Raskauspahoinvointi, osa2

Raskauspahoinvointiin liittyviä hyötyjä ja haittoja

Oksentelu tai voimakkaampikaan pahoinvointi ei vaaranna raskauden ennustetta eikä vaurioita sikiötä. Raskauspahoinvoinnilla on joitakin suotuisia vaikutuksia, esimerkiksi pienempi keskenmenon todennäköisyys. Raskauspahoinvoinnista kärsivien äitien lapset myös syntyvät hieman useammin täysiaikaisina. Lisäksi voimakkaasta pahoinvoinnista kärsineiden äitien lapsilla on todettu olevan tilastollisesti hieman vähemmän synnynnäisiä epämuodostumia kuin lapsilla, joiden äidit eivät ole kärsineet pahoinvoinnista. Tutkimusten mukaan äidin pahoinvointi ei aiheuta haittaa lapsen hermoston kehitykselle, päinvastoin: älykkyyden eri osa-alueita mittaavissa testeissä raskauspahoinvoinnista kärsineiden äitien lapset ovat saaneet jonkin verran keskimääräistä parempia tuloksia.

Voimakas oksentelu voi aiheuttaa elimistön kuivumista, mistä voi seurata joskus vakaviakin haittoja äidille. Elimistön happo-emästasapaino voi myös häiriintyä. Sikiö saa yleensä riittävästi ravintoa, vaikka äiti ei saisikaan syötyä kunnolla. Äidin voinnin kannalta nestetasapainon korjaus tarvittaessa suonensisäisesti on tärkeää.

Suomalaistutkimuksen mukaan pahoinvoinnista ja oksentelusta kärsivät raskaana olevat syövät vähemmän lihaa saaden ravinnosta vähemmän proteiineja ja enemmän hiilihydraatteja kuin ne, joilla pahoinvointia ei esiintynyt. Toisaalta proteiinin saanti oli suosituksiin nähden täysin riittävää ja hiilihydraatteja olisi voinut saada enemmänkin. Pahoinvoinnista kärsivät saivat myös ravinnosta ja vitamiinilisistä tilastollisesti vähemmän B12-vitamiinia, magnesiumia ja sinkkiä kuin ne, joilla ei pahoinvointia esiintynyt, mutta näidenkin vitamiinien saanti oli suositusten mukaista. Vain D-vitamiinin ja foolihapon saannit olivat suosituksiin nähden riittämättömiä molemmissa ryhmissä pahoinvoinnista riippumatta. Erittäin harvoin raskauspahoinvointiin liittyvä B6- ja B12-vitamiinien puute voi aiheuttaa ääreisneuropatiaa, jonka oireita voivat olla esimerkiksi ihon ja raajojen puutuminen, pistely ja kipu. Oksentelu voi myös johtaa harvinaiseen natriumin puutteeseen, jonka nopea korjaaminen saattaa aiheuttaa vaarallisia hermostovaikutuksia, kuten mm. puhehäiriö ja nielemisvaikeudet.

Oksentelu ja mahanesteen nousu ruokatorveen voivat aiheuttaa ruokatorven tulehduksen. Tämän hoito kannattaa, koska hoitamattomana se voi vaikeuttaa pahoinvointia. Monia ruokatorven tulehduksen hoitoon käytettäviä lääkkeitä voi käyttää myös raskauden aikana.

Oksentelu ja ravinnon puute vaikuttavat myös maksan toimintaan. Maksaentsyymien määrä veressä voi kohota. Ravinnonsaannin korjaantuminen palauttaa maksan toiminnan taas normaaliksi.

Raskauspahoinvointi rasittaa hampaita kahdella tavalla: oksentaminen aiheuttaa kiilteen ohentumista ja tiheä syöminen aiheuttaa happohyökkäyksiä, jotka altistavat reikiintymiselle. Raskauspahoinvoinnin aikana hampaiden harjaus ei ole aivan yksinkertainen asia. Aamupalan tai oksentamisen jälkeen suu kannattaa huuhtoa vedellä ja katkaista happohyökkäys ksylitolilla ja odottaa jonkin aikaa ennen kuin harjaa hampaat.

 

Lähteet:

Turun Yliopiston Lopu Jo –tutkimuksen internetsivut http://lopujo.fi/

Latva-Pukkila U, Isolauri E, Laitinen K. Dietary and clinical impacts of nausea and vomiting during pregnancy. J Hum Nutr Diet. 2010 Feb;23(1):69-77

Duodecim Terveyskirjasto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *