“Mehiläisyhteiskunta” ja muita kevään merkkejä

20. huhtikuu 2018 Arki, Sää 0
Poliittiset olot olivat olleet ankarat, eikä kevään 1918 lehdistöstä juurikaan tapaa kevään ylistyksiä. Mutta talvi oli jo jäänyt taakse, ja koska ruokapula oli ollut ankara, epäilemättä kevän odotukseen kytkeytyi toivo paremmasta toimeentulosta. Lauantaina 20. huhtikuuta sanomalehdissä julkaistiin useita puutarhanhoitoon tai maanviljelykseen liittyviä ilmoituksia. Niissä etsittiin työvoimaa tai myytiin raaka-aineita. Turun Sanomien ilmoituksissa etsittiin muun muassa ...

Hukkunut

19. huhtikuu 2018 Kuolema 0
Turun Sanomat julkaisi 19. huhtikuuta 1918 surullisen uutisen lapsen kuolemasta. Torpanomistaja Rihkon kasvattilapsi Aili Santala oli Kärsämäen kansakoulun ensimmäisen luokan oppilas. Hän oli ystäviensä kanssa palannut koulusta kotiin 8. huhtikuuta ja ajatellut ylittää Vähäjoen jäätä pitkin. Jää oli kuitenkin jo heikkoa, ja Aili oli vajonnut veteen. Uutisen mukaan “virta alkoi sitte viedä mukanaan, niin etteivät ...

Raitiotien käyttäjille

18. huhtikuu 2018 Arki 0
Turun Lehti julkaisi 18. huhtikuuta 1918 ohjeita raitiovaunun käyttäjille. Ilmoitus oli samalla merkki arkielämän vähittäisestä paluusta uomiinsa, vaikka toki vaikeat olosuhteet jatkuivat vielä pitkään. Ilmoitus antaa ymmärtää, että raitiovaunuliikenteessä oli eletty epäjärjestyksen aikaa, joka nyt pitäisi saada loppumaan. Ilmoitus toteaa, että “on sopimatonta pyrkiä vaunuun mikä on ‘täynnä’ ja että “vitkastelematta noustaan ja laskeudutaan vaunusta”. ...

Sotilasparaati kauppatorilla

Keskiviikkona 17. huhtikuuta 1918 klo 10.45 lähtien järjestettiin Turun kauppatorilla sotilasparaati vallanvaihdon merkiksi. Paraatia tuli juhlistamaan Ahvenanmaan maaherra, eversti Hjalmar von Bonsdorff (1869–1945), jolla oli takanaan pitkä ura sotilaana. Hän oli palvellut Venäjän laivastossa vuodesta 1891 lähtien ja osallistunut sekä Japanin sotaan että ensimmäiseen maailmansotaan. Sisällissodan aikana hän oli Savon rintaman päällikkönä ja sittemmin Ahvenanmaan ...

Vakoiluosasto Kauppaopistolla, sähkeitä Tukholmasta

Valkoisten marssittua Turkuun sotilasesikunnan vakoiluosasto asettui Aurakadulla sijainneeseen Kauppaopistoon. Turun Sanomat julkaisi 16. huhtikuuta 1918 vakoiluosaston ilmoituksen, jossa pyydettiin punakaartilaisista tietoja, “joiden nojalla voidaan saada selvää heidän toiminnastaan, piilottamistaan aseista, juonitteluistaan joukkojemme selän takana y.m.”. Näyttää siltä, että “vapautuksen päivää” seurasi myös kireyden ja pelon ilmapiiri. Sota ei ollut päättynyt. Samassa lehdessä vihollisen kitkemistä Turun ...

“Kansalaissota” ja Vakka-Suomen “konnantyöt”

15. huhtikuu 2018 Sota 0
Vuonna 1918 sanomalehdistössä julkaistiin vielä melko vähän kuvallista aineistoa, mutta toisinaan lukijoille tarjottiin maisemia ja muotokuvia, ja ensimmäisen maailmansodan keskellä myös sotanäkymiä. Maanantaina 15. huhtikuuta 1918 Turun Sanomat julkaisi etusivullaan Suomen armeijan johtajien muotokuvia. Kuvasarjan oikealla puolella ilmestyi artikkeli “Punaisten pako lähiseudun kautta”, joka kuvasi Vakka-Suomen läpi paenneiden punaisten “konnantöitä”. Liedossa oli nähty 200-henkinen ratsuväkijoukko, ...

Julistus

14. huhtikuu 2018 Lehdistö 0
Vain kaksi päivää punakaartilaisten lähdöstä oli kulunut, ja sunnuntaina 14. huhtikuuta 1918 turkulaiset saivat jo lukea kolmea sanomalehteä, Turun Sanomia, Uutta Auraa ja Åbo Underrättelseriä. Olosuhteet olivat vaikeat, kuten Turun Sanomat kertoi: “Tällä haavaa toimitus samoinkuin konttorin ja koko kirjapainonkin henkilökunta työskentelevät raunioiden keskellä. Punaiset nim. hävittivät ennen poistumistaan, perjantain vastaisena yönä kaikki kaupungin kirjapainot ...

“Vapautuksen hetkellä”

13. huhtikuu 2018 Sota 0
Viimeiset punakaartilaiset olivat lähteneet Turusta junalla 12. huhtikuuta, ja lauantaina 13. huhtikuuta 1918 valkoisten joukot saapuivat Paraisten suunnasta ja marssivat Turkuun ruotsalaisen majurin Carl August Ehrensvärdin johdolla. Kaupunkilaiset ottivat joukot vastaan Uudenmaankadulla varrella, riemunhuutoja kuultiin, ja Raatihuoneella joukot kukitettiin. Seuraavana päivänä ilmestynyt Uusi Aura kirjoitti etusivullaan: “Vapautuksen hetki on – Jumalan kiitos! – meille turkulaisille viimeinkin koittanut ...

Tuhon jäljet

12. huhtikuu 2018 Sota 0
Kun päivä 12. huhtikuuta 1918 valkeni, näkivät turkulaiset, mistä edellisen yön räjähdykset olivat johtuneet. Edellisenä iltana klo 23 oli kuultu aluksi isompi räjähdys, ja sen jälkeen sarja pienempiä. Aamulla selvisi, että punaisten joukot olivat räjäyttäneet Kanavaniemen satamassa olleita laivoja. Turkulaiset vaelsivat katsomaan tuhon jälkiä. Seuraavana päivänä Turun Sanomat raportoi tuhoutuneet höyrylaivat: ne olivat Wihuri, Salo, ...

Sekasorron päivä

11. huhtikuu 2018 Sota 0
Torstaina 11. huhtikuuta 1918 ilmestyi kaksisivuisena viimeinen Arbetet-lehti, jonka etusivulla komeili tuttu iskulause: “Proletärer i alla länder förena eder.” Sosialisti oli vaiennut jo edellisenä päivänä. Tiedotusvälineistä pidettiin kiinni viimeiseen asti. Vallanvaihto näkyi median mullistuksena, ja Turun Sanomat ja Västra Finland, jotka ei olleet ilmestyneet tammikuun jälkeen, palasivat päivänvaloon 13. huhtikuuta. Uusi Aura, Turun Lehti ja ...