Reformaation juhlavuosi – papiston vetoomus rauhan puolesta

28. lokakuun 2017 Uskonto 0
Uuden Auran sunnuntainumerossa 28.10.1917 julistivat turkulaiset papit tuomiokirkkoseurakunnan jäsenille uskonpuhdistuksen tulevan vuosipäivän ilosanomaa. Reformaation alkamisesta tuli kuluneeksi lokakuun 31. päivänä pyöreät 400 vuotta, minkä vuoksi turkulaisissa kirkoissa tultaisiin järjestämään aamupäivien juhlajumalanpalvelusten lisäksi illalla liturgiset jumalanpalvelukset. Myös suomen- ja ruotsinkielisille lapsille järjestettäisiin omat tilaisuudet. ”Nykyisissä kaameissa oloissa tuntunee monesta sellaisen riemujuhlan viettäminen luonnottomalta. Mutta sitä tarpeellisempaa ...

Maidon säännöstely alkaa

27. lokakuun 2017 Ruoka 0
Syksyllä 1917 tuskin ilmestyi yhtäkään sanomalehteä, joka ei olisi käsitellyt polttavaa kysymystä elintarvikkeiden saannista, ruoan varastamisesta ja myös yhä kasvavasta tarpeesta säännöstellä elintarvikkeita. Lähellä riehui sota, ja myös tilanne Suomessa oli jännitteinen. Jo keväällä eduskunta oli säätänyt lain elintarvikelautakuntien perustamisesta, ja oma ”elintarwelautakunta” oli myös Turussa, jossa kärsittiin yhä kasvavan yleisen elintarvikepulan lisäksi nyt myös ...

”Kahwikysymyksiä”

26. lokakuun 2017 Arki, Ruoka 0
”Kahwikysymykset” puhuttivat Turussa ilmestyneitä sanomalehtiä 26. lokakuuta 1917. Suomessa kärsittiin laajaa elintarvikepulaa kotimaistenkin tuotteiden osalta, mutta kaukaa valtamerten takaa seilaavan kahvin matkassa oli vieläkin enemmän mutkia, ennen kuin se päätyi suomalaisten kotien ja kahviloiden pöytiin. Turun Sanomissa uutisoitiin suomalaisten liikemiesten Ruotsista tilaamien kahvierien käymistä vähiin. Viimeiset erät olivat Ouluun saapunut noin 10 000 säkin kahvilähetys sekä ...

Kansakoulujen johtokunnan kokouksessa päätettyä – vahtimestareillekin palkankorotus

Turun kaupungin kansakoulujen johtokunta oli kokoontunut lokakuun 24. päivän iltana käsittelemään koululaitosta koskevia kysymyksiä. Seuraavana päivänä 25.10.1917 Turun Sanomissa julkaistussa uutisessa esiteltiin kokouksessa esitetty kansakoulujen menoarvioehdotus vuodelle 1918, päätettiin tyttöjatkoluokkien piirustuksen opettajattaren viransijaisuudesta ja myönnettiin virkavapauksia. Kokouksessa käsiteltiin myös koulujen vahtimestarien syyskuussa jättämä anomus, jossa pyydettiin palkan korottamista ”kalliin ajan” perusteella sekä lisäksi palkan määräytymistä ...

Rikoksia ja rangaistuksia Maarian käräjillä

Turun kaupungin kupeessa olevassa, Maarian kuntaan vuoteen 1944 asti kuuluneessa pahamaineisessa Raunistulan kylässä oli Turun Sanomien uutisten mukaan tapahtunut viime aikoina useita ”warkausjuttuja”,  joiden tekijät nyt oli saatu oikeuden eteen vastaamaan rötöksistään. Paikallinen tehtaantyöntekijätär Sohlman oli varastanut eräältä saunomassa olleelta henkilöltä 20 markan arvoiset kengät, ja ensikertalaisena hänet tuomittiin teosta vankeuteen kahdeksi kuukaudeksi. Lisäksi Sohlman ...

Suutari Ruohosen tragedia

Uusi Aura uutisoi lokakuun 23. päivänä Maariassa tapahtuneesta traagisesta tapahtumasta, jossa paikallinen suutari Ruohonen oli loukkaantunut ammuttuaan itseään revolverilla päähän. Epäonnistuneen itsemurhayrityksen seurauksena kahdeksi ja puoleksi tunniksi tajuttomaksi mennyt Ruohonen toimitettiin hoidettavaksi lääninsairaalaan, josta hänet kuitenkin pian kotiutettiin. Mikä ajoi suutarin moiseen epätoivoiseen tekoon? Paikkakunnalla siivona ja hiljaisena miehenä sekä kunnollisena perheenisänä tunnettu Ruohonen kärsi ...

“Valtiolliset oikeudet ovat tehokkaimmat aseet naisten taistelussa”

Vuoden 1917 poliittiseen elämään kuuluivat olennaisesti myös vaatimukset naisten tasa-arvoisesta kohtelusta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Sosialisti-lehden etusivulle oli 22. lokakuuta nostettu sitaatti Clara Zetkiniltä: “Valtiolliset oikeudet ovat tehokkaimmat aseet naisten taistelussa yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi.. Luokkaeroitus ja luokkavastakohtaisuus eivät kuitenkaan salli, että naisten yhteiskunnallinen taistelu on yhteinen … Proletariaatin naisliike on ensi kädessä pakoitettu taistelemaan kapitalistista yhteiskuntajärjestystä ...

Olen keisari, olen orja, olen mato, olen Jumala

20. lokakuun 2017 Elokuva 1
Veistämöntorilla huhtikuussa 1916 avatussa elokuvateatteri Tangossa Pakkarinkatu 3:ssa esitettiin 20. lokakuuta 1917 neliosainen elokuva Olen keisari, olen orja, olen mato, olen Jumala ja vielä ylimääräisenä repäisevä filmipila Avioon velaksi. Illan päänumero Olen keisari, olen orja, olen mato, olen Jumala oli venäläisen elokuvan mestarin Jevgeni Bauerin teos, joka ei ole säilynyt tähän päivään. Elokuvateatteri Tangossa oli ...

Totuus pyörryttää suomettarelaisia

19. lokakuun 2017 Lehdistö 0
Turussa ilmestyi vuonna 1917 useita lehtiä, joista Uusi Aura oli Suomalaisen puolueen (myös vanhasuomalaiset) lehti. Vuonna 1918 siitä tuli Kokoomuspuolueen julkaisu. Suomalaisen puolueen jäseniä sanottiin suomettarelaisiksi puolueen pää-äänenkannattajan Uusi Suometar -lehden mukaan. Turun Sanomat oli Suomalaisesta puolueesta eronneen Nuorsuomalaisen puolueen lehti, josta 1918 tuli Kansallista edistyspuoluetta lähellä oleva julkaisu. Sosialidemokraattien julkaisu vuonna 1917 oli Sosialisti, ...