“Muualta Suomesta”

10. helmikuun 2018 Lehdistö 0
Jyväskyläläinen sanomalehti Keskisuomalainen kertoi 10. helmikuuta 1918 ajankohtaisia uutisia otsikolla “Muualta Suomesta”. Silmiinpistävää on, että uutiset olivat matkustajien kertomia. Yhteydet kaupunkien välillä olivat heikot, ja tietonkulussa oli viiveitä. Helsingistä tullut matkustaja oli vahvistanut, että “tietoja edustaja Antti Mikkolan surmaamisesta pidetään yleensä totena”. Samoin “ketjua Helsingin ympärillä oli tiukennettu”. Keskisuomalainen jatkoi kertomalla, että Porin lähellä oli ...

Antti Mikkolan murha

“Tuomari Antti Mikkolan hämärää murhaa koskevien huhujen johdosta olemme tiedustelleet asiaa eri tahoilta ja saaneet todetuksi, että murha tosiaan on tapahtunut Helsingissä”, kirjoitti Sosialisti 9. helmikuuta 1918. Samalla se totesi, että “ruumis on omaisten toimesta tuotu äsken Turkuun”. Kaupungissa oli kerrottu huhuja Antti Mikkolan (1869–1918) surullisesta kuolemasta, mutta vasta nyt asia nousi Turussa lehtien palstoille. ...

Vallankumous Kakolassa

08. helmikuun 2018 Politiikka 0
Suomen Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain valtuutettu Antti Kiviranta oli 4. helmikuuta 1918 lähettänyt Suomen vankiloihin, kuritushuoneisiin ja kasvatuslaitoksiin määräyksen. Siinä kehotettiin henkilökuntaa viipymättä valitsemaan keskuudestaan neuvosto hoitamaan “näitä laitoksia”. Turussa ryhdyttiin neuvottelemaan Kakolan vankilan asemasta, ja Sosialisti uutisoi asiasta 8. helmikuuta otsikolla “Kakolan vartijat hyväksyivät Valtuuskunnan”. Lehti totesi: “Turussa sijaitsevan Kakolan kuritushuoneen vartijatkin hyväksyivät eilen innostuneen mielialan vallitessa ...

Sodoma ja Gomorra, “repäisevä burleskinäytelmä”

Elämä Turussa jatkui suhteellisen rauhallisena helmikuun alkupäivinä. Turun Työväen Teatteri esitti 7. helmikuuta 1918 operetin Sodoma ja Gomorra. Sen oli säveltänyt Emil Kauppi, ja laulujen sanat oli sepittänyt laulaja Väinö Sola. Pohjana oli lehtitietojen mukaan “ulkomainen huvinäytelmä”, joka oli sovitettu Suomen oloihin.  “Farssi-operetiksi” kutsuttu teos oli tullut ensi iltaan jo 12. tammikuuta 1918, ja se ...

Vallankumouslait kansanäänestykseen ja yritys hillitä väkivaltaisuuksia

06. helmikuun 2018 Politiikka 0
Turussa ilmestyneessä Sosialistissa julkaistiin 6. helmikuuta 1918 Sosialidemokraattien puolueneuvoston päätös, jonka mukaan maassa oli puhjennut vallankumous, kun työväenluokka oli ”nälkiintyneenä ja sorrettuna”, sekä ”aseellisen uhan alaisena” noussut puolustamaan elämisensä edellytyksiä. Päätöksellä, joka julkaistiin näyttävästi Sosialistin etusivulla, saatettiin myös pyrkiä hillitsemään kumouksellisen tilanteen aiheuttamaa epäjärjestystä, väkivaltaa, levottomuuksia ja rikollisuutta. Tässä ei kuitenkaan kovin hyvin onnistuttu. Puolueneuvoston ...

Vehnäjauhokätkö ja laatikollinen ”herrojen iloliemiä”

05. helmikuun 2018 Ruoka 0
Poikkeuksellisena aikana jotkin rikokset tuntuivat herättävän enemmän huomioita. Koska elintarviketilanne oli huono, myös elintarvikkeisiin liittyviä rikoksia tehtiin enemmän. Erityisesti sokeri tuntui olevan arvotavaraa, kaupungilla liikkui muun muassa väärennettyjä sahanpurusta tehtyjä sokeritoppia. Tavallisista petkutuksista ja asuntomurroista uutisoitiin toki myös, ja niitäkin Turun ”etsivä miliisi” sai selvitettäväkseen. Sosialistissa paheksuttiin erityisesti Turun hovioikeudesta löytynyttä ruokakätköä ja laatikollista ”herrojen ...

Välikohtaus hotelli Linneassa

04. helmikuun 2018 Arki, Väkivalta 0
Viikonlopun jälkeen, maanantaina 4. helmikuuta 1918, turkulaisessa hotelli Linneassa kuohui jo aamulla klo 7. Hotelli sijaitsi osoitteessa Iso-Hämeenkatu 16, ja se tunnettiin muun muassa biljardipöydistään, joita hotelli oli mainostanut näyttävästi. Nähtävästi joukko venäläisiä upseereita ja sotilaita oli ollut majoittuneena hotelliin, ja alkoholia oli kulunut yön aikana runsaasti. Kun juopuneet sotilaat olivat aikansa elämöineet, lähetettiin kaarti ...

Mitä tapahtuu Saksassa?

03. helmikuun 2018 Lehdistö 0
Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna levisi huhu, että Saksan keisari Vilhelm II olisi syösty valtaistuimelta. Turkulaisen Sosialistin ei pitänyt ilmestyä lainkaan 3. helmikuuta 1918, mutta kirjapainossa tehtiin nopeasti yksisivuinen Sosialistin lisälehti, jonka pääotsikko välittää uskoa ylirajaiseen vallankumoukseen: “Maailman vallankumouspalo leviää.” Heti pääotsikon jälkeen esitetään hurja uutinen: “Saksan keisari syösty valtaistuimelta.” Itse artikkeli kuvaa, miten “Saksan työväestön nousu ...

”60 kaatunutta, 25 haavottunutta”

02. helmikuun 2018 Sota 0
Päivän Sosialisti otsikoi sivulla kuusi: ”Lahtarijoukko lyöty perinpohjin Suinulassa.” Uutinen kertoi ”salakavalasta” valkoisten 200 miehen osastosta, jonka oli tarkoitus räjäyttää työväentalo Kangasalalla Suinulan kylässä. Juonen epäonnistuttua joukko kävikin punakaartilaisosaston kimppuun ja syntyi ”tulinen taistelu”. Siinä punakaartilaiset kivääreineen löivät vastustajansa, joilla oli lähinnä pistooleja. Näin selitettiin sitä, että ainoastaan ”lahtarit” kärsivät suuria tappioita. Artikkelissa viitattiin myös ...

“Sokerikauppias pidätetty”. Turussa rauhallista

01. helmikuun 2018 Arki 0
Helmikuu alkoi lehtitietojen mukaan rauhallisesti, ja Sosialisti totesikin etusivullaan 1. helmikuuta 1918, että “Turussa on ollut edelleen elämä täysin rauhallista ja järjestys mallikelpoisen hyvä. Eilen illalla kerrottiin lahtareiden maaseudulta suunnittelevan ‘vierailuretkeä’ Turkuun, mutta ei heitä kuitenkaan ole näkynyt”. Tämä rauhallisuus oli kuitenkin suhteellista. Samassa lehdessä todettiin, että toistaiseksi “iltamien ja kansankokousten” järjestäminen oli kaupungissa kielletty, ...