Ruokailu osana lakisääteistä varhaiskasvatusta on ollut vailla erillistä suosituskirjaa. Tätä vajetta varten Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) valitsi marraskuussa 2016 laajan työryhmän asiantuntijoita tavoitteena laatia maamme ensimmäinen erillinen sekä varhaiskasvatuksen ruokailua, että ruokakasvatusta ohjaava suositus. Suositusluonnos oli julkisesti kommentoitavana ennen kuin VRN hyväksyi asiakirjan kansallisiksi varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksiksi 19.12.2017.

Suosituksen lähtökohdat

Asiantuntijatyöryhmä teki kattavaa yhteistyötä lasten varhaiskasvatukseen eri tavoin kytköksissä olevien tahojen kanssa. Työryhmä sai ensikädentietoa lasten ravitsemuksen nykytilanteesta, ravitsemukseen liittyvistä haasteista ja kehitystarpeista lasten ravitsemuksen asiantuntijoilta, ruokakasvatuksen ja ruokapalvelujen ammattilaisilta, eri hallinnonalojen viranomaisilta, sekä alan tutkijoilta.  Lähdemateriaalina käytettiin myös aiemmin julkaistua materiaalia, kuten ’Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset (2014)’ ja ’Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille (2016)’.

Suosituskirja on suunnattu niin kunnallisen puolen, kuin myös yksityisen sektorin tahoille jotka ovat lasten varhaiskasvatuksessa mukana. Tarkoituksena on antaa yleiset ravitsemukselliset suuntaviivat mm. terveydenhuollon ammattilaisille, terveydenhoitoalan opiskelijoille, esikouluihin ja koteihin edistämään lasten ravitsemusta. Asiakirja toimii myös työkaluna lasten ruokailun seurantatyössä ja arvioinnissa.

Terveyttä edistävät ateriat ja ateriointikäyttäytymiset edistävät lasten hyvinvointia sillä hetkellä ja lisäksi jopa koko eliniän ajan. Asiakirja antaa ruoka- ja ravintoainekohtaisten suositusten lisäksi ohjeita ruokailuiden ajoittamisesta ja itse ruokailukäyttäytymisestä, kuin myös ympäristökasvatuksesta. Raaka-aineina ohjeistetaan suosimaan kotimaisia, mikä puolestaan tukee työllisyyttä ja luo ruokaturvaa. Näin ollen asiakirja tukee kestävää kehitystä ja toimii osana maamme hyvinvointistrategiaa.

VRN pitää erittäin tärkeänä suositusten ottamista käyttöön. Me kerromme suosituksen pääpiirteitä blogisarjassa. Ensimmäinen blogimme käsittelee ravitsemuksen merkitystä lasten terveyden ja kasvun tukemisessa.

Lasten ruokailusta vastuussa olemme me aikuiset

Ruokatottumusten huomioiminen varhaiskasvatuksessa on ensiarvoisen tärkeää. Lapsena omaksutut makumieltymykset ja ruokatavat ovat pitkälti samat aikuisenakin. Lapsi oppii seuraamalla aikuisten ruokavalintoja ja tapoja syödä, kuten myös omaksuu heidän ruoka-asenteet ja –uskomukset. Ruokailuympäristön tulee olla sosiaaliselta kanssakäymiseltään vuorovaikutteinen aikuisen ja lapsen välillä, vaikka aikuinen vastaakin ruokailuun liittyvistä säännöistä. Lapsen yksilöllisyyden huomioiva ohjaustapa pyrkii kannustamaan lasta tekemään terveellisiä ruokavalintoja myös tilanteissa kun aikuinen ei ohjaa tapahtumaa. Sen minkä lapsena oppii, vanhempana taitaa.

 Alle kouluikäisten lasten tämänhetkinen ravitsemus

Valtaosalla suomalaisista lapsiperheistä ruokavalion laatu on parantunut viime vuosikymmenien aikana ja perheet voivat hyvin. Perheiden tuloerojen vaikutus lasten ravitsemustilaan tasoittuu kodin ulkopuolella tapahtuvan varhaiskasvatuksen myötä. Näin ollen lasten ruokavalio on arkisin ravitsemussuositusten mukainen myös alempituloisten perheiden lapsilla. Kattavat kansalliset lasten ravitsemuksen seurantatutkimukset puuttuvat, mutta yksittäisten tutkimusten perusteella lapset syövät enemmän kasviksia ja hedelmiä, kun taas tyydyttyneen rasvan osuus ruokavaliossa on pienentynyt. Tosin suositeltuun viiteen kasvis-, hedelmä- ja marja-annokseen päivässä ei ylletä, vaan se jää keskimäärin puoleen suositellusta. D-vitamiinin saanti on riittävä ravintolisien ja D-vitamiinilla täydennettyjen elintarvikkeiden käytön ansioista. Käännekohtana lapsen ruokavalion laadun heikkenemisessä pidetään siirtymistä toiselle ikävuodelle. Huolta aiheuttavat liiallinen sokeri, suola, eläinproteiini, sekä tyydyttynyt rasva. Liian niukalle saannille puolestaan saattavat jäädä monityydyttymättömät rasvahapot ja kuitu, sekä rauta ja E-vitamiini. Lopuksi mainittakoon vielä yksilöllisten tarpeiden tuomat lisähaasteet ruokavalioita suunnitteleville. Näitä ovat mm. terveydelliset, eettiset ja vakaumukselliset syyt.

Lasten ravitsemukseen liittyvät terveyshaasteet

Ensisijaiset ongelmat huonosta ravinnosta ja ruokatottumuksista ovat ylipaino ja lihavuus, jotka nostavat alttiutta aineenvaihduntasairauksille, sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Tärkeää on kuitenkin olla keskittämättä lasten ajatuksia painoon tai liitännäissairauksiin, vaan keskittää lasten ohjaus terveisiin ruokailutottumuksiin. Ohjauksen teemana ’terveellinen ruoka voi olla maistuvaa, syöminen mukavaa ja siitä tulee hyvä olo-ajatuksella’. Ravitsemussuosituksilla pyritään myös minimoimaan allergioita ja hammaskariesta. Allergeeneja ei tulisi kuitenkaan eliminoida ympäristöstä ja ravinnosta perusteettomasti, koska se voi johtaa ruokavalion turhaan kapenemiseen.

Syömiseen liittyvät taidot opitaan

Lapsen tulisi saada vaikuttaa ruokavalintoihinsa, jotta hänestä kasvaisi itsenäisesti terveitä valintoja tekevä yksilö. Aikuinen toki luo ruokailun raamit ja opastaa ruokavalinnoissa. Ruoan tulee olla terveellistä, mutta myös maistuvaa ja sitä tulee olla tarjolla riittävästi. Ruokailuympäristön puolestaan tulisi olla sosiaalisesti kannustava ja tukeva, jossa lapsi kokee ja oppii terveitä ruokatottumuksia. Loppusilauksen lapsen ruokavalintoihin ja ruokailutapoihin tekevät lapsen ikä, temperamentti, sekä yksilölliset aistikokemukset. Lapsen tulisi saada katsella, kuunnella, koskea, haistaa, sekä maistaa ruokaa.

Täysipainoinen lapsen ateria

Lasten kasvua, kehitystä ja terveyttä edistävän ruokavalion perustan luovat juurekset, vihannekset, hedelmät ja marjat, peruna ja täysjyvävilja, sekä kasviöljy. Täysipainoiseksi ruokavalion tekevät vähärasvaiset maitovalmisteet, palkokasvit, kala ja liha. Lisäksi ruokavalion tulisi olla vähäsuolainen.

Syömisen kehitysvaiheet lapsilla

Varhaiskasvattajan lapselle antaman ravitsemuksellisen ohjauksen tulisi ottaa lapsen syömiseen liittyvät kehitysvaiheet huomioon, aina imeväisikäisestä esikouluikäiseen. Imetyksestä ruokapöydän ääreen siirryttäessä (n.4-6kk) lapsi harjoittelee karkea- ja hienomotoriset ruokailuun liittyvät toiminnot, saa ruokia kaikista ruoka-aineryhmistä, sekä oppii nimeämään ruokia. Osittainen imetys voi hyvin jatkua vuoden ikään tai pitempään. Lapsen ollessa 2 vuotta, uusien ruokien pelko vaatii varhaiskasvattajalta enemmän luovuutta tutustuttaakseen uusia ruokia ruokavalioon. Tässä apuna toimivat esim. pienet ruokatehtävät ja useammat maistelukerrat. Kolmannelle ikävuodelle siirryttäessä lapsen oma tahto tuo omat haasteensa. Lapsi itsenäistyy, ruokasanasto laajenee, ruokailuvälineiden määrä harjoittelussa lisääntyy ja lapsi on kiinnostunut ruoan valmistuksesta. Lapsi kykenee annostelemaan itselleen määrällisesti sopivan annoksen 4-vuotiaana. Tällöin lapsi omaa jo omat ruokailumieltymykset ja ruokapuheesta käy ilmi rikastunut sanavarasto, uteliaisuus, sekä ihmetys. 5-vuotias ruokailee jo itsenäisesti, siististi ja rauhallisesti, sekä osaa perustella ruoka-aistimuksiaan ja mieltymyksiään.

Varhaiskasvattajat roolimallina

Ruokailu ja ruokakasvatus ovat tärkeä osa lasten kokonaisvaltaista hyvinvointioppimista. Varhaiskasvattajien tulisi luoda ruokailuoppimiseen suotuisat puitteet, mutta mikä tärkeintä, toimia itse oppinsa esimerkkinä. Hyvinvoivat aikuiset kasvattavat terveitä lapsia, jotka siirtävät oppimansa omaan aikuisuuteensa ja jälleen seuraaville sukupolville. Suosituskirja antaa tähän hyvät eväät. Seuraavassa blogissamme käsittelemme ruokailua ohjaavia säädöksiä, määräyksiä ja suosituksia.

Lähteet:

JULKARI, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, ”Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus” https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135907/URN_ISBN_978-952-302-992-7.pdf?sequence=1

”Sisarusten ikäeron tulisi olla vähintään 2,5 vuotta”, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch HS:n artikkelissa 23.1.2018. ”Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät sekä lapsen että äidin terveysriskejä”, hän kertoo.

Jos seuraava raskaus alkaa pian edellisen jälkeen, äidin keho ei ehkä ole ehtinyt toipua riittävästi. Sillä on havaittu yhteys muun muassa ennenaikaiseen syntymään, matalaan syntymäpainoon ja lapsen pienikokoisuuteen raskausaikaan nähden.

Moni ajattelee, että kun lapsilla on mahdollisimman pieni ikäero, he leikkivät keskenään ja vanhempien taakka pienenee. ”Niin voi käydä, mutta tutkimukset kertovat, että yhtä todennäköistä on se, että pieni ikäero lisää lasten riitelyä. Sitä ei voi tietää etukäteen”, Rotkirch sanoo artikkelissa.

Rotkirch muistuttaa, että tutkimuksissa lasten pienien ikäerojen on havaittu myös nostavan vanhempien riskiä erota.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen.

”Raja hyvän ja haasteellisen ikäeron välillä kulkee suunnilleen siinä, kun ensimmäinen lapsi on täyttänyt kaksi vuotta ja kolme kuukautta”, Rotkirch sanoo. Tosin tämä suositus koskee hänen mukaansa vain niitä vanhempia, jotka ovat terveitä ja hedelmällisiä ja voivat vaikuttaa lastensa syntymän ajankohtaan. ”Esimerkiksi raskaaksitulovaikeuksista kärsivät tai iäkkäät vanhemmat eivät voi samalla lailla tietoisesti ajoittaa lapsiaan”, Rotkirch lisää.

Artikkelissa on laskuri, jossa voit valita ikäeron, mikä on omasta mielestäsi paras. Voit verrata valintaasi Väestöliiton teettämän Perhebarometrin 2015 vastauksiin. Näet myös, millaisia riskejä valitsemasi ikäero aiheuttaa äidille ja lapselle.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin.