Lippukysymys

06. tammikuun 2018 Politiikka 0
Suomessa oltiin laajalti varmoja itsenäisyydestä jo ennen kuin tunnustusta Venäjältä saati muualta oli tullut. Turun Sanomat rohkaisi turkulaisia juhlimaan Suomen valtiollista riippumattomuutta, sillä Venäjän ohella Ruotsi oli jo tunnustanut Suomen. Lehden mukaan jo edellisenä päivänä, uutisten saavuttua, Turussa oli nähty ”talvipäivän hämärässä” muutama lippu, mutta nyt oli aika luoda ”yleinen, mahtava joukkomielenilmaus”. Yhdenkään talon ja ...

Kun järki on sekaisin!

05. tammikuun 2018 Politiikka 0
Turun Lehdessä julkaistiin 5. tammikuuta 1918 järkyttynyt kuvaus tapahtumasta lääninvirastossa Turussa: ”[M]iliisipäällikkö Lundberg ja hänen apulaisensa Österman” marssivat virastoon ja vaativat tavata maaherra Collanin. Kun he kuulivat, ettei tämän tapaaminen onnistu, he ilmoittivat sihteerille, että työläiset eivät tällaista suvaitse ja vaativat maaherran välitöntä eroa. Punaiset ottaisivat koko lääninhallituksen haltuunsa. Kun heiltä kysyttiin, miten se auttaisi ...

Maanvuokraväestön päätöksiä vapauttamisasiastaan ja Suomen moraalin rappio

04. tammikuun 2018 Politiikka 0
Halikon Wartsalan sotilasvirkatalon ja Halikon Toijalan kylän maatyöläisten ja torpparien kirjelmä julkaistiin Sosialistissa 4. tammikuuta 1918. Sen laatimisen syyksi todettiin porvarillisten eduskuntaryhmien ”keljuileminen” maanvuokra-asiassa ja vedottiin sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmään tilanteen korjaamiseksi. Maan vuokraoikeus haluttiin perilliseksi ja verot haluttiin maksaa valtiolle, sillä silloin ne hyödyttäisivät myös heitä itseään, ei vain ”maakapitalistia”. Lisäksi sotalaistosta pidettiin tarpeettomana, tai joka ...

Murhia, vedenalaista sotaa ja luonnonkatastrofeja

Vallankumouksen jälkimainigeissa ja sisällissodan laajetessa Venäjältä tuli jatkuvasti uutisia väkivallasta ja onnettomuuksista. Venäjän entinen pääministeri Ivan Goremykin oli vaimoineen murhattu kotitilallaan Pietarissa. Kronstadtissa oli puolestaan sattunut useita mystisiä räjähdyksiä. Bolsevikkiviranomaisten tutkimuksissa ei löytynyt mitään selitystä tapauksille. Vedenalaisen sodan – siis saksalaisten sukellusveneiden – uhriksi oli joutunut kolme englantilaista hävittäjää. Sukellusvene oli ensimmäisen maailmansodan uusia, pelottavan maineen ...

Venäjällä kielletään kiinteän omaisuuden omistaminen

02. tammikuun 2018 Arki, Politiikka 0
Bolsevikkien politiikka aiheutti radikaalin taloudellis-sosiaalisen muutoksen Venäjällä: komisarioneuvosto oli antanut määräyksen, jonka mukaan 31.5.1918 alkaen kielletään kaikkien kaupunkikiinteistöjen, rakennusten ja maa-alueiden omistaminen, myyminen ja panttaaminen, sillä ne kaikki julistettiin yleiseksi omaisuudeksi. Uppiniskaiset tuomittaisiin omaisuuden menettämiseen! Venäjästä irtautuvassa Suomessa omistaminen oli edelleen sallittua. Turun Kakskerrassa järjestettäisiin tammikuun jälkipuoliskolla suuri huutokauppa maatilan myymiseksi, ja suuren huutajajoukon toivossa ...

Suuria odotuksia vuodelle 1918

01. tammikuun 2018 Arki, Lehdistö 0
Uusi vuosi oli koittanut sekavan, epävarman mutta myös Suomen itsenäisyysjulistukseen päättyneen vuoden 1917 jälkeen. Turun lehdissä julkaistiin sekä uudenvuoden näkymiä ja toivotuksia että julkisia ja kaupallisia tiedotteita vuodelle 1918. Uusi Aura kirjoitti, ettei lehden toimituksessa ole koskaan odotettu tulevalta vuodelta yhtä suuria kuin nyt. Tämä liittyi tietysti ensi sijassa Suomen itsenäisyyteen, mutta lehden kirjoittelussa oli ...

Mies ilman käsivarsia

27. joulukuun 2017 Elokuva 0
Pyhien päätyttyä arki pyörähti käyntiin, ja sen merkkinä myös uudet elokuvat tulivat turkulaisiin teattereihin. Uusi Aura julkaisi 27. joulukuuta 1917 elokuvateatteri Casinon ilmoituksen, jonka mukaan samana iltana nähtäisiin neljä uutta numeroa. Ensimmäisenä oli luvassa viisiosainen “nykyhetken rakkausdraama” Elämän pirstaleet. Sen jälkeen esitettiin yksikelainen lyhytelokuva Mies ilman käsivarsia, “filmi, joka näyttää miten ihminen hyvin voi tulla toimeen ilman ...

Tapaninajajia liikkeellä

26. joulukuun 2017 Juhla 0
Tapaninpäivänä 26. joulukuuta 1917 järjestettiin Seurakuntatalolla pyhäkoululasten joulujuhla, ensin klo 15 ja toinen tilaisuus heti perään klo 17. Lapsille tarjottiin teetä ja jaettiin kirja Kirkko ja koti. Seurakuntatalo oli pitänyt oviaan avoinna myös jouluaattona, jolloin oli klo 12 järjestetty varattomien joulujuhla: “Varattomille juhlavieraille annettiin kullekin pieni rahasumma sekä tarjottiin kahvia. Joulupuuroa ei tällä kertaa voitu ...

Jouluaaton välirauha

Jouluaatto ei estänyt Turun kaupunginvaltuustoa pitämästä kokousta. Ykköspuheenaiheena oli luonnollisesti punaisen miliisin kanssa tehty sopimus, joka oli lopettanut Turun miliisilakon muutamaa päivää aiemmin. Sosialisti-lehden mukaan ”Turun porvarit haluavat yhä rettelöidä”. Vaikka Turun punaiset miliisijoukot saivat lakon avulla haluamansa palkkarahat, kysymys miliisin johtajasta oli edelleen polttava. Sosialistit halusivat päälliköksi toimittaja William Lundbergin, joka taas ei käynyt ...