Ravintokuitu on myös suolistomme bakteerien ravintoa

Kuidun saantisuositus aikuisille on vähintään 25-35 grammaa päivässä. Kouluikäisten saantisuositus on samaa luokkaa kuin aikuisilla, mutta pikkulapsilla hieman vähemmän. Saantisuosituksista huolimatta, käytännössä kuitua syödään usein vähemmän. Tämä löydös on todettu useissa länsimaissa, joissa kuidun saanti on suositeltua pienempää.

Kuidun liian vähäinen saanti voi aiheuttaa suoliston toiminnan häiriöitä, kuten ummetusta ja altistaa usean sairauden, kuten suolistosyöpien tai diabeteksen syntyyn. Syömällä täysjyväviljavalmisteita, kasviksia, marjoja ja hedelmiä säännöllisesti voi taata riittävän kuidun saannin. Tällöin suolen toiminta pysyy normaalina ja mahdollisesti pienentää myös sairauksien riskiä.

Yksi tuore tutkimus kertoo, että kuitua syömällä ravitsemme myös suolessamme asuvia bakteereja eli suoliston mikrobistoa ja sitä kautta suojelemme suolistoamme ulkopuolelta tulevilta tautia aiheuttavilta bakteereilta. Tämä juuri julkaistu tutkimus tehtiin hiirillä, jotka jaettiin kolmeen ryhmään, joista yksi ryhmä sai kuidutonta ruokaa, yksi ryhmä kuitua sisältävää ruokaa ja yksi ryhmä sai prebiootteja. Ihmisen suoliston mikrobiston mallintamiseksi hiirten suolistoon siirrettiin ihmisen suolistosta peräisin olevia bakteereja. Tutkimuksessa havaittiin, että prebiootteja ja kuidutonta ruokaa (ei lainkaan luonnollisia kasvisperäisiä kuituja sisältävää ruokaa) saavien hiirten suoliston bakteerit alkoivat käyttää ravinnokseen suolen pinnalla olevaa suolta suojaavaa limakalvoa. Kuitua sisältävää ruokaa saavien hiirten suoliston bakteerit käyttivät ravinnokseen saamaansa kuitua ja limakalvo säilyi terveenä. Suojaavan limakalvon heikentyessä ulkopuolelta tulevat tauteja aiheuttavat bakteerit voivat päästä suolen pinnalle ja aiheuttaa tulehdusta suolessa sekä johtaa sairauksiin.

 

Jälleen kerran on onnistuttu korostamaan kuidun saannin tärkeyttä terveydelle, tällä kertaa uuden kiinnostavan tekijän, suoliston mikrobiston, kautta. Tutkimuksia kuitenkin tarvitaan lisää tukemaan näitä tutkimustuloksia sekä lisäämään tietoa suoliston mikrobiston ja ruokavalion yhteisvaikutuksista terveydelle.

 

Lähde:

Desai, M., Seekatz, A., Koropatkin, N., Kamada, N., Hickey, C., Wolter, M., . . . Martens, E. (2016). A dietary fiber-deprived gut microbiota degrades the colonic mucus barrier and enhances pathogen susceptibility. Cell, 167(5), 1353.e21. doi://dx.doi.org/10.1016/j.cell.2016.10.043

 

Juttu Hesarissa:

http://www.hs.fi/tiede/art-2000004875581.html  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *