Aihearkisto: 1900-luku

1900-luku

Sotilaskarkureiden värväysyritys Porthaninpuistossa

Kommentoi

Jatkosodan alun partaalla kesällä 1941 tuhannet miehet välttelivät astumista armeijan harmaisiin. He olivat saaneet kutsun ylimääräisiin harjoituksiin, eli liikekannallepano oli alkanut. Taustalla heillä oli erilaisia syitä kuten talvisodasta jääneet traumat, pasifistinen tai uskonnollinen vakaumus tai poliittinen ideologia.

Turussa toimi sodan alkamisen aikoihin Suomen mittakaavassa verrattain laaja, joskin silti jäsenistöltään pieni maanalainen kommunistinen vastarintaliike. Sen jäsenet laskelmoivat saavansa kaupungissa kesäkuisessa liikekannallepanossa kokoontuvia sotilaita ryhtymään karkureiksi ja siirtymään riveihinsä. Näin haitattaisiin Suomen armeijaa ja vahvistettaisiin omia vastarintasoluja.

Porthaninpuiston penkeillä saattoi jatkosodan aikana saada epäilyttävää seuraa. Kuva: Riku Kauhanen.

Monet vastarinnan jäsenistä olivat kuuluneet välirauhan aikana toukokuussa 1940 perustettuun Suomen-Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seuraan (SNS), joka lakkautettiin tammikuussa 1941.  Osaltaan seuran lakkauttamiseen oli johtanut väkivaltainen mellakka poliisien ja mielenosoittajien välillä Turussa 7.8.1940, jolloin 17 haavoittui ja yksi sivullinen kuoli. SNS:n Turun osastoon oli lakkauttamisen aikaan liittynyt arviolta 5000 jäsentä. Tämän jälkeen seuran entiset jäsenet olivat erityisen tarkkailun alaisina, ja heidän kanssakäymistään sotilaiden kanssa seurattiin Valtiollisen poliisin (Valpo) raporttien perusteella tarkkaan.

Ylimääräisten harjoitusten aikana yksi omituinen sotilaskarkureiden ”värväysyritys” tapahtui kesäkuun 20. päivänä 1941 Porthaninpuistossa, eli kirjaimellisesti silloisen poliisiaseman edessä. Tuona iltana turkulainen reservin sotamies vaimoineen istui puiston penkillä, kun seuraan tunki mieshenkilö, vaikka vapaitakin penkkejä olisi ollut tarjolla. Tunkeutuja selitti, että sotapalvelukseen menijät ovat tyhmiä, ja kertoi jo kehottaneensa monia muitakin karkaamaan.

Poliisin pöytäkirjan mukaan samalla hän moitti Suomen oloja ja valitteli sitä ”ettei muka oltu voitu pysyä ystävällisissä suhteissa Neuvostoliittoon, joka ’meitä ruokki’ ”. Mies kertoi omasta taustastaan, selitti vältelleensä sotaväkeen menoa tulemalla Helsingistä Turkuun ja aikovansa häipyä kaupungin kautta ulkomaille. Keskustelun lomassa selvisi myös, että hän oli hyvin perillä saksalaisten sotajoukoista Pohjois-Suomessa.

Puolen tunnin kuluttua puistossa käydystä keskustelusta ”kansankiihottaja” oli pidätetty. Alustavassa kuulustelussa mieheltä löytyi henkilöllisyystodistuksen ja ulkomaanpassin lisäksi SNS:n jäsenkortti. Viranomaisten Helsingistä saamien tietojen mukaan kuulusteltavana oleva oli vapautettu kokonaan sotapalveluksesta, syynä ”debilitas” eli ”heikkomielisyys”. Rikososaston alustavan kuulustelun jälkeen pidätetty sai odotella valtiollisen poliisin edustajien saapumista.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Grönholm, Pertti et al. Elämää sotavuosien Turussa 1939–1945. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys, 2014.

Kansallisarkisto, Turun toimipiste. Cb:12. Turun poliisilaitoksen rikososaston arkisto. Poliisitutkintapöytäkirjojen luonnokset 401–800. 1941.

1900-luku

Brežnev Turussa vuonna 1961

Kommentoi

Syyskuinen Turku sai toimia päivän verran neuvostojohtaja Leonid Brežnevin (1906–1982) vierailun isäntänä vuonna 1961. Brežnev oli tuolloin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston eli parlamenttia vastaavan elimen puheenjohtaja ja virallisesti valtionpäämies. Tosiasiallista valtaa piti kuitenkin vielä kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov, jota Brežnev oli mukana syrjäyttämässä kolme vuotta myöhemmin.

Neuvostoliiton presidentti Leonid Brezhnev vierailemassa Turun yliopistolla 25. syyskuuta 1961. Kuva: V. K. Hietanen, Museovirasto.

Neuvostojohtajien vierailut noudattivat yleensä melko vakiintunutta kaavaa. Ensin hoidettiin Helsingissä viralliset seremoniat ja neuvottelut, sen jälkeen itänaapurin vieraille esiteltiin pääkaupungin ulkopuolista Suomea. Näin toimittiin myös tällä kertaa. Helsingistä alkanut vierailu kesti yhteensä yhdeksän päivää ja pääkaupungin lisäksi neuvostojohtajaa kiikutettiin Turkuun, Kemiin ja Rovaniemelle.

Turussa Brežnevin ja hänen seurueensa vierailukohteiksi olivat valikoituneet Valmetin Pansion telakka sekä Turun yliopisto. Telakalla Brežnev – entinen koneinsinööri – tuntui olevan kuin omiensa parissa keskustellessaan turkulaisten telakkatyöläisten kanssa. Suomalaiselle laivateollisuudelle osoitettujen ylisanojen lomassa hän lupaili itänaapurin pysyvän luotettavana ja pitkäikäisenä tilaajana.

Turun yliopistonmäellä neuvostojohtajalle esiteltiin kampuksen modernia korkeakouluarkkitehtuuria sekä presidentti Paasikiven mittavaa yksityiskirjastoa. Brežnev korosti yliopistoväelle pitämässään puheessa opiskelijanuorison merkitystä tulevaisuuden tekijänä ja kertoi lahjoittavansa yliopistolle 2 000 niteen kokoelman oppikirjoja ja tieteellistä kirjallisuutta.

Suomalaiset sanomalehdet seurasivat tarkkaan itänaapurin vieraiden matkaa ja siteerasivat neuvostojohtajan puheita jutuissaan.

Myös neuvostoliittolaiset sanomalehdet noteerasivat vierailun. Izvestija korosti Turun ja ystävyyskaupunki Leningradin asukkaiden lämpimiä ja ystävällismielisiä suhteita. Sen mukaan tuhannet turkulaiset olivat saapuneet rautatieaseman aukiolle  jättämään jäähyväisiä Brežneville ja koko Suomen-vierailua isännöineelle presidentti Kekkoselle rauha ja ystävyys -huutojen kaikuessa.

Pravdan lukijoille Turusta puolestaan maalattiin kuvaa yhtenä Suomen vanhimmista kaupungeista, joka oli 600 vuoden ajan toiminut alueen hallinnollisena keskuksena. Vierailun hetkellä Pravda luonnehti Turkua yhdeksi keskeisimmistä teollisuuskaupungeista ja työväenliikkeen keskuspaikoista Suomessa.

Neuvostolehdistä saattoi lukea myös vierailun tärkeimmän poliittisen tavoitteen: edistää ajatusta Pohjoismaista puolueettomana rauhanalueena ja vastustaa Naton laajenemista.

Pia Koivunen

Lähteet:

Helsingin Sanomat, 27.9.11961, Leo Shulgin, Presidentti Brezhnev tervehti Turun teollisuutta ja oppia.

Izvestija, 25.9.1961, V. Tarasov, Rukopleskanija druzei.

Pravda, 26.9.1961, Sovetskie gosti v Turku.

1900-luku

Urho Verho, kulttuurivaikuttaja

Kommentoi

Turussa vuonna 1912 syntynyt ja kotikaupungissaan yliopistotutkintonsa suorittanut Urho Verho vaikutti laajasti kotikaupunkinsa kulttuuri- ja sivistyselämässä. Hän työskenteli sotien jälkeen Turun suomalaisen työväenopiston apulaisjohtajana ja jatkoi myöhemmin johtajana vuoteen 1964.

1950-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta alkaen hän toimi opetustehtävissä Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ja yleisen kirjallisuustieteen oppiaineissa – hoitaen apulaisprofessuureja ja hetken kotimaisen puolen professuuria. Verho siirtyi 1970 Tampereen yliopistoon. Matrikkelitietojen perusteella uran alku oli akateemista pätkätyötä.

Turun Sanomat uutisoi kuvan kera avustajansa Urho Verhon valinnan Turun työväenopiston johtoon. Turun Sanomat 27.5.1948.

Turkulaiselle kulttuurin harrastajalle hän tuli tutuksi sanomalehti Turun Sanomien avustajana. Kirjallisuuskriitikkona vuonna 1937 aloittanut kynäniekka kirjoitti aikana, jolloin kirjajuttu saattoi olla suurikokoisessa (broadsheet) lehdessä puoli sivua. Teatterin arvioiminen oli silti Verhon leipälaji.

Verho oli väitellyt Turun Yliopistossa professori V. A. Koskenniemen ohjauksessa Kaarlo Bergbomin draamankäsityksestä. Vuoden 1951 tutkimuksessaan hän sijoitti Kansallisteatterin maineikkaan johtajan henkilö-, aate-, kirjallisuus- ja sosiaalihistoriallisiin asiayhteyksiin. Voi sanoa, että hän pyrki tulkitsemaan sitä, millaisista osasista maineeltaan monumentaaliseksi kasvanut hahmo oli rakentunut.

Turun Sanomien teatteriarvostelijana Verho saattoi olla sanakäänteissään edeltäjäänsä Teppo Samoojaa teräväsanaisempi. Tällaista havaintoa ei voi kuitenkaan tehdä turkulainen Tajo-kustantamon julkaisemista kahdesta Verhon kirjoituskokoelmasta. Ote on pehmeä ja kirjat tiiviitä.

Vuonna 1963 ilmestynyt Uuden teatterin tiennäyttäjiä esitteli Georg Bernard Shaw’n, T. S. Eliotin, Eugene O’Neillin ja Thornton Wilderin. Teatterimies oli kiinnostunut anglosaksisesta modernista draamasta ja uskoi, että nykyvirtauksissa liikkuu paljon ohimenevää. Esimerkit viestivät, että modernin ymmärryksessään hän haki sekä pitkää linjaa että parhaillaan ajassa liikkuvaa.

Sotien jälkeen suomalaiset teatterit esittelivät englantilaisen kielialueen näyttämötaidetta. Näin kävi myös Turussa.

Turun yliopiston Feeniks-kirjaston varastokokoelmasta löytyy Uuden teatterin tiennäyttäjiä kirjoittajan professori Lauri Viljaselle signeeraamana kappaleena. Viljanen oli toiminut Verhon vastaväittäjänä. Kansilehden suunnittelijaa ei ole nimetty.

Toisessa Tajo-julkaisussaan Vanhaa ja uuttaa draamaa (1964) Verho hyödynsi osia näytäntökauden 1961–63 teatteriarvosteluistaan. Kriitikkoa askarrutti edelleen vanhan ja uuden kohtaamispiste ja se, mikä olisi yli aikakauden kantavaa. Ehkäpä yhden vastauksen saa kokoelman tekstistä ”Hyvästijättö kuolevalle elämänmuodolle”. Siinä Verho analysoi Anton Tšehovia ja huomaa toiminnan niukkuudessa yhteyden anglosaksiseen nykynäytelmään: ”Tšehovin esikuvallisuus tässäkin kohden on ilmeinen.”

Oletuksessaan Tšehovin dramatiikan tulevaisuuteen suuntautuvasta vetoavuudesta Verho osui oikeaan. Venäläinen klassikko on säilyttänyt edelleen asemansa teatteriohjelmistoissa.

Urho Verho kirjoitti myös saksalaiskirjailija Hans Carossan ajatusmaailmasta ja Turun suomalaisen työväenopiston historian. Urho Verho kuoli Paraisilla vuonna 1988.

Paavo Oinonen

Kirjallisuus:

Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, Helsinki 2008.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.

Verho, Urho: Uuden teatterin tiennäyttäjiä. Kustannusliike Tajo, Turku 1963.

Verho, Urho: Vanhaa ja uutta draamaa. Kustannusliike Tajo, Turku 1964.

1900-luku, 2000-luku

Uuden Päivän toimituksen jäämistö kellarikomerossa

Kommentoi

Opiskellessani Turun yliopistossa muutin kesällä 2014 asuntoon Läntiselle Pitkäkadulle, jossa asuin valmistumiseeni saakka. Muuttaessani Rautatienpuiston kupeeseen sain tietää asunnon edellisiltä omistajilta, että kellarikerroksessa oli käyttämätön ja numeroimaton varastokomero, jonka he olettivat kuuluneen tähän asuntoon, mutta sitä ei ollut otettu käyttöön heidän toimestaan.

Lyhyen asumisen jälkeen aloin siivota varastokoppia, joka pölystä ja liasta päätellen vaikutti siltä, ettei sitä ollut käytetty vuosiin. Varastossa näyttikin olevan lähinnä tavaraa, joita muut asukkaat olivat turhana tai hajonneena hylänneet. Päästyäni pienen varastokopin perälle löysin vanhoja lehtiä, postilaatikoita, nimikylttejä ja muuta asiaankuuluvaa toimitustavaraa. Lehdissä luki nimi ”Uusi Päivä”. Mikä Uusi Päivä? Olinko löytänyt lehden toimituksen?

Osa varastosta löytyneistä esineistä kirjoittajan kotona Salossa. Kirjoittajan kotiarkisto.

Uusi Päivä oli Turussa vuosina 1945–1969 ilmestynyt sanomalehti. Se oli Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) varsinaissuomalainen äänenkannattaja. Lehden historiasta on kirjoittanut sen toimittajanakin 1960-luvulla toiminut Pekka Lehtonen teoksessaan Uusi Päivä kaikki muuttaa voi. Turkulainen työväenlehti ajan ja aatteiden aallokossa (2007).

Lehtosen kirjasta ilmenee, että tulevaisuuden toivoa symboloinut lehti oli keväällä 1948 siirtänyt toimituksensa Työväentalosta omiin tiloihin Käsityöläiskadulle. Käsityöläiskatu risteää Läntisen Pitkäkadun kanssa risteyksessä, jossa kyseinen taloyhtiö sijaitsee.

Nykyäänkin ilmestyvän Kansan Uutisten perustaminen vuonna 1957 uhkasi Uutta Päivää Varsinais-Suomen markkinoilla. Uuden Päivän lakkauttamista harkittiin, mutta sen tekeminen kuitenkin jatkui. Lokakuussa 1956 lehti siirtyi juuri valmistuneen kerrostalon uusiin tiloihin Läntisen Pitkäkadun katutasossa.

Uusi Päivä lakkautettiin alkuvuonna 1969 SKDL:n päätöksellä. Ratkaisun syynä olivat nimellisesti taloudelliset vaikeudet, mutta lehden sisäisillä puoluepoliittisilla riidoilla oli oma merkittävä vaikutuksensa. Lehden viimeinen numero ilmestyi 28.6.1969. Kansan Uutiset perusti Turun toimiston lehden entisiin tiloihin. Nykyisin liiketilassa toimii Antikvariaatti Arwo Paperi / Juvekim Oy.

Lehteä pidempi turkulainen historiallinen kuriositeetti on lehden syksyllä 1947 aloittama vuosittainen juoksukilpailu. ”Uuden Päivän maraton”, 25 kilometrin juoksukilpailu, joka tunnettiin myös nimellä Kupittaan piikki. Kansainvälisiäkin osallistujia houkutelleen Piikin järjestäminen jatkui Uuden Päivän lakkauttamisen jälkeen ainakin vuoteen 1992 saakka (Helsingin Sanomat 8.9.1992).

Olen säilyttänyt löytämäni esineistön ja huonokuntoiset lehdet löydöksestäni lähtien. Suunnitelmissani on tehdä jonkinlainen seinätaulu tai muu teos esittelemään löytynyttä esineistöä. Lehdet postilaatikot ajattelin kiinnittää autotallin seinään.

Jerkko Holmi

1200-luku, 1900-luku, 2000-luku

Turku juhlii syntymäpäiviään vuonna 2029 – miksi?

Kommentoi

Turku 800 -juhlavuoden ilmeen ja teemojen julkistamisen jälkeen mediassakin on keskusteltu, juhliiko Turku syntymäpäiväänsä oikeana vuonna. 800 vuotta tulee kuluneeksi vuodesta 1229, mutta historioitsijoiden ja arkeologien jakama käsitys on, että keskiaikainen Turku perustettiin vuoden 1300 tienoilla. Mistä vuosi 1229 siis tulee?

Näkymä nykyiseen Aurajokeen ja Turkuun. Kuva: Janne Mustonen / Turun kaupunki.

Tarkkaa Turun perustamisvuotta ei tiedetä. Lähes varmasti Turulle on perustamisen yhteydessä myönnetty kaupunkiprivilegiot, mutta tätä tai mitään muutakaan alkuperäistä asiakirjaa perustamisesta ei ole säilynyt.

Kaupungin perustamisen ja piispanistuimen siirron on pitkään nähty olleen toisiinsa kytköksissä. Jo 1500-luvulla kirjoitetussa Paulus Juustenin piispainkronikassa esitettiin käsitys, jonka mukaan Turun piispanistuin siirrettiin Koroisista nykyiselle sijainnilleen vuonna 1300. Viimeistään 1600-luvulla tämä siirto yhdistettiin Turun kaupungin perustamiseen.

Vuoteen 1229 ulottuva Turun historia on sen sijaan verrattain uusi. 1920-luvulla Turun tuomiokirkon restaurointia johtanut Juhani Rinne esitti tulkinnan, joka poikkesi aiempien ja myöhempien historioitsijoiden näkemyksistä. Rinteen mukaan paavi Gregorius IX:n vuonna 1229 antama lupa siirtää Suomen piispanistuin parempaan paikkaan viittasi siirtoon Koroisista nykyiselle tuomiokirkon paikalle. Tämä käsitys on sittemmin hylätty: Gregorius IX:n kirjeessä ei mainita paikkoja, mutta kaikki viittaa siihen, että luvan seurauksena piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, tosin todennäköisesti vasta jonkin aikaa paavin antaman luvan jälkeen.

Rinteen tulkinnan pohjalta oletettiin, että myös kaupungin perustaminen tapahtui tuolloin, ja siksi Turku juhli 700-vuotisjuhliaan vuonna 1929. Aikainen perustamivuosi sopi itsenäisyyden alun kansakunnan rakentamisen projektiin: eri ilmiöiden juuria etsittiin mahdollisimman kaukaa menneisyydestä.

Turku syntymäpäivien viettäminen vuonna 2029 jatkaa siis sata vuotta sitten syntynyttä perinnettä.

Ajankohta ei kuitenkaan ole täysin vailla perusteita, jos kaupungin syntyä tarkastellaan prosessina yksittäisen hetken sijaan. 1200-luvun aikana ja 1300-luvun alkuun mennessä kirkon, kruunun ja kauppiaiden vaikutusvalta alkoi keskittyä Aurajoen alajuoksulle.

Vuonna 1229 paavi myönsi luvan siirtää Suomen piispanistuin parempaan paikkaan, ja se siirrettiin Koroisiin, jonne uuden piispankirkon ympärille muodostui hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Ruotsin kruunun asema lujittui, kun Turun linnan rakentaminen alkoi 1200-luvun lopulla joen suulle. Noin vuonna 1300 kehitys saavutti uuden vaiheen: Turun kaupunki perustettiin ja tuomiokirkko siirrettiin nykyiselle paikalleen. Vuoteen 1310 mennessä Turusta oli tullut sekä hiippakunnan hallinnollinen keskus että raatikaupunki, jossa porvarit valitsivat keskuudestaan hallintoa hoitavan raadin ja pormestarit.

Lähes minkä tahansa historian ilmiön takana on yksittäistä vuotta pidempi kehityskulku. Juhlikaamme siis Turun tarinan alkua hyvällä omatunnolla vuonna 2029.

Reima Välimäki

Kirjoitus perustuu Reima Välimäen ja Panu Savolaisen Turun Sanomissa 9.8.2025 julkaistuun Puheenvuoroon.

1900-luku

Yöjunalla Turkuun

Kommentoi

Suomen toinen presidentti, Lauri Kristian Relander, sai kansan suussa pilkkanimen ”Reissu-Lasse”, sillä hän matkusteli niin usein. Edellinen presidentti K. J. Ståhlberg ei tehnyt yhtään ulkomaanvierailua. Relander teki niitä viisi: Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Norjaan ja Tanskaan. Yksi ensimmäisistä kotimaanmatkoista suuntautui Suomen Turkuun.

Sunnuntaina, toukokuun kymmenentenä 1925, seisoi Turun rautatieasemalla salonkivaunu, jossa presidentti Relander oli yöpynyt saavuttuaan yöjunalla kaupunkiin edellisenä iltana. Presidentti oli saapunut huomaamattomasti, mutta kaupunki oli valmistautunut näyttävään vastaanottoon.

Kaduilla liehuivat Suomen liput, rakennusten julkisivuja koristivat köynnökset ja kansanjoukot pakkautuivat aseman tuntumaan nähdäkseen vilauksen presidentistä ja rouva Signe Relanderista. Kun virallinen seurue astui ulos vaunusta, vastaanottokomitea, jonka muodostivat Turun ja Porin läänin maaherra, kaupungin kunnallispormestari Löfman, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, tuomiorovasti Candolin sekä ensimmäisen divisionin komentaja, kenraali Åkerman, oli heitä vastassa.

Presidentti Relander tarkasti Porin rykmentin ja Turun suojeluskunnan kunniakomppanian, jonka rivit seisoivat suorina kevätauringossa. Sen jälkeen seurue suuntasi autolla Turun tuomiokirkkoon, jossa vietettiin rauhallinen hetki keskellä juhlahumua. Kirkon kiviseinät olivat todistaneet vuosien saatossa jos jonkinlaisia tapahtumia ja nyt ne ottivat vastaan nuoren tasavallan presidentin.

Kasarmilla koko Porin rykmentti oli kerääntynyt tervehtimään presidenttiä, ja taidemuseossa intendentti A. Haartman esitteli kaupungin kulttuurielämää. Tärkeä oli myös pysähdys Turun suomalaisessa yliopistossa, jossa rehtori V. A. Koskenniemi piti tervetulopuheen. Vastauspuheessaan presidentti lausui, että Turun suomalainen yliopisto on lujalla pohjalla ja että sen tehtävä on edelleen kehittää sitä suomalaista kulttuuritahtoa, joka on sen luonut.

Kuvateksti: Presidentti Relander ja seurue ruokailemassa Hamburger Börsissä Turun Sanomien valokuvassa. https://finna.fi/Record/tmk.161022574851100?sid=5115937374&imgid=2

Vierailu jatkui Åbo Akademihin, hovioikeuteen, lääninhallitukseen ja kunnan virkamiesten tapaamiseen. Vasta tämän jälkeen presidentti ehti istahtaa aamiaispöytään Hamburger Börsissä. Sieltä matka jatkui Naantalin Kultarantaan.

Päivän tapahtumista saivat nauttia myös pääkaupunkilaiset. Jo samana iltapäivänä Helsingissä nimittäin esitettiin elokuva presidentin vierailusta. Mutta ei turkulainen media jäänyt kakkoseksi: Turun Sanomien konttorin ikkunassa oli katsottavissa jo sunnuntai-iltapäivänä kymmenkunta valokuvaa ja muutamia suurennoksia presidentin vierailusta kaupungissa.

Noora Kallioniemi

Lähteet:

Iltalehti, 11.5.1925, nro 106, s. 1, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1401165?page=1

Turun Sanomat, 12.5.1925, nro 6456, s. 6, https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1487327?page=6

Suomen Kuvalehti, 23.5.1925, nro 21, s. 15, https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/889584?page=15