Tärkeänä vesiväylänä länteen Turku ja etenkin sen satama olivat toisessa maailmansodassa neuvostoilmavoimille tärkeä maali. Pommeja putosi eri puolille Turkua, ja monin paikoin ne aineellisten tuhojen lisäksi vaativat ihmisuhreja.  Kokonaisuudessaan Turkua pommitettiin ankarimmin talvisodassa kolmessa jaksossa: Ensimmäinen jakso oli 25.12.1939–4.1.1940, toinen jakso alkoi viikon päästä 12.1.–4.2. ja kolmas jakso oli 14.2.–9.3. Ainoastaan sääolosuhteet rajoittivat pommituslentoja. 

Mikäli Viipuria ei lasketa, oli Turku talvisodassa Suomen pommitetuin kaupunki. Pommitustuhoja esittelevistä kartoista huomaa hyvin, kuinka talvisodan pommimatot kulkevat kaakosta eli Viron suunnasta kohti luodetta. Pommikoneet ovat avanneet luukkunsa yleensä Aurajoen tai Kupittaankadun kohdalla.

Turun katukuvasta ohikulkijoille tutuimmat jäljet talvisodan pommituksista ovat ”mustana maanantaina” 29.1.1940 syntyneet, Postitalon kupeessa eli Eerikinkatu 25:n kohdalla olevat repeämät rakennuksen kivijalassa. Tapahtumista muistuttamassa on peräti kaksi kivilaattaa, joista ensimmäinen, vuonna 1986 asennettu laatta kertoo jälkien olevan talvisodan pommitusten perua. Vuonna 2011 täydennykseksi sen alle liitetty laatta kertoo myös uhrien lukumäärän: 29 ihmistä.

Pommituksen jälkiä on Postitalon lisäksi muuallakin Turussa. Mustana maanantaina Suomen Pankin edustalla kuoli kolme ihmistä, ja samalla pankin oven yläpuolella oleva kivinen Suomen leijona sai sirpaleista osumia. Haavoittunut leijona on yhä silpoutunut, mahdollisesti jätetty sellaiseksi tarkoituksella muistomerkiksi talvisodan murhenäytelmästä.

Mikaelinkirkon Sairashuoneenkadun puoleisissa portaissa on myös selkeästi havaittavissa talvisodan aikaisia pommitusjälkiä. Kadulle pudotettiin 2.2.1940 neljä pommia, jotka vaurioittivat asuinrakennusta Sairashuoneenkatu 18:ssa ja samassa pommituksessa Betelin lähetyskirkko (Yliopistonkatu 29) kärsi pieniä vaurioita. Kenties turkulaisille huomaamattomimmat jäljet ovat Puolalankatu 1:ssä, Sammontaloa vastapäätä olevassa rakennusten välisessä käytävässä, joka johtaa korttelin sisäpihalle. Kivijalka sai osumia neljä yötä jatkuneissa pommituksissa 17.–21.2.1940, todennäköisesti aamuyöllä 19.–20.2.

Turkua pommitettiin myös jatkosodassa. Erityisen ankarasti kärsi Betanian kirkon ympäristö Martissa. Kirkko tuhoutui pommituksissa jo talvisodassa 25. ja 27.12.1939, ja jatkosodan alussa neuvostokoneet muuttivat 26.6.1941 kaupunginosan liekkimereksi. Betanian kirkon raunioiden kohdalla (Itäinen Pitkäkatu 51) on pommitusten muistolaatta. Jatkosodan alun pommituksissa erityisen tärkeä maali oli jälleen Turun satama, jolloin Turun linnaan osui useampi pommi ja se kärsi pahoja vaurioita. Turun linnan viereisten puumakasiinien sisällä on yhä jälkiä näiden pommien sirpaleista, ja osa seinähirsien rei’istä voi olla peräisin näistä pommituksista.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Hallanvaara, Lea-Kaarina. 1975. Turun pommitukset talvisodan aikana. Turun historiallinen arkisto 30. Turun Historiallinen Yhdistys, Turku: s. 257–322.

Penttilä, Eino. 1988. Turku talvi- ja jatkosodassa. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna

Pesonen, Aake. 1982. Tuli-iskuja taivaalle: ilmatorjuntajoukkojen taisteluista talvi- ja jatkosodassa. Karisto, Hämeenlinna

Raevuori, Antero. 2016. Tuho taivaalta: talvisodan pommitukset 1939–1940. Otavan Kirjapaino, Keuruu.

Hintsala, Kari. Pommeja Turkuun talvisodassa, http://kaponieeri.blogspot.fi/2016/01/pommeja-turkuun-talvisodassa.html