Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2025

1800-luku, 1900-luku

Tuomiokirkon naakat

Kommentoi

Turun tuomiokirkko on vuosisatojen ajan ollut naakkojen koti. Naakka on kulttuuriympäristöjen lintu, joka viihtyy rakennusten onkaloissa ja koloissa, vaikka se pesii myös lehti- ja sekametsissä. Se on vuosisatojen ajan elänyt kivikirkkojen ullakoilla ja torneissa. Tästä se on saanut myös nimet kirkhakkinen ja kirkherra.

Magnus von Wright & Wilhelm von Wright: Naakka, 1828–1838. Kansallisgallerian kokoelma / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Tero Suvilammi.

Kun Nils Henrik Pinello saapui Turkuun 6. syyskuuta 1827, kaksi päivää onnettoman kaupunkipalon syttymisen jälkeen, hän kiinnitti jo Paimiossa huomiota suureen naakkaparveen. Pinello tulkitsi, että linnut olivat lähteneet ihmisten tapaan pakolaisiksi tuhoutuneesta kaupungista. Naakat löysivät varmaankin nopeasti uudelleen takaisin tuomiokirkolle, mutta Pinellon havainto kertoo, miten olennainen osa kaupunkiympäristöä nämä tummanpuhuvat varislinnut olivat.

Naakkojen suhde Turun paloon tuli esille myös vuonna 1936, kun Seura-lehti julkaisi kuvitteellisen haastattelun. Lehden toimittaja kertoi kömpineensä kirkontorniin tapaamaan kellonsoittajaa mutta olikin päätynyt jututtamaan tuomiokirkon naakkaa. Mukana haastattelussa oli kirkon virkailija, joka oli hyvin harmistunut siitä, miten paljon naakat likaavat tornia. Toimittajaa kiinnosti kuitenkin enemmän se, mitä naakalla oli kerrottavanaan, ja kysyi palon vaikutuksista. ”Pois paloivat nämä istuinortemme”, vastasi naakka runollisesti, ”sortuivat punahonkaiset salvokset, sulivat mahtavat malmikellot ja rapaantuivat jylhät kiviseinät.”

Naakat ovat olleet paitsi kulttuuriympäristön lintuja myös mitä mielikuvituksellisimpien tarinoiden kohteita. Kirjailija J. H. Erkko taltioi 1910-luvulla sadun kahdesta pojasta, jotka kiipesivät tuomiokirkon torniin ryöväämään naakan munia. Toinen piteli sisäpuolella lankkua tornin luukusta samaan aikaan, kun toinen meni ulkopuolelle lankun päälle kurottamaan pesälle. Juuri ratkaisevalla hetkellä syntyi kiistaa siitä, kuka saisi saaliin. Eipä aikaakaan, kun toinen toveri putosi lankulta: ”Mutta tällä osui olemaan lammasnahkaturkit yllänsä. Tuuli ne levitti siiviksi putoavalle. Ne kannattivat häntä ilmassa ja laskivat hänet hiljaa ja loukkaantumatta toiselle puolelle Aura-jokea.”

Tarinoita olisi kirjaksi asti, mutta nostan tähän vain kirjailija Rafael Hertzbergin novellin ”Turun tuomiokirkon aateliset naakat”. Tässä tarinassa naakat kertovat sanomaa kristinuskon varhaisvaiheista Suomessa. Linnut olivat seuranneet sivistyksen tuloa. Piispa Henrikin sormeakaan ei löytänyt korppi vaan tietysti naakka. Kirkherrojen ikiaikainen merkitys oli unohtunut, mutta ”tuleepa kerran kaupunkiimme kynänpyörittäjä, joka saattaa kaupunkilaisten tiedoksi kunniakkaan historiamme ja merkityksemme kulttuurisena kirkon jylhyyden omalaatuisena värittäjänä”.

Hannu Salmi

Kirjoitus perustuu Turun Sanomissa 23.12.2021 julkaistuun alioartikkeliin.

1800-luku

Viattomien lasten päivä Turussa vuonna 1853

Kommentoi

Turun rouvasväenyhdistys vietti vuonna 1853 vuosikokoustaan tuttuun tapaansa viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta kaupungin sivistyneistön voimin. Muun muassa Åbo Underrättelser raportoi kauniista ja näyttävästä juhlasta, jossa ei ollut tingitty ohjelmasta. Tilaisuudessa kuultiin torvimusiikkia krenatööritarkk’ampujapataljoonan soittamana sekä virsi lauluyhdistyksen esittämänä. Uutisessa ei mainita, missä juhla järjestettiin, mutta yhdistys kokoontui todennäköisesti Seurahuoneella, sillä siellä yhdistys tapasi järjestää muun muassa tanssiaisia. 

Turun rouvasväenyhdistys kokoontui säännöllisesti Turun Seurahuoneessa, joka valmistui vuonna 1812. Siellä yhdistys vietti vuosikokoustaan mahdollisesti myös vuonna 1853. Seurahuoneen pihafasadia kuvaava laaveraus vuodelta 1863 on mahdollisesti nimimerkki G. F. A:n tekemä. Turun kaupunginmuseo.

Vuosijuhla ei kuitenkaan kerro pelkästään kaupungin kermasta vaan avaa näkökulman myös kaupungin köyhempien asukkaiden historiaan. Turun rouvasväenyhdistys oli vuonna 1849 perustettu sivistyneistön hyväntekeväisyysyhdistys, jonka johtokunnassa oli pääasiassa naisia. Sen tarkoitus oli ratkaista filantropian hengessä massaköyhyyden ongelmia kuten kerjuuta, sillä virallinen köyhäinapu ei riittänyt kaikille apua tarvitseville. Yhdistys auttoi erityisesti köyhiä naisia ja lapsia tarjoamalla näille sopivaksi katsomaansa apua, pääasiassa työtä ja koulutusta. Sen vuoksi yhdistys perusti kasvatuslaitoksen eli koulun 8‒12-vuotiaille tytöille, jotka tulivat köyhistä perheistä ja olivat turvattomia eli puoli- tai täysorpoja. Tätä kautta se halusi tukea köyhiä lapsia kasvattamalla ja kouluttamalla heitä kristillisiksi, työteliäiksi ja hyvätapaisiksi kansalaisiksi. 

Ei ollut sattumaa, että yhdistyksen vuosijuhla järjestettiin juuri viattomien lasten päivänä. Ajankohta alleviivaa yhdistyksen tehtävää nimenomaan lasten auttajana, ja siksi myös juhlaan oli kutsuttu yhdistyksen koulun (jota kutsuttiin tuolloin nimellä ”Räddningsskola”) oppilaat. Vielä vuonna 1850 vuosikokoukseen oli kutsuttu kaikki yhdistyksen avustamat henkilöt, mutta suuren määrän vuoksi yhdistys kutsui jatkossa juhlaan vain koululaisia, joita oli vuoden 1853 juhlassa 11.

Juhlaan osallistuneista koululaisista ilta lienee ollut erityisen ikimuistoinen Maria Wilhelmina Paleniukselle, Augusta Wilhelmina Walleniukselle ja Ulrika Sofia Sundgrenille. Åbo Underrättelser kertoo, että tytöt olivat osoittaneet opinnoissaan erityistä ahkeruutta ja hyveellisyyttä, minkä ansioista yhdistyksen puheenjohtaja, rouva kenraalimajorska Cronstedt palkitsi heidät lahjoin ‒ todennäköisesti kirjoin. Illan aikana koululaiset saivat omin silmin todistaa säätyläistön seurallisuuden kulttuuria asiaankuuluvine illallisineen ja ohjelmanumeroineen. Vaatimattomista ja köyhistä oloista tulleet ja historiankirjoituksessa usein sivuutetut koululaiset jättivät siten nimensä myös sanomalehtien sivuille. 

Noora Viljamaa

Lähteet:

Sanomia Turusta 21.1.1851, nro 2, ”Herras-naisten-yhdistys Turussa”.

Suometar 13.1.1854, nro 2, ”Kotimaalta, Turusta”.

Åbo Underrättelser 30.12.1853, nro 10, ”Åbo: Fruntimmersföreningens årsfest”.

Matikainen, Taru: ”Jalot ihmisystävät”? Turun rouvasväenyhdistys vähempiosaisten auttajana vuosina 1848‒1910. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Turku 2001.

1600-luku

Joulunviettoa 1655

2 kommenttia

Petrus Magni Gyllenius opiskeli Turun kuninkaallisessa akatemiassa 1600-luvun puolimaissa ja kirjoitti opintojensa aikana päiväkirjaa. Akatemiassa vietettiin joulutaukoa noin Tuomaan päivästä (21.12.) Nuutin päivään (13.1.) ja Gyllenius kertoo päiväkirjassaan, miten hän vietti joulua vuonna 1655. Hän lähti ratsain yhden yksityisoppilaansa, Henrik Ekestubben kanssa 18. joulukuuta 1655 kohti Hämettä ja joulun viettoa. Gyllenius teki niin kuin useat muutkin turkulaiset ja lähti kaupungista maaseudulle joulun viettoon. 

Henrik Ekestubben isä oli Turun linnan kommendantti, majuri Henrik Larsson Ekestubbe, ja hän oli lähettänyt hevoset sekä Gylleniukselle että pojalleen. Suuntana Gylleniuksella ja hänen oppilaallaan oli Ekestubben suvun omistama Olkkalan kartano Vihdissä, ja matka ratsain sinne kesti kolme päivää. Joulua kokoontui Olkkalaan viettämään koko Ekestubben perhe, ja Gyllenius kertoo, että paikalla olivat myös Henrik Ekestubben siskot, nimeltä hän mainitsee vain Margaretan.

Gyllenius sekä Ekestubbet kävivät joulun aikana Vihdin kirkossa jumalanpalveluksessa joulupäivänä sekä 28.12. eli neljäntenä joulupäivänä ja vielä uuden vuoden päivänä. Tapanin päivänä (26.12.) Gyllenius saarnasi Olkkalassa Ekestubben perheelle. Jumalanpalvelukset olivat siis tärkeä osa joulunviettoa ja erityisesti niin sanottuja pesäpäiviä (21.–24.12.), jolloin joulua vietettiin kotipiirissä.

Jouluna matkustettiin ratsain ja reellä kyläilemään tuttavien ja sukulaisten luo. Kuva: Giuseppe Acerbi, Vaarallinen matka jäällä (1802). Kansalliskirjasto, Doria.

Tapaninpäivänä juhlinnalla oli tapana laajeta kodin piiristä kylälle, ja tällöin ajettiin muun muassa tapaninajoja. Joulun aikaan liittyi oleellisena osana kestitys ja Olkkalaankin kokoontui paljon väkeä erilaisin kokoonpanoin viettämään aikaa yhdessä uudenvuoden päivästä lähtien. Kuten Gyllenius asian tiiviisti ilmaisee: he joivat ja pitivät hauskaa. Gyllenius matkasi itsekin tammikuun alussa 1656 Olkkalasta kapteeni Caspar Fredrich Knorringin luokse Espoon pitäjään, missä hän huvitteli muiden kanssa ja sai kapteenilta neljä kirjaa. 

Paluumatka Turkuun aloitettiin 16. tammikuuta eli jouluajan päätyttyä ja perillä oltiin 19. päivänä myöhään illalla. Matkalla Gyllenius ja hänen oppilaansa Ekenstubbe kohtasivat Turussa Heikin markkinoilla käyneitä. Heikin päivä aloitti niin sanotut härkäviikot eli moniviikkoisen juhlattoman kauden keskellä talvea ennen laskiaista. Paluu arkeen oli koittanut ja joulun ajan hauskan pito oli päättynyt. 

Mari Välimäki

Lähteet:

Diarium Gyllenianum eller Petrus Magni Gyllenii dagbok 1622–1667, Reinh. Hausen (red.). Helsingfors: Finska statsarkiv 1882.

Toropainen, Veli Pekka 2023: ”Joulunaika 1600-luvun Turussa”, Aninkainen.

Vilkuna, Kustaa 1973: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Helsinki: Otava.

Välimäki, Mari, ”Opiskelijat, akateemiset perinteet ja juhlat 1600-luvun Turussa”, Veli Pekka Toropainen et al. (toim.), Juhlat ja juomingit, Turun Seudun Sukututkijat ry:n vuosikirja 12. Turku: Turun Seudun Sukututkijat ry 2025, 63–82.

1900-luku

Joulupäivän liikennettä

Kommentoi

Turkulaiset viettivät joulupäivää 1917 pienessä pakkassäässä. Lehtiä ei pyhäpäivinä ilmestynyt, mutta juhlan jälkeen Turun Sanomien nimimerkki Kulkija kuvasi päivää seuraavasti:

Joulukortti vuodelta 1906. Kuva: Norjan kansalliskirjasto/Wikimedia Commons.

”Joulupäivän aamuna antoivat kaduille leimansa runsaat kirkkokansan joukot, joita oli kaikkialla liikkeellä. Matkustajia, jotka eivät sanottuna aamuna liioin voineet käyttää hyväkseen ajureita eikä raitiotievaunujakaan, jotka aloittivat toimintansa vasta klo 10 a.p., näki myöskin siellä täällä. Vastoin tavallisuutta oli joulupäivänä junissakin tungokseen saakka matkustajia. Varsinkin näkyi paljon venäläisiä sotilaita sekä lähtevissä että tulevissa junissa. Mitä mahtaa merkitä näiden muukalaisten edestakaisin liikehtiminen, siihen haluaisi varmaan moni muukin kuin minä ratkaisevan vastauksen.”

Kirkkokansan lisäksi joulupäivänä tuntuivat siis monet olevan liikkeellä. Myös junaliikenne jatkui, ja kaikkien matkustajien henkilöllisyys tarkastettiin. Nimimerkki Kulkija jatkaa:

”Joulupäivän aamuna kuulin Toijalan junassa muutaman matkustajan tarkastajalta, joka oli yksinkertainen siviilivaatteissa oleva mies, tiedustelevan, miten kauan tällaista tarkastusta aiotaan jatkaa. Tarkastajan kuulin vastaavan, että sitä tullaan tekemään niin kauan kuin yksikin solttu on maassa. Samainen matkustaja tuntui vielä huomauttaneen, että mokoman tarkastuksen jatkaminen itsenäisessä maassa on aivan naurettavaa, johon herra tarkastusmiehen kuulin vastaavan: ’Palttua annetaan sille itsenäisyydelle.’ Kolkoksi tahtoi tehdä sivullisenkin tunnelman moinen vastaus.”

Jouluaaton ja joulupäivän hautausmaakäynneistä kertoi Turun Sanomat 27.12.1917. Kuva: Kansalliskirjasto, digi.kansalliskirjasto.fi.

Jouluaattona ja joulupäivinä kansa vaelsi myös hautausmaalle, kuten tapana oli. Turun Sanomien mukaan haudoille vietiin kynttilöiden sijaan tuoreita kukkia ja seppeleitä. Lunta tuiskusi, mutta hetken aikaa hautausmaa toi mieleen kesäpäivän:

”Vanhaa kaunista tapaa muistaen kävivät kaupunkilaiset jouluaattona ja joulupäivänä lumituiskusta huolimatta kuolleitten kaupungissa kaunistamassa vainajien hautoja tuoreilla kukilla ja seppeleillä. Sadoilla hautakummuilla eriväriset kukat muistuttivat hetken ajan ihanaa kesäpäivää, mutta pian sakea lumi hautasi allensa ne. Kaunis tehtävä tuli kun tulikin suoritetuksi monien vainajien muistoksi ja hyvillä mielin jokainen haudoilla käynyt palasi omaistensa luo juhlaa viettämään.”

Hannu Salmi

Lähteet:

”Joulu hautausmaalla”, Turun Sanomat 27.12.1917.

Kulkija: ”Joulu v. 1917”, Turun Sanomat 27.12.1917.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu blogissa Elämää Turussa 1917–1918, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2017/12/25/joulupaivan-liikennetta/

1600-luku, 1700-luku

Joulurauhanjulistus – Julfreden

Kommentoi

Porin maistraatin arkistossa säilytetään kirjaa, johon on kerätty vuosisatojen saatossa erilaisia valojen kaavoja pormestarista torivoutiin. Valojen joukossa on kuningas Kaarlen (isä Kaarle XI,  kuninkaana 1660-1697, tai poika Kaarle XII, kuninkaana 1697–1718) nimen mainitsemisesta päätellen 1600-luvun lopulle tai aivan 1700-luvun alkuun ajoittuva joulurauhan julistus sekä ruotsiksi että suomeksi. Joulurauhan kaavan ilmoitetaan olevan Turun kaupungissa julistetun. Blogin lukijoille toivotetaan tämän rauhanjulistuksen translitteroitujen versioiden myötä riemullista joulujuhlaa 2025!

Opå den Stormechtigste Högborns Fürstes och Herres, Hr Carls, Swäriges, Göthes och Wändes Konungz och Arffurstes, Stoorfurstes till Finlandh Hertigz ithi Skåne, Estlandh, Lijflandh, Carelen, Bremen, Werden, Stetijn, Pomeren, Cassuben och Wänden, Förstes till Rügen, Herres utöfwer Ingermanlandh och Wissmar; Så och PfalzGrewes wedh Reijn i Beijern, till Gülich, Cleve och Bergen Hertigz wägnar låther Hans Nåde Högwälborne Herren Landzhöfdingen sampt Borgmestere och Rådh her i Staden her medh 

  1. Först lyysse Juhl och Juhlfredt i så måtto, att hwar i synnerheet betencker och öfwerwäger Gudz nådige Barmhertighet och goda willia oss bewijst, i dett han sin enda Son oss till återlössningh skänkt och gifwit hafr. Hwilkens Solenne fest och åminnelsse wij uthi all Gudachtighet nu dhenne tilstundande juhlehögtijdh medh all som största wyrningh fijra och begå skohla, först och för all tingh flijteligen sökia till Gudz Huuss, dher Gudz Heliga och Saliggörande ord om dhetta nådige återlössningz wärcket förnimma, dett uthi wårt hierta betrachta och dheruthinnan ingalunda någon försumelsse taga.
  2. Her hooss och till dett andra förbiudes all kiöpenskap och handell, wijn, öhl och andre starcke drycker, emedan Gudz Helige ordh förhandlas och predijkes att uthsällias, swalg och dryckenskap afstyras, af hwilcket ett oskickeligit lefwerne kan förorsakas medh grofwa orden och Gudz Helge nampns förtörnelsse; hwarföre och her medh förbiudes alle kellare Swenner och krögare i medler tijdh medh 40 mk Sölfr. mt. straf tilgörandes någre drycker sedan klockan om aftonen Siu slagen är att uthtappa och försällia, detta hwar och een huusfader wille befinna, sitt huussfålck och innehafwande gäster medh flijt förhålla och all ting så laga, att Gudh främst och för all tingh tilböhrligen må prijsatt och af oss allom ährat warda.
  3. Och såsom här i Staden en stoor och lasteligh oordningh inrijtat och opkommen är medh dem som löpa kringh om Staden ropa och skrija lijka som dhe en diefwulsk hampn o menniskio skapnat bydt hade, hwarigenom Gudh och mången Gudhfruchtigh menniskia blijfr. förtörnadt, så på dett sådant såwehl nu på denne Höga fäst som alltijdh måtte förtagas, will man hwariom och enom Stadzens inwånars hafwa her medh befallat, dett dhe noga tilser, hwilka dhe uthi sine huuss intaga, hyssa och herbergera, så lagandes att werden icke niutter gästen något till onda, wem som hälst befinnes her emoth i någon måtto att bryta, den samme skall effter lagen och på dett högsta straffat warda.
  4. Man will och icke till dett fierde hafwa förbijgådt medh alsom största flijt hwariom och enom förmant, rådt och tilsagt hafwa, att dhe ett flijtigt och noga insende hafwa medh enden, besynnerligen för den halmen skull som för dhetta sedwanligit haar warit att införas och uthströös, att ingen understår sig någon halm uthi sine huuss bruka wid 40 mr. Smt. wite, på dett att icke någon skada dherigenom må förorsakas, och att den akyldige så wehl som de skyldige och oachtsamme icke må någon skada lijda.
  5. Sijdst och till ett besluth will man eij annars hafwa förmodat, uthan den dher een rätt christen är eller wara will, warder sigh föruthinnan betre besinnandes, än han kan åthwarnas och förmanas, doch dher någon sådant wehlment påbudh icke will achta, uthan dett på motwilligt wiss uthslåår, öfwerträder och af ijdell onska sigh heremoth förhåller den skall uthan försyyn tilböhrligen straffas och effter lag plichta och bötha. Her medh hwariom och enom en godh, helsosam och lyckelig juhl uthi all fredh och enighet på dett kärligaste önskat och befallat.

Finnonice

Sen Suriwaldian Corckiast Sucuisen Förstin ia Herran, Hr CARLEN, Ruotzin, Göthein ia Wändein Cuningan ia Perindöförstin, Suri Ruchtinan Suomessa, Hertua Skånijn, Estinmaala, Wiroihin, Carelin, Brehmin, Werdin, Stetin, Pomerin, Cassubin ia Wändin, Rügenin Ruchtinan, Ingerinmaan ia Wissmarin Herran, nijn miös PfaltzGrefwin Reihnin Beijerisä, Gülichin, Clewin ia Bergin Hertuan puolesta, anda Hänen Armons Surisukuinen Herra, Manherra sekä Borgmestari ia Radi täsä Caupungisa tämän cansa

  1. Ensin culutta joulu juhlan ja joulu juhlan rauhan, sillä tawalla että jokainen erinomaisest ajattele ia tutki Jumalan armolista laupiutta ia hyfvä tahto meille osotettua, sijnä, että Hän Hänen ainoan Poickans meile lunastuxexi lahjottanut ia andanut on, jonga corckia juhla ia jälkimuisto me caickella jumalisudella, nyt tänä lähestywäissnä joulun corckiana juhlana, sille caickein surimalla cunnialla käytämän ja pitämän pitä, ensin ja ennen caickia wiriäst edzimän Jumalan Huometta, sijnä Jumalan Pyhä ia autuax tekewäistä Sana, sijtä armolisesta lunastuxen työstä ymmärtämän, sitä meiden sydämesem tutkiman, ia sitä ei millen muoto takaperin jättämän.
  2. Sijnä tykönä ia toisexi kieldän caiki mymiset ia caupantegot, wijnain, oluen ia muitten wäkewäin juomain, silloin cuin Jumalan Pyhä Sana edespannan ia sarnatan, mymästä, nijn miös ylen syömys ja juopumus, iosta sijwotoin elämäkerta alunsa saa, julmain walain ja Jumalan pyhän Nijmen rickomisen cansa; Sen tähden myös tämän cansa kieltän caicki kellari palweliat ia krouarit sillä wällillä 40 markan hopia rahan Sakolla, ychtän siemettä, sitte cuin Skello echtosti Seitzemän lyönyt on, ulos laskemasta ia mymästä, tätä jokainen Perhen Isändä tule mielensjohdata, ia hänen huonens wäelle ia siselolewaisille wierahille wireydella edespanna, ia caicki asiat nijn laita, että Jumala ensist ia ennen caickia mahdolisest tulis ylitetyxi ia meildä caickilda cunnioitetuxi,
  3. Ja nijn cuin täsä Caupungisa yxi suuri ia laitetapa tapa ia wika ylesstullut on, nijtten cansa, jotka juoxewat ymbärins Caupungisa, hutawat ia rieckuwat, nijn cuin he, Perkelen muotoon ihmisen muodon muuttanet olisit, jonga cauta Jumala ia monda Jumalista Ihmistä tule wihoitettuxi; Nijn että sencaltainen nijn hyvin nytt tällä Corckialle Juhlalle, nijn cuin joka aicka pitä estettämän, olcon sis iocaizelle ia itzecullengin Caupungin asuwaiselle tämän cansa käsketty, että he tarkasti cadzowat, keitä he heidän huoneseens sisälle otta, holhowat ja maja suo, nijn laitain, ettei Isändä holho wierasta iohongun pahuuten, cukaihänäns lyötän tätä wastan jollakin tawalla rickowan se sama pitä lain jälken caicken surimast rangaistaman.
  4. Ei mennä neljenexi keetän myös ohidze, caikein suurimalla wireydellä jokaista ia idzecutakin olla käsketyn, neuwotun ia muistetun, että he wiriän ia tarkan cadzomuxen pitäwät walkian cabsa, erinomaisest olkein tähden joca ennen tätä tapa on ollut sisälle tuoda ja hojotta, ettei yxikän rohkene, olkia huonesans pitä, 40 mk hopia rahan sakolla sen pääle, ettei jocu wahingo sen cautta tapahduis ia ettei nijn see wiatoin cuin wicapäkin ia warin pitämätöin kärsis jotacuta wahingo.
  5. Wijmein ia päätöxexi tahdom nij mutoin olla toiwotun, wan se ioka oickia Christitty on eli olla tahto, paremin täsä idzens tutki, cuin hän taitan waroitetta ia neuwotta, cuitengin ettei jocu sencaldaisesta hywästä neuwosta tahdo wari otta, wan sen wastahacoisudella hyljä, ylidzekäy ia sulasta pahudesta idzens tätä wastan pitä, hänen pitä ilman muodoncatzomust täydelisest rangaistaman is lain jälken kärsimän ia sakoitettaman. Tämän cansa iocaitzelle ia idzecullengin, hyfwä, terwelistä ia onnelista joulun juhla caickesa rauhasa ia sowinos caikein rackahimast toiwotettu.

Veli Pekka Toropainen

Lähde:

Kansallisarkisto, Porin maistraatin arkisto, Ha:16, Valojen kaavat.

1900-luku

Joulurauhan televisioinnin vaikeat vuodet

Kommentoi

Turun joulurauhan julistuksella on suomalaisessa jouluperinteessä kansallisen instituution asema. Tämän alkuna oli Yleisradion vuonna 1935 tekemä päätös julistuksen lähettämisestä.

Vaikka säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa jo vuonna 1958, joulurauhan julistusta oli mahdollista seurata televisiossa ensimmäistä kertaa suorana vasta jouluaattona 1983. Turussa oli jo pitkään ollut tekniset ja toiminnalliset valmiudet välittää kuvaa suorana lähetyksenä, kuten Ylen Länsi-Suomen silloinen aluepäällikkö Juhani Laven on todennut. Esteenä oli Yleisradion nihkeys; ymmärrystä tapahtuman suoralle televisioinnille ei tuntunut löytyvän. Ratkaisu löytyi tv-uutisista, jonka tuotantoon Ylen uutispäällikkö Jarmo Virmavirta otti joulurauhan julistuksen.

Ehti kulua vain viitisen vuotta, kun tv-uutiset päätti luopua ohjelmasta. Televisioinnin jatkumisen takuumieheksi tuli turkulaistaustainen toimittaja ja Ylen faktaohjelmien tuottaja Leo Lehdistö. Hän otti joulurauhan julistuksen televisioinnin TV 1:n ohjelmistoon – ja turvasi toistaiseksi sen näkyvyyden. Tuotantoresurssit paranivat huomattavasti ja paikalle saatiin kunnollinen ulkolähetyskalustokin. Joulurauhan televisioinnin tulevaisuus näytti nyt hyvältä, joskaan Ylen sitoutumisesta asiaan ei voitu olla täysin varmoja.

Keväällä 1996 Turun kaupungin johdon tietoon tulikin, että Yle ja MTV 3 olivat virittelemässä hanketta, jossa joulurauha julistettaisiin Lapissa kuvattavalla ja laajasti ulkomaillekin jaettavalla ohjelmalla. Julistajaksi oli tiettävästi pyydetty tasavallan presidenttiä. Tähän Turun kaupungin johto reagoi huhtikuussa 1996 kirjeellä suoraan Ylen toimitusjohtajalle Arne Wessbergille. Sen mukaan Turku ei voinut ymmärtää tällaista maamme ehkä tunnetuimman jouluperinteen musertamista ja esitettiin toivomus, että ”Yle ja MTV luopuisivat sellaisista hankkeista, jotka tähtäävät jouluperinteen hämärtämiseen”. Hanke kuivuikin kasaan.

Televisioinnin alkuvaiheissa joulurauhan julistus taltioitiin yhdellä kameralla lähetysauton katolta. Kuva vuodelta 1986. Kuvaaja: Bo Stranden 1986. YLE Kuvapalvelu

Jätettyään Ylen vuonna 1997 Leo Lehdistö jatkoi joulurauhan julistuksen välittämistä oman tuotantoyhtiönsä kautta. Vain pari vuotta myöhemmin TV 1 ilmoitti, ettei sitä enää kiinnostanut jatkaa joulurauhaohjelman lähettämistä. Nyt Lehdistö kääntyi Turun kaupungin ja TV 2:n puoleen. Keskustelut etenivätkin hyvin ja TV 2 ilmoitti olevansa valmis viiden vuoden sopimukseen joulurauhan julistuksen ja jo muutaman kerran järjestetyn, Ekumeeninen Joulu Suomen Turussa -tilaisuuden lähettämisestä.

Pian tämän jälkeen asia sai uuden käänteen: Yle ja Turun kaupunki pääsivät sopimukseen televisioinnin jatkosta. Sen mukaan TV 1 tulee sekä tuottamaan että välittämään molemmat tilaisuudet. Ensimmäistä kertaa Turulla oli mustaa valkoisella ja varmuus Ylen sitoutumisesta ohjelmien kehittämiseen ja markkinointiin, myös ulkomaille. Samalla sopimus sulki ulkopuolelle muut kanavat.

Joulurauhan julistuksen televisioinnissa Juhani Laven ja Jarmo Virmavirta olivat avainasemassa. Leo Lehdistö puolestaan pelasti eri tilanteissa sen jatkuvuuden. Lisäksi Lehdistöllä oli keskeinen rooli Ekumeeninen Joulu -ohjelmakokonaisuuden ideoinnissa ja toteutumisessa, jossa myös sekä Virmavirralla että pitkäaikaisella joulurauhan julistajalla Paavo Heinosella oli tärkeä osa.

Tähän mennessä julistusta on radiosta voitu seurata talvisodan joulua lukuun ottamatta joka joulu jo 88 vuoden ajan ja televisiostakin 41 vuotta. Joulurauhan julistus Vanhalla Suurtorilla ja ekumeeninen rauhanvetoomus -tapahtuma Turun Tuomiokirkossa ovat osaltaan luoneet positiivisista kuvaa Turusta. Näin saatua pr-arvoa voi vain arvailla.

Tapani Kunttu

Lähteet:

Kunttu, Tapani: Joulurauhan julistus – yhteinen kokemus. Teoksessa Joulurauha Suomen Turusta, Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen. Tapani Kunttu, Timo Soikkanen, Tarja Tuulikki Laaksonen. Keuruu 2015.

1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Kupittaan terveellinen vesi

Kommentoi

Kupittaan lähteen vesi on ollut tunnettua parantavilta vaikutuksiltaan jo 1600-luvulta lähtien. Seuraavalta vuosisadalta lähtien terveyslähteen suosio kasvoi ja veden juojien määrä lisääntyi niin, että paikalle rakennettiin 1800-luvun alussa näyttävät kaivohuonerakennukset. Tämä laitos oli myös alkuna Kupittaan alueen nousulle Turun huvittelukeskukseksi 1800-luvulla.

Kuppis eller St.Henriks hälsokälla. Vasemmalla näkyy Kupittaan lähteen kaivohuone ja muut rakennukset kuuluvat kaivohuoneeseen. Johan Jakob Reinberg 1853. Atelier Alppila, valokuvaaja, Eemeli Reuna, valokuvaaja. Reprokuva: Eija Karnisto / Turun kaupunginmuseo.

*

Elias Tillandz (1640−1693) oli ensimmäinen varsinaisen lääketieteellisen koulutuksen saanut professori Turun akatemiassa.  Häntä pidetään myös Suomen kasvitieteen isänä. Hänen virkakaudellaan potilaiden hoitamista vaikeutti huomattavasti sairaalan puute. Turun raastuvassa käsiteltiin kesäkuussa 1691 Tillandzin pyyntöä saada pystyttää sauna Pyhän Henrikin eli Kupittaan lähteelle, jotta siellä voitaisiin hoitaa sairaita. Raati suostui tähän pyyntöön, minkä jälkeen Tillandz kokeili lähteen vettä useiden sairauksien hoidossa. 

Turun seudulla ja erityisesti saaristossa esiintyi tuolloin paljon spitaalia eli lepraa. Siksi Tillandz esitti, että lähteen viereen rakennettaisiin erityinen sairashuone sen selvittämiseksi, voitaisiinko spitaalisia parantaa siellä. Alueelle rakennettiin esimerkiksi suomalainen sauna, jossa oli myös amme kylpyjä varten. Lopuksi alueelle rakennettiin lauta-aita estämään lepraa sairastavien ja muiden potilaiden välinen kanssakäyminen.

Johannes Ekelund (1712/1713−1746) oli puolestaan ensimmäinen Turun akatemian lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistunut lääkäri ja lääketieteen tohtori. Hänet julistettiin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1743. Opintojensa loppuvaiheessa Ekelund väitteli tohtoriksi puolustaen joulukuussa 1741 latinankielistä väitöskirjaa Examen Chymico-Medicum fontis soterii Kuppisensis. Tutkimuksessa kuvattiin Kupittaan terveyslähteen veden ominaisuuksia sekä niitä sairauksia, joiden hoidossa vettä oli käytetty menestyksekkäästi. 

*

Kupittaan prunni eli kaivo saavutti suosiota terveyslähteenä 1700-luvun kuluessa. Vuonna 1783 vuosittaisten vedenjuojien määräksi ilmoitettiin 100−150, ja esimerkiksi vuonna 1781 heitä oli 137. Tuolloin laitoksessa oli lähdesali, apteekkisali sekä huone köyhille ja sairaille juojille. Piha oli katettu, jotta vieraat eivät joutuisi käyskentelemään sateessa ja auringossa. Esimerkiksi vuonna 1797 Kupittaan juonti alkoi kesäkuussa ja köyhillä oli oltava papintodistus siitä, että he olivat sairaita ja varattomia. Vuonna 1822 kaivohuoneella ilmoitettiin olevan keittäjättären, joka valmisti vieraiden ruoan. Tuolloin kaivonjuojia oli vuosittain 180−220. 

Evert Julius Bonsdorff (1810−1898) oli aikansa merkittävimpiä lääkäreitä Suomessa. Bonsdorff toimi vuodesta 1853 Kupittaan terveyslähteen esimiehenä, ja hän korosti muodin mukaista vesiparannusta muun hoidon osana. Kupittaan terveyslähteellä toimi 1800-luvulta kaivomestari, joka johti veden juontia ja muuta siihen liittyvää oheistoimintaa. Vettä tuli juoda tiettyinä aikoina säännöllisesti tietty määrä, eikä miten sattui, jotta sen terveysvaikutuksista olisi ollut hyötyä. Jatkossa suositeltiin lämpimiä ja kylmiä kylpyjä saksalaisen Karlsbader-mallin mukaan. Tarjolla oli myös pullotettua vettä, jota vieraat saattoivat viedä mukanaan kotiin. Vuonna 1913 Kupittaan vesi tutkittiin Ruotsissa ja siinä oli runsaasti radiumia, jolla katsottiin olevan terveyttä edistävä vaikutus.

*

Kupittaanpuisto muokattiin vuonna 1820 kylpylävieraiden käveltäväksi. Vuonna 1824 sinne päätettiin rakentaa Charles Bassin upeat kaivohuonerakennukset. Se käsitti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla nykyisen puiston koillisosan, kylpylän alueen ja sitä ympäröivän pienen puistikon. Kupittaan puutarhakoulun toiminta alkoi alueella vuonna 1841 ja oppilaiden vastuulla oli hoitaa ympäröivää puistoa. Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmassa sijaitsi Kupittaantori, jonka poikki johti kulku varsinaiseen puistoon. Tori uudistettiin 1880-luvulla, jolloin sinne istutettiin mm. vieläkin paikalla kasvava poppeli.

Kaivohuoneen vieraille oli tarjolla vuokrattavia hevosia terveysajeluihin. Puistossa järjestettiin myös konsertteja ja ilotulituksia. Vähitellen ravintolatoiminta ja erilaiset esitykset laajenivat Kupittaan muihinkin osiin, joihin perustettiin ravintoloita. 1800-luvulla Kupittaa oli Turun huvittelukeskus, jota voisi verrata Kööpenhaminan Tivoliin. Kupittaan kaivohuonetoiminta päättyi vuonna 1885, kun vanhin kylpylärakennus paloi ja toinen huutokaupattiin siirrettäväksi pois. Juhlasali säilyi käyttämättömänä talvisotaan asti, jolloin se paloi. Nykyisin paikalla on enää lähdepaviljonki.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Veli Pekka Toropainen 2023: Kansanparantajasta lääketieteen professoriin – Sairauksien parantajat ja sairaanhoidon organisointi 1600-luvun Turussa. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 2/2023. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/126013. Luettu 18.11.2025.

1800-luku

Maantieteellinen seurapeli vuodelta 1890

Kommentoi

Vuonna 1890 Turun Uusi Kivipaino julkaisi Suomea esittelevän ”Maantieteellisen seurapelin”. Lautapelin koko nimi oli Maantieteellinen seurapeli: Matka kautta Suomen eli Geografiskt Sällskapsspel – En resa Genom Finland.  Ohjeet olivat sekä ruotsiksi että suomeksi; ruotsiksi latinalaisin aakkosin ja suomeksi fraktuuralla. Peli oli selvästi laadittu ruotsiksi, sillä ohjeiden runomitta toimii näillä ohjeilla paremmin. Pelilaudalla kuljettiin halki silloisen Suuriruhtinaskunnan yhden tai useamman arpakuution avulla sadan peräkkäisen ympyrän kautta. Kyseessä oli siis tuuripohjainen lautapeli. Jännitystä peliin toi rahapanos: Kukin pelaaja maksoi alussa viisi markkaa kassaan.

Turun ympäristöä ja Turun jokimaisemaa Maantieteellisessä seurapelissä. Kuva: Geografiskt Sällskapsspel/Doria.fi

Matka alkoi Porkkalasta kohti länttä ja päättyi Pietariin. Joka neljännellä paikkakunnalla oli jokin erityisohje, jolloin pelissä yleensä pääsi eteenpäin, jäi kyseiseen paikkaan tai joutui maksamaan kassaan lisää rahaa. Maksamaan päätyi esimerkiksi ostettuaan Tammisaaressa markan edestä kilohaileja. Oravaisissa pelaajaa odotti äkkikuolema sillä ”Orawaisten tanterella mon’ urho kuolon sai/Niin tästä kävi kullekin: Sä kuolet, ai, ai ai!” 

Pelilauta on suhteellisen selkeä vesistöt ja tiet esittävä Suomen kartta, jossa merkittävistä nähtävyyksistä on vieressä pienet kuvat. Karttaan on erikseen merkitty esimerkiksi ”Rautatie”, ”Rautatie, ehdotettu”, ”Arkkipiispan asunto” ja ”Piispan asunto” sekä ”Västingit” eli linnoitukset. Myös maakuntien ja läänien rajat ovat kartassa. Liikenneyhteydet olivat tärkeitä, ja esimerkiksi Keravalta pääsi välittömästi rautateitse Porvooseen. Rantarata Turusta Helsinkiin puuttui vielä, eikä seuraavaan ruutuun 13 eli Saloon päässyt kuin maanteitse.

Ruudussa 12 komeilee kuvalla koristettu Turku, jossa käsky oli ”I Gamla Åbo stannar du ett kast! Bese dess minnen under denna rast!” eli suomeksi ”Kun yli yhden heiton nyt viiwyt Turussa/Woit käydä katsomassa sen muinaismuistoja!” Turkuun pääsi suoraan Maarianhaminasta laivalla sillä ”Ifrån Mariehamn dig båten för/ direkt till Åbo. Var vid godt humör.”

Pelin lopussa ruudussa 100 oltiin Pietarissa, jossa ohjeena oli ”Pietarista wierahasta, käsky kuuluu niin, laiwateitse suoraan riennä kotiin Helsinkiin. Kun ensimmäiseks ehdit näin päämaalihin, niin pelin voitit kassan myös ja kunniankin!” Pelaaja siis siirtyi välittömästi Helsingin ympyrään ja voitti pelin ja kassan rahat.

Lautapeli tuli myyntiin joulukuussa 1890, eli juuri ennen joulua. Peliä mainosti pääasiassa kotikaupungin Aura-lehti. Ensimmäinen mainos 13.12.1890 Aurassa julisti lautapelistä: ”Uutta! Uutta! Jouluksi. Uudessa kivipainossa täällä myytävänä. Kuwallinen, maantieteellinen seurapeli: MATKA kautta maamme” 

Maantieteellisen seurapelin ensimmäinen mainos sanomalehti Aurassa 13.12.1890. Kuva: Aura 13.12.1890/digi.kansalliskirjasto.fi

Peliä oli tarjolla vielä marraskuussa 1891, jolloin ”tuota mieluista” seurapeliä oli saatavilla kaupungin kaikista kirjakaupoista, leikkikalukauppiailta sekä Uudesta Kivipainosta. Tämän jälkeen peli jokseenkin tyystin katoaa. Pelistä kiinnostuneet voivat ladata pelilaudan sääntöineen vapaasti Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doriasta.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Aura 13.12.1890

Aura 27.11.1891

Geografiskt sällskapspel. Doria.fi https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018060725494 (käytetty 8.12.2025)

1700-luku

Minkälieaikainen Prusin patteri

Kommentoi

Taas Auran rannat, peltosarat näen
ja vanhain valtateiden kiemurteet,
ja kirkot Kaarinan ja Räntämäen –
Halisten kosken kuohuu veet
Ja Unikankareelta muurit temppelin
ylväänä kohoo yli maiseman;
niin tutunomaisna nään Prusin patterin
partaalla jokilaakson Maarian

Runosta ”Turun seutu” (v. 1934)

Vanhassa Maarian pitäjässä, Räntämäellä Vähäjoen itärannalla sijaitseva Prusin patteri on tarinoiden rikastama paikka. Kuten runosta käy ilmi, kohoaa se selvänä maamerkkinä. Tampereen tietä pitkin tuleville se oli ensimmäisiä mieleenpainuvia näkymiä. Vieressä sijaitsee nykyään Orionin tehdas. Patteri oli pitkään peltojen ympäröimä, ja erottui siis sitäkin selkeämmin maisemassa.

Vuoden 1697 tiluskartassa ”Prusin patteri” näkyy tyhjänä kukkulana peltojen keskellä karttapohjoisessa. Lähde: Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. MHA U Uudistuskartat ja -asiakirjat. A TURUN JA PORIN LÄÄNI. Turku. A105:61/1-2 Räntämäki; Tiluskartta ja selitys Räntämäen, Pappilan ja Virusmäen yksinäistalojen viljelyksistä (1697).

Mäkeä on kutsuttu myös nimellä Kapeenhaudantöykäs tai ”Kapehen haudan töykäs”, missä ”kape” on tarkoittanut Mikael Agricolan mukaan paholaista tai hiittä. Paikka tunnetaan myös nimellä Patterimäki. Monet nimet heijastuvat turkulaisten käsityksistä ja uskomuksista paikasta. Kummun on uskottu kätkeneen viikinkikuninkaan haudan, ja arkeologi A. M. Tallgren piti sitä vuonna 1902 paikalla käydessään hautakumpuna. Vuonna 1961 paikkaa tutkinut lehtori Veikko Lehtosalo totesi kummun alaosan olevan täysin luontainen ja maan kovaa ja karkeaa, minkä lisäksi rinne oli täynnä suuria kiviä. Ainoastaan yläosaan oli ajettu maata tykkipatterin perustuksia varten.

Varsinaisena patterinpaikkana mäkeä käytettiin ilmeisesti 1700-luvulla. Yleisimmin tarinoissa kerrotaan, että se olisi ollut käytössä isovihan (1713–1721) aikana. Jotkut tarinat liittävät sen myös pikkuvihan aikaan (1742–1743). Koska Ruotsin armeija oli jo antautunut Helsingissä ennen kuin Turku miehitettiin, on ajoitus epäuskottava. Patterin kerrotaan olleen käytössä myös Suomen sodassa (1808–1809). Ruotsalaisten valmisteleman patterin tarkoitus oli torjua pohjoisesta valtatietä pitkin Turkuun marssivia venäläisiä. Patterin on myös väitetty olevan Krimin sodan (1853–1856) aikainen. Tällainen tarinoiden ”vaeltaminen” ajanjaksosta toiseen ei ole harvinaista. Asiakirjalähteitä patterin alkuperästä ei ole tiedossa.

Patterin kasvillisuus on oma lukunsa. Etenkin laiduntaminen on luonut leimansa mäelle. Mahdollisesta esihistoriallisesta toiminnasta kertovina on tavattu sikoangervoa, ahdekauraa ja nurmilaukkaa. Alueella ei ole harmiota, joka on yleinen venäläissotilaita seurannut kasvi. Per Kalmin (1716–1779) Maariassa tekemien kokeilujen seurauksena alueelle lienee karannut sinivatukkaa ja konnantatarta. Patterin alueelle istutettiin 1900-luvun alussa lehtikuusia, joille paikalliset heti ”tekivät ilkitöitä”.

Prusin patterin arvoituksellisuutta täydentävät kummitustarinat. Lapsia oli kielletty leikkimästä mäellä, sillä kummulla taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden henget saattaisivat suuttua moisesta. Lapset vain innostuivat metelöimään paikalla entistä enemmän, mutta tiettävästi vihaisia henkiä ei ilmestynyt. Näitä kummitustarinoita on mahdollisesti ruokkinut laen rautaperäinen maa, joka keväisin värjää rinnettä pitkin valuvia sulamisvesiä verenpunaiseksi.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Ilta-Sanomat 20.6.1961

Kauhanen, Riku. Väärin haudattu sotamies: Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä. Jyväskylä: Atena, 2018. 

Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja. Nro 8-9/1916.

Lehtosalo, V. Kertomus Maarian pitäjän alueella kesällä 1961 suoritetusta kiinteitten muinaisjäännösten inventoinnista. Kulttuuriympäristön palveluikkuna. kyppi.fi. https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.135714 (käytetty 4.12.2025)

Patru 11/1934

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja, 1909.

Siikkilä, Onni et al. Prusin patteri. Suomen Turku 4/1984. s. 4–5.

1800-luku

Kirjatoukan elämää

Kommentoi

Keskiaikaa käsittelevän Ruusun nimi –romaaninsa esipuheessa Umberto Eco siteeraa Tuomas Kempiläistä: “Kaikesta olen etsinyt rauhaa enkä ole sitä muualta löytänyt kuin yksinäisessä nurkassa luetusta kirjasta.” Varmasti kaikki kirjanystävät voivat hyväksyä tämän alankomaalaisen mystikon ja skolastikon huomautuksen, mutta erityisen hyvin se luonnehtii Turussa 1810-luvulla opiskelleen Anders Johan Sjögrenin elämäntapoja.

Anders Johan Sjögren (1794–1855). Teoksesta G. Heinricius, Anteckningar om Immanuel Ilmoni, 1912.

Anders Johan Sjögren oli kotoisin Iitin pitäjästä, kävi koulunsa Loviisassa ja Porvoossa ja siirtyi Keisarilliseen Turun yliopistoon opiskelemaan syksyllä 1813. Mukanaan uuteen asuinkaupunkiinsa hän toi kirjalaatikkonsa ja intohimoisen lukuharrastuksensa. Hän oli elänyt kouluvuosinaan varsin eristynyttä elämää – niin eristynyttä, että Porvoon kymnaasin lehtori Magnus Alopaeus lausui hänelle kunnioittavat jäähyväissanat: “Teillä näyttää oikein olevan taipumus paikoillanne istumiseen ja kamarissa tuumailuun.” Sjögren ei vieraillut seurapiireissä tai teatteriesityksissä eikä pitänyt kortinpeluusta. Kirjat veivät hänen aikansa, ja niin kävi aluksi myös Turussa.

Sjögreniltä on säilynyt mittava päiväkirjasarja, noin 8 300 sivua koko elämän ajalta. Se kertoo tarkasti kirjoittajansa jokapäiväisistä tapahtumista ja askareista myös opiskeluajalta Turussa ja on siten arvokas lähde 1800-luvun alun ylioppilaselämästä. Sjögrenillä oli tapana merkitä ylös ostamiensa, lainaamiensa ja lukemiensa kirjojen ja lehtien tiedot. Lisäksi hän käytti päiväkirjaa muistiinpanojen tekemiseen. Se sisältää tiivistelmiä ja suorasanaisia lainauksia kirjoista ja lehdistä satojen sivujen laajuudelta. Siksi Sjögren-tutkija Michael Branch on nimittänyt sitä kulttuurihistorialliseksi hakuteokseksi, jonka tarkoitus oli kasvattaa kirjoittajansa mahdollisuuksia sopivien yliopistokurssien ja luentojen valitsemisessa.

Turussa Sjögren pänttäsi päähänsä tietysti ajan akateemista kurssikirjallisuutta, muun muassa Kreikan ja Rooman klassillisia teoksia, mutta niiden ohella hän tutustui maantieteeseen, matkakuvauksiin, historiaan, romaaneihin ja näytelmiin. Vuonna 1815 hän tunnusti lukevansa oikeastaan mitä vain mieli teki, koska ei ollut vielä päättänyt elämänurastaan. Tällainen monipuolisuus kuitenkin enteili tulevaa, sillä Turun vuosien jälkeen Sjögrenistä kehittyi Venäjällä kuuluisa etnografi ja tutkimusmatkailija.

Jukka Sarjala

Lähteet:

Jukka Sarjala, “Kiertävät kirjat. Painotuotteiden aineellis-sosiaalinen vaikuttavuus Anders Johan Sjögrenin elämässä ja opiskelussa 1810-luvulla”. Historiallinen Aikakauskirja 119:3 (2021) s. 275–287.

Anders Johan Sjögren, Allmänna Ephemerider. Dagböckerna 1806–1855. Utgivna av Michael Branch, Esko Häkli & Marja Leinonen. Helsingfors: Nationalbiblioteket, 2020. [https://www.doria.fi/handle/10024/177355]