FOPP-tutkimus esillä Kansainvälisessä ravitsemuskongressissa

Kansainvälinen ravitsemuskongressi, IUNS, järjestetään kerran neljässä vuodessa ja tällä kertaa kongressi pidettiin Buenos Airesissa, Argentiinassa. Kongressissa oli mukana myös kaksi tutkimusryhmämme tutkijaa esittämässä FOPP-tutkimuksen uusimpia tuloksia.

Kongressin aiheet käsittelivät hyvin laaja-alaisesti ravitsemusta ja ravitsemuksen yhteyttä terveyteen. Mielenkiintoinen havainto oli suoliston mikrobiston ja ravitsemuksen hyvinkin laaja esilläolo- tämä on aihe, jota myös FOPP-tutkimuksessa olemme tutkineet ja aihe joka tuntuu oleva kiivaan tutkimuksen alla ympäri maailmaa.

Tutkijamme esittivät tuloksia siitä, miten ravitsemus vaikuttaa suolistomikrobiston koostumukseen raskauden alkuvaiheessa. Alustavien tutkimusten mukaan näyttää siltä, että suurempi kuidun saanti vaikuttaa suolistomikrobiston monimuotoisuuteen. Lisäksi, niillä äideillä, jotka söivät ravitsemussuositusten mukaisesti kuitua ja rasvaa, oli monimuotoisempi suolistomikrobisto verrattuna äiteihin, joiden kuidun ja rasvan saanti eivät noudattaneet suosituksia. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu suolistomikrobiston monimuotoisuudella olevan yhteys terveyteen. Tätä havaintoa tukee myös tutkimusryhmämme löydös, jossa todettiin että laajempi suolistomikrobiston monimuotoisuus vaikutti edullisesti raskaana olevien äitien tulehdustilaan alkuraskaudessa. Samansuuntainen edullinen vaikutus tulehdustilaan havaittiin suuremmalla kuidun saannilla.

Mikrobiston ja ravitsemuksen yhteyden tutkiminen on uutta ja yhteyden linkkaaminen terveyteen on paljon mielenkiintoa herättävä aihe. Aiheen tiimoilta tarvitaan vielä lisää tutkimusta, jotta havaintoja voidaan hyödyntää myös suosituksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *