Avainsana-arkisto: köyhyys

Satavuotiaan syntymäpäiväjuhlat vuonna 1910

Turun köyhäintalossa vietettiin harvinaista juhlaa toukokuun kuudentena päivänä vuonna 1910. Talon pitkäaikainen asukas neiti Eva Elisabeth Wechter täytti tuolloin sata vuotta, mikä teki hänestä Turun vanhimman asukkaan. Tämä luonnollisesti herätti kiinnostusta kaupunkilaisissa, ja satavuotiaalle järjestettiin näyttävät juhlat siitä huolimatta, että Wechter itse makasi vuodepotilaana siksi, että oli loukannut jalkansa.

Silmälasipäinen iäkäs nainen istuu salissa kuvan keskellä pidellen kädessään onnittelusähkeitä. Hänen ympärillään on pöydillä lukuisia kukkamaljakoita.
Eva Lisa Wechterin syntymäpäiväonnittelut kukkatervehdyksineen ja sähkeineen lienevät olleet samantapaiset kuin kuvassa olevan uusikaupunkilaisen Ika (Fredrika) Färdigin. Valokuva on päivätty 1910‒1920-luvuille. Kuva: Ugin museon valokuvakokoelma, Uudenkaupungin museo.

Juhlallisuuksista ei tingitty, vaikka Wechter ei köyhäintalon asukkaana kuulunutkaan kaupungin silmäätekeviin. Talossa järjestettiin kahvikestit, ja vanhusta muistettiin muun muassa kukin, rahalahjoin ja onnittelusähkeellä. ”Vanhuksen pieni huonekomero tuoksui ruusuista ja muista kukista”, Turun lehti kuvailee. Myös itse tuomiorovasti piti tilaisuudessa puheen. Syntymäpäiväjuhlista uutisoivat paikallisista sanomalehdistä ainakin Turun lehti ja Åbo Underrättelser.  

Wechter oli syntynyt Turussa vuonna 1810 naimattomalle äidille, eli hän oli syntyperältään avioton. Perheen elämä lienee ollut hyvin niukkaa ja vaatimatonta muun muassa siksi, että Wechterin äiti ei koskaan avioitunut, ja sen vuoksi perheen toimeentulo oli pelkästään äidin varassa. Merkittävä taitekohta Wechterin elämässä oli oletettavasti Turun vuoden 1827 suurpalo, vaikka lähteisiin ei olekaan tallentunut tietoja siitä, miten Wechter itse palon koki. On kuitenkin selvää, että palon raunioittamassa kaupungissa selviytyminen vaati sinnikkyyttä. Wechter löysi elantonsa palvelustöistä, sillä sanomalehdissä kerrottiin hänen ryhtyneen jo nuorena palvelijattareksi.

Köyhäintaloon Wechter oli joutunut 92-vuotiaana. Sanomalehdissä kuvattiin hänen olleen tuolloin niin sairas, että hänen luultiin kuolevan pian. Hän oli naimaton ja lapseton, ja vaikuttaa siltä, ettei hänellä ollut omaisia, jotka olisivat voineet huolehtia hänestä. Ilmeisesti köyhäintalon hyvä hoito kuitenkin auttoi Wechteriä toipumaan. Hän ”tuli uudelleen reippaaksi ja tahtoi päästä takaisin pieneen komeroonsa Luostarinmäellä, mutta suostui lopulta jäämään köyhäintaloon, missä hoito on hyvä”, kerrottiin Turun lehdessä.

Ensimmäisenä helluntaipäivänä reilu viikko satavuotisjuhlallisuuksien jälkeen Wechter menehtyi köyhäintalossa, ja talossa ryhdyttiin hautajaisjärjestelyihin. Siitä huolimatta, että Wechter oli vain noin viikkoa aikaisemmin ollut koko kaupungin juhlittu asukas ja syntymäpäiväsankari, hautajaisissa noudatettiin tavanomaista köyhäinhoidokkien hautajaisjärjestelyjen protokollaa. Arkku kuljetettiin hautausmaalle köyhäintalon vaatimattomilla ruumisvaunuilla ja laskettiin vaivaisten hautaan, joka maksoi vain kolme markkaa ja kymmenen penniä. Paikalla ei ollut saattoväkeä, eikä Wechteriä muistettu minkäänlaisin juhlallisuuksin.

Vaatimattomien hautajaisten ja näyttävien syntymäpäiväjuhlallisuuksien kontrasti oli huomattava, mikä alleviivaa Eva Wechterin huono-osaista asemaa. Tämän huomioi myös Turun lehti, joka toisaalta päätti Wechterin kuolemasta kertovan uutisen toiveikkaaseen lopetukseen: ”Meidän silmällämme katsoen oli suuri ero syntymä- ja hautauspäivän välillä. Mutta Eva Wächterillä oli ero vielä suurempi. Syntymäpäivän ilosta vaivaistalossa hänellä ei ollut paljon tietoa ‒ mutta hautauspäivänä saattoi hän iloita siinä kodissa, jossa köyhyydestä ja vaivasta ei merkkiäkään näy. Siellä on rikkautta Eva Lisa Wächterillekin.”

Noora Viljamaa

Lähteet:

Turun lehti, 7.5.1910 nro 53 ja 24.5.1910 nro 59.

Åbo Underrättelser, 7.5.1910 nro 123.

Viattomien lasten päivä Turussa vuonna 1853

Turun rouvasväenyhdistys vietti vuonna 1853 vuosikokoustaan tuttuun tapaansa viattomien lasten päivänä 28. joulukuuta kaupungin sivistyneistön voimin. Muun muassa Åbo Underrättelser raportoi kauniista ja näyttävästä juhlasta, jossa ei ollut tingitty ohjelmasta. Tilaisuudessa kuultiin torvimusiikkia krenatööritarkk’ampujapataljoonan soittamana sekä virsi lauluyhdistyksen esittämänä. Uutisessa ei mainita, missä juhla järjestettiin, mutta yhdistys kokoontui todennäköisesti Seurahuoneella, sillä siellä yhdistys tapasi järjestää muun muassa tanssiaisia. 

Turun rouvasväenyhdistys kokoontui säännöllisesti Turun Seurahuoneessa, joka valmistui vuonna 1812. Siellä yhdistys vietti vuosikokoustaan mahdollisesti myös vuonna 1853. Seurahuoneen pihafasadia kuvaava laaveraus vuodelta 1863 on mahdollisesti nimimerkki G. F. A:n tekemä. Turun kaupunginmuseo.

Vuosijuhla ei kuitenkaan kerro pelkästään kaupungin kermasta vaan avaa näkökulman myös kaupungin köyhempien asukkaiden historiaan. Turun rouvasväenyhdistys oli vuonna 1849 perustettu sivistyneistön hyväntekeväisyysyhdistys, jonka johtokunnassa oli pääasiassa naisia. Sen tarkoitus oli ratkaista filantropian hengessä massaköyhyyden ongelmia kuten kerjuuta, sillä virallinen köyhäinapu ei riittänyt kaikille apua tarvitseville. Yhdistys auttoi erityisesti köyhiä naisia ja lapsia tarjoamalla näille sopivaksi katsomaansa apua, pääasiassa työtä ja koulutusta. Sen vuoksi yhdistys perusti kasvatuslaitoksen eli koulun 8‒12-vuotiaille tytöille, jotka tulivat köyhistä perheistä ja olivat turvattomia eli puoli- tai täysorpoja. Tätä kautta se halusi tukea köyhiä lapsia kasvattamalla ja kouluttamalla heitä kristillisiksi, työteliäiksi ja hyvätapaisiksi kansalaisiksi. 

Ei ollut sattumaa, että yhdistyksen vuosijuhla järjestettiin juuri viattomien lasten päivänä. Ajankohta alleviivaa yhdistyksen tehtävää nimenomaan lasten auttajana, ja siksi myös juhlaan oli kutsuttu yhdistyksen koulun (jota kutsuttiin tuolloin nimellä ”Räddningsskola”) oppilaat. Vielä vuonna 1850 vuosikokoukseen oli kutsuttu kaikki yhdistyksen avustamat henkilöt, mutta suuren määrän vuoksi yhdistys kutsui jatkossa juhlaan vain koululaisia, joita oli vuoden 1853 juhlassa 11.

Juhlaan osallistuneista koululaisista ilta lienee ollut erityisen ikimuistoinen Maria Wilhelmina Paleniukselle, Augusta Wilhelmina Walleniukselle ja Ulrika Sofia Sundgrenille. Åbo Underrättelser kertoo, että tytöt olivat osoittaneet opinnoissaan erityistä ahkeruutta ja hyveellisyyttä, minkä ansioista yhdistyksen puheenjohtaja, rouva kenraalimajorska Cronstedt palkitsi heidät lahjoin ‒ todennäköisesti kirjoin. Illan aikana koululaiset saivat omin silmin todistaa säätyläistön seurallisuuden kulttuuria asiaankuuluvine illallisineen ja ohjelmanumeroineen. Vaatimattomista ja köyhistä oloista tulleet ja historiankirjoituksessa usein sivuutetut koululaiset jättivät siten nimensä myös sanomalehtien sivuille. 

Noora Viljamaa

Lähteet:

Sanomia Turusta 21.1.1851, nro 2, ”Herras-naisten-yhdistys Turussa”.

Suometar 13.1.1854, nro 2, ”Kotimaalta, Turusta”.

Åbo Underrättelser 30.12.1853, nro 10, ”Åbo: Fruntimmersföreningens årsfest”.

Matikainen, Taru: ”Jalot ihmisystävät”? Turun rouvasväenyhdistys vähempiosaisten auttajana vuosina 18481910. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Turku 2001.