Tutkimusaineistot


Vuonna 1650 Erik Andrae Julinus kirjautui opiskelemaan Turun kuninkaalliseen akatemiaan, ja kahta vuotta myöhemmin häntä seurasi pikkuveli Andreas. Kahden vuoden ajan pojat opiskelivat yhtä aikaa Turussa, kunnes Erik jätti kaupungin taakseen vuonna 1654 ja kirjautui Uppsalan yliopistoon. Andreas seurasi Erikiä Uppsalaan vuonna 1658. Turussa Erik […]

Opiskelijat liikkeessä


Turun museokeskuksen Turun linnan kansainvälisestä naistenpäivästä naistenpäivään 8.3.2019–8.3.2020 kestävä näyttely Muutama sananen naisista kertoo muun muassa kuuden 1600-luvulla Turussa eläneen johtavaan porvaristoon kuuluneen naisen tarinan. He ovat myös eräitä kirjan 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista päähenkilöitä. Nämä tulokset perustuvat väitöskirjaani Päättäväiset porvarskat – Turun johtavan porvariston […]

Itsensä elättävät kaupunkilaisnaiset 1600-luvun Turussa


”Joulun monet herkulliset ruuat ja makeiset tekevät useimmille mahdottomaksi välttää perin vähän tervetulleen painonlisäyksen. Huolehtikaa kuitenkin siitä, että heti pääsette taas tarpeettomista kiloista. Käyttäkää Facil’iä, joka on varma, halpa ja – ehdottomasti vaaraton laihdutuskeino.” Näin mainostettiin Facil -laihdutuspastilleja vuonna 1928 Kansan Kuvalehdessä. Nykyään on jo […]

Vaahtokylpy, sähkö ja parafiini sekä muita varhaisia laihdutuskeinoja



20
Valmistelin lokakuun alussa luentoa Suomen koululaitoksen historiasta ja törmäsin sitä tehdessäni Yle oppimisen sivuilla olevaan artikkeliin ”Itsenäisen Suomen oppivelvollisuuskoulu”. Kuvan alla oli teksti ”Suomen itäisin kansakoulu aloitti toimintansa Äänislinnassa (Petroskoi) 1942”. Itse asiassa kuva on SA-kuva-arkiston tietojen mukaan Tolvojalta eikä Petroskoista, mutta varsinainen virhe kuvatekstissä […]

Itä-Karjalassa ei ollut ”keskitysleirejä” vaan keskitysleirejä – ja niistä on ...


1
Joulun odotus on jo alkanut ja ostoshysteria ahdistaa perheenäitiä etukäteen. Jokaiselle läheiselle, erityisesti lapsille on hankittava jotain, mielellään useampi lahja, muutoin aattoilta pukkeineen on pilalla. Keskustelua käydään siitä, onko 5, 10 vai 15 lahjaa tarpeeksi vai liikaa. Lahjojen määrä per lapsi riippuu tietenkin todella monesta […]

Onnekkaat orpotytöt? Joulun 1869 lahjoista


Historiantutkimuksen viimeisten vuosikymmenten tärkeimpiä trendejä on kiinnostus arjen historiaan. Kun Turun historiateoksia täplittivät vielä 1900-luvun lopulla näkyvät mieshenkilöt, yhä useampi tuore tutkimus on tarttunut historian näkymättömiin yksilöihin, väestön valtavirtaan. Yksi heistä oli vaatimattomista oloista akateemiseen maailmaan edennyt Pehr Stenberg (1758–1824), joka on noussut tutkimuskohteeksi aivan […]

Kurkistus 1780-luvun opiskelijaelämän arkeen



2
Etsivän keskuspoliisin henkilömappi numero 799 on hyvin ohut. Varsinaisia seurantatietoja ei juuri ole, sillä henkilömappi sisältää lähinnä muutaman lehtileikkeen henkilöstä. Vaikuttaa siltä, että turvallisuuspoliisi on ollut kiinnostunut seuraamaan henkilöä vain etäältä, eikä hänen toimintansa nähty merkittävästi uhkaavan yhteiskuntajärjestystä 1920–1940-lukujen Suomessa. Toisaalta henkilöön liittyvät rikosepäilyt ja […]

Maria Åkerblom – ajankohtainen ja arvoituksellinen


Perheyrityksiä on yleisesti pidetty varhaisen teollistumisen ja sitä edeltävän ajan jäänteinä, jotka eivät erityisen hyvin sovellu modernin talouden vaatimuksiin. Ne eivät ole dynaamisia tai tavoittele kasvua, eivätkä omistajaperhettä edustavat johtajat ole tehtävässään yhtä päteviä kuin koulutetut ammattijohtajat. Erityisesti sukupolvenvaihdokset ovat ongelmallisia. Vaikka perustajat ja heidän […]

Perheyritykset ovat voimissaan


8
Kaunokirjallisuudella, joka käsittelee ainakin osaksi historiallisia tapahtumia, on katsottu olevan historiantutkimukselle dokumenttiarvoa kuvatun yhteisön toiminta- ja ajattelutavoista kertoessaan, esimerkkeinä eräät 1800-luvun suomalaisen maalaisyhteisön kuvaukset. Tällaisina voidaan pitää myös Auni Nuolivaaran nimissä 1936 julkaistua romaania Paimen, piika ja emäntä ja sen jatko-osia Isäntä ja emäntä (1937) […]

Paimen, piika ja emäntä – paikallishistoriaa romaanitrilogiassa