Jatan ensimmäinen tutkimuskäynti

Turkulainen Jatta, 24 v, kuuli Raskausdiabetes ja Ravinto –tutkimuksesta ensimmäisellä neuvolakäynnillään. ”Sain terveydenhoitajalta tutkimuksesta kertovan esitteen ja innostuin heti osallistumaan”, kertoo Jatta. ”Minusta on kiva olla tutkittavana. Ja ajattelen niin, että jos osallistumisestani on tulevaisuudessa hyötyä muille odottaville äideille, niin toki haluan auttaa! Ilman tällaisia tutkimuksia mitään uusia ravintosuosituksia odottaville äideille ei voida antaa”. Jatan isällä on tyypin 2-diabetes, joten hänellä on sukurasite diabeteksen puhkeamiseen, ja sekin innosti osallistumaan. Myös tutkimukseen kuuluva ylimääräinen ultraäänitutkimus ja lapsen painoarvion saaminen raskauden loppupuolella houkutteli osallistumaan.

Nyt ensimmäisellä tutkimuskäynnillä Jatalta mitattiin verenpaine ja kehonkoostumus. Hän myös täytti kyselylomakkeita koskien mm. syömiskäyttäytymistään ja liikkumistaan. Käynnille hän toi tullessaan täyttämänsä 3-päivän ruokapäiväkirjan, josta hän saa kirjallisen palautteen kotiin. Samoin verinäytteestään Jatta saa tulokset kotiin viikon sisällä. Niistä selviää hänen paastoverensokeri- ja –insuliiniarvot sekä ns. pitkäaikaissokeriarvo.

Käynniltä Jatta kertoi menevänsä kahvilaan syömään aamupalaa, koska verinäytteitä varten piti paastota yön yli. Kotiin viemisinä Jatta sai tutkimuskapselit ja purkin D-vitamiineja. ”Nähdään ensi kerralla”, huudahti Jatta iloisesti lähtiessään. Niin tehdään ja silloin Jatta onkin jo aloittanut äitiyslomansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *