Miksi ylipainoa kertyy?

Monet elintapoihin liittyvät tekijät vaikuttavat ylipainon kertymiseen. Periaatteessa on kysymys saannin ja kulutuksen välisestä tasapainosta. Paino pysyy tasaisena, kun syödystä ruuasta saatava energian määrä on tasapainossa kulutetun (liikkuminen, liikunta tms.) energian määrän kanssa pitkällä aikavälillä. Syömisen lisääntyminen ja/tai kulutuksen väheneminen johtavat painon kertymiseen. Pienet heilahtelut tasoittuvat ajan mittaan, mutta toisaalta toistuva suurempi syödyn ruuan määrä (esimerkiksi pulla iltapäiväkahvilla tai kermajuusto voileivillä päivittäin) tai satunnaisetkin suuret ”piikit” (herkkuja pikkujoulussa, jouluaterialla, tapaninpäivän illallisella, uuden vuoden juhlissa, loppiaisena…) voivat kostautua painon nousuna. Myös toistuva liikunnan väheneminen vaikkapa pitkäkestoisen sairastumisen tai loukkaantumisen seurauksena voi näkyä painon nousuna.

Ruokavalion koostumuksella eli millaisia ruokia syö, ja ateriarytmillä eli kuinka usein syö, sekä liikkumisella on merkitystä painonhallinnassa. Nykyään puhutaankin painonhallinnasta eli tietoisesta syömisen ja liikkumisen tarkkailusta tai seurannasta, jossa on tavoitteena ylläpitää normaalipainoa. Myös laihduttaja pyrkii hallitsemaan painoaan, tavoitteena silloin on laihduttaa pois kertyneitä ylimääräisiä kiloja. Verrattain pienikin painon pudotus, 5-10 % eli 90 kg painavalla 4.5-9 kg painon pudotus tuo selvää terveyshyötyä. Tämä painon pudotus voi jo näkyä alentuneina veren kolesteroli- ja sokeriarvoina.

Ravinto ja liikunta ovat molemmat tärkeitä painonhallinnassa. Liikunnan (liikunnan harrastamisen) lisäksi arjessa tapahtuva liikkuminen ja fyysinen aktiivisuus ovat tärkeitä. Arkitoiminnoissa, kuten puutarhanhoidossa, portaiden kävelyssä hissin sijaan tai tekemällä kauppamatkan kävellen voi kulua yllättävän paljon energiaa. Arkitoimintoja tehdään joka päivä ja jopa useita kertoja päivässä, kun taas varsinaisia liikuntasuorituksia on yleensä muutamia kertoja viikossa. Liikkumaan on hyvä oppia jo pienestä pitäen, mutta uusia tapoja ja tottumuksia oppii myös aikuisena. Yllättävän nopeasti ihminen tottuu uusiin tapoihin olivatpa ne liikunta- tai ruokatottumuksia! Koetapa vaihtaa kevytmaito ykkös-maitoon ja lopulta rasvattomaan maitoon. Hetken päästä rasvaton maito maistuu parhaimmalle. Viime aikoina on tullut kotikäyttäjienkin ulottuville uusia ja hauskoja välineitä mm. erilaisia aktiivisuusrannekkeita tai mobiilisovelluksia mm. liikkumisen seurantaan ja lisäämiseen. Kannattaa kokeilla!

Ruokavaliosta jatketaan seuraavassa blogi-kirjoituksessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *