Geenien ja ympäristön vaikutus ylipainon kehittymiseen

Toimiakseen ihminen tarvitsee energiaa ravinnosta ja meillä onkin synnynnäinen mieltymys runsasenergiaiseen ravintoon. Geneettisillä tekijöillä on siis vaikutusta siihen että makea eli sokeripitoinen eli runsasenergiainen ruoka on maukasta. Onko perimällä vaikutusta ylipainon ja lihavuuden kehittymiseen vai onko ylipaino seurausta yksistään ympäristötekijöistä, kuten ravinnosta?

Onko lihavuus periytyvää? Miten geenit vaikuttavat painoon?

Tutkimusten mukaan geenien vaikutus, eli perimän osuus selittää 25-40% painoindeksin vaihtelusta. Tämä siis tarkoittaa että loput 60-75% painoindeksin vaihtelusta on selitettävissä ympäristötekijöillä. Adoptiotutkimuksissa on havaittu lihavuuden periytyvyyden olevan 10-30% luokkaa ja kaksostutkimusten mukaan periytyvyys vaihtelee 46-87% välillä. Suomessa kaksostutkimuksen mukaan lihavuuden periytyvyys on miehillä 72% ja naisilla 68%, perhetutkimuksissa periytyvyyden on todettu olevan enintään 30-50%. Näiden tutkimusten perusteella voidaan todeta että lihavuus koostuu sekä perimän että ympäristötekijöiden yhteisestä vaikutuksesta.

Lihavuus siis voi olla osittain periytyvää, mutta muilla tekijöillä on myös tärkeä osuus. Tästä todisteena voidaan pitää lihavuuden ja ylipainon yleistymistä ajan kuluessa- perimämme ei muutu tässä lyhyessä ajassa mutta ravinto ja ympäristötekijät kylläkin.

Miten geenit vaikuttavat painon kehittymiseen?

Se, miten vahvasti geenit määräävät painoa ja kehonkoostumusta on yksilöllistä, useimmiten ympäristötekijöillä on kuitenkin perimää suurempi merkitys. Lihavilla geenit ovat saattaneet lisätä lihomistaipumusta ja siten geeneillä tässä ryhmässä voi olla suurempi vaikutus painoon. Geenit säätelevät monia elimistön toimintoja kuten energiankulutusta, ravinnonottoa ja syömistä. Muutokset näiden geenien toiminnoissa voivat vaikuttaa mm. energian varastointiin kehossa, mutta tutkimusta tämä osalta vielä tarvitaan. Voidaan kuitenkin todeta, että geeneihimme emme voi vaikuttaa ja kun ympäristötekijöillä näyttää olevan iso merkitys painonhallinnassa, korostuu jälleen omien elämäntapojen merkitys ja näihinhän me voimme vaikuttaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *