Äidin ylipainon ja raskaudenaikaisen painonousun terveysriskit ovat jo hyvin tunnettuja, näistä yksi merkittävimmistä on raskausdiabeteksen kohonnut riski. Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa olivat mukana myös tutkimusryhmämme vastaava tutkija, dosentti Kirsi Laitinen ja toimialajohtaja, professori Seppo Heinonen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä, totesi että ruokavalio-ohjaus vaikuttaa hyödyllisesti raskausdiabeetikkojen hoitoon. Tutkimuksessa hyödynnettiin aiempia raskausajan ruokavalio-ohjausta koskevia tutkimusta, ja näiden perusteella todettiin, että niillä naisilla, jotka saivat ruokavalio-ohjausta, oli matalammat paastosokeri ja aterianjälkeiset sokeritasot kuin verrokeilla. Tutkimuksesta lisää tietoa Turun yliopiston sivustolta.

Tutkimusavustajana ravitsemustutkimuksen parissa

Ihan se tuntuu viime viikkoiselta asialta, kun jännitin ensimmäistä työharjoittelupäivääni ja nyt käsillä on puolen vuoden jaksosta enää viimeiset tunnit. Aika kuluu siivillä mielenkiintoisen työn parissa. Olen saanut toimia tutkimusavustajana Dosentti Kirsi Laitisen varhainen ravitsemus ja terveys –tutkimusryhmässä.  Työtehtävinäni ovat olleet muun muassa tietolomakkeiden tallennustyö, datan käsittely Excel-ohjelmalla, blogien kirjoittaminen varhaiskasvatuksen ravitsemussuosituksista sekä muista tutkimusaiheeseen liittyvistä aiheista. Lisäksi olen päässyt osallistumaan laboratorionäytteiden käsittelyyn ja tulosten tallennustyöhön sekä tieteellisten julkaisujen hakemiseen ja niiden esittelyyn. Omana projektina minulla oli aliraportoinnin laskeminen tutkimusaineistosta. Kaikkea muutakin mielenkiintoista työtehtävää olisi ollut tarjolla, kuten opetusvideon päivitystä, jos vain aika olisi riittänyt. Tutkimusryhmän tuki on ollut aina saatavilla, vaikka itse työ on ollut hyvin itsenäistä.

Opiskelu- ja työtaustaa

Olen valmistunut biotieteiden kandiksi, ravitsemus pääaineena, Westminsterin yliopistosta, Lontoosta vuonna 2010. Aiemmin olen suorittanut yliopiston terveystieteiden perusopinnoista aloitusvuoden Michiganissa, USA:ssa sekä liikuntalääketieteen appron Kuopion yliopistossa. Ihmisen anatomia ja fysiologia on tullut käytännön tasollakin tutuksi urheiluhieroja taustan vuoksi. Viihdyin yliopistomaailmassa ja olin innostunut tutkimaan metaboliseen oireyhtymään linkittyviä aihealueita. Kandin työni käsitteli kroonisen stressin ja energiaravintoaineiden vaikutusta keskivartalolihavuuteen. Kandin työni ohella julkaisuun meni myös tutkimusaiheeni trans-rasvoista. Suunnitelmani oli aloittaa elämä Lontoossa, mutta perhesyistä palasin Suomeen. Valmistumisen jälkeen olen toiminut ravitsemusasiantuntijana erilaisissa työtehtävissä yhteistyössä muiden yritysten kanssa sekä antanut ravitsemuskonsultaatiota yksityisvastaanottoa pitäen. Työ on ollut monipuolista, haastavaa, mielenkiintoista ja sitä on ollut riittävästi.

Työharjoittelun tavoite

Palo tutkimustyön pariin ei yrittäjävuosien aikana sammunut. Ajan tullessa kypsäksi, laitoin yrityksen pöytälaatikkoon ja yhteydenotto Laitiseen poiki tutkimusavustajan töitä. Työharjoittelun tavoitteena on ollut tutustua Laitisen tutkimusryhmään, kartoittaa jatko-opintomahdollisuuksia sekä löytää ihmisen ravitsemukseen liittyvää tutkimustyötä. Tavoitteeseen päästiin. Laitisen tutkimusryhmä on tullut tutuksi ja olen saanut tehdä töitä osaavien ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Jatko-opiskelusuunnitelma on tehty ja tutkimustöitäkin löysin yritysmaailmasta.

Tulevaisuuden näkymä

Luonto, ihminen ja terveys ovat innoittaneet minua läpi elämän ja luonteeni sopii tutkimustyöhön. Olen itsenäinen ja oma-aloitteinen, kuten myös utelias, kriittinen sekä analyyttinen luonne. Avaraan kansainväliseen ajatteluun ovat puolestaan muovanneet vuodet ulkomailla opiskelujen, töiden ja urheilun parissa. Vuosien varrella mielenkiinto on suuntautunut ihmisen ja ravinnon väliseen vuorovaikutukseen ja etenkin nutrigenomiikkaan. Nutrigenomiikka on tieteenala, joka tutkii ravinto- ja perintötekijöiden vuorovaikutuksia. Nutrigenomiikan pidemmän tähtäimen tavoitteena on yksilölliset ravitsemussuositukset, sillä samalla ravintoaineella voi olla eri vaikutuksia geeniperimästämme riippuen. Kulunut puolen vuoden työharjoittelujakso Laitisen ryhmässä oli kaikkea mitä odotin ja enemmänkin. Tästä jatkan turvallisten ja terveellisten elintarvikkeiden tutkimus- ja kehitystyötä Raisio konsernilla. Jatko-opintoja pyrin suorittamaan töiden ohella ja vuosien päästä toivottavasti teen tutkimustyötä nutrigenomiikan parissa. Vastapainoa työelämälle tuovat perhe-elämä, eläimet, urheilu, pienviljely, metsästys ja kalastus. Tie ei aina ole ollut mutkaton ja kuopaton, mutta olen saanut elää oman näköistä elämää.

Veera Nurmi, 29.8.2018

Biolääketieteen laitos, Medisiina

Kiinamyllynkatu 10, 20520 Turku

Ruokailun ja ruokakasvatuksen seuranta ja arviointi

Varhaiskasvatus on herkkää oivaltamisen ja oppimisen aikaa. Varhaiskasvatuksen ruokailu, ruokakasvatus mukaan lukien, voivat vaikuttaa opitun kautta lapseen jopa pitkälle tulevaisuuteen. Tästä syystä on tärkeää, että varhaiskasvatuksen ruokailua seurataan ja arvioidaan suunnitelmallisesti ja säännöllisesti. Blogisarjamme viimeinen osio käsittelee näitä seurannan ja arvioinnin käytäntöjä ja tavoitteita.

Seurannan tahot, kohteet ja tavoitteet

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen ruokailua tulee seurata ja arvioida kansallisella tasolla, kuntakohtaisesti sekä paikallisesti toimintayksiköissä. Ravitsemuksellisten vaatimusten ja ohjeistusten ohella arvioidaan moniammatillista sekä kodin kanssa tapahtuvaa yhteistyötä. Arviointi lapsiin kohdistuvista vaikutuksista edellyttää tutkimustietoa, kuten ruokailutottumusten kehittymisestä, lasten omista ruokailukokemuksista ja – mieltymyksistä, ruoan menekistä ja ravintoaineiden saannista, lasten kasvusta sekä kansantautien vaaratekijöiden esiintymisestä. Arvioinnin avulla kehitysalueet tunnistetaan ja niihin päästään vaikuttamaan. Erityisesti väestötason seurantatutkimuksen kiinnostuksen kohteina tulisi olla eri väestöryhmät ja eri-ikäiset lapset, kuten myös varhaiskasvatuksessa olevan lapsen erot ravitsemuksessa kotona oleviin lapsiin. Kansallisen seurannan ja arvioinnin työkaluiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen moduuliin ovat kehitteillä varhaiskasvatuksen ruokailun järjestämistä kuvaavat indikaattorit ja niiden mittarit. Tieto lasten ravitsemuksesta kuntien ja maakuntien päättäjille saadaan sisällyttämällä lasten ravitsemuksen seuranta osaksi väestön ravitsemus- ja terveysseurantaa.

Vastuutahot lasten ravitsemustason edistämisessä

Kunta on vastuussa lasten ravitsemuksen edistämisestä osana laaja-alaista terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä, missä puolestaan varhaiskasvatuksen järjestäjä arvioi varhaiskasvatussuunnitelmia ja niiden toteutumista. Hoitopaikassa tapahtuva esimiehen ja kasvatushenkilöstön työn kehittäminen itsearvioinnin kautta sisältää aihealueina muun muassa ruokailutilanteiden ilmapiirin, monipuolisen syömisen, ruokalistan toimivuuden sekä lasten kanssa yhdessä syömisen. Itse ravitsemuslaadusta vastaa ruokapalvelun tuottaja, jonka tehtävänä on seurata energia- ja ravintoaineiden sekä kuidun ja suolan saantia viikkotasolla.

Vuorovaikuttamisen merkitys ja ympäristövaikuttaminen

Konkreettiset parannukset varhaiskasvatuksen ruokailussa tapahtuvat, kun saavutetaan hyvä keskusteluyhteys lasten, huoltajien ja kasvattajien välillä. Lapsille on tärkeää antaa mielipideviestintään työkaluja, kuten tunnetilaa kuvaavia ympyränaamoja, malliateriakuvia tai vaikka järjestämällä makuraati ruokalistan ruokalajeista. Uusien makuelämysten tutustumisessa auttaa osallistuminen aterian valmistamiseen. Ensisijaisesti on tärkeää saada lapsi syömään riittävästi ja monipuolisesti, mutta myös ruokamenekin ja -hävikin seuranta kuuluu olennaisena osana varhaiskasvatuksen ruokailun suunnittelua ja kehittämistä. Lapset tulee ottaa mukaan jo pienestä saakka lautashävikin seurantaan. Näin lapsi oppii oman toiminnan seurauksia ympäristöön sekä arvostamaan ruokaa.

Onnistuneesta ruokailun järjestämisestä annettava diplomi, tuotevalintoja ohjaavat logot sekä hygieniaraportit

Varhaiskasvatuksen kannustamiseksi ja tukemiseksi ravitsemussuositusten mukaisesta ruokailun toteutumisesta on kehitelty Makuaakkoset-diplomi. Tunnustuksen tarkoituksena on edistää varhaiskasvatuspaikkojen pyrkimystä ravitsemuksellisen ruoan rinnalla myös kasvatukselliseen, ekologisesti kestävään sekä moniammatillista yhteistyötä tukevaan ruokailuun. Ruokalan elintarvikkeiden turvallisuudesta ja hygieniasta puolestaan raportoi Eviran Oiva-hymiö, missä Sydänmerkki-logolla merkityt tuotteet helpottavat hyvän ravitsemuslaadun tunnistamista.

Maamme ensimmäinen erillinen ravitsemussuositus varhaiskasvatukseen – ainutlaatuinen ja tarpeellinen

Tässä viisiosaisessa blogisarjassamme olemme käsitelleet niin varhaiskasvattajien tärkeää tehtävää lasten ruokailukäyttäytymisen oppimisen tukemisessa, kertoneet lasten eri kehitysvaiheiden merkityksestä ruokailussa sekä tutustuneet ruokailuun liittyviin määräyksiin ja suosituksiin. Lisäksi olemme tarkastelleet varhaiskasvatuspaikan ruokalistojen suunnitteluun liittyviä tekijöitä ja näin lopuksi tarkasteltiin varhaiskasvatuksen ruokailun seurantaa ja arviointia. Ruokailu osana varhaiskasvatusta edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä jopa elinikäisesti. Ruokailu ja ruokakasvatus tulisi nähdä kunnissa sijoituksena lapsiin. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan julkaisema ”Terveyttä ja Iloa Ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus” löytyy osoitteesta:https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135907/URN_ISBN_978-952-302-992-7.pdf?sequence=1

Raskaustutkimus- blogi on kesätauolla, uusia blogikirjoituksia on tulossa jälleen loppukesästä. Toivotamme kaikille hyvää ja aurinkoista kesää!

t. Raskaustutkimus

Varhaiskasvattajien tärkeys lasten ruokailukäyttäytymisen roolimalleina ja oppimista edistävien olosuhteiden luojina alustettiin jo ensimmäisissä juttusarjan blogeissamme. Tässä blogissa sukellamme ruokakasvatuksen käytäntöihin pintaa syvemmälle.

Kasvattajan läsnäolon merkitys ja tekemisen luovuus

Hoitajat ja ruokapalveluhenkilöstö ovat läsnä koko varhaiskasvatuksen ajan, joten heillä on keskeinen tehtävä lapsen ruokasuhteen rakentumisessa. Ruokailuympäristöllä, johon kuuluvat mm. huonekalut, äänet, ihmiset, vuorovaikutus ja säännöt, on suuri vaikutus lasten viihtyvyyteen ja ruokahaluun. Ruokailu tapahtuu pääsääntöisesti varhaiskasvatuspaikassa ja useasti lapsella on oma ruokailupaikkansa. Poikkeuksen ruokailutottumuksiin tuovat esimerkiksi retkipäivät, mitkä niin ikään tukevat ruokakasvatusta. Etenkin retket lähimetsään, torille tai tutustumiskäynnit ruoan tuottajien luokse ovat oivia ruokakeskustelujen herättäjiä. Vaikka ruoka nautittaisiin poikkeavissa olosuhteissa, varhaiskasvattajien tulee syödä yhdessä lasten kanssa, sillä jokainen ruokailu on lapsen jaksamisen ja hyvinvoinnin turvaamisen rinnalla myös kasvatus- ja opetustilanne. Varhaiskasvatuksen muu toiminta myös parhaimmillaan tukee ruokakasvatusta ja siitä innoittavana esimerkkinä ovat mm. lasten omat juuresmaat tai vaikka ikkunalaudalla kasvavat yrtit ja versot.

Yhdessä tekemisen merkitys

Myönteinen ruokakasvatus on vuorovaikutteista, osallistuvaa ja yhdessä oivaltamista. Ruokakasvatuksen tavoitteena on oppia terveyttä edistävää syömiskäyttäytymistä, pitäen sisällään myös kehonsisäisten viestien tunnistamisen opettelua. Sisäiset viestit auttavat tunnistamaan mm. nälkää ja kylläisyyttä, mitkä ohjaavat annostelemaan ruokaa sopivasti. Sopiva annostelu vähentää myös ruokahävikkiä.

Lasta on tärkeää kannustaa kiinnostumaan ja olemaan utelias uusia raaka-aineita ja ruokia kohtaan. Lasta voi kannustaa käyttämään ruokien tutustumisessa monipuolisesti eri aistejaan sekä osallistumaan keskusteluun ruokien alkulähteistä, käsittelytavoista ja omista makumieltymyksistään. Tärkeää on saada lapsi syömään etenkin kalaa, kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Varhaiskasvatuksessa edistetään lapsen osallisuutta kaikessa toiminnassa, niin myös ruokailussa. Lapsi voi esimerkiksi osallistua ikätasonsa mukaisesti ruoan valmistukseen, pöydän kattamiseen ja jälkisiivoukseen. Lapsi oppii olemaan aktiivinen, ilmaisemaan itseään, vastuuta ja valintojen seuraamuksia, kuin myös yhteisöllisyyttä. Vuorovaikutustaidot karttuvat puolestaan kun lapsi otetaan mukaan ruokailun suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Samalla lapsi oivaltaa yhteisten sääntöjen merkityksen sekä sopimusten ja luottamuksen merkitystä. Lapsella on oikeus myös olla osallistumatta. Lapsen yksilöllisyys tulee huomioida ja mahdollisiin syömisiin liittyviin ongelmiin tulee suhtautua hyvällä ymmärryksellä ja mahdollisesti ratkaista ongelmia yhdessä työryhmän ja huoltajien kanssa. Huoltajien lisäksi monialaisen tukiverkon varhaiskasvattajille muodostavat ruokapalveluhenkilöstö, neuvola, koulu ja järjestöt. Yhteistyön tärkeys korostuu etenkin varhaiskasvatusta aloittaessa ja vaihtaessa, kuten myös esiopetuksen alkaessa.

Varhaiskasvattajuuden jalo taito opitaan

Varhaiskasvatussuunnitelman arvot ja tavoitteet luovat perustan myös ruokakasvatuksen tavoitteille, toimintatavoille ja arvioinnin linjauksiin. Varhaiskasvattajan tulee muistaa, että kasvatuspaikan ruokailu on julkista toimintaa ja viralliset suositukset ohjaavat sitä. Henkilökohtaisten ruoka-asenteiden yhteensopivuus virallisiin ruokasuosituksiin tulee punnita. Varhaiskasvattajien tulee myös oppia ja kehittää ohjaustyyli mikä kehittää lasten omaa vaikutusmahdollisuutta. Näissä apuna toimivat varhaiskasvatuksen yhteiset pelisäännöt, kuten miten lapselle puhutaan, miten henkilöstö puhuu ruoasta ja omasta syömisestään. Säännöllinen ruokakasvatuksen arviointi oman ja työyhteisön toiminnasta suhteessa tavoitteisiin onkin ammatillisessa kehittymisessä tärkeää. Varhaiskasvattajat kokevat onnistumista kun lapsi nauttii yhdessä syömisestä ja arvostaa sen hyvinvointia edistävää vaikutusta.

Lähde:

JULKARI

Valtion ravitsemusneuvottelukunta

”Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus”

”TERVEYTTÄ JA ILOA RUOASTA – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus”

Mitä tänään syötäisiin?

Olemme blogissamme tähän mennessä käsitelleet varhaiskasvattajien tärkeää tehtävää luoda suotuisat oppimisolosuhteet lasten ruokailukäyttäytymiselle. Lisäksi kerroimme lasten eri kehitysvaiheiden merkityksestä ruokailussa sekä tutustuimme ruokailuun liittyviin määräyksiin ja suosituksiin. Tässä blogissa tarkastellaan miten varhaiskasvatuspaikan ruokalistat syntyvät, mitkä asiat siihen vaikuttavat ja miten ruokailua ohjataan.

Ruokapalvelujen tuottaminen ja ruokalistasuunnittelu

Varhaiskasvatuspaikan ruokapalvelu voi olla talon sisäinen tai erillinen palvelu, mikä on mahdollista kilpailuttaa. Varhaiskasvatuspaikka on lailla velvoitettu ohjaamaan ja seuraamaan ruokapalvelun toimivuutta ja vastaa yhdessä ruokapalvelun tuottajan kanssa ravitsemussuositusten mukaisesta ruokalistasta. Ruokalistaa suunnitellaan kalenterivuosi sesonkeineen eteenpäin ja listakierron tulee olla vähintään viisi viikkoa. Listakierto tuo vaihtelevuutta ja monipuolisuutta, mutta samalla antaa riittävästi aikaa tottua eri raaka-aineisiin. Omalle alueelle vuodenaikaan tyypilliset raaka-aineet näkyvät ruokalistassa keittojen, pääruokakastikkeiden, vuokaruokien sekä pata- ja kappaleruokien muodoissa. Juureksilla ja hedelmillä edistetään muiden terveysvaikutusten ohella myös suun terveyttä. Pureskelua vaativilla raaka-aineilla parannetaan syljen eritystä ja ruoan sulatusta, kuten myös suun motoriikan aktivoitumisen kautta puhetaitoja.

Ruokalistojen malliateriat ja niiden energia- ja ravintosisältö

Kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa oleva lapsi saa kaksi kolmannesta ja osa-aikainen kolmanneksen päivän energia- ja ravintoainetarpeesta hoitopaikassa. Viitteellinen energiantarve on tytöille ja pojille sama ennen viittä ikävuotta. Energiaravintoaineiden ja suolan osuutta ruokavaliossa tarkastellaan viikkotasolla, sillä päiväkohtainen ruokakäyttäytyminen voi vaihdella paljonkin. Suolaa ja jodia on elintarvikkeissa jo valmiina, joten suolaa ei lisätä ruokiin, liiallinen suola kun altistaa verenpaineen kohoamiselle jo varhaislapsuudessa. Rasvoista tyydyttymättömät, rasvaliukoisia vitamiineja sisältävät, rasvahapot tukevat kasvua sekä hermoston, sydämen ja verisuoniston terveyttä. Tyydyttyneiden rasvojen ja sokerin osuus puolestaan ei saisi ylittää 10% päivän kokonaisenergiasta. Luontaista sokeria, kuten marjojen, hedelmien, kasvisten ja maidon sokeria ei tosin tarvitse välttää.

Raaka-aineiden suunnittelussa apuna toimii lasten ruokavalion kehittämistä koskevat suositukset. Salaatin eri komponentit suositellaan tarjoamaan erikseen ja suurempina paloina paremman menekin turvaamiseksi. Leivässä puolestaan tulisi huomioida runsas kuitu ja vähäinen suola, kun taas maitovalmisteissa tulee olla D-vitamiinia ja enintään 1% rasvaa (pl. juusto 17%). Rasvoista leivälle tulee valita kasvirasvalevite, ruoanvalmistukseen kasviöljyä ja aterialisukkeina voi tarjota vaihdellen pieniä määriä pähkinöitä ja siemeniä. Proteiinin lähteinä tulisi suosia palkokasveja, kalaa ja valkoista lihaa ja rajoitetusti muita lihatuotteita.

Syömään oppiminen ja makumieltymykset ovat yksilöllisiä ja syömisen itsesäätelyn kehittymisessä on tärkeää antaa lapsen itse koota annoksensa. Ruokakeskustelujen tukena ja hahmotusvälineenä toimivat malliateriakuvat. Suosituksessa esitetään malliaterioiden koostamiskriteerit sekä toteutusvinkkejä ja kannustetaan käyttämään oman yksikön annoskuvia. Malliaterioiden ruokien suhde eri-ikäisille pysyy samana annoskoon muuttuessa. Malliannosten rinnalle voikin keksiä hauskoja ohje- ja muistisääntöjä, kuten ”syö 5-6 kourallista kasviksia päivässä”. Koura on aina saatavilla ja kasvaa lapsen mukana pitäen saannin sopivana kasvuun nähden.

Ruokakulttuurien moninaisuus, erityisruokavaliot ja muut erityistarpeet

Ruokailu on vahvasti kulttuuri- ja identiteettisidonnainen. Raaka-aineet ja ruokatavat kodin ja hoitopaikan välillä voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Poikkeava ei toki tarkoita epäterveellistä, vaan parhaimmillaan rikkautta. Hoitopaikassa voidaan järjestää esimerkiksi etnisten ruokien teemapäiviä. Yhteistyö perheen kanssa sekä lapsiryhmän tuen tarve kuitenkin korostuu, jotta lapsi uskaltautuu maistamaan suomalaisia perinneruokia ja kokeilemaan kotoa poikkeavia tapoja.

Erityisruokavalion perusteina voivat olla terveydelliset tai vakaumukselliset syyt. Eritysruokavaliot vaativat oman selvityksensä ja ilmoitusmenettelyn kunkin kunnan käytännön mukaisesti. Näin tarpeettomat erityisruokavaliot pysyvät vähäisenä. Terveydelliset syyt edellyttävät lääkärin lausunnon, mahdollisesti ravitsemusterapeutin apua ruokavalion suunnittelussa sekä vastuuhenkilön määräämistä erityisruokavalioiden noudattamiselle varhaiskasvatuspaikassa. Erityistarpeet, kuten ruoka-allergian aiheuttajat ja niiden välttämistarkkuus tulee käydä läpi yhdessä huoltajien, kasvatushenkilöiden, ruoanvalmistajien sekä ryhmän muiden lasten kanssa. Erityisruokavaliota noudattavaa lasta ei tulisi kuitenkaan tuoda asian kanssa valokeilaan, vaan tarjota mahdollisuuksien mukaan ryhmään verraten samankaltaista ruokaa. Tämä on tärkeää etenkin sosiaalisista syistä. Tavallisimmat lasten ruoka-allergiat aiheutuvat maidosta, viljasta ja kananmunasta, tosin moni lapsi pääsee allergiasta eroon ennen kouluikää. Keliakia tulee huomioida huolellisesti ruokailua järjestettäessä, kuten varata ruoille omat annosteluvälineet sekä leivälle oma levite. Diabetes puolestaan ei edellytä muista poikkeavaa ruokavaliota, mutta retkillä tulee olla hiilihydraattipitoista evästä äkillisen verensokerin laskun varalta. Keittiötyöntekijöillä tulee olla aina tieto kaikista ruokaan käytetyistä raaka-aineista ja hengenvaarallisissa allergioissa on turvallisempaa varata lapselle omat annokset nimellä.

Vakaumuksellisista syistä perusruokalistasta poikkeava syöminen linjataan kuntakohtaisesti tai varhaiskasvatuksen järjestäjän mukaisesti. Kasvisruokavaihtoehdot soveltuvat pääsääntöisesti vakaumusperusteisiin erityisruokavalioihin. Vegaaniruokavalioita puolestaan on tutkittu vähän, eikä niiden terveysvaikutuksia lapsiin voida tieteellisesti todeta. Ruokavaliota tulee tukea ravintolisillä ja täydennetyillä elintarvikkeilla riittävän energian ja ravintoaineiden saannin vuoksi (D-vitamiini, B12-vitamiini ja jodi). Kasvisproteiineja tulisi myös käyttää monipuolisesti.

Erityisruokavalioon liittyvät tavoitteet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Ruokailusta tulee keskustella vuosittain perheen kanssa ja tarkistaa huoltajien tietoisuus ruokailun toteutumisesta varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena on erityistarpeista huolimatta ruokailon säilyminen ja ruokapelon välttäminen.

Hyvin suunniteltu ja ohjattu ruokailu luo turvallisuutta, rentoutta, iloa, terveyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä tukee oman identiteetin kehittymistä.

Viite:

JULKARI

Valtion ravitsemusneuvottelukunta

”Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus”

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135907/URN_ISBN_978-952-302-992-7.pdf?sequence=1

5-osaisen blogisarjamme ensimmäisessä osiossa refereoimme Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) laatimaa lasten varhaiskasvatuksen ruokailusuositus-asiakirjan ensimmäistä osiota; ravitsemus tukee lasten terveyttä ja kasvua. Käsittelimme varhaiskasvattajien tärkeää roolia luoda suotuisat olosuhteet lasten ruokailuun liittyvän käyttäytymisen oppimisessa. Lisäksi tiivistimme lasten kehitysvaiheiden merkityksen ruokailussa, sekä mistä lasten ruokavalion perusta muodostuu.  Tässä blogisarjamme toisessa osassa puolestaan olemme tiivistäneet artikkelin osiota, joka käsittelee ruokailua ohjaavia säädöksiä, määräyksiä ja suosituksia.

Varhaiskasvatuslaki painottaa pedagogiikkaa

Varhaiskasvatuslaki säätelee kunnan, kuntayhtymän ja muun palveluntuottajan järjestämää varhaiskasvatusta. Laissa varhaiskasvatus on määritelty kasvatuksen, opetuksen ja hoidon kokonaisuudeksi. Tämä kokonaisuus on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Varhaiskasvatuksen tulisi lain mukaan ottaa huomioon lapsen ikä ja kehitysvaihe ja tukea hänen yksilökohtaista kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehitystä. Varhaiskasvatus tulisi tapahtua yhteishengessä hoitopaikan, huoltajien ja lapsen kanssa. Laki turvaa lapselle ravitsemuksellisesti riittävän ravinnon, sekä ohjatun ja tarkoituksenmukaisesti järjestetyn ruokailun. Hallituksen esityksessä asiaa vielä tarkennetaan, että ravinnon tulee laadultaan täyttää yleiset terveys- ja ravitsemusvaatimukset ja ravintoa pitää tarjota tarpeeksi usein ja riittävästi. Kunta puolestaan on vastuussa asetettujen vaatimusten täyttymisestä.

Ruokailua koskevat säännökset käytännössä

Riittävän energian ja ravinteiden saanti tulee suhteuttaa päivän aktiviteetteihin ja lapsen iän mukaisiin tarpeisiin. Ateriamäärien puolestaan tulee vastata hoitopäivän pituutta. Ruokailujen säännöllisyys ja niihin varattu riittävä aika tarjoavat lapselle turvallisuutta, rytmiä ja pitävät ateriat sopivan kokoisina. Samalla aterioiden säännöllisyys ehkäisee verensokerin laskusta johtuvaa oireilua; levottomuutta ja huonotuulisuutta. Ruokailun ohjaus tulee olla positiivista, kannustavaa, esimerkillistä ja lasta huomioivaa. Lasta tulisi kunnioittaa nälän ja kylläisyyden, kuten myös makumieltymysten suhteen. Näin lapsi rohkenee maistamaan uusia makuja ja koostumuksia, turvallisesti ja omasta halustaan.

Ruokailu ja ruokakasvatus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Opetushallitus on laatinut Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Näihin perusteisiin pohjautuvat varhaiskasvatuspalveluiden tuottajien paikkakohtaiset varhaiskasvatussuunnitelmat. Suunnitelman tulee ottaa huomioon lapsen oikeudet, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus. Lapsi tulisi nähdä aktiivisena vuorovaikuttajana ympäristöönsä, onnistumisen kokemuksia unohtamatta. Varhaiskasvatuksen tavoite on, että lapsi omaksuu terveyttä ja hyvinvointia arvostavan elämäntavan. Tähän päästäkseen, lasta tulee ohjata ruokailutaitojen kehittymisessä, keskustella terveyttä edistävän ravinnon merkityksestä, sekä opettaa yksilöllisiä eroavaisuuksia ja niiden kunnioittamista. Ruokaperinteitä- ja tapoja tulisi myös pohtia yhdessä. Ympäristökasvatuksessa tulisi herättää keskustelua ruokien alkuperästä, sekä omien tekojen vaikutuksesta energian säästämiseen ja ruokahävikin vähentämiseen.

Ruokailu ja ruokakasvatus osana toimintakulttuuria

Yhteisön arvot ja periaatteet, kuten myös ympäristö ja työtavat muodostavat yhdessä toimintakulttuurin. Tärkeintä varhaiskasvattajille on ymmärtää, että toimintakulttuuri kopioituu lapselle. Toimintakulttuuria tulee arvioida ja kehittää vastaamaan lapsen etua. Lapsen ruokailu tulee toteuttaa varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin periaatteiden puitteissa, leikkimielisyyttä unohtamatta. Parhaimmillaan pedagogisessa lähestymistavassa lapsi ja kasvattaja oppivat yhdessä ruokatottumuksia.

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja yksilölliset tavoitteet

Jokaiselle päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma. Lapsen huoltajat osallistuvat suunnittelemaan yhteisiä ja yksilöllisiä tavoitteita. Suunnitelmassa huomioidaan mm. etnisyys, uskonnollinen tai eettinen vakaumus, allergiat tai muut eritysruokavaliotarpeet. Yksilöllisyydessä huomioidaan ruokailuun liittyvät tarpeet ja luodaan tavoitteet. Ruokailuun liittyvien pulmien ratkomisen tueksi on myös mahdollisuus konsultoida erityistyöntekijöitä. Tärkeää suunnitelmaa laadittaessa ja toteuttaessa on löytää havainnointi-, sekä näkemyskonsensus varhaiskasvattajien ja huoltajien välillä. Varhaiskasvattajien tulee saada tietää ruokailuun liittyvistä toiminnoista kotona, missä taas huoltajien tulee saada tietoa yleisistä lapsen syömiseen liittyvistä kehitysvaiheista, sekä lapsen ryhmäkäyttäytymisestä. Riittävän ja ravitsevan ruokakasvatuksen mallia päästään jakamaan lähes kaikissa perheissä, sillä lapset ketkä eivät ole päiväkodissa tai perhepäivähoidossa käyvät usein kerhoissa ja leikkipuistoissa.

Kansalliset ravitsemussuositukset ruokailun toteuttamisessa

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan terveyttä edistävän ruokavalion päivittäisten aterioiden perusta muodostuu kasviksista, perunasta, täysjyvävalmisteista, rasvattomista ja vähärasvaista maitovalmisteista, sekä rasvoista. Aterialisukkeina tulisi vaihdellen nauttia kalaa, siipikarjaa, kananmunaa ja lihavalmisteita. Satunnaisesti tulisi nauttia vielä listaamattomia ruokavalmisteita, kuten rasvaisia maitovalmisteita, vähäkuituisia viljatuotteita, sekä pitkälle prosessoituja valmisteita. Ruokavaliota noudatettaessa myös elintarvikkeiden lisäaineiden haitallinen saanti pysyy maltillisena. Lisäksi eritysruokavalioiden noudattaminen terveyttä edistävästi ja ravitsemuksellisesti riittävästi on myös ohjeistettu ja mahdollistettu, kuten kasvisruokavalion noudattaminen. Lautasmalli ja ruokakolmio auttavat havainnollistamaan mitä ja kuinka paljon tulisi syödä. Peruslautasmalli on kaikille sama; puolet lautasesta tulisi täyttyä kasviksista, neljäsosa hiilihydraatin lähteistä ja neljäsosa proteiinin lähteistä. Ruojajuoma, sekä rasvan lähteet tulee toki myös huomioida. Ruokalistaa viikkotasolla suunnitellessa tulee laskea aterioiden keskimääräinen energia- ja ravintoainesisältö. Tässä apuna toimii artikkelin liitteenä olevat taulukot, joista löytyy elintarvikkeiden valintasuositukset, sekä aterian osille lasketut ravitsemuslaadun minimivaatimukset. Ruokalistatason energiaravintoaneiden saanti toteutuu kun edellä mainittujen taulukoiden noudattamisen lisäksi noudatetaan lautasmallia.

Jokaisella lapsella on oikeus terveyttä ja hyvinvointia edistävään ruokaan, sekä myönteiseen ruokailukokemukseen.

JULKARI

Valtion ravitsemusneuvottelukunta

”Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus”

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135907/URN_ISBN_978-952-302-992-7.pdf?sequence=1

Elintapatutkimukset aikuisilla ovat osoittaneet painonpudotuksen pienentävän riskiä sairastua 2 tyypin diabetekseen. Tutkimukset lapsilla puolestaan ovat osoittaneet painoindeksin (BMI) nousun suurentavan sairastumisriskiä aikuisena. Uudessa tutkimuksessa haluttiin selvittää kasvavan lapsen ja nuoren painon muutosten vaikutuksia 2 tyypin diabetesriskiin myöhemmällä iällä. Tutkimuksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä enemmän kuin 23% maailman lapsista on ylipainosia tai lihavia.

Bjerregaardin ja työtovereiden tutkimus on laaja pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa käytettiin 62 565 tanskalaisen miehen terveystietoja. Miesten pituus- ja painotiedot, sekä terveystiedot kerättiin 7 ja 13, sekä 17-26 vuotiaina kouluikäisille ja asevelvollisille tehdyistä terveystietorekistereistä. 2 tyypin diabetekseen sairastuneiden tiedot puolestaan saatiin tanskalaisesta kansallisesta potilasrekisteristä.

Keskeistä tutkimustuloksissa oli se, että 13 vuotiaina normaalipainon saavuttaneet ylipainoiset lapset ovat verrattavissa normaalipainoisiin lapsiin arvioitaessa 2 tyypin diabeteksen sairastumisriskiä. Normaalipainoisilla lapsilla BMI:n nousu varhaisaikuisuuteen mennessä puolestaan nostaa sairastumisriskiä. Murrosikä näyttäisi olevan vedenjakaja, sillä murrosiän jälkeen BMI:n pudotuksella ei enää näyttäisi olevan samanlaista vaikutusta myöhemmän iän sairastumisriskiin, mitä BMI:n pudotuksella ennen murrosikää. Tosin painonpudotus vielä murrosiän jälkeenkin kannattaa, sillä sairastumisriski on kuitenkin matalampi mitä jatkuvasti ylipainoisilla.

Tutkimuksen vahvuutena ovat suuri tutkittavien määrä, tietojen keräystapa, sekä tutkimuksen kesto. Lisätutkimuksissa olisi syytä huomioida painonmuutosten aiheuttajat, kehonkoostumus BMI:n sijaan, sekä murrosiän tarkempi alkamisajankohta. Sosioekonominen status pitäisi myös ottaa huomioon, sillä se korreloi käänteisesti lapsuusajan lihavuuden ja 2 tyypin diabeteksen kehityksen kanssa. Lisätutkimuksia tarvitaan myös, jotta voitaisiin verrata sukupuolten välisiä eroja.

Tutkimus julkaistiin The New England Journal of Medicine- lehdessä.

Ruokailu osana lakisääteistä varhaiskasvatusta on ollut vailla erillistä suosituskirjaa. Tätä vajetta varten Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) valitsi marraskuussa 2016 laajan työryhmän asiantuntijoita tavoitteena laatia maamme ensimmäinen erillinen sekä varhaiskasvatuksen ruokailua, että ruokakasvatusta ohjaava suositus. Suositusluonnos oli julkisesti kommentoitavana ennen kuin VRN hyväksyi asiakirjan kansallisiksi varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksiksi 19.12.2017.

Suosituksen lähtökohdat

Asiantuntijatyöryhmä teki kattavaa yhteistyötä lasten varhaiskasvatukseen eri tavoin kytköksissä olevien tahojen kanssa. Työryhmä sai ensikädentietoa lasten ravitsemuksen nykytilanteesta, ravitsemukseen liittyvistä haasteista ja kehitystarpeista lasten ravitsemuksen asiantuntijoilta, ruokakasvatuksen ja ruokapalvelujen ammattilaisilta, eri hallinnonalojen viranomaisilta, sekä alan tutkijoilta.  Lähdemateriaalina käytettiin myös aiemmin julkaistua materiaalia, kuten ’Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset (2014)’ ja ’Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille (2016)’.

Suosituskirja on suunnattu niin kunnallisen puolen, kuin myös yksityisen sektorin tahoille jotka ovat lasten varhaiskasvatuksessa mukana. Tarkoituksena on antaa yleiset ravitsemukselliset suuntaviivat mm. terveydenhuollon ammattilaisille, terveydenhoitoalan opiskelijoille, esikouluihin ja koteihin edistämään lasten ravitsemusta. Asiakirja toimii myös työkaluna lasten ruokailun seurantatyössä ja arvioinnissa.

Terveyttä edistävät ateriat ja ateriointikäyttäytymiset edistävät lasten hyvinvointia sillä hetkellä ja lisäksi jopa koko eliniän ajan. Asiakirja antaa ruoka- ja ravintoainekohtaisten suositusten lisäksi ohjeita ruokailuiden ajoittamisesta ja itse ruokailukäyttäytymisestä, kuin myös ympäristökasvatuksesta. Raaka-aineina ohjeistetaan suosimaan kotimaisia, mikä puolestaan tukee työllisyyttä ja luo ruokaturvaa. Näin ollen asiakirja tukee kestävää kehitystä ja toimii osana maamme hyvinvointistrategiaa.

VRN pitää erittäin tärkeänä suositusten ottamista käyttöön. Me kerromme suosituksen pääpiirteitä blogisarjassa. Ensimmäinen blogimme käsittelee ravitsemuksen merkitystä lasten terveyden ja kasvun tukemisessa.

Lasten ruokailusta vastuussa olemme me aikuiset

Ruokatottumusten huomioiminen varhaiskasvatuksessa on ensiarvoisen tärkeää. Lapsena omaksutut makumieltymykset ja ruokatavat ovat pitkälti samat aikuisenakin. Lapsi oppii seuraamalla aikuisten ruokavalintoja ja tapoja syödä, kuten myös omaksuu heidän ruoka-asenteet ja –uskomukset. Ruokailuympäristön tulee olla sosiaaliselta kanssakäymiseltään vuorovaikutteinen aikuisen ja lapsen välillä, vaikka aikuinen vastaakin ruokailuun liittyvistä säännöistä. Lapsen yksilöllisyyden huomioiva ohjaustapa pyrkii kannustamaan lasta tekemään terveellisiä ruokavalintoja myös tilanteissa kun aikuinen ei ohjaa tapahtumaa. Sen minkä lapsena oppii, vanhempana taitaa.

 Alle kouluikäisten lasten tämänhetkinen ravitsemus

Valtaosalla suomalaisista lapsiperheistä ruokavalion laatu on parantunut viime vuosikymmenien aikana ja perheet voivat hyvin. Perheiden tuloerojen vaikutus lasten ravitsemustilaan tasoittuu kodin ulkopuolella tapahtuvan varhaiskasvatuksen myötä. Näin ollen lasten ruokavalio on arkisin ravitsemussuositusten mukainen myös alempituloisten perheiden lapsilla. Kattavat kansalliset lasten ravitsemuksen seurantatutkimukset puuttuvat, mutta yksittäisten tutkimusten perusteella lapset syövät enemmän kasviksia ja hedelmiä, kun taas tyydyttyneen rasvan osuus ruokavaliossa on pienentynyt. Tosin suositeltuun viiteen kasvis-, hedelmä- ja marja-annokseen päivässä ei ylletä, vaan se jää keskimäärin puoleen suositellusta. D-vitamiinin saanti on riittävä ravintolisien ja D-vitamiinilla täydennettyjen elintarvikkeiden käytön ansioista. Käännekohtana lapsen ruokavalion laadun heikkenemisessä pidetään siirtymistä toiselle ikävuodelle. Huolta aiheuttavat liiallinen sokeri, suola, eläinproteiini, sekä tyydyttynyt rasva. Liian niukalle saannille puolestaan saattavat jäädä monityydyttymättömät rasvahapot ja kuitu, sekä rauta ja E-vitamiini. Lopuksi mainittakoon vielä yksilöllisten tarpeiden tuomat lisähaasteet ruokavalioita suunnitteleville. Näitä ovat mm. terveydelliset, eettiset ja vakaumukselliset syyt.

Lasten ravitsemukseen liittyvät terveyshaasteet

Ensisijaiset ongelmat huonosta ravinnosta ja ruokatottumuksista ovat ylipaino ja lihavuus, jotka nostavat alttiutta aineenvaihduntasairauksille, sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Tärkeää on kuitenkin olla keskittämättä lasten ajatuksia painoon tai liitännäissairauksiin, vaan keskittää lasten ohjaus terveisiin ruokailutottumuksiin. Ohjauksen teemana ’terveellinen ruoka voi olla maistuvaa, syöminen mukavaa ja siitä tulee hyvä olo-ajatuksella’. Ravitsemussuosituksilla pyritään myös minimoimaan allergioita ja hammaskariesta. Allergeeneja ei tulisi kuitenkaan eliminoida ympäristöstä ja ravinnosta perusteettomasti, koska se voi johtaa ruokavalion turhaan kapenemiseen.

Syömiseen liittyvät taidot opitaan

Lapsen tulisi saada vaikuttaa ruokavalintoihinsa, jotta hänestä kasvaisi itsenäisesti terveitä valintoja tekevä yksilö. Aikuinen toki luo ruokailun raamit ja opastaa ruokavalinnoissa. Ruoan tulee olla terveellistä, mutta myös maistuvaa ja sitä tulee olla tarjolla riittävästi. Ruokailuympäristön puolestaan tulisi olla sosiaalisesti kannustava ja tukeva, jossa lapsi kokee ja oppii terveitä ruokatottumuksia. Loppusilauksen lapsen ruokavalintoihin ja ruokailutapoihin tekevät lapsen ikä, temperamentti, sekä yksilölliset aistikokemukset. Lapsen tulisi saada katsella, kuunnella, koskea, haistaa, sekä maistaa ruokaa.

Täysipainoinen lapsen ateria

Lasten kasvua, kehitystä ja terveyttä edistävän ruokavalion perustan luovat juurekset, vihannekset, hedelmät ja marjat, peruna ja täysjyvävilja, sekä kasviöljy. Täysipainoiseksi ruokavalion tekevät vähärasvaiset maitovalmisteet, palkokasvit, kala ja liha. Lisäksi ruokavalion tulisi olla vähäsuolainen.

Syömisen kehitysvaiheet lapsilla

Varhaiskasvattajan lapselle antaman ravitsemuksellisen ohjauksen tulisi ottaa lapsen syömiseen liittyvät kehitysvaiheet huomioon, aina imeväisikäisestä esikouluikäiseen. Imetyksestä ruokapöydän ääreen siirryttäessä (n.4-6kk) lapsi harjoittelee karkea- ja hienomotoriset ruokailuun liittyvät toiminnot, saa ruokia kaikista ruoka-aineryhmistä, sekä oppii nimeämään ruokia. Osittainen imetys voi hyvin jatkua vuoden ikään tai pitempään. Lapsen ollessa 2 vuotta, uusien ruokien pelko vaatii varhaiskasvattajalta enemmän luovuutta tutustuttaakseen uusia ruokia ruokavalioon. Tässä apuna toimivat esim. pienet ruokatehtävät ja useammat maistelukerrat. Kolmannelle ikävuodelle siirryttäessä lapsen oma tahto tuo omat haasteensa. Lapsi itsenäistyy, ruokasanasto laajenee, ruokailuvälineiden määrä harjoittelussa lisääntyy ja lapsi on kiinnostunut ruoan valmistuksesta. Lapsi kykenee annostelemaan itselleen määrällisesti sopivan annoksen 4-vuotiaana. Tällöin lapsi omaa jo omat ruokailumieltymykset ja ruokapuheesta käy ilmi rikastunut sanavarasto, uteliaisuus, sekä ihmetys. 5-vuotias ruokailee jo itsenäisesti, siististi ja rauhallisesti, sekä osaa perustella ruoka-aistimuksiaan ja mieltymyksiään.

Varhaiskasvattajat roolimallina

Ruokailu ja ruokakasvatus ovat tärkeä osa lasten kokonaisvaltaista hyvinvointioppimista. Varhaiskasvattajien tulisi luoda ruokailuoppimiseen suotuisat puitteet, mutta mikä tärkeintä, toimia itse oppinsa esimerkkinä. Hyvinvoivat aikuiset kasvattavat terveitä lapsia, jotka siirtävät oppimansa omaan aikuisuuteensa ja jälleen seuraaville sukupolville. Suosituskirja antaa tähän hyvät eväät. Seuraavassa blogissamme käsittelemme ruokailua ohjaavia säädöksiä, määräyksiä ja suosituksia.

Lähteet:

JULKARI, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, ”Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus” https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135907/URN_ISBN_978-952-302-992-7.pdf?sequence=1

”Sisarusten ikäeron tulisi olla vähintään 2,5 vuotta”, sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch HS:n artikkelissa 23.1.2018. ”Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät sekä lapsen että äidin terveysriskejä”, hän kertoo.

Jos seuraava raskaus alkaa pian edellisen jälkeen, äidin keho ei ehkä ole ehtinyt toipua riittävästi. Sillä on havaittu yhteys muun muassa ennenaikaiseen syntymään, matalaan syntymäpainoon ja lapsen pienikokoisuuteen raskausaikaan nähden.

Moni ajattelee, että kun lapsilla on mahdollisimman pieni ikäero, he leikkivät keskenään ja vanhempien taakka pienenee. ”Niin voi käydä, mutta tutkimukset kertovat, että yhtä todennäköistä on se, että pieni ikäero lisää lasten riitelyä. Sitä ei voi tietää etukäteen”, Rotkirch sanoo artikkelissa.

Rotkirch muistuttaa, että tutkimuksissa lasten pienien ikäerojen on havaittu myös nostavan vanhempien riskiä erota.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että vanhemmat odottaisivat vähintään kaksi vuotta, ennen kuin he ryhtyvät yrittämään sisarusta lapselleen.

”Raja hyvän ja haasteellisen ikäeron välillä kulkee suunnilleen siinä, kun ensimmäinen lapsi on täyttänyt kaksi vuotta ja kolme kuukautta”, Rotkirch sanoo. Tosin tämä suositus koskee hänen mukaansa vain niitä vanhempia, jotka ovat terveitä ja hedelmällisiä ja voivat vaikuttaa lastensa syntymän ajankohtaan. ”Esimerkiksi raskaaksitulovaikeuksista kärsivät tai iäkkäät vanhemmat eivät voi samalla lailla tietoisesti ajoittaa lapsiaan”, Rotkirch lisää.

Artikkelissa on laskuri, jossa voit valita ikäeron, mikä on omasta mielestäsi paras. Voit verrata valintaasi Väestöliiton teettämän Perhebarometrin 2015 vastauksiin. Näet myös, millaisia riskejä valitsemasi ikäero aiheuttaa äidille ja lapselle.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin.