Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2015

Miksi ylipainoa kertyy?

Ravitsemus, Yleinen

Monet elintapoihin liittyvät tekijät vaikuttavat ylipainon kertymiseen. Periaatteessa on kysymys saannin ja kulutuksen välisestä tasapainosta. Paino pysyy tasaisena, kun syödystä ruuasta saatava energian määrä on tasapainossa kulutetun (liikkuminen, liikunta tms.) energian määrän kanssa pitkällä aikavälillä. Syömisen lisääntyminen ja/tai kulutuksen väheneminen johtavat painon kertymiseen. Pienet heilahtelut tasoittuvat ajan mittaan, mutta toisaalta toistuva suurempi syödyn ruuan määrä (esimerkiksi pulla iltapäiväkahvilla tai kermajuusto voileivillä päivittäin) tai satunnaisetkin suuret ”piikit” (herkkuja pikkujoulussa, jouluaterialla, tapaninpäivän illallisella, uuden vuoden juhlissa, loppiaisena…) voivat kostautua painon nousuna. Myös toistuva liikunnan väheneminen vaikkapa pitkäkestoisen sairastumisen tai loukkaantumisen seurauksena voi näkyä painon nousuna.

Ruokavalion koostumuksella eli millaisia ruokia syö, ja ateriarytmillä eli kuinka usein syö, sekä liikkumisella on merkitystä painonhallinnassa. Nykyään puhutaankin painonhallinnasta eli tietoisesta syömisen ja liikkumisen tarkkailusta tai seurannasta, jossa on tavoitteena ylläpitää normaalipainoa. Myös laihduttaja pyrkii hallitsemaan painoaan, tavoitteena silloin on laihduttaa pois kertyneitä ylimääräisiä kiloja. Verrattain pienikin painon pudotus, 5-10 % eli 90 kg painavalla 4.5-9 kg painon pudotus tuo selvää terveyshyötyä. Tämä painon pudotus voi jo näkyä alentuneina veren kolesteroli- ja sokeriarvoina.

Ravinto ja liikunta ovat molemmat tärkeitä painonhallinnassa. Liikunnan (liikunnan harrastamisen) lisäksi arjessa tapahtuva liikkuminen ja fyysinen aktiivisuus ovat tärkeitä. Arkitoiminnoissa, kuten puutarhanhoidossa, portaiden kävelyssä hissin sijaan tai tekemällä kauppamatkan kävellen voi kulua yllättävän paljon energiaa. Arkitoimintoja tehdään joka päivä ja jopa useita kertoja päivässä, kun taas varsinaisia liikuntasuorituksia on yleensä muutamia kertoja viikossa. Liikkumaan on hyvä oppia jo pienestä pitäen, mutta uusia tapoja ja tottumuksia oppii myös aikuisena. Yllättävän nopeasti ihminen tottuu uusiin tapoihin olivatpa ne liikunta- tai ruokatottumuksia! Koetapa vaihtaa kevytmaito ykkös-maitoon ja lopulta rasvattomaan maitoon. Hetken päästä rasvaton maito maistuu parhaimmalle. Viime aikoina on tullut kotikäyttäjienkin ulottuville uusia ja hauskoja välineitä mm. erilaisia aktiivisuusrannekkeita tai mobiilisovelluksia mm. liikkumisen seurantaan ja lisäämiseen. Kannattaa kokeilla!

Ruokavaliosta jatketaan seuraavassa blogi-kirjoituksessa!

Ylipaino naisilla

Yleinen

Seuraavien viikkojen aikana tulemme käsittelemään blogissamme aihetta, joka on hyvinkin yleinen suomalaisilla naisilla, nimittäin ylipaino. Kirjoituksissa kerromme mm. ylipainon yleisyydestä, ylipainon syntyyn vaikuttavista tekijöistä, kuten ravinnosta, ruuanvalinnasta ja geenien ja ympäristön osuudesta. Ja koska tutkimuksemmekin kohteena on raskaana olevat äidit, myös ylipaino raskauden aikana on yhtenä blogin aiheena.

Ylipainon määrittäminen

Painoindeksiä eli BMI:tä (Body Mass Index) ja vyötärönympärysmittaa käytetään yleisesti luokitteluperusteina ylipainon määrittelyssä. Indeksin laskeminen on yksinkertaista: paino jaetaan pituuden neliöllä eli:

                      paino kg                                                                                                                                 BMI= pituus (m) x pituus (m)

Esimerkkinä: painoni on 65kg, pituuteni 1.60 m; BMI 65/(1.6 x 1.6)= 25.4

Ylipainon raja-arvo on BMI:lle 25.0 kg/m2 tai yli ja lihavuuden raja-arvo on 30.0 kg/m2.

Vyötärönympärysmittaa käytetään arvioimaan keskivartaloon (vatsaontelon alueelle ja sisäelimiin) sijoittuvaa liikarasvaa ja vartalolihavuutta (”omenalihavuus”). Naisilla vyötärönympäryksen tavoitemitta on alle 80cm, vyötärölihavuuden raja-arvo on 90cm. Myös vyötärön ja lantion ympärysmittojen suhdetta voidaan käyttää kun arvioidaan lihavuustyyppiä. Näitä kuvaavat ne tutut omena-ja päärynävartalot.

Ylipaino on naisilla yleistä

Suomessa naisten painoindeksi on noussut 1980-luvulta alkaen, kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana tilanne on tasaantunut: naisten painoindeksi väestöstä mitattuna keskiarvona ei ole enää noussut, lihavien ja vyötärölihavien naisten osuus ei ole lisääntynyt ja ylipainoisten määrä on jopa laskenut. Tämä kertoo todennäköisesti parantuneista elintavoista ja yleisesti lisääntyneestä mielenkiinnoista terveyteen ja hyvinvointiin. Uusimman (2012) väestötutkimuksen mukaan noin puolet naisista (46 %) oli painoindeksin perusteella ylipainoisia ja lihavia oli noin viidennes (19 %). Vyötärölihavia eli kun vyötärönympärys on yli 90cm naisia oli 30 % eli heillä vyötärönympärys ylittää 90cm. Lihavuus ja etenkin vyötärölihavuus kasvattaa monien sairauksien ja oireyhtymien riskiä: sisäelinten ympärille kertyneen rasvan on todettu altistavan mm. tyypin 2 diabetekselle, verenpainetaudille, unihäiriöille, metaboliselle oireyhtymälle ja sydänsairauksille. Naisilla vyötärölihavuus mm. voi lisätä lisäksi kuukautiskierron häiriöitä, liikakarvoitusta ja alentaa hedelmällisyyttä.

Ylipainon taustalla useita tekijöitä

Lihavuuden ja ylipainon taustalla on useita tekijöitä: elämäntapatekijöistä kulutustottumukset eli ravinnon laatu ja määrä vaikuttavat kuten myös työ -ja arkiliikunnan vähentyminen. Painoon vaikuttaa myös elimistön aineenvaihdunnan säätelyyn liittyvät tekijät ja jotkin sairaudet. Lievääkin ylipainoa suositellaan hoidettavan ja jo pieni painonpudotus, 5-10 %, vaikuttaa hyödyllisesti ehkäisemällä lihavuuteen liittyviä vaaratekijöitä. Laihduttaminen elintapoja muuttamalla tai jo ylipainon kertymisen ennaltaehkäisy lisää naisten terveyttä ja hyvinvointia. Raskauden aikana ylipainoa ei suositella hoidettavan, imetyksen aikana voi laihduttaa maltillisesti, mutta varsinaisen laihduttamisen aika on vasta imetyksen loppumisen jälkeen. Raskausajan painonhallintaan soveltuvat yleiset ravitsemussuositukset raskaana oleville naisille. Näistä olemme kertoneet blogissamme jo aiemmin.

Päivä synnytyssalissa

Raskaus, Yleinen

Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja työskentelen TYKS:ssä raskaana olevien parissa 50 prosenttia työajastani. Työpisteeni vaihtelee jonkin verran päivästä toiseen, koska olemme päätyneet työkavereiden kanssa kiertävään työnjakoon. Vaihtoehtoisia työpisteitämme ovat synnytyssali, äitiyspoliklinikka ja raskaana olevien osasto, johon kuuluu myös toinen lapsivuodeosastoistamme. Kaikilla työpisteillä on omat hyvät ja haastavammat puolensa, mutta seuraavaksi kerron synnytyssalityöstä, jossa työ on erityisen vaihtelevaa, ennakoimatonta ja siksi kiinnostavaa.
Synnytys on luonnollinen tapahtuma, joka ei hyvin sujuessaan lääkäriä kaipaa. Rauhallisena päivänä salissa on pari tervettä uudelleensynnyttäjää, joiden synnytykset ovat käynnistyneet spontaanisti täysiaikaisina ja etenevät normaalisti. Lääkäriä saatetaan tarvita ehkä kohdunkaulan puudutukseen ja loppupäivän voi vaikka suunnitella seuraavalla viikolla pidettävää esitelmää, perehtyä synnytysopilliseen kirjallisuuteen tai käydä erikoistuvan lääkärin kanssa lävitse perätila- tai kaksossynnytyksen hoitoa. Useimpina päivinä kuitenkin hommia lääkärilläkin riittää, onhan sairaalassamme synnytyksiä n. 4000 vuodessa. Tavallisimpiin synnytyslääkärin töihin kuuluvat mm. päätös käynnistystavasta tai antibioottihoidon tarpeesta, lapsivesikalvojen puhkaisu, sikiön tarjonnan tarkistus, ennalta sovittu keisarileikkaus tai ehkä kevyt imukuppiulosautto ponnistusvaiheen pitkityttyä. Toki vastuullista ja tärkeää työtä, muttei erityisen jännittävää, kun päätöksiä ja toimenpiteitä ehtii rauhassa pohtia ja kokemusta on. Kaikki synnytyssalityötä tekevät tiedostavat kuitenkin alati, että rauhallinen tilanne voi äkisti muuttua ja siihen varaudutaan. Erityisesti päivystysaikaan tilanteiden kasautuminen on tavallista, kun miehitys tai ennemminkin naisitus on pienimmillään. Yhdessä synnytyshuoneessa sikiön sydänäänet laskevat, toisessa synnyttäneellä ilmenee runsas vuoto eikä istukka irtoa, kolmannessa ponnistaa äiti kaksosia ja poliklinikalla odottaa pari potilasta rauhallisemmissa merkeissä. Näissä tilanteissa kokeneenkin päivystäjän pulssi nousee väistämättä, vaikkei yhdelläkään äidillä tai lapsella loppujen lopuksi olisikaan hätää: uhkaavatkin tilanteet usein korjaantuvat spontaanisti tai kevyin, mutta rivakoin toimenpitein. Päivystävä lääkäri tuntee kuitenkin vastuunsa raskaana erityisesti aamuyöllä valitettavan lyhyestä, mutta syvästä unesta herätessään ja joutuessaan nopeaan päätöksentekoon ja melko usein myös toimenpidettä suorittamaan. Vaakakupissa on sekä äidin että lapsen terveys. Vastasyntyneellä on koko elämä edessään ja sen aloitukseen halutaan antaa mahdollisimman hyvät eväät. Synnytyssalityö on onneksi tiimityötä parhaimmillaan: niin kätilöt, lastenhoitajat kuin lääkärikollegatkin ovat alansa rautaisia ammattilaisia ja näyttöön perustuvia ohjeistuksia on tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siksi perinataalikuolleisuus (kohtukuolemat 22 raskausviikon jälkeen + alle viikon iässä kuolleet vastasyntyneet) onkin Suomessa vain n. 5 tuhatta syntynyttä lasta kohti (5 ‰). Ei voi kieltää, ettemmekö kokisi onnistumisen tunnetta ja ylpeyttä, kun voimme edesauttaa taas yhden pienokaisen astumista maailmaan turvallisesti. Perheiden ilo on helppo jakaa. Työn palkitsevuus onkin se, mikä auttaa jaksamaan vastuuta, kiirettä ja unen puutetta.
Tutkimustyö on hyvää vastapainoa kiireiselle klinikkatyölle. Työ on omaehtoista ja vastuu luonteeltaan erilaista. Molemmat työt kuitenkin tukevat toisiaan eikä lääketiede edisty ilman tutkimustyötä. Näyttöön perustuvaa hoitoa on kehitettävä jatkuvasti, jotta äidit voisivat vielä entistä turvallisemmin olla raskaana ja synnyttää terveitä lapsia. Eikö olekin hienoa, että voimme olla mukana kehittämässä jotain uutta?

Outi Pellonperä

Monipuolista ruokaa vauvalle

Lapsi, Ravitsemus, Yleinen

Lapselle suositellaan annettavaksi ainoastaan rintamaitoa puolen vuoden ikään saakka. Imetystä muun ruoan ohella olisi hyvä jatkaa vuoden ikään saakka. Lisäruokien antamisen voi aloittaa yksilöllisen tarpeen mukaisesti neljän – kuuden kuukauden iässä.

Lapsen voi totuttaa jo pienestä pitäen monipuoliseen kasvisvalikoimaan, esimerkiksi porkkana, kukkakaali, kesäkurpitsa, maissi ja kurkku ovat vauvalle sopivia kasviksia.

Marjoista sopivat vadelmat, mustikka, herukat, karviaiset, puolukka ja ruusunmarja. Hedelmistä sopivat omena, banaani, luumu, päärynä, persikka, aprikoosi. Marjat ja hedelmät annetaan aluksi soseina (aikaisintaan neljän kuukauden iässä), sitten raasteina ja tuorekiisseleinä noin kahdeksan kuukauden iästä alkaen.

Vauva tarvitsee lihaa, mutta vain pieniä määriä. Alkutotuttelussa noin 1 tl ja alle yksivuotiaallekin riittää vielä 1-1.5 rkl lihaa ateriaa kohti. Liha voi olla punaista lihaa (sika, nauta), broileria ja myös kalaa sekä munaa voi antaa noin viiden kuukauden iästä lähtien. Kalaa olisi hyvä tarjota parilla kolmella aterialla viikossa.

Myös viljaa voi antaa lapselle viiden kuukauden iästä alkaen. Makoisan puuron saa täysjyväviljasta
vaihdellen: kaura, ohra, vehnä, ruis, riisi ja myös: tattari, hirssi ja maissi sopivat vauvalle. Puuroa voi ohentaa äidinmaidonkorvikkeella, tai jos rintamaitoa on runsaasti tarjolla, niin rintamaidolla.

Kun vauva saa rintamaitoa tai äidinmaidonkorviketta, ei hän tarvitse rasvalisää ruokaan. Jos energian saanti jää riittämättömäksi, saa rasvalisästä nopeasti lisäenergiaa. Rasvan laatu on tärkeää jo vauvalle, kasviöljy tai margariini ovat hyviä vaihtoehtoja.

Ensimmäisen ikävuoden lopulla lapsen ruokavalio on jo monipuolistunut ja hän saa päivittäin aterioilla vaihtelevasti ruokia eri ruokaryhmistä. Tätä hyvää ruokavaliota voi jatkaa edelleen ensimmäisen ikävuoden jälkeenkin ja edelleen tottua uusiin makuihin yhdessä muun perheen kanssa.