Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2017


1
Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkistoa kohtasi katastrofi tiistaina 21.3.2017. Vanhan laitosrakennuksen, Fennicumin arkistotiloista päätyi roskalavalle korvaamattoman arvokkaita tutkimusaineistoja. Tuhojen laajuus selvinnee vasta kuukausien kuluttua, kunhan selvitystyö on tehty ja konservointimahdollisuudet kartoitettu, kuten Turun Sanomat asiasta uutisoi. Tällainen katastrofi on ollut vain ajan […]

Arkistot räntäsateessa


Konferenssi, kongressi, kollokvio, seminaari. Tutkimukselle tärkeillä foorumeilla on monta erilaista nimeä, mutta niiden perimmäinen tarkoitus on sama: tieteellisen tiedon jakaminen ja kommentoiminen, verkostoituminen ja ideoiden saaminen. Tieteen tekemiseen liittyy keskeisesti oman tutkimuksen esitteleminen muille, siitä keskusteleminen ja uusien näkökulmien etsiminen sekä verkostoituminen kotimaisten ja kansainvälisten […]

Konferenssit – tutkimusta, verkostoitumista ja julkaisemista


Vaikka kirjoitukseni otsikko saattaa johdatella Timo Koivusalon kesäteatterimaisen Kaksipäisen kotkan varjossa –elokuvan pariin, pyrin kertomaan kokemuksistani puolalaissuomalaisesta historiaseminaarista.  Koivusalon mahtipontisen elokuvan alkukohtaus, jossa Mikko Leppilammen esittämä Aaro Manner seisoo hämärässä Nakkilan kirkon edessä, osuu kuitenkin suoraan seminaarin teeman ytimeen. Nimittäin kirkon ikkunasta siintää kaksipäinen kotka, […]

Itämerentakaiset naapurit kaksipäisen kotkan varjossa



Kevät on jo nurkan takana ja pian se taas alkaa: joka keväinen koirankakkakeskustelu. Tätä ennakoi jo Turkulainen-lehden helmikuun alussa tekemä kysely lukijaraadille, jonka mukaan yksi naapuririitojen syistä ovat siivoamatta jätetyt koirankakat. Eikä ihme, sillä harmittaahan se, kun lumien sulaminen paljastaa talven aikana siivoamatta jätetyt kikkareet. […]

Koirankakka kaduilla ja kirkoissa


Aikoinaan tuoreena tohtorina satuin osallistumaan Brüsselissä konferenssiin, jonka luennoitsijoina oli lähinnä akateemisia taloushistorioitsijoita mukaan lukien muutama vasemmalle kallellaan oleva alan kuuluisuus, kuten Andre Gunder Frank ja Ernst Mandel. Minua hämmästytti se, että ohjelmalehtisen mukaan tilaisuuden sponsoreina kuitenkin oli suuria pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Lisäksi puolihämärän luentosalin […]

Miksi historia nykyisin kiinnostaa myös suuryrityksiä?