Tutkimukseen osallistuvan äidin haastattelu

Annukka on kolmen lapsen äiti Turusta. Hän kuuli ”Raskausdiabetes ja ravinto” -tutkimuksesta neuvolahoitajalta, joka antoi hänelle tutkimuksesta kertovan esitteen. Annukka innostui tutkimuksesta, koska halusi ehkäistä raskausdiabeteksen syntymisen nykyisessä raskaudessa. Nyt syntyvä lapsi on hänen neljäntensä ja kahdesta edellisestä raskaudesta hänellä on ollut diagnosoitu raskausdiabetes. Myös syntyvän vauvan mahdollinen allergiariskin pieneneminen toimi kimmokkeena tutkimukseen osallistumiselle.

Tällä hetkellä Annukka on raskautensa puolivälissä ja tähän mennessä hän on syönyt tutkimuskapseleita 3 kuukauden ajan. ”Otan kapselit aina aamuisin. Siitä on tullut jo tapa, eikä ole vaikea muistaa ottaa niitä”, sanoo Annukka. Lisäksi hän mainitsee, että kapselien ottamisen jälkeen hänellä ei enää ole ollut niin kova nälkä kuin aiemmin aamuisin on ollut!

Kaiken kaikkiaan Annukka on tyytyväinen, että tuli mukaan tutkimukseen ja suosittelee lämpimästi muitakin odottavia äitejä ottamaan osaa tutkimukseen. Hän pitää myös blogia, jossa on kertonut tutkimukseen osallistumisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *