Ajankohtaista


1
“Tuli sitten vuosi 1867, jolloin tuli kova katovuosi, äiti ei saanut enää työansioita siinä määrässä, että olisi voinut hankkia itselleen ja seitsenvuotiselle pojalleen elantoa, joka oli kovin kallista, vaan täytyi hänen lähteä poikineen mierontielle lokakuussa. Sitten kuljettiin kylästä kylään, talosta taloon jouluntienoille saakka. Sateinen joulukuun […]

Suuret nälkävuodet ja muistin politiikka


1
Nykypäivänä keskusteluaiheiksi ovat nousseet niin miesten asevelvollisuus, miesten syrjäytyminen, isyysvapaan lyhyys kuin poikien huonompi koulumenestys. Aihe ei ole kuitenkaan niin uusi, kuin siitä ajatellaan. Keskustelu samasta aiheesta viidenkymmenen vuoden takaa on jäänyt unholaan. Tutkin kandidaatin tutkielmassani 1960-luvulla toiminutta Yhdistys 9 nimistä järjestöä. Keskityin yhdistyksen toiminnassa […]

Mieskin on ihminen


Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto kertoo, että vappua on juhlittu jo keskiajalla 700-luvulla eläneen abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivänä. Vappuun liittyi monia maanviljelykseen ja satokauteen liittyviä sanontoja ja uskomuksia. Vappuna oli tapana laskea karja ensimmäistä kertaa laitumelle pitkän talven jälkeen. Vappuna myös ihmiset siirtyivät nauttimaan ulkoilmasta, […]

Vapun juhlintaa 1800-luvun Suomessa



1
Kirjailija Frans Emil Sillanpää julkaisi 1919 romaanin Hurskas kurjuus, jossa hän kuvaili 1857 syntyneen ja 1918 punakaartilaisena teloitetun Toivolan Jussin elämänvaiheita. Päähenkilö on fiktiivinen, mutta hänen kotipitäjästään on helposti tunnistettavissa Sillanpään kotipitäjän Hämeenkyrön paikkoja, paikannimiä ja henkilöitäkin. Toivolan Jussi eli Johan Abraham Benjamininpoika syntyy syyskuussa […]

F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus ja Hämeenkyrön lähdeaineistojen todellisuus


1
Kirjailija Erkki Vala lähetti helmikuussa 1953 Yleisradion ohjelmajohtaja Jussi Koskiluomalle kirjeen, jossa hän toteaa: “Minun näyttää olevan mahdoton päästä mihinkään tuloksiin teatteriosaston päällikkö (Olavi) Paavolaisen kanssa. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan on ollut suoraan sanoen senlaatuista, että minulla on syytä epäillä hänen estävän kuunnelmieni esityksen henkilökohtaisista […]

Antagonistien kuusi kohtaamista


1
Yliopistolaiset ovat historiallisessa tilanteessa, sillä yliopistojen opetushenkilökunta on ensimmäistä kertaa mennyt lakkoon. Työtaistelu käynnistyi Helsingin yliopistossa. Mikäli neuvottelutulosta ei synny, työnseisaus leviää päivän pistelakkoina muualle maahan. Poikkeuksellisuudestaan huolimatta lakko on aina kuulunut yliopistolaisia edustavien liittojen työtaisteluvalikoimaan. Tieteentekijöiden liitto eli entinen Assistenttiliitto syntyi vuonna 1967 kohentamaan […]

Yliopisto lakossa!



Olen aina pitänyt sanomalehtien syntymäpäivähaastatteluista, varsinkin 60-vuotis-, 70-vuotis- ja 80-vuotishaastatteluista, miksei myös 90-vuotis- ja 100-vuotishaastatteluista. Nyt olen tuon tehtävän äärellä itse, kirjoittamassa professori Kirsi Vainio-Korhosen 60-vuotispäivänä 14. helmikuuta 2018. Tämä ei kuitenkaan ole haastattelu, vaan akateemisen juhlakirjatradition mukainen kirjoitus, joka tullee kohteelleen odotettuna yllätyksenä. Kirsi […]

Suomen historian käsityöläismestari


Kun nyt on juhlittu täydellä höyryllä Suomen itsenäisyyden sataa vuotta ja valmistaudutaan käsittelemään sisällissodan tapahtumia sata vuotta sitten, voi miettiä sitä, mikä tasavuosista tekee meille niin merkittävän. Mitä merkitystä sillä oikeastaan on tapahtuiko jokin asia täsmälleen 50 vuotta vain 147 vuotta, viisi kuukautta ja kolme […]

Tänään 76 vuotta sitten


Joulun kunniaksi Lastuja-blogimme vuoden 2017 viimeisessä kirjoituksessa tutustutaan joulunviettotapoihin 200 vuotta sitten. Menneisyyden jouluihin meidät perehdyttää turkulainen hovioikeuden virkamies Johan Petter Winter, joka asui Ispoisten kartanossa yhdessä isänsä Arndtin ja sisartensa Lovisan ja Jeanetten kanssa 1810-luvulla. Johan Winter piti aktiivisesti päiväkirjaa, johon hän taltioi myös […]

Joulun viettoa Wintereillä