”Mitä arvelet sellaisesta sanansaattajasta, joka ei tarvitse edes kahta sekuntia juostakseen maapallon ympäri?” Zacharias Topelius ihmetteli vuonna 1850 Helsingfors Tidningar -lehden toimittajana Euroopassa levinnyttä uutta keksintöä, sähköistä lennätintä. Kuten kaikille aikalaisille, Topeliuksellekin lennättimen nopeus oli ällistyttävää. Hän laskeskeli, että sähkövirta tarvitsisi vain 1/200 sekuntia kulkeakseen runsaan 200 Ruotsin peninkulman matkan Helsingistä Turun, Oulun, Kuopion, Viipurin ja Pietarin kautta takaisin Helsinkiin.
Vaikka 1800-luvulla otettiin käyttöön useita tiedonkulkua parantaneita teknologisia uudistuksia, sähköisen lennättimen vaikutus oli mullistavin: vasta se merkitsi kuljetuksen ja kommunikaation ratkaisevaa erottamista toisistaan. Lennätin mahdollisti neuvottelemisen kaukaistenkin paikkojen välillä ilman päivien tai viikkojen viivettä. Nykyistä reaaliajassa toimivaa tietotekniikkaa pidetään ainutlaatuisena teknologisena uudistuksena, mutta lennätin siirsi kansainvälisen tiedonkulun lähelle ”reaaliaikaista” jo liki 200 vuotta sitten.
Suomalaiset sanomalehdet kuvasivat lennätinverkon laajenemista Länsi-Euroopassa 1840-luvulta lähtien, joten uuden tekniikan edut tunnettiin myös täällä. Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin muun Euroopan vanavedessä Moskovan ja Pietarin kautta Helsinkiin vuonna 1855. Seuraavana vuonna linja ulotettiin Turkuun, missä se kulki Hämeenkadulta Aurajoen yli Kauppiaskadulle kauppias Nomellin taloon.
Turkulaiset ottivat lennättimen vastaan paitsi innostuksella myös pelonsekaisella jännityksellä. Åbo Underrättelser maalaili, miten ohut lanka yhdisti meidät sivistyneeseen Eurooppaan. Monet pitivät kuitenkin lennätintä lähes noituutena. Lehden mukaan vallalla oli ajatus, että ”pieninkin sormenkosketus siihen aiheuttaa salaisimmankin ajatuksen leviämisen ympäri maailmaa”.
Turkulaiskauppiaat tarttuivat välittömästi uuteen yhteydenpidon välineeseen, vaikka siinä oli aluksi kosolti teknisiä ongelmia. Vajaata kuukautta lennätinaseman avaamisen jälkeen kauppahuoneen omistaja Carl Magnus Dahlström lähetti kolme ”sähködepessiä” ulkomaille. Näistä ensimmäinen meni perille, muiden sisältöä ei sen sijaan lennätintoimipaikoissa ollut ymmärretty. Ruotsiksi kirjoitetut viestit olivat muuttuneet venäjäksi käännettäessä niin paljon, etteivät ne olleet enää Pietarissa luettavassa muodossa. Esimerkiksi nimi ”Johan Granfeldt” oli vaihtunut muotoon ”Ragano Granfeldt”. Lennätinliikenteen luotettavuus parani vuodesta 1860 lähtien, kun uusi Haaparannan kautta Ruotsiin kulkenut yhteys valmistui.
Mika Kallioinen
Lähteet:
Helsingfors Tidningar 8.5.1850.
Åbo Underrättelser 27.5.1856.
Kallioinen, Mika, Verkostoitu tieto. Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa 1800-luvulla. 2003.
Risberg, Einar, Suomen lennätinlaitoksen historia 1855-1955. 1959.
Wenzlhuemer, Roland, Connecting the Nineteenth-Century World: The Telegraph and Globalization. 2013.