Matala-asteisen tulehduksen yhteys raskausdiabetekseen tutkimuksen alla

Elimistön matala-asteinen tulehdus on viime aikoina nostettu yhdeksi kroonisten elintapasairauksien, kuten diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien, riskitekijäksi. Raskausdiabetes ja ravinto -tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tutkia, onko matala-asteinen tulehdus tekijänä myös raskausdiabeteksen taustalla.

Mitä matala-asteinen tulehdus on? Tulehduksena pidetään yleensä elimistön tapaa reagoida ulkopuolelta tuleviin mikrobeihin kuten esimerkiksi bakteereihin ja viruksiin. Tällöin puhutaan infektiosta eli esimerkiksi flunssasta tai vatsataudista. Matala-asteisessa tulehduksessa elimistö muodostaa tulehdusreaktion, joka on vaimeampi kuin infektioissa. Monet elintapoihin liittyvät tekijät, kuten ylipaino, tietynlainen ruoka ja stressi voivat laukaista tämän vaimean tulehdustilan elimistössä. Matala-asteinen tulehdus puolestaan voi olla monien länsimaisten sairauksien taustalla.

Matala-asteisen tulehdukseen vaikuttavista tekijöistä on ruuan osalta tutkittu erityisesti ruuan rasvaisuutta. Rasvaisen ruuan nauttiminen onkin yhdistetty lihomiseen, mutta myös matala-asteisen tulehduksen syntyyn. Ruokavaliomuutoksilla tähdätään painon pudotukseen, jolloin vaikutusta voidaan odottaa myös matala-asteiseen tulehdukseen. Tulehdukseen voidaan myös mahdollisesti vaikuttaa joillakin ruuan ainesosilla. Tästä on toistaiseksi vähän tutkimustietoa. Käynnissä olevassa Raskausdiabetes ja –ravinto- tutkimuksessa yhtenä tavoitteena on tutkia voidaanko tulehduksen syntyyn vaikuttaa hyödyllisesti tutkimuksen testiaineilla eli probiooteilla ja kalaöljyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *