Tutkimustyötä harjoittelijana

Hei!

Nimeni on Noora ja opiskelen biolääketiedettä viidettä vuotta Turun yliopistossa. Olen toisen harjoittelijan, Ellan, vuosikurssikaveri. Alku vuosi 2015 kului vaihto-opiskelijana Unkarissa, jonka aikana hain harjoittelupaikkaa Funktionaalisten elintarvikkeiden keskuksesta Kirsi Laitisen ryhmästä. ”Tapasimme” Kirsin kanssa Skype-puhelun välityksellä ja hänellä oli tarjota minulle harjoittelupaikka ja sen lisäksi pro-gradupaikka. Olin innoissani paikasta, mutta silloin minun täytyi vielä keskittyä Unkarissa suorittamiini kursseihin.

Olen erityisen kiinnostunut ravitsemuksesta sekä muista elämäntavoista ja miten ne vaikuttavat terveyteen. Luonnontieteiden kandidaatin tutkielmani koski liikunnan verisuonivaikutuksia. Palattuani puolen vuoden jälkeen Suomeen aloitin harjoittelun syyskuussa ryhmän tutkijoiden palattua lomilta. Harjoittelun aikana sain auttaa tutkijoita Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimuksessa, johon kuului ruokapäiväkirjojen laskeminen ja muun datan tallennus. Olen myös ollut mukana Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimuksen tutkimuskäynneillä ja olen saanut kokeilla BOD POD -kehonkoostumusmittauslaitteen käyttöä.

Harjoitteluni tärkeimpänä tehtävänä oli hakea eettiseltä toimikunnalta lupaa uudelle projektille, jota jatkankin harjoittelun jälkeen pro-gradutyönä. Projekti koskee lapsipotilaiden kehonkoostumusta ja ravitsemustilaa. Ravitsemustilalla on suuri vaikutus sairauden hoitoon ja ennusteeseen. Projektissa tulen käyttämään Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimuksesta tuttua BOD POD –laitetta. Projektille on nyt myönnetty lupa ja suunnittelen parhaillani tutkimuskäyntien lomakkeita sekä harjoittelen BOD POD –laitteen käyttöä ja tutkimuskäyntien pitämistä (muutama äiti on voinutkin minut tavata Raskausdiabetes ja Ravinto -tutkimuskäynnillä). Kun kaikki on valmista, voin aloittaa lapsipotilaiden tutkimuskäynnit.

Terkuin Noora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *