Rotaatioharjoittelu

Hei,

Olen Viivi ja opiskelen kolmatta vuotta lääketiedettä Turun yliopistossa. Työskentelin heinäkuun ajan Raskaus ja ravitsemus – tutkimusryhmässä harjoittelijana rotaatio-opetuksessa ja pääsin tutustumaan tutkimuksen tekoon ja toteutukseen lähietäisyydeltä. Rotaatio-opetus on osa lääkäriopintojen tutkijalinjojen opetussuunnitelmaa ja sen tarkoituksena on tutustuttaa opiskelija tutkimuksen eri vaiheisiin. Tutkijalinjan tavoitteena on antaa meille opiskelijoille valmiuksia väitöskirjan tekemiseen, minkä lisäksi tutkijalinjan puitteissa saamme suoritettua kaikki tohtoritutkintoon vaadittavat opintojaksot. Itse tahtoisin tutkijalinjan aikana löytää minua kiinnostavan väitöskirjaprojektin, jota voisin mahdollisesti alkaa työstää jo lääketieteen lisensiaatin opintojeni aikana.

Olen erityisen kiinnostunut ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Erityisesti kiinnostukseni rajautuu vielä gynekologiaan, synnytysoppiin ja lastentauteihin, joten tämä tutkimusryhmä sopi minulle erinomaisesti.

Tämän kuukauden aikana on ollut hienoa päästä seuraamaan tutkimuskäyntejä ja tavata useita upeita äitejä ja vallan ihastuttavia pikkuihmisiä. Vauvojen ihastelun ja lapsosten leikittämisen ohessa olen päässyt myös tutustumaan tutkimuksessa käytettyihin menetelmiin, kyselylomakkeisiin ja laitteisiin sekä avartanut myös omaa käsitystäni hyvästä ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta äidin ja lapsen hyvinvointiin. Pääsin myös harjoittelemaan sikiön ultraäänen käyttöä ja ihastelinkin näkemääni useaan otteeseen silmät onnesta kiiluen.

Pääasiassa työni on kuitenkin ollut tutkimusdatan tallentamista, etsimistä ja lajittelemista. Lisäksi olen päässyt tutustumaan tutkimuksen aihepiiriin vielä lähemmin kirjallisuuden kautta.

Tämä rotaatioharjoittelu juuri tässä tutkimusryhmässä on ollut yksi kesäni kohokohdista ja toivonkin tämän tutustumisen poikivan jatkossa vielä lisää projekteja ja yhteistyötä!

terkuin,

Viivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *