Kujanjuoksu yleistyi 1600-luvulla ensin armeijan rankaisukeinona ja levisi sieltä myös siviilejä koskevan oikeuden piiriin. Kujanjuoksussa tietty määrä miehiä asettui kujaksi, jonka läpi tuomitun oli kuljettava. Jokaisen kujaan osallistuneen oli lyötävä piiskalla ohi kulkevaa rikollista. Kuja kuljettiin oikeuden määräämät kerrat, ja jokaisen lyöjän oli lyötävä lujaa sakon uhalla. Kujanjuoksua sovellettiin rangaistuskeinona ainoastaan miehiin.
Kujaan oli vaikea saada miehiä, sillä heitä tarvittiin kerralla jopa sata. Turussa rikkaat kauppiaat pyysivät raadilta, ettei heidän tarvitsisi osallistua moiseen häpeälliseen toimitukseen. He olivat jopa valmiita maksamaan itsensä rahalla vapaaksi toimitukseen osallistumisesta. Raati ei tähän kuitenkaan suostunut, vaan ilmoitti porvarinvalan vannoneiden velvollisuuksiin kuuluvan myös tämän tehtävän. Helsingistä porvarit kysyivät puolestaan Turun raadilta, oliko kaupungissa tapana, että porvarit osallistuivat itse kujaan. Heidän mielestään rengit olisivat riittäneet.
Asiaa yritettiin ratkaista myös muuten. Turun köyhiä porvareita eri kortteleista kutsuttiin esimerkiksi helmikuussa 1670 oikeuden eteen ja heitä käskettiin osallistumaan pahantekijöiden rankaisemiseen. Heille luvattiin anteeksi taksavero ja kaupunginvartioston vahtivuorot sekä sakkoja. Osa tarttui tilaisuuteen ja heistä laadittiin erillinen luettelo. He osallistuivat 22. helmikuuta neljän miehen suorittamaan kujanjuoksuun.
Vuonna 1698 raati joutui toteamaan, että kaikki vitsaporvarit, joita oli käytetty kujanjuoksujen toimeenpanoissa, olivat kuolleet edellisten kahden kovan nälkävuoden aikana. Muu porvaristo ei halunnut osallistua kujanjuoksuun, eikä heitä voitu siihen määrätä ilman korkeamman esivallan määräystä, koska niin ei ollut tehty ennenkään. Raastuvanoikeus päätti kysyä hovioikeudelta tai maaherralta, voisiko Turussa ja muissa kaupungeissa käyttää alempaa porvaristoa piiskaukseen, mikäli kaupungin vartiokaartista ei tulisi 50 miestä. Tämä haluttiin tietää siksi, etteivät huonot tavat leviäisi, kun rangaistukseen osallistuvia puuttui.
*
Kuningatar Kristiinan vuonna 1653 annetun rangaistusjärjestyksen mukaan kahdeksan taalarin sakon voi sovittaa yhden kerran juoksemalla kujanjuoksun viidenkymmenen miehen välissä. Tämä teki yhteensä sata iskua. Mitä korkeampi sakko oli, sen useampi kuja oli juostava. Toukokuussa 1698 annetun kuninkaallisen asetuksen mukaan sakot voitiin korvata raipoilla tai piiskalla. Tällöin molempia sukupuolia koskeva rangaistus suoritettiin torilla seisseessä häpeäpaalussa. Miesväkeä kuului lyödä parilla raippoja kolme kertaa jokaisesta 2½ hopeataalarista ja naisväkeä kolme lyöntiä parilla piiskoja.
Lyöntien määrä oli näin ollen verrannollinen varkauden arvoon. Kannuksentekijä Jonas Höök valitti syyskuussa 1683, että irtolainen Erik Mattsson Turun linnasta oli vienyt Jonakselta Jaakon päivän aikaan tavaraa 66 kuparitaalarilla. Joukossa oli kynttilänjalka ja paljon vaatetavaraa. Erik tuomittiin palauttamaan tavaroiden arvo ja maksamaan se kolminkertaisesti sakkoina. Hänen tuli lisäksi suorittaa julkirippi. Koska hän ei voinut maksaa sakkojaan, sai hän juosta kujanjuoksun kuusi kertaa edes takaisin. Lyöjiä oli 25 paria, ja iskuja siis 600! Kujanjuoksun jälkeen vaarana oli haavakuume, johon saattoi kuolla.
Oikeuden tehtävä ei ollut kuitenkaan aiheuttaa heikoille ja sairaille turhaa kärsimystä, vaan tuomiota oli lievennettävä tarpeen niin vaatiessa. Siten miekkasepän kisälli Knut Jöransson juoksi kujanjuoksunaan vain kaksi kertaa edestakaisin 30. heinäkuuta 1679. Hänen tuomiotaan alennettiin hänen sairaalloisuutensa vuoksi. Juoksulla hän kuittasi hovioikeuden hänelle määräämän korkean sadan hopeataalarin sakon.
Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Kansallisarkisto (KA): KA z:38, TRO (Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat) 11.2.1670, 76−77; 12.2.1670, 78−79; 14.2.1670, 80; 22.2.1670, 90; KA z:46, TRO 30.7.1679, 422; KA z:50, TRO 3.11.1683, 485−488; 7.11.1683, 501; KA z:65, TRO 29.10.1698, 399v−401v; KA z:80, TRO 17.8.1711, 374v−375; 21.8.1711, 387v; 26.8.1711, 389−389v.
Drottning Christinæ Straff-Ordning dat. Stockholm 18.Maji åhr 1653. J. Schmedeman, Kongliga stadgar, förordningar etc. Stockholm 1706, 294−296.
Carl von Bonsdorff, Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Första bandet. Bidrag till Åbo stads historia. J. Simelii arfvingars boktryckeri aktiebolag 1894, 315.