Avainsana-arkisto: muoti

1800-luku

Nuoren turkulaispiian perukirja vuonna 1806

Kommentoi

Kun piika Anna Catharina Engerer kuoli Turussa vuonna 1806, hänen perukirjaansa kirjattiin valkoinen nokkospalttinasta valmistettu leninki. Se arvioitiin yhden taalerin arvoiseksi, ja se oli siten Engererin arvokkain vaate. Sen lisäksi perukirjasta löytyy myös nokkospalttinasta valmistettu kaulaliina ja hame sekä silkkinen saali. Piian asemassa olevalta henkilöltä ei heti olettaisi löytyvän muodikkaita ja melko arvokkaita tekstiilejä. Kuka Anna Catharina sitten oli?

Anna Catharina Engerer kuoli keuhkotautiin 25. elokuuta 1806. Hän oli kuollessaan vain 27-vuotias ja perukirjan ensimmäisen sivun mukaan hän ei jättänyt jälkeensä ketään sukulaisia. Asiakirjan avulla voidaan kuitenkin tehdä joitain veikkauksia Engererin taustasta. Hänen sukunimensä viittaa saksalaiseen sukuun, ja hänen perukirjaansa on esimerkiksi kirjattu: 1: Tysk Psalm bok, yksi saksalainen virsikirja sekä sen alle 1: Dito Böne bok, yksi samanlainen (saksalainen) rukouskirja. Tämän viereen on kirjattu mielenkiintoinen kirja, Mamsell Wargs Kokbok, joka oletettavasti viittaa tunnettuun Cajsa Wargin keittokirjaan. Alun perin vuonna 1755 julkaistu keittokirja oli laajalti tunnettu Ruotsin itäosissa 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Kirjojen perusteella voisi olettaa, että Engerer oli lukutaitoinen, mikä ei ole itsestäänselvyys tällä ajalla, varsinkaan palveluksessa olleen henkilön kohdalla. Kirjojen avulla saamme hieman tietää Engererin uskonnollisesta identiteetistä ja kielitaidosta.

Palataan vielä Engererin nokkospalttinaiseen leninkiin. Nokkospalttina on yleisnimitys hienolle, ohuelle kankaalle, jota valmistettiin aiemmin nokkosesta, ja myöhemmin myös pellavasta ja puuvillasta. Kangas oli arvokasta tuontitavaraa, jota käytettiin muodikkaissa empiretyylisissä leningeissä 1700–1800-lukujen vaihteessa. Tämän lisäksi sitä esiintyi asusteissa, kuten kaulaliinoissa. Nokkospalttinan esiintyminen useassa vaatekappaleessa on silmiinpistävää siksi, että sen käyttöä rajoitettiin vuoden 1794 ylellisyysasetuksessa. Asetuksessa kohdistettiin kieltoja juuri hienoihin ulkomaisiin tuontikankaisiin. Nokkospalttinasta valmistettu leninki kertoo, että kansainväliset muoti-ilmiöt ovat rantautuneet Turkuun tänä aikana siinä määrin, että niitä edustaneet vaatteet ovat päätyneet säätyläisiltä eteenpäin palvelusväelle. Perukirjat auttavat kertomaan, että piiat eivät olleet materiaalisesti näkymättömiä, vaan heilläkin oli oma asemansa muodin kierrossa ja kulutuksessa.

Nokkospalttinasta valmistettu hääpuku vuodelta 1797. Anna Catharina Engererin leninki on saattanut olla kankaaltaan ja malliltaan samankaltainen. Kuva: Tanskan kansallismuseo.

Alkusilmäyksellä perukirjat vaikuttavat kuivilta ja yksitoikkoisilta asiakirjoilta, mutta syvemmällä tarkastelulla ne antavat kiinnostavan kuvauksen ihmisistä, joista ei muuten jäänyt paljonkaan merkkejä. 1700–1800 lukujen vaihteessa perunkirjoitettujen turkulaisten piikojen perukirjoissa tekstiilit ovat yleensä muodostaneet suurimman ja arvokkaimman osan omaisuudesta. Ei ole epätavallista, että piikojen perukirjoista löytyy esimerkiksi silkkisiä vaatteita ja asusteita. Vaatteita saatiin palkkana, joten henkilöt saattoivat vuosien palveluksen aikana kerätä omaisuutta juuri tekstiilien muodossa. Engerer on saattanut olla asemaltaan erityisen hyväosainen piika, jotta hän on saattanut kerätä niin arvokkaan omaisuuden jo nuorena. On mahdollista, että piiat eivät ole itse käyttäneet arvokkaimpia vaatteitaan, vaan säilyttäneet niitä eräänlaisena säästötilinä. Kuitenkin se, että myös piikoina toimineiden henkilöiden omaisuudesta löytyy muotivaatteita kertoo, miten pukeutumisen sosiaaliset rajat ovat hämärtyneet, kun myös vähempiosaiset ovat voineet saada käsiinsä arvokkaita vaatekappaleita. Yksittäisistä varakkaammista piioista ei toki voi olettaa, että suuri osa palkallisista naisista olisi omistanut suurta ja arvokasta vaateomaisuutta. Vaikka piiat ovat muodostaneet ison osan kaupungin väestöstä, he eivät ole laajasti edustettuina säilyneessä perukirja-aineistossa. Esimerkit Engererin kaltaisista henkilöistä laajentavat silti ajatusta siitä, millaisia henkilöitä on tähän aikaan Turun historiassa ollut piian asemassa ja miten monipuolisen ryhmän he ovat kaupungin arjessa muodostaneet.

Elina Saari

Lähteet:

Turun kaupunginarkisto (TKA), Turun maistraatin ja raastuvanoikeudenarkisto (Tmra), Perukirjat 1798–1809 (B1c:4–15)

Laine, Tuija: Keittotaitoa nuorille ja miksei vähän vanhemmillekin. Minun aarteeni– blogi. 19.1.2015. https://blogs.helsinki.fi/minunaarteeni/2015/01/19/keittotaitoa-nuorille-ja-miksei-vahan-vanhemmillekin/ [Haettu 1.6.2026]

Pylkkänen, Riitta: Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla. Toim. Lars Pettersson. Helsinki 1982.

Saari, Elina: Vaatearkkujen kertomaa – Vaatteet turkulaisten piikojen perukirjoissa vuosina 1789–1809. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto 2025.

1900-luku

Turkuun puettu Suomi

Kommentoi
Kudos Oy Silo tarjosi jälleenmyyjilleen valmiita piirroskuvia, joita myymälä saattoi käyttää omissa mainoksissaan. Muoti ja käytäntö -asiakaslehdessään yritys esitteli monia vaihtoehtoja, joista mainoskuvan saattoi valita. Lähde: Muoti ja käytäntö: Kestilän Pukimo Oy:n ja Kudos Oy Silon asiakaslehti 2/1936.

Tampere tunnetaan tekstiiliteollisuudestaan, mutta niin vain Turustakin ponnistettiin 1900-luvun alussa useita alan yrityksiä Suomen kartalle. Heikki Kestilän vuonna 1911 perustama Suomen Pukimo valmisti alkuun miesten pukuja, myöhemmin myös naisten turkiksia, ja oli 1930-luvulla jo maan tuotteliaimpia laatuaan. Merkittävässä roolissa tehtaan sarjatuotannon kehittämisessä oli 1928 yrityksen toimitusjohtajaksi tullut August Laurén, joka samana vuonna perusti siinä sivussa trikoovaatetehtaan nimeltään Kudos Oy Silo. Laurén oli etevä liikemies, joka ideoi Kestilän ja Silon asiaa ajamaan yhteisen mainostoimiston nimeltä Ponsi Oy.

Kotiseuturakas turkulainen sonnustautui 1930-luvulla kiireestä kantapäähän oman kaupungin tehtaiden tuotantoon. Alimmaksi kerrokseksi saattoi vetää Silon tekosilkkikerraston, päälle talven viimoilta suojaamaan Kestilän Pukimon turkiksen. Laurénin luotsaamat yritykset tähtäsivät kuitenkin myös kaupungin rajojen ulkopuolelle.

Markkinointipuhteissaan Kestilä ja Silo julkaisivat vuosina 1936–1938 tehtaiden jälleenmyyjille suunnattua lehteä Muoti ja käytäntö. Silon ja Kestilän strategia saada Suomi pukeutumaan turkulaiseen oli lehdessä selkeä. Yritysten oman mainospalvelun kautta jälleenmyyjille tehtiin helpoksi julkaista näyttäviä kuvareklaameja paikallisissa lehdissä. Muoti ja käytäntö sisälsi myös kattavasti ohjeita houkuttelevien näyteikkunoiden kokoamiselle, ja niihinkin sai tilata mainosmateriaaleja. Kauppiaiden tuli vain olla yhteydessä jompaankumpaan konttoriin ja pyytää kuvamatriisi käyttöönsä – se toimitettiin aivan ilmaiseksi, kunhan kaupan tosiaan oli Kestilää tai Siloa. Silon täyttäessä kymmenen vuotta vuonna 1938 Laurén nosti esille juuri mainonnan suunnitelmallisuuden ehtona sille, että Silo tunnettiin hyvin ympäri maan.

Ponsi Oy:n julkaisemassa Turun opaskartassa huomattiin mainita myös Kestilän Pukimo Oy:n ja Kudos Oy Silon sijainti kaupungissa. Lähde: Muoti ja käytäntö: Kestilän Pukimo Oy:n ja Kudos Oy Silon asiakaslehti 2/1938.

Silon ja Kestilän sivussa ehdittiin mainostamaan välillä Turkuakin. Muodin ja käytännön vuoden 1938 toisessa numerossa mainittu Ponsi Oy:n julkaisema mainoslehtinen Turusta sisälsi kartan, johon matkasuunnitelmaan lisättäväksi oli tuomiokirkon ja Turun linnan lisäksi merkitty Kestilän ja Silon tehtaat. ”Huomautamme näistä seikoista sen vuoksi, että kauppiaamme Turussa käydessään ovat tilaisuudessa lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensinnäkin: historiarikas Turku on todellakin tutustumisen arvoinen. Toiseksi: samalla kertaa on erinomainen tilaisuus tehdä tutkimusretki Silon ja Kestilän tehtaisiin. Kauppiaan kannalta ottaen tällainen käynti on erittäin terveellinen.”

Terveellinen vaikuttaa olleen myös Turun, Kestilän ja Silon symbioosi – ainakin mainostuksen poikimien myyntien saralla.

Elina Lahdenniemi

Lähteet:

Muoti ja käytäntö: Kestilän Pukimo Oy:n ja Kudos Oy Silon asiakaslehti. 1936–1938.

Möttönen, Tuomas: Tienraivaajia ja jälleenrakentajia: suomalaista yrityshistoriaa itsenäistymisestä jälleenrakentamiseen. Aviador, Helsinki 2023. 330–334.

Strandén, Merja: August Laurén. Työtä yhteiskunnan, kansallisen kulttuurin ja tieteen hyväksi. Turun museokeskuksen julkaisuja 64. Pekka Laurén & Turun museokeskus, Turku 2012.

1900-luku

Housupukuinen nainen ja hamepukuinen mies Aurakadulla 1949

Kommentoi
Aurakadun ja Yliopistonkadun kulmaus Turussa 1936. Aarne Pietinen, Museovirasto, Historian kuvakokoelma. 

”Housumuoti” on alkanut vallata alaa Turun katukuvasta, kun ”miehiksi pukeutuneiden naisten” voi nähdä kulkevan pitkissä housuissaan pitkin Aurakatua. Näin kirjoittaa mielipidekirjoittaja Sosialisti-lehdessä vuonna 1949. 

Kirjoittajan mielestä housujen käyttö on sallittua, kunhan sillä ei korosteta ”erikoisesti” henkilön naisellisuutta. Muotivirtauksessa on kuitenkin hänestä yksi epäkohta, nimittäin se, että miehet eivät ole tasa-arvoisia pukeutumisen suhteen naisten kanssa. Kirjoittaja kysyykin hieman ironiseen sävyyn: 

”Mutta miten kävisi, jos miehetkin haluaisivat olla yhdenvertaisia naisten kanssa ja pukisivat päällensä naisten pukimet?”

Vaikka tekstistä on aistittavissa ironiaa, antaa se mahdollisuuden kurkistaa aikanaan naisille ja miehille sopivana pidetyn pukeutumisen rajoihin. Naisille sallittu vaatevalikoima laajeni Suomessa noin 1920-luvulta alkaen, kun pitkien housujen käyttö yleistyi vähitellen. Tuolloin naiset saivat käyttää housuja esimerkiksi hiihtäessä. Myös 1900-luvun alussa yleistyneet työ- ja virka-asut toivat lisää valikoimaa naisten pukeutumiseen. 

Housut saattoivat sopia aikalaisten mielestä naiselle työ- ja urheiluympäristössä käytettäviksi, mutta kaupungin keskustassa housuissa näyttäytymistä sopi vielä yhteiskunnan silmissä miettiä. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Sosialistin mielipidekirjoittajan mukaan naisen ei 1940-luvun lopun Turussa sovi ”rehvastella” miesmäisessä työasussa julkisella paikalla.

Miesten ja naisten syysmuotia 1977. Kari Rainer Pulkkinen, JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Pulkkisen kokoelma. 

Miehille soveliaana pidetty vaaterepertuaari on taas monipuolistunut naisia hitaammin. 1960- ja 1970-luvulla etenkin nuorten muotiin tulivat aiempaa pidemmät hiukset, mutta miesten hameiden käyttö on puhuttanut pitkään. Esimerkiksi vielä 1990-luvun Helsingin Sanomissa on kirjoitettu ”valkotakkisten” tulevan paikalle, jos mies laittaa hameen päälleen. 

Miesten tiukoista pukeutumisraameista 1940-luvun lopun Turussa kertoo myös se, että Sosialistin kirjoittajan mukaan Aurakadulla liikkuva ”naiseksi pukeutunut mies” saattaisi tulla virkavallan pidättämäksi ja hänet olisi ”korjattava pois liikenteen häiritsijänä” ympärille kokoontuvan hämmästyneen väkijoukon vuoksi. 

Maininnat virkavallasta liittynevät siihen, että omalle sukupuolelle epätyypillisiksi katsottuihin vaatteisiin pukeutuminen saatettiin tulkita naamioitumiseksi, joka oli järjestyssääntöjen nojalla kiellettyä osassa Suomen kaupungeista. Ennen 1900-lukua sukupuolinormeja rikkovasta pukeutumisesta ongelmiin poliisin kanssa saattoivat joutua niin naisiksi kuin miehiksikin luetut henkilöt. 

Sosialisti-lehden kirjoitus kertoo kuitenkin yhteiskunnassa tapahtuneesta muutoksesta: naisten housujen käyttöä ei pidetty enää 1950-luvun vaihteen Turussa rangaistavana, vaikka sukupuolinormien rikkominen saattoikin jakaa mielipiteitä. Mieheyteen liittyvät lokerot ovat laajenneet sitäkin hitaammin. Vielä 2020-luvulla hametta käyttävää miestä on mediassa luonnehdittu harvinaiseksi, mutta yleistyväksi näyksi katukuvassamme.

Jean Lukkarinen

Lähteet: 

Housumuoti. Sosialisti, 15.05.1949, nro 109, s. 4.

Teinit eivät halua olla tuppisuita. Suomen Kuvalehti, 14.01.1967, nro 2, s. 28–31.

Miehet voisivat käyttää hametta tietyissä rajoissa. Helsingin Sanomat, 30.8.1997, https://www.hs.fi/suomi/art-2000003653421.html. 

Vierto, Tuija: Usva Kiuru, 18, on hameeseen pukeutuva mies, eikä hän ole ainoa: ”Mukava, käytännöllinen ja tyylikäs”. YLE 29.6.2023, https://yle.fi/a/74-20037186. 

Laine, Mio: ”Lieneekö tuo aprillinarrio wai pitkälle kehittyneen emansipatsioonin merkkiä wai muuta wallattomuutta.” Sukupuolen ilmaisun moninaisuus suomalaisissa sanomalehdissä 1868–1917. Kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2025.

Suhonen, Sami: Transsukupuolisuuden näkymätön historia. Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa. Toim. Kati Mustola ja Johanna Pakkanen. Like, Helsinki 2007.

Turunen, Arja: ”HAME, HOUSUT, HAMEHOUSUT! VAI MIKÄ ON TULEVAISUUTEMME?” Naisten päällyshousujen käyttöä koskevat pukeutumisohjeet ja niissä rakentuvat naiseuden ihanteet suomalaisissa naistenlehdissä 1889–1945. Etnologian väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, 2011.