Aihearkisto: 1900-luku

1900-luku

Vivate Karnevalis!

Kommentoi

Suomen talvi- ja jatkosodan aikana tanssien järjestäminen oli kiellettyä. Sallittuja olivat vain teatteri- ja elokuvanäytännöt, konsertit sekä isänmaalliset juhlatilaisuudet.  Huvittelunhalua säädökset eivät kuitenkaan poistaneet, mutta luvattomista nurkkatansseista tai kotihipoista saatettiin tuomita sakkoja – jopa vankeutta. 

Ei ihme, että tanssikiellon poistuttua sodan jälkeen kaikenlaiset juhlimiset suorastaan ryöpsähtivät valloilleen. Tämä näkyi vahvasti opiskelijaelämässä Turussa. Vuoden 1945 Turun Ylioppilaslehdissä maakuntakerhojen, ylioppilaskunnan, beaanien, kemistien ym. juhlat ja illanvietot näkyvät; talvisella retkelläkin pantiin monotanssiksi.

Mainio esimerkki on ylioppilaskunnan urheilutoiminnasta vastannut Ylioppilaskunnan Urheilijat (TYYU), jonka toiminta elvytettiin helmikuussa 1945. Urheilujaostojen lisäksi valittiin ohjelmatoimikunta, käytännössä huvitoimikunta. Varojen hankkimiseksi – ja huvitteluhalun tyydyttämiseksi – toimikunta ryhtyi innokkaasti toimeen. Toimikunnan jäsenen, Katarina Pihan arkistossa on säilynyt muutamia käsin piirrettyjä juhlamainoksia.

Mainos TYYU:n järjestämiin Jättiläiskarnevaaleihin 17.3. ja pukupalveluilmoitus Naamiaisiin 10.5.1945.

Reilussa viikossa huvitoimikunta polkaisi pystyyn jättiläiskarnevaalit, joiden valmisteluista Katarina on merkinnyt päiväkirjaansa juhlapäivän 17.3. aamuna: ”Eilen olivat suuret paperihattutalkoot, jossa läsnä olivat Soke, Iljamo, Exi, Gringo, Tor, Marja… Vivate Karnevalis!”  Ja jatkoi juhlien jälkeen aamulla klo 7.10: ”Olen ollut jo puoli tuntia kotona. Haa! Melkein 12 tuntia on juhlittu. — Kansa ryyppäs ja sammus”. 

Vapun yleisen juhlinnan jälkeen Helatorstaina 10.5. oli naamiaiset, joista Turun Ylioppilaslehti 4/1945 kertoi: ”Urheilijat järjestivät kevätkauden hauskimmat juhlat, ’mannermaisella tasolla’ olevat naamiaiset, missä kansa ihmeissään kyseli, kuka oli salaperäinen mustalaiskaunotar, jota itse sarvipää pirukaan tulipunaisessa viitassaan ei saanut kiedotuksi pauloihinsa…” Seuraavan päivän ”Teekkariottelujen” jälkeen oli tietysti juhlat Kårenissa.

Mainos Kesäyliopistolaisten tutustumistilaisuuteen 30.6. ja Lauantaitansseihin 14.7.1945 .

Turun Kesäyliopisto aloitti toimintansa 26.6. kuuden vuoden keskeytyksen jälkeen entistä laajemmin ohjelmin. TYYU oli tilanteen tasalla ja järjesti heti 30.6. Kunnassa tutustumistilaisuuden, ”jonka ohjelmaa ei voi kyllin kehua – TANSSIA tehokkaan orkesterin säestyksellä”.

Ylioppilaslehden pakinoitsija Observer totesi mainoksen vaikutuksen: ”Olimme jo keväällä tehnyt sen pyhän päätöksen, ettemme ainakaan Me tule kesäyliopistoa läsnäolollamme kunnioittamaan … Mutta – jo eteiseen päästyämme pysähdytti Meidät Erkki Kalkaksen laatima jättiläismainos kesäyliopistolaisia … odottavista suurista lauantaitansseista … Marssimme kansliaan ja suoritimme vaaditut maksut … Olimme kirjoittautuneet kesäyliopistoon.”

Jo pari viikkoa myöhemmin tanssittiin taas – tulot soutujoukkueelle uusien airojen hankkimiseksi. Aurasoudut olivat tähtäimessä. 

Kiihkeää juhlinnan himoa! Ei ihme, että Katarinan päiväkirjasta löytyy toukokuussa toteamus: ”On valvottu, valvottu ja taas valvottu. Työstä ja luvuista ei tule mitään, haluttaa vain juosta ja olla.”

Kristina ja Tapani Kunttu

Lähteet:

Katarina Pihan (e. Nurmi) arkisto, Kristina Kuntun hallussa

  • Päiväkirja v. 1945, jossa Turun Kesäyliopiston ohjelma 26.7.-4.8.1945 ja sanomalehtileike 27.6.1945: ”Turun Kesäyliopiston viidennen lukukauden avajaiset eilen”.
  • Juhlamainokset. Juhlien ajankohtaa ei ollut merkitty kaikkiin mainoksiin, mutta vuoden 1945 päiväkirjan, Turun Ylioppilaslehtien sekä kalenterin avulla ne sai selvitetyksi. 

Olkkonen Tuomo: Suomalaisen populaarikulttuurin nuoruusvuodet. Teoksessa Suomalaisen arjen historia 3. Modernin Suomen synty. Weilin+Göös Oy, WS Bookwell Oy, Porvoo 2007.

Turun Ylioppilaslehti 1945 vuosikerta.

1900-luku

Paljaista kallioista lehteviksi puistoiksi

Kommentoi

Kulttuurimaisema on muuttunut sadassa vuodessa huimasti. Jos meidät pudotettaisiin esimerkiksi meille tuttuun kylämaisemaan tai teollisuuskompleksiin vuonna 1900, kestäisi tovin jos toisenkin, ennen kuin tunnistaisimme paikan. Tässä tekstissä ei käsitellä muuttunutta rakennuskantaa, vaan puustoa, joka on vallannut entisen avoimen maiseman.

Lähdetäänpä lenkille

Kuralan Ristimäen koulun ympärillä oli runsaat sata vuotta sitten avaruutta. Museovirasto.

Kävelemme lenkillä Ristimäen koulun ja Kuralan kylämäen ohi. Sata vuotta sitten Kurala oli paljas mäki, jolle oli sijoitettu kylätontti. Puutarhainnostus ei ollut vielä saanut sitä laajuutta, jonka se saavutti itsenäistyneessä Suomessa Marttojen toiminnan myötä. Vuosisataiseen tapaan kylät sijaitsivat vielä usein kallioisilla viljelykseen kelpaamattomilla mäillä. Kallionyppylöiden välissä oli painanteita, joihin oli tuotu maata, mikäli niissä ei jo ollut sellaista luonnostaan. Niissä viljeltiin hyötykasveja kuten kaalia, pellavaa ja kessua. Kylätontilla saattoi kasvaa joku harva puu, mutta suurin osa kasvillisuudesta katosi karjan suuhun. Loput heinät korjattiin talvirehuksi.

Ristimäki Aurajoen rannalla kuuluu Kuralan kylään ja sille valmistui koulu vuonna 1913. Valokuvista näkyy, että koulu rakennettiin joesta nousevalle puustosta paljaalle mäelle. Näkymät joka suuntaan ovat olleet komeat. Paikalla sijaitsi 1700-luvun kartan mukaan niittyjä ja karjanlaidunta sekä aiemmin myös tuulimylly. Paikka oli muuten puustosta vapaa, mutta aivan jyrkimmällä rantakalliolla kasvoi puustoa kuten nykyäänkin. Opettaja Edvin Laaksonen istutti paikalle puutarhan, johon tuli jaloja lehtipuita. Kun mäelle on sittemmin rakennettu lisää, ei edes koulua itseään näe enää Hämeentieltä puutarhojen läpi.

Halisten koski ja kylä

Halistenkoskella 1907. Taustalla Halisten kylä. Viktor H. Auer 1907, Turun kaupunginmuseo.

Vuonna 1907 Halistenkoskella toimi vireä teollisuusyhteisö. Maarian puolella sijaitsi suuri mylly, jossa jauhettiin viljaa sekä ihmisten että karjan ravinnoksi. Kaarinan puolella sijaitsivat lannoitetta tuottava luujauhomylly, saha, puusepäntehdas ja värijauhetehdas asuin- ja huoltorakennuksineen. Täälläkään puustolle ei ollut sijaa. Myllärintupiin kuuluivat pienet peltokappaleet, ja niillä viljeltiin hyötykasveja. 1907 otetusta valokuvasta näkyy, että tilanne oli sama myös Halisten kylämäellä.

Halisten vanhalta sillalta oli sata vuotta sitten esteetön näkymä sekä kosken että kylän rakennuksiin. Kasvillisuutta syönyt karja on hävitetty ja maatilojen ympärille istutettu puutarhoja. Kosken alue on maisemoitu virkistyskäyttöön. Alue on malliesimerkki siitä, miten ihmisen muokkaama maisema muuttuu nopeasti, kun sen käyttötarkoitus vaihtuu toiseen. Halistenkoskelta on säilynyt runsaasti valokuvia, joista on mahdollista tarkastella tämän muutoksen vaiheita. Niitä voi etsiä osoitteessa Finna.fi, jonne on koottu mm. museoiden ja kirjastojen kokoelmia kaikkien käyttöön.

Jälleen kotikadulla

Hannunniitun uusia taloja männikössä 1964. Juhani Klemin kokoelma.

Orapihlaja-aita pitäisi leikata. Mutta mitä ihmettä! Eihän aidasta olekaan kuin puolet orapihlajaa. Talon valmistuessa sen pihaan mäntyjen joukkoon istutettiin vaahteroita ja vuorijalavia. Nyt niiden taimet ovat vallanneet aidan, joka uusittiin joitakin vuosia sitten. Talot rakennuttanut pankki mainosti 1960-luvulla julisteessaan uusia asuntoja ja sitä, että ne sijaitsivat raikkaassa männikössä. Julisteen kuvasta voi päätellä että näin olikin. Nämä pihat ovat saaneet uusia istutuksia lähinnä jalopuista ja pensaista. Maisema on tukkeutunut täälläkin. Turun asuinalueet ovat muuttuneet lehtipuuvaltaisiksi, sillä esimerkiksi mäntyjä istutetaan enää vain harvoin. Sadassa vuodessa kulttuurimaiseman puustolle on siis tapahtunut suuri  muutos. Lenkillä kannattaa katsoa maisemaa myös menneisyyden silmin.

Veli Pekka Toropainen

1900-luku

”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”

Kommentoi
Ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Thulin typ D, Vaasassa maaliskuussa 1918, Kuva: Ilmavoimat.

Sunnuntaina 28. huhtikuuta 1918 Turun Sanomat julkaisi etusivullaan uutisen ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”. Edellisenä päivänä ”kaksi ruotsalaista” oli tehnyt ”kauppailmamatkan Turkuun”. Lehtitiedon mukaan lento oli lähtenyt Tukholmasta aamulla klo 6.30: ”Sää oli mitä herttaisin, tuulta ei juuri ollenkaan.” Luutnantti Nils Kindberg ohjasi koneen sujuvasti Turkuun, ja matka kesti yhteensä 2 tuntia 41 minuuttia. Matkustusvälineenä oli samanlainen Thulin-merkkinen lentokone kuin viereisen valokuvan kone, jonka valkoiset olivat saaneet Ruotsista ilmavoimiensa käyttöön maaliskuussa.

Turun Sanomien toimittaja sai mahdollisuuden jututtaa matkustajia Hamburger Börsissä iltapäivällä. Toinen matkustajista, Anton Wahlberg, kertoi tulleensa myyntimatkalle, kauppaamaan Suomeen 400 000 kiloa lihaa. Matka oli uutisen mukaan ensimmäinen lentokoneella tehty kauppamatka Suomeen. Samassa yhteydessä kävi ilmi, että koneen mukana saapui myös painolaattoja tukholmalaiselta Aftonbladet-lehdeltä Turun Sanomille, joten lentoyhteys palveli myös lehdistöä.

Turun Sanomien toimittaja kysyi lopuksi luutnantti Kindbergin suhdetta Suomessa käytyyn sotaan. Lehti kirjoittaa:

”Hän sanoi kuukausi sitten pyrkineensä kenraali Mannerheimin luona ollessaan lentäjäksi Suomen vapaustaisteluun, muttei onnistunut, koska Ruotsin hallitus oli jyrkästi kieltänyt sen. Ensimmäiseltä matkaltaan Suomeen hänellä on muistona se kotiaresti, johon hän isänmaassaan joutui Suomessa tekemänsä yrityksen johdosta. Kysymykseen, tunteeko luutnantti K. erikoista myötätuntoa Suomen vapaustaistelua kohtaan, mainitsi hän, että jokaisen ruotsalaisen pitäisi ajatella hänen tavallaan eikä sille saisi mikään hallitus laitella esteitä.”

Nils Kindberg ja Mary ja Eric von Rosen Uumajassa 1918. Kuva: Wikimedia Commons.

Lopulta Turun Sanomien otsikko ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen” ei ollut totta. Nils Kindberg (1892–1984) oli nimittäin lentänyt Suomeen jo aiemmin Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta, ja juuri hän oli tuonut oheisen valokuvan lentokoneen Suomeen. Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen oli ostanut Enoch Thulinin suunnitteleman koneen ja lensi Kindbergin kanssa Pohjanlahden yli lahjoittaakseen sen valkoisten käyttöön. Rosen maalautti koneen siipiin onnen symboleksi isot siniset hakaristit. Kun koneesta tuli Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Rosenin henkilökohtaiset symbolit jäivät elämään tulevien suomalaiskoneiden tunnusmerkkeinä.

Hannu Salmi

Teksti on aiemmin julkaistu Elämää Turussa 1917–1918 -blogissa, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2018/04/28/ensimmainen-lentoretki-ruotsista-suomeen/

1900-luku

Kuninkaallista tennis-diplomatiaa Turussa

Kommentoi

Urheilun sävyttämät valtiovierailut ovat nostaneet viime aikojen julkiseen keskusteluun golf-diplomatian käsitteen. Urheilu on kuitenkin kuulunut valtionjohtajien repertuaariin jo aiemmin, mistä käy esimerkkinä Ruotsin kuningas Kustaa V:n vierailu Turussa kesällä 1936.

Vierailunsa aikaan 78-vuotias Kustaa V oli luonut mainetta intohimoisena tenniksen harrastajana. Hän oli uppoutunut lajin saloihin asuessaan Englannissa 1800-luvun lopussa ja toi peliä innokkaasti myös kotimaahansa. Pelikentillä pseudonyymillä mr G. esiintynyt kuningas oli muun muassa perustamassa Tukholman kuninkaallista tennisklubia jo vuosisadan lopussa ollessaan vielä kruununprinssi.

Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1936 risteilijä HMS Gotland toi kuninkaan seurueineen Naantalin Kultarantaan, jossa heidät otettiin vastaan juhlavin menoin. Lounaan jälkeen ensimmäisen vierailupäivän ohjelmaan kuului tennistä, jota ei epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi voitu pelata Kultarannan ulkokentällä. Suunnitelmasta pidettiin kuitenkin kiinni ja pelipaikaksi valikoitui Turun Brahenkadulla sijainnut tennishalli.

Tennis näkyi vahvasti kuninkaan vierailusta kertoneissa lehtikirjoituksissa ja -kuvissa. Suomen Kuvalehti 13.6.1936.

Ohjelman nopeasta muutoksesta huolimatta huhut kuninkaan vierailusta kiirivät edeltä Turkuun. Kun Kustaa V:n autosaattue saapui tennishallille alkuiltapäivästä, oli sen edustalle kerääntynyt suuri joukko turkulaisia todistamaan tapahtumaa. Katsomopaikat jaettiin arvovieraille ja muiden muassa presidenttipari Svinhufvud todisti, kun kuningas mitteli hetkeä myöhemmin nelinpelissä yhdessä Suomen tunnetuimpien pelaajien kanssa. Kuninkaan parina pelasi tohtori Arne Grahn, ja kaksikko peittosi Johnny Hackmanin ja Torsten Nybergin muodostaman parin erälukemin 6-4, 5-7, 6-3. Turun Sanomat osasi kertoa, että ottelua seuranneet “asiantuntijat olivat erityisen ihastuneita Mr. G:n lobb-lyönneistä”.

Kuningas saapui Naantalista Turkuun myös vierailunsa toisen päivän aamuna, kun hän vieraili konsuli Hans von Rettigin luona. Vielä aamupäivän aikana Kustaa V suuntasi Urheilupuistoon, jossa pääsi jälleen lempilajinsa ääreen. Paikan päällä häntä vastaanotti muiden muassa Suomen Verkkopalloliiton (nyk. Suomen Tennisliitto) puheenjohtaja Ernst Schybergson, joka kutsui kuninkaan liiton kunniajäseneksi. Yleisölle avoimessa nelinpelissä kuningas ja hänen parinsa Grahn voittivat vastustajansa puhtain erälukemin 3-0. Myös uutta peliä ehdittiin aloittaa, mutta se piti keskeyttää varsin pian vierailun aikataulukiireiden vuoksi.

Seuraavana ohjelmassa oli Turun kaupungin tarjoama lounas kaupungintalolla, jonka jälkeen Kustaa V:lle esiteltiin kaupungin nähtävyyksiä. Sen jälkeen seurue siirtyi vierailun päättäneelle päivälliselle Naantaliin ja vielä saman päivän aikana kuningas suuntasi paluumatkalle.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 4.6.1936, nro 148, s.1, 3.

Turun Sanomat, 5.6.1936, nro 149, s.1, 4.

1900-luku

Sandra ja Arvidy, vuoropuheluajanvietettä Turusta

Kommentoi

Idearikkaille näyttelijöille erilaiset keikkatyöt ovat aina tarjonneet lisätienestejä. Turun kaupunginteatterin näyttelijät Senni Nieminen ja Taito Mäkelä kehittivät 1950-puolivälissä Sandran ja Arvidyn hahmot, joista sukeutui aikalaisten arvostama koomisesti sanaileva kaksikko. Näyttelijät olivat tosielämän pariskunta ja työtoverit. Senni Nieminen kertoi lokakuussa 1958 Somero-lehdelle, miten kuvitteellinen pari oli syntynyt kuin vahingossa. Näyttelijät olivat harjoitelleet humoristista tekstiä, joka ei ottanut syntyäkseen ”ja lopuksi kävi niin, että siitä kehkeytyi aivan toinen juttu kuin alunperin oli tarkoitus”.

Sandra ja Arvidy (Senni Nieminen ja Taito Mäkelä) radio-ohjelmassa Toist pualt jokke. Kuva teoksesta Viihdevuosien vilinässä (1988),

Haastatteluhetkellä Niemisellä ja Mäkelällä oli takanaan neljä vuotta vuoropuhelukeikkoja. Niemisen sanoin Sandran ja Arvidyn sanailu oli sellaista, että sen saattoi viedä niin ravintoloihin kuin partiotapahtumiin. Tuolloin oli edetty tilanteeseen, jossa ”tahtoo olla niin, että he vievät kaiken vapaa- aikamme”.

Eikä hupikaksikko jäänyt pelkästään paikalliseksi ilotteluksi, sillä Sandra ja Arvidy saivat yllättävän kutsun ja valtakunnallista huomiota. Yleisradion ajanvietetoimitus ryhtyi 1950-luvun lopulla radioimaan maakunnista yleisöohjelmia, joten paikallisille ohjelmantekijöille tuli kysyntää. Turussa Yleisradion ajanvietetoimituksen ensimmäinen valtakunnallinen ohjelmakokonaisuus oli keväällä 1959 suorana lähetyksenä radioitu Toist pualt jokke. Börje Aura juonsi ja salintäysi yleisö tiivisti Turun konserttitalon tunnelman.

Mistä Sandran ja Arvidyn vuoropuhelu rakentui? Kyse oli ikäihmisten lemmestä; kirjeystävät kohtasivat, tutustuivat toisiinsa ja kommentoivat Turun murteella niin arkea kuin maailmanmenoakin. Vitsikkyys piili tyypittelyssä. ”Antaa olla jämpti niin”, kaikui Sandran vakiorepliikki. Valokuva ääniradion Toist puol jokke -lähetyksestä näyttää hahmojen maltillisen ulkoisen olemuksen: mikrofonin edessä on Sandra kesämekossaan, Arvidy tummassa kokopuvussa ja miehen nenän alle on kiinnitetty tekoviikset.

Senni Nieminen totesi Somero-lehdelle, että touhu tuntuu välillä lapselliselta. Koko ohjelmanumeron viehätys saattoi piillä juuri lapsekkuudessa. Toimittaja päättää juttunsa paljonpuhuvasti: ”Sandra ja Arvidy ovat naiviudessaan niin vetoavia, ettemme voi olla heistä tykkäämättä.”

Paavo Oinonen

Lähteet

Alpola, Antero: Viihdevuosien vilinässä. Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960. Karisto Oy, Hämeenlinna 1988.

P–tta, ”Sandra ja Arvidy”: Somero. Someron ja Somerniemen uutis- ja ilmoituslehti, 17.10.1958.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.

1900-luku

Ilmianto Tolfanin tehtaalla

Kommentoi

Turun Kärsämäellä, Farmoksen tehtaiden tiloissa toimi sota-aikana 1939–1944 Oy Tolfanin ammustehdas, joka tunnettiin kansan suussa myös ”pommitehtaana”. Koska sen tuotanto oli elintärkeä Suomen puolustukselle, oli se erityisen tarkkailun alla sabotaasin tai muun vastaavan varalta.

Suuri tiilinen tehdasrakennus, Tolfanin tehtaat, peltojen välissä. Tehtaan ikkunat ovat kahdessa rivissä, sen etualalla kulkee maantie sekä puhelinlinja tolppien varassa.
Oy Tolfan Ab:n tehtaat vuonna 1938 Turun Kärsämäellä. Turun kaupunginmuseo, kuva Val727:48:1-2083. 

Heinäkuussa 1941 Valtiollisen poliisin Turun alaosasto haki Tolfanin tehtaan puutyöosaston puusepän, työnjohtaja August Johanssonin kuulusteluihin. Toinen tehtaan puuseppä oli tehnyt 4.7. ilmiannon, jonka mukaan Johansson olisi kehottanut miehiä jäämään pois kertausharjoituksista ja lukemaan Suomen-Neuvostoliiton Seuran (SNS) nimissä leviteltyjä salajulkaisuja. Vieläpä ilmiantaja väitti Johanssonin sanoneen, että Mannerheim olisi tapettava. Myös toinen työntekijä antoi samoja lausuntoja. Kun Johanssonilla oli vuoden 1918 tapahtumien ajalta tuomio, pidätettiin hänet kuulusteltavaksi.

Kuulusteluissa Johansson kielsi syytökset ja epäili hyvin tuntemansa ilmiantajan olleen katkeroitunut, koska ei saanut tehtaalta hakemaansa puutyöosaston työnjohtajan paikkaa, joka oli annettu Johanssonille. Ilmiantajaansa Johansson luonnehti ammattitaidoltaan heikoksi ja ”kovaksi juopoksi” ja tämän yrittäneen useaan otteeseen käydä käsiksi Johanssoniin humalassa. Ilmeisesti katkeruus huipentui kevättalvella 1941, kun ilmiantaja oli yrittänyt tehdä puutyöosaston ”jo keski-iän sivuuttaneelle siivoojattarelle – – väkivaltaa onnistuenkin jo repimään tämän erinäisiä vaatekappaleita, mutta jääden hänen aikeensa kuitenkin lopullisesti toteuttamatta syystä, että kuulusteltava oli sattunut tulemaan sisälle.” Johansson oli tällöin antanut ankaran varoituksen, ettei yrittäisi tätä toiste, tai hän ilmoittaisi tapauksesta tehtaan johdolle.

Puolustuksekseen Johansson jatkoi kertomustaan, että mikäli hän olisi ”omaksunut maanpuolustukseemme ja johtaviin valtiomiehiimme nähden sellaisen kannan kuin edellä esitetyissä lausunnoissa”, ei hän olisi talvisodassa sillä tarmolla työskennellyt Tolfanin tehtaalla. Kuulustelujen jälkeen Johansson laskettiin vapaalle jalalle.

Kuulusteluja jatkettiin muiden tehtaan työntekijöiden ja ilmiannon tehneen parissa. Lausunnot olivat jokseenkin epämääräisiä, mutta Johanssonin kanssa enemmän tekemisissä tehtaalla olevat puolustivat häntä ja kiistivät hänen koskaan lausuneen mitään vihamielistä yhteiskuntajärjestystä tai hallitusta vastaan. Monet totesivat ilmiantajan taas armottomaksi juopoksi, joka sai jatkaa tehtaalla vain armeliaisuudesta. Lopuksi Tolfanin tehtaan yli-insinööri antoi lausunnon, jossa totesi Johanssonin saaneen talvisodan aikaisesta toiminnastaan kiitettävän arvostelun, kun taas ilmiannon tehneestä puusepästä insinööri mainitsi, että tämä oli ”täysin moraaliton luonne”. Lisäksi hän vahvisti Johanssonin kertomuksen raiskausyrityksestä.

Pöytäkirjojen päätteeksi Valtiollisen poliisin Turun osaston etsivä Oskari Valkama merkitsi ”kun kävi ilmeiseksi, että ilmianto perustui henkilökohtaiseen kateuteen ja kostonhaluun, lopetettiin asian enempi tutkiminen tähän.”

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki. Valtiollisen poliisin I arkisto. 1292/1. Alaosastojen kuulustelupöytäkirjat nrot 711–841. 1941. Valtiollisen poliisin Turun osaston kuulustelupöytäkirja n:o 124/41.

1900-luku

Ammoniakkisäiliöiden räjähdys kuului läpi Turun

Kommentoi

Turku teollistui vauhdilla 1900-luvun alkupuolella, mistä esimerkiksi Veikko Laakso on kirjoittanut eri alojen tehtaita ja liikkeitä kuvaten. Teollisuus ja kauppa tarvitsivat monenlaisia vahvoja kemikaaleja, jotka eivät olleet vaarattomia ja joihin turkulaiset joutuivat tutustumaan vaihtelevin tavoin. Yksi tällainen aine oli ammoniakki. Nykyään ns. vihreästä ammoniakista kehitetään tulevaisuuden puhdasta eli hiiletöntä polttoainetta laivoihin.

Ammoniakkia käytettiin jo 1900-luvun alkupuoliskolla jäädytykseen ja kylmäkoneistoissa, kuten tehdään edelleen. Julkisuudessa, kuten sanomalehdissä, ammoniakki näkyi usein eniten onnettomuuksien yhteydessä. Onnettomuusuutiset voivat osaltaan kertoa, kuinka ammoniakin kanssa on ajan kuluessa opittu toimimaan turvallisesti.

Ammoniakki on väritön kaasu ja myrkyllinen ihmisille. Vaikka ammoniakki ei ole helposti syttyvää, ammoniakkiseos ja -säiliö voivat räjähtää esimerkiksi kuumuudessa.

Vuonna 1948 Turussa räjähti kokonainen ammoniakkivarasto. Ammoniakkisäiliöt olivat satama-alueella pakastuslaitoksessa, johon tarttui tulipalo viereisestä varastosta. Uusi Aura ja Turun Sanomat julkaisivat kattavan raportin tulipalosta, ja tiivistettynä uutinen kopioitiin lähipäivinä lehtiin ympäri Suomen.

Kuvassa on rakenteilla oleva suuri talo rakennustelineineen.
Sanomalehti Uusi Aura julkaisi onnettomuusraportissa kuvan talon rakennusvaiheesta. Lähde: Uusi Aura 3.3.1948, s. 1. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Ensin illansuussa syttyi tuleen Tukkukauppojen Oy:n eli Tukon puinen varastorakennus satamassa. Uuden Auran edustaja seurasi tilannetta Vallihaudankadulta lähellä Turun linnaa. ”Tukon uusi syväjäädytys-, jäähdyttämö- ja konttorirakennus oli varastorakennuksen vieressä. Rakennukset yhdisti toisiinsa kivestä rakennettu varasto, jossa oli tervattu katto. Tuuli puhalsi suoraan kivirakennusta kohti, ja ennen pitkää tuli oli kattoa pitkin levinnyt komeaan kivitaloonkin.”

Pian tuli tarttui ammoniakkisäiliöihin: ”Hetken kuluttua koko tienoota vavahdutti kumea räjähdys, joka vaikutti sen, että paikalle saapunut utelias yleisöjoukko siirtyi kauemmaksi palavista rakennuksista.” Räjähdys johtui rikkoutuvasta ammoniakkisäiliöstä. Ammoniakkikaasu oli tarkoitettu jäädytyslaitoksen erikoiskoneisiin.

Turun Sanomien mukaan ”[y]leisöä saapui palopaikalle varsin runsaasti raitiovaunuilla, autoilla ja jalan”. Poliisi joutui paimentamaan katsojia, kuten paikalla parveilevaa nuorisoa, kauemmas vaaroista. Voimakkaat äänet ja valtava liekkien kajo saivat lukuisat ihmiset soittamaan lehden toimitukseen tietoja saadakseen. On vaivaton kuvitella, että muistot sota-ajalta palasivat monelle mieleen illalla ja yöllä.

Kolmestakymmenestä voimalla rikkoutuvasta ammoniakkisäiliöstä lähti niin kova pamaus, että lehtien mukaan ääni kuului kaikkialla kaupungissa. Tarkemmin sanoen ammoniakkisäiliöt räjähtivät peräkkäin kuin sarjassa. Uuden Auran toimittaja laski seitsemän räjähdystä ja kuvasi pelottavaa näkyä: ”Sota tulen valtaa vastaan alkoi näin muistuttaa todellista sotaa. Räjähtäessään ammoniakkikaasut levisivät ympäristöön ikään kuin liekinheittäjien viskaamina, joten sammutustyö vaikeutui huomattavasti.” Lisäksi teräksiset säiliöt hajosivat kuin sirpalepommit.

Useita palomiehiä loukkaantui vauhdilla levinneen myrkkypilven takia. Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan. Lehtitietojen perusteella he selvisivät ilman pahempia vammoja.

Turkulaisille teollisuuden ja kaupan kehitys näyttäytyi myös poikkeustapahtumina, jotka koettiin yllättäen ja joita osa kokoontui seuraamaan kuin erikoisia nähtävyyksiä. Jos lukijoiden muistiin on jäänyt ammoniakki- tai muita teollisuusonnettomuuksia tai erikoisia kokemuksia, niistä saa mielellään kertoa lisää kommenteissa.

Teksti on kirjoitettu tutkimushankkeessa, jonka nimi on Ammonia Energy Conversion and Social Acceptance ja jota rahoittaa Business Finland. Hanke tutkii ammoniakkia tulevaisuuden ympäristöystävällisenä meriliikenteen polttoaineena ja sen käytön yhteiskunnallista hyväksymistä.

Petri Paju

Lähteet:

Kring 100-talet miljoner röra sig skadorna vid Tuko-branden. Åbo Underrättelser, 04.03.1948, s. 1, 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2322051?page=1

Noin 100 miljoonan markan vahingot Tukon tehdaslaitosten tulipalossa. Uusi Aura, 3.3.1948, s. 1, 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2800560?page=1

Suurpalo Tukon tehdasrakennuksessa. Turun Sanomat, 3.3.1948, s. 1, 4.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2968866?page=1

Ammoniakki. OVA-ohjeet. Onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet. Työterveyslaitos. Viimeksi päivitetty 19.03.2025. https://ova.ttl.fi/ammoniakki

Laakso, Veikko: Turun teollisuus manufaktuureista bioteknologiaan. Teoksessa Sanna Kupila (toim.) Sisua, Siloa ja sinappia: Merkkituotteita Turusta. Turku: Turun maakuntamuseo, 2004, 19–91.

Paju, Petri: Kuinka ammoniakin historiaa tutkimalla torjutaan ilmastonmuutosta? Kulttuurihistoria nyt -blogi, 23.9.2025. https://blogit.utu.fi/kulttuurihistoria/2025/09/23/kuinka-ammoniakin-historiaa-tutkimalla-torjutaan-ilmastonmuutosta/

1900-luku

Joukkopidätys Kauppatorilla

Kommentoi

Turun kansankomissariaatti antoi huhtikuun alussa 1918 määräyksen pakkomobilisoinnista Turussa. Tätä määräystä alettiin toteuttaa nopeasti ja erikoisen näyttävällä tavalla. Punakaarti teki Turun keskustassa ison joukkopidätyksen sunnuntaina 7. huhtikuuta noin kello 18. Linnankadun ja Kauppatorin välinen alue saarrettiin ja kaikki alueella olleet miespuoliset henkilöt pidätettiin. Myös ohi ajanut raitiovaunu pysäytettiin ja kyydissä olleet miehet pidätettiin. Myöhemmin pidätyksiä tehtiin myös teatterissa, kahviloissa ja rukoushuoneissa.

Pidätetyt kuljetettiin Sirkkalan kasarmeihin Kaivokadulle, jossa oli venäläisten jäljiltä tyhjää tilaa. Pidätettyjä kuulusteltiin ja heiltä otettiin henkilötietoja, mutta oikeastaan kukaan ei osannut kertoa vangituille, miksi heidät oli pidätetty. Ilmeisesti tilanne alkoi Turussakin olla varsin sekava ja ilmapiiri entistäkin hermostuneempi. Vangittujen parissa levisi huhuja siitä, mitä heille tehtäisiin. Yhden huhun mukaan punaisten tarkoitus oli yöllä jättää kaupunki ja räjäyttää kasarmi vankeineen ilmaan.

Nils Robert af Ursin (1854–1936) oli kansanedustaja ja Suomen Työväenpuolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Kuva: Wikimedia Commons.

Joukkopidätys herätti vastustusta myös punaisten keskuudessa. Yksi punaisten johtajista Nils Robert af Ursin (1854–1936) vaati vankien vapauttamista tiistaina 9. huhtikuuta 1918 Sosialistissa ilmestyneessä kirjoituksessaan. Ursin totesi:

”Koska tietooni on tullut, että eilen suuri joukko rauhallisia kansalaisia olisi kaduilta viety vankeuteen, josta ne sitten muka siirrettäisiin joko rintamalle tai johonkin pakkotyöhön katson velvollisuudekseni omantuntoni pakoittamana yksilönä panna vakavimman vastalauseeni tämmöistä toimenpidettä vastaan. Vaikka lienee totta, että samanlaisiin toimiin olisi ryhdytty toisellakin puolella sotarajan, ei se oikeuta köyhälistön puolustajia tekemään samalla tavalla. Voi olla [että] sodan aikana on pakko toimia tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, mutta epäviisaita ja epäinhimillisiä tekoja ei silti tarvitse harjoittaa. Tämmöisellä toimenpiteellä ensiksi herätämme vihaa ajamaamme asiaa vastaan, kun vangittujen joukossa on paljon semmoisia – tiedän sen erityisesti – jotka eivät ole köyhälistölle vihamielisiä.”

Ursinin mielestä myöskään pakko-otetuilla sotilailla ei tee mitään: ”[N]iistä kun vain kasvatamme pettureita ja pakollinen sotaväen otto on punaisen puolueen äsken julistamia periaatteita vastaan. (…) Kosto ei tuota elämää vaan kuolemaa kostajille ja niitten asialle ennemmin tai myöhemmin.”

Tiistai-iltaan 9. huhtikuuta 1918 mennessä kaikki vangitut ja pakkovärvätyksi aiotut miehet oli vapautettu.

Tapio Onnela

Lähteet:

N. R. af Ursin, ”Porvarien wangitsemiset”, Sosialisti 9.4.1918.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu blogissa Elämää Turussa 1917–1918, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2018/04/07/joukkopidatys-kauppatorilla/

1900-luku

Liisa Tanner ja rautatienvierustan sammakot

Kommentoi

Puutaloyhtiömme Turun Koulukadun varrella on yli sata vuotta vanha. Olemme usein pohtineet, millaista elämä täällä on ollut eri aikoina, keitä yhtiössä on asunut ja miten ympäristö on kuluneiden vuosien aikana muuttunut. Kansalliskirjaston digitoiman sanomalehtiaineiston avulla olemme saaneet pienen vilauksen menneestä yhden entisen asukkaan näkökulmasta. Tämä asukas on taiteilija ja opettaja Liisa Tanner, joka asui yhtiössämme lapsuudessaan ja myöhemmin aikuisena.

Liisa Tanner syntyi Turussa vuonna 1902 ja hän myös kuoli Turussa tasan 40 vuotta sitten vuonna 1986. Uransa aikana hän maalasi satoja muotokuvia ja myös maisemia. Tannerin kotona tehdyssä Uuden Auran haastattelussa kotia koristavatkin useat muotokuvat, joissa esiintyvät hänen sukulaisensa sekä taiteilija itse. Oman kodin seinien sisälle Tannerin työt eivät kuitenkaan jääneet, vaan hänen teoksiaan on ollut esillä ensimmäisen kerran vuonna 1928 ja tämän jälkeen useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Myös Turun yliopiston taidekokoelmassa on useita Tannerin maalaamia muotokuvia.

Liisa Tanner maalaamassa taulua Koulukadun asunnossaan 1940-luvun lopulla. Turun kaupunginmuseo, Turun Sanomien kokoelmat. https://www.finna.fi/Record/tmk.161027033541700.

Tannerista löytyy useita lehtihaastatteluja ja näyttelyuutisia. Yksi mielestämme kiinnostavimmista on Turun Sanomien haastattelu vuodelta 1949. Kyseessä on juttusarja, jossa tunnetuilta turkulaisilta kysyttiin, miten nämä olivat tienanneet ensimmäiset rahansa. Haastattelussa Tanner kuvailee yksityiskohtaisesti Koulukadulla sijaitsevien puutalojen elämää, lasten leikkejä sekä alueen luontoa 1910-luvun lopulla.

Tanner aloittaa haastattelun kertomalla, miten erityisesti pihan tytöt olivat tavattoman yritteliäitä. He olivat esimerkiksi keksineet myydä luonnonkasveja apteekkarille. Tanner oli muiden mukana keräämässä kasveja, vaikkei tehnyt sitä mielellään. Kasveja nimittäin kerättiin puutalojen vieressä sijaitsevan rautatien alueelta, jossa kasvien seasta esiin hyppivät sammakot pelottivat häntä. Hän keräsi kasveja kuitenkin muiden pihan lasten mukana, jotta ei rikkoisi yhteishenkeä, jonka kertoi vallitsevan pihan tyttöjen keskuudessa.

Haastattelussaan Tanner muistelee, että lapset eivät käyneet kauppaa apteekkarin kanssa pelkästään kasveilla, vaan Tannerin kauhuksi myös iilimadoilla, joita lapset keräsivät Aurajoen rantamilta. Koska Tanner ei ollut osoittanut tarpeeksi suurta aktiivisuutta matojen pyydystämiseen, lähetettiin hänet apteekkarin luo tekemään kauppoja matosaaliista. Vaikka madot olivat pitkiä ja paksuja, proviisori totesi niiden olevan kuitenkin väärää lajia.

Lopulta tytöt keksivät tavan ansaita rahaa, joka oli myös Tannerille mieleinen. Taloyhtiön pihaan perustettiin näytelmäseura, joka järjesti iltamia pesutuvassa. Asukkaat suhtautuivat myötämielisesti näytelmäharrastukseen, vaikka pääsylipuista pyydettiin maksua 10 penniä. Rahaa näytelmäseuralle kertyi lopulta niin paljon, että he pääsivät teatteriin.

Tannerin lapsuuskertomus on kiinnostava monelta eri kantilta. Se antaa kurkistusikkunan lasten elämään ja leikkeihin Turussa 1900-luvun alussa, mutta kertoo myös ympäristössä tapahtuneista muutoksista. Tänä päivänä esimerkiksi ajatus sammakon näkemisestä samassa paikassa rautatien varrella tai Turun keskustan alueella tuntuu miltei mahdottomalta, eikä iilimatojen kerääminenkään kuulu enää lasten harrastuksiin. Sen sijaan yhteiset leikit ja taskurahan tienaaminen taloyhtiön asukkaiden kustannuksella on Tannerin vanhalla kotipihalla edelleen suosittua. Näytelmäkerhojen sijaan lapset ovat kuitenkin useana kesänä perustaneet kesäkioskin.

Otto Latva ja Johanna Latva

Lähteet:

Helinä. Turkulaisia taiteilijattaria tapaamassa. Uusi Aura 24.2.1946.

Helinä. Miten ansaitsin ensimmäiset rahani IX. Turun Sanomat 12.11.1949.

Monto, Riitta. Liisa Tannerin luonnosnäyttely on turkulaista kulttuurihistoriaa. Turun Sanomat 4.10.2006. https://www.ts.fi/a/1074151397.

Palin, Tutta. Hilja Teräskeli – tietoa teoksesta. Turun yliopiston taidekokoelma 2024. https://art.utu.fi/object/hilja-teraskeli/.

Villehartti, Veli. ”Taiteen suurena tehtävänä on kirkastaa jokapäiväistä elämää”. Turun Sanomat 23.3.1947.

1900-luku

Matteus-passion ensiesitys Turussa

Kommentoi

”Mainehikas valiokuoromme Suomen Laulu vieraili eilen Turussa esittämällä illalla Mikaelinkirkossa J. S. Bachin suurenmoisen Matteus-passion miltei kirkontäyteiselle yleisölle”. Näin kirjoitti Uuden Auran kriitikko R. H. sunnuntaina 6. huhtikuuta 1947. ”Tämä teos esitettiin nyt tiettävästi ensimmäisen kerran kaupungissamme, ja teki sen esitys läsnäolleisiin valtaisan vaikutuksen.”

Saksalaisen Johann Sebastian Bachin (1698–1750) säveltämä Matteus-passio on tunnetuimpia kirkkomusiikin teoksia. Se käsittelee pääsiäisen aikaa Matteuksen evankeliumin mukaisesti tapahtumien sarjana, joka päättyy Jeesuksen kuolemaan ja hautaamiseen. Musiikkiteos on kaksiosainen ja kestää yli kolme tuntia.

Matteus-passio esitettiin ensimmäisen kerran Tuomaan kirkossa Leipzigissa 1720-luvulla ja sen jälkeen vielä muutamia kertoja Bachin elinaikana. Matteus-passiota ei kuitenkaan kuultu Leipzigin ulkopuolella kuin vasta vuonna 1829, jolloin saksalainen säveltäjä Felix Mendelssohn Bartholdy esitti tekemänsä muunnelman teoksesta Berliinissä suurelle yleisölle. Mendelssohnin esityksellä oli käänteentekevä merkitys Matteus-passiolle sekä laajemmin Bachin perinnölle. Esityksen jälkeen Bach ja hänen teoksensa alkoivat saada laajempaa huomiota, ja 1800-luvun lopulla Bach oli jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman tunnetuimmista säveltäjistä.

Nuottisivu Mendelssohnin vuoden 1829 Matteus-passionin sovituksesta. Kyseessä on koraali ”Wenn ich einmal soll scheiden”. Kuva: Wikimedia Commons.

Bachin Matteus-passiota alettiin esittää laajasti Saksan alueen ulkopuolella 1800-luvulla, mutta Suomessa musiikkiteos sai ensiesityksensä vasta pääsiäisenä 1921. Heikki Klemetin johtama kuoro nimeltä Suomen Laulu oli ottanut Matteus-passion ohjelmistoonsa ja esitti teoksen lyhennettynä suomenkielisenä versiona Johanneksen kirkossa Helsingin kaupunginorkesterin säestämänä.

Ennen 1940-lukua vain osia Matteus-passiosta oli esitetty Suomessa Helsingin ulkopuolella. Tilanne muuttui pääsiäisenä 1947, kun Klemetin suomentama versio sai ensiesityksensä Turussa. Suomen Laulu esitti teoksen tuolloisen kuoronjohtajansa Martti Turusen johdolla Mikaelinkirkossa. Kun Turusta haastateltiin Matteus-passion Turun ensiesityksestä, hän harmitteli, ettei musiikkiteosta voitu esittää Turun tuomiokirkossa. Syy tähän oli Turusen mukaan se, että tuomiokirkon urkulehteri oli niin pieni, ettei sinne mahtunut 90 henkeä käsittävää kuoroa, kahta orkesteria ja solistijoukkoa. Mikaelinkirkkoon joukko mahtui juuri ja juuri. Matteus-passion Turun ensiesityksen solisteina toimivat aikakauden tunnetuimmat suomalaiset oopperalaulajat Lea Piltti, Doris Hovimaa, Oiva Soini ja Väinö Sola. Soini lauloi Jeesuksen roolin, Sola oli evankelistana. Myös turkulaiset esiintyjät pääsivät loistamaan. Alkukuoron kohdalla mukana oli turkulainen Kipinä-kuoro, ja koko teosta säesti Turun kaupunginorkesteri helsinkiläisillä muusikoilla vahvistettuna.

Konserttitilanne Mikaelinkirkossa. Kuva: Atelier Alppila, Eemeli Reuna, Turun kaupunginmuseo.

Matteus-passio on säilyttänyt suosionsa pääsiäiseen keskeisesti kuuluvana kirkkomusiikkiteoksena, ja sitä on esitetty Turussakin useasti vuoden 1947 ensiesityksen jälkeen. Matteus-passio myös esitettiin Suomessa aina 1970-luvulle saakka Klemetin suomenkielisenä käännöksenä, minkä jälkeen sitä on kuoronjohtaja Ensti Pohjolan aloitteesta alettu esittää saksaksi ja lyhentämättömänä versiona.

Otto Latva ja Hannu Salmi

Lähteet:

Applegate, Celia. Bach in Berlin. Nation and Culture in Medelssohn’s Revival of the St. Matthew Passion. Lontoo: Cornell University Press, 2005.

”Bachin Matteus-passion ensiesitys Turussa pääsiäisenä”, Turun Sanomat 30.3.1947.

F. I., ”Johann Sebastian Bachin Matteus-passio”, Turun Sanomat 6.4.1947.

R. H., ”Bachin Matteus-passio Turussa”, Uusi Aura 6.4.1947.

Suomen Laulun Matteus-passio. n.a. https://suomenlaulu.fi/matteus-passio/. (Viitattu 27.3.2026).