Näkökulmia


1
Margareta Elisabet Lindegren joutui lähtemään turkulaisen rakennusmestari Ahlströmin palveluksesta vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hänet oli pestattu. Margareta oli palkattu talouteen loppuvuodesta 1849 ja jo tammikuussa 1850 hänet sanottiin irti. Rakennusmestari Ahlströmin mukaan Lindegren ei tullut toimeen työtovereidensa kanssa ja oli ajoittain jopa väkivaltainen. […]

Elämässä selviytymisen keinoja 1800-luvun Turussa


1
Kun Turun taidemuseo keväällä 1904 avattiin, Puolalanmäelle kohonneessa graniittipalatsissa vieraili kahden ensimmäisen viikon aikana yli 8 300 kävijää, viidennes Turun asukasmäärästä. Taidemuseon perustamista oli suunniteltu pitkään. Hanke konkretisoitui vuonna 1895, jolloin Turun kaupunki sai 150 000 markan nimettömän lahjoituksen yhdistetyn kirjaston ja taidemuseon rakentamiseksi. Nopeasti […]

Lahjoittajien Turku




Olen tiiraillut pyöräilijöitä tuhansista turkulaisista katukuvista Turun museokeskuksen valokuva-arkistossa. Näin saamistani tiedoista on syntynyt useampi artikkeli pyöräilyn kohtalosta autojen kaupungissa ja nyttemmin myös Tiitu Takalon piirtämää sarjakuvaa Keiden kaupunki -hankkeen sivuilla. Olen myös laajemmin pohtinut valokuvien käyttöä historiallisena lähteenä ja pyrkinyt hälventämään sitä ajatusta, että […]

Sumuiset pyöräilijät eli ajatuksia valokuvista


Historian opiskeluun kuuluvat vanhat käsialat, joita tutkijan on osattava lukea voidakseen tehdä tutkimusta menneiden vuosisatojen ihmisistä ja ilmiöistä. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jokaisella vuosisadalla on oma käsialansa, jonka kirjaimet poikkeavat muista vuosisadoista. Asiakirjojen pääasiallisena kielenä oli ruotsi 1870-luvulle saakka, josta lähtien suomen kieli alkoi vallata […]

Suomen historian käsialoja


1
”Jo enemmän kuin wuosikauden on siellä [Kivijärven seurakunnan alueella] turvitellut se kuuluisa postin-ryöwäri ja wäärän rahan tekiä ”Talwiaisten Eerikki”, joka sieltä jaloin hywäin toweriensa kanssa ryyhteää ympäri näillä seuduin, milloin warastelemassa, milloin rahaansa lewittelemässä. Ennen tyytyi hän hopia-rahan tekoon mutta nyt on jo 25 ruplan […]

Väärentäjä, varas ja karkuri – Talvi-Erkin elämä 1800-luvun Suomessa



Syksyllä 2021 olin odottamassa viron kielen luennon alkua Turun yliopiston Signum-nimisessä rakennuksessa. Aulan sivussa oli pöytiä, joilla oli kaikennäköistä tavaraa, joten odotellessani luentoa päätin selailla näitä tavaroita. Tavaroiden seasta käsiini päätyi nivaska konseptipapereita, joissa oli Turun yliopiston logo. Syksyllä 2021 tällainen esine tuntui minulle nostalgiselta. Se […]

Opiskelu 2020–luvulla: seikkailu yhteisöllisyyden vesissä vai nollien ja ykkösten viidakossa?


Suomen historian oppiaineen täyttäessä pyöreitä pohdimme yhdessä, millä keinoin voisimme juhlistaa tätä merkkipaalua. Onhan sata vuotta sentään jo sellainen matka, joka ansaitsee tulla muistetuksi monella tavalla. Kirjoitusten ja puheiden lisäksi halusimme luoda juhlan tuntua myös graafisesti, ja niin syntyi idea SH 100 -logosta. Sain tehtäväkseni […]

Kohti tiedon valoa – tarina SH 100 -logon takana


Jos minun pitäisi nimetä huone, jolla on ollut elämälleni suurin merkitys, olisi valinta helppo. En valitsisi ensimmäistä omaa huonettani lapsuudenkodissani tai mitään muutakaan huonetta sieltä, niin paljon kuin vanhasta kodistani välitänkin. En liioin päätyisi mihinkään ensimmäisen oman asuntoni huoneista, enkä minkään työpaikkani työhuoneeseen. Vaikka työni […]

Kahvihuone historiantutkimuksen laboratoriona