan ikäryhmäkoostumus, eri vuosiluokkien vahvuus ja kuinka hyvin kalat kasvavat. Iänmääritystaitoja tarvitaan myös kalojen sukukypsyysiän ja kuolevuuden arvioinnissa [1].

Samoin kuin puiden iänmääritys, kalojen iänmääritys perustuu suomuihin, luihin ja kuuloluihin (otoliitteihin) muodostuvien vuosirenkaiden laskemiseen. Kesällä kalojen kasvu on nopeaa ja suomuihin ja luihin kasvaa leveitä ja vaaleita kasvurenkaita. Talvella kasvu on sen sijaan hitaampaa ja vyöhykkeet ovat tummia ja kapeita, edellisen vuoden kasvurenkaiden ja uuden kesän kasvurenkaiden väliin jää siten ”sauma”, vuosirengas, jotka laskemalla voidaan määrittää takautuvasti yksilön ikä. Puiden tapaan myös kalat kasvavat paremmin lämpimien ja ravinto-olosuhteiltaan suotuisten kesien aikana kuin huonoina kesinä. Tämän vuoksi vuosirenkaiden etäisyydet voivat vaihdella.

Silakan ikä määritetään takautuvasti kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta vuosirenkaat laskemalla.

Tieteen päivillä ikää määritettiin takautuvasti silakan kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta. Nämä parilliset kuuloluut löytyvät kalan silmien takana sijaitsevasta sisäkorvasta. Iänmäärityksessä käytetään yleensä suurinta otoliittia, niin sanottua sagittaa.

Kuuloluu eli otoliitti sijaitsee kalan päässä silmien takana. Kuva Saaristomeren tutkimuslaitoksen silakkaprojektin arkistosta.

Voit halutessasi määrittää kalan iän myös kotona! Helpoiten iänmääritys tapahtuu kuolleen hauen tai lahnan suomusta. Määrittämistä tarvitset vähimmillään vain tylsän veitsen tai pinsetin.

  1. Ota suomunäyte tylsällä veitsellä tai pinsetillä kalan kylkiviivan alapuolelta, kalan peräaukon ja vatsaevien väliseltä alueelta. Jotta tulos olisi luotettava, täytyy suomun olla mahdollisimman hyvänlaatuinen.
  2. Irrota muutama suomu pyrstöstä päähän päin vetämällä.
  3. Laita suomurivistö kuivumaan esimerkiksi kahvin suodatinpussiin, niin että se pysyy puhtaana ja sileänä.
  4. Laske vuosirenkaat suomusta valoa vasten paljain silmin, suurennuslasilla tai mikroskoopin avulla jos sellainen on käytettävissä.

Suomunäytteen ottopaikka lahnalla.

Viitteet ja lisätietoja:

[1] Kalatalouden keskusliiton iänmääritysopas

Lue myös: Puutiaistutkimusta tieteen ja tarinoiden saarella


Translation: During the weekend, the Institute participated in the Science Forum in Turku. In our functional presentation point, we showed visitors how to identify ticks (Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus) and how to determine the age of a herring from an otolith, a bone located in a fish’s skull and is analogous to the human earbone. In this blog post, we give some tips on how to separate between a female and a male tick, how to identify the two common Ixodes species present in Finland, and how to determine the age of a fish at home.

Related post: Tick research on the island where science and stories meet

« Older posts Newer posts »